EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on saanut maailmalla kokea onnistumisen hurmaa, mutta lisääkö se riskiä sortua vauhtisokeuteen ja toimeksiantojen ylisyöntiin? Puolustusministeri Seppo Kääriäisen mukaan ei. EU on realisti, jolla on suhteellisuudentajua, hän sanoo.
Makasiinikadulla, puolustusministerintyöhuoneen ikkunalaudalla, komeilee iso puinen viestikapula. Sen Suomi sai lahjaksi Itävallalta aloittaessaan EU-puheenjohtajuuskautensa viime heinäkuussa. Puoli vuotta myöhemmin Suomi lahjoitti viestikapulan eteenpäin seuraajalleen Saksalle – lasisena versiona.
”Lasiin kiteytyy suomalaisuus, mielikuva jäästä. Mutta se on myös muistutus läpinäkyvyyden tärkeydestä.Siitä, ettei puheenjohtajamaalla saa olla omia salaisia asialistojaan”, pohtii puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk).
Juuri läpinäkyvyyden Kääriäinen listaa Suomen valtiksi puheenjohtajuuskaudella.
”Pienen maan voi olla jopa helpompi toimia puheenjohtajamaana kuin suuren, johon helposti kohdistuu epäluuloja siitä, että se ajaa omia asioitaan EU:n viitan alta.” Todisteeksi tästä Käärinen ottaa Suomen ajaman siviili-sotilasyhteistyön(CMCO) saaman hyvän vastaanoton muilta jäsenmailta.
”Suomea kuunneltiin herkästi ja sen aloitteisiin reagoitiin sangen myönteisesti. Koska korostimme EU-yhteisön etua, saimme kannatusta myös omille ajatuksillemme.” Mutta ilmaiseksi onnistuminen ei tullut. Jo ennen puheenjohtajuuskautensa alkua Suomen edustajat kiersivät kaikki tärkeimmät kaupungit keskustelemassa ESDP:n eli Euroopan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan asialistan ja Suomen tavoitteet selviksi. Vastaavaa roadshowta ei muilla jäsenmailla ole ollut tapana järjestää.
Arvion puheenjohtajuuskauden onnistumisesta puolustusyhteistyön osalta Kääriäinen uskaltaa nostaa tappiinsa: ”Lähes sataprosenttisesti”. Työvoittojen listalle hän nimeää niin kahden ensimmäisen nopean toiminnan joukon viimeistelyn toimintakuntoon, puolustusmateriaalivirastohankkeen etenemisen, Kongon operaation kuin ESDP:n yleisen edistämisenkin.
Kongon operaatiosta ministerin työhuoneessa muistuttaa peltinen taulu, jossa Tintti seikkailee Afrikan maisemissa. Kuvatekstiksi on kirjattu ranskaksi ”Seppo au Congo”, Seppo Kongossa. Se on suomalaisen lääkintöryhmän antama lahja Kinshasasta. Neljä kuukautta kestäneessä operaatiossa EU:n joukot tukivat YK:ta presidentinvaalien saattamisessa rauhanomaisesti läpi. ”Kongo on malliesimerkki onnistuneesta operaatiosta, jolla oli selkeä alku ja loppu. Silloin operaatio ei jää venymään määrättömäksi ajaksi. Juuri näin pitääkin olla.”
Suomen oma panostus Kongoon oli lääkintäryhmä: 12–14 lääkäriä ja sairaanhoitajaa. Se oli pieni, mutta strategisesti elintärkeä palanen operaation isossa palapelissä. ”Ei Suomi määrällä loista vaan laadulla. Tosin kriisinhallintatehtävissä Suomella on enemmän väkeä hommissa väkilukuun suhteutettuna kuin useimmilla muilla jäsenmailla”
Puolustusasiat pitävät EU:n moottorin käynnissä
Puheenjohtajuuskauden kokemukset vahvistivat Kääriäisen käsitystä siitä, että Euroopan unioni on nimenomaan kriisinhallintaorganisaatio, jonka vahvuus on siviili- ja sotilasvoimien käyttäminen rinnakkain. Tahto ja taito kehittää molempia keinoja on resepti siihen, että EU:sta on kuoriutunut tärkeä globaali toimija.
Se ei ole tärkeä viesti vain ulospäin, vaan myös EU:lle itselleen: juuri yhteinen turvallisuuspolitiikka on pitänyt EU:n moottorin käynnissä hankalinakin aikoina.
”Kun EU:lla on ollut sisäisiä hankalia kysymyksiä, kuten uuden perustuslakisopimuksen pysähtyminen Ranskan ja Hollannin kansanäänestysten jälkeen, on sotilaallinen ja siviiliyhteistyö osoittanut EU:n tarpeellisuuden. EU pystyy tarvittaessa toimimaan nopeasti, kootusti ja yhtenäisesti, kuten Libanonin syksyinen kriisi osoitti. Se on jo arvo sinänsä.”
EU-alueen puolustusministerit tapaavat nykyään toisiaan ulkoministeritapaamisten yhteydessä. Bonuksena Kääriäinen kutsui puolustusministerit koolle Kittilään, epäviralliseen kokoukseen. Sitä hän pitää puheenjohtajuuskauden henkilökohtaisena kohokohtana. Syksyisen Lapin maisemissa hän sai isännöidä illallista kahdeksalletoista puolustusministerille. Pöytäseuraan liittyivät myös EU:n ulkoasioiden korkein edustaja Javier Solana, Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer ja Martti Ahtisaari, joka kertoi Kosovon-suunnitelmistaan. Herkkupalaksi ministereille tarjottiin myös ulkoilmanäytös suomalaisten taistelujoukkojen osaamisesta, ”Battle group show”.
”Oli hienoa toimia sellaisen joukon puheenjohtajana. Porukasta pystyi selvästi aistimaan, ettei Suomen saama hyvä palaute pj-kaudestaan ollut vain koreaa kohteliaisuutta, vaan aitoa kunnioitusta.”
Kääriäinen ei ”panisi vastaan” vaikka tulevaisuudessa puolustusministereillä olisi säännöllisesti myös omat viralliset tapaamisensa.
”Puolustuspoliittisten asioiden painoarvo on noussut voimakkaasti, minkä manifestaatiota Kittilän kokous oli. Nythän puolustusasiat ovat hieman varjossa, eivätkä saa sitä julkisuutta, mikä niille kuuluisi. Vaikka eihän tässä tietenkään voi julkisuuden kipeyden pohjalta toimia.”
Vauhtisokeuden vaara
Afrikka, Aasia, ydinvoimakysymykset, luonnonkatastrofit – EU:lta vaaditaan osallistumista yhä useampiin missioihin, yhä vaikeammissa olosuhteissa. Viime vuonna Euroopan unionilla oli käynnissä ympäri maailmaa kymmenen operaatiota, joissa palveli yli 10 000 naista ja miestä.
Tammikuisessa puheessaan Solana kuvasikin Euroopan yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan etenevän valon nopeudella ja muistutti, että ”all this could make us a victim of our success.” EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on saanut kokea onnistumisen hurmaa, mutta lisääkö se riskiä sortua vauhtisokeuteen ja toimeksiantojen ylensyöntiin?
Kääriäisen mukaan ei. ”EU on realisti, jolla on suhteellisuudentajua. esimerkiksi Afrikassa se toimii aina Afrikan unionin kumppanina, taloudellisen ja asiantuntija-avun tarjoajana.”
Vaikka kysyntää EU:n palveluksille varmasti riittää ainakin Afrikan suunnassa, ei uusia hankkeita ole nyt suunnitteilla.
”Kyllä EU:n silti täytyy kantaa maailmanlaajuinen vastuunsa ja parantaa kykyään toimia globaalisti. Unionin pitää edustaa maailmanlaajuista tervettä järkeä. Balkanin ja Kosovon suhteen EU:lla ei ole varaa sanoa ei. Kyse on omasta maanosasta”, linjaa Kääriäinen.
Parhaillaan EU vähentää sotilaiden osuutta Althea-operaatiossa Bosnia-Hertsegovinassa ja siirtää vastuuta poliiseille ja siviileille. Ja jo aiemmin EU on sopinut poliisi- ja oikeusvaltio-operaatioiden käynnistämisestä Kosovossa. Se tulee olemaan unionin suurin siviilioperaatio ja keskeinen palikka ESDP:ssä.
”On täysin auki, mitä Kosovossa tapahtuu. Varmaa on silti, että EU:n rooli siellä vahvistuu. Kaikenlaisiin asioihin on varauduttava, sillä rauhan vakiinnuttaminen ei ole muutaman vuoden juttu. Naton joukkoja tarvitaan siellä vielä pitkään.”
Kosovoonkin Kääriäinen haluaisi viedä Kongon opit, hyvän exit-strategian.
”On aina helppo aloittaa operaatio, mutta vaikeampaa irrottautua siitä ajoissa. Jotta irrottautuminen sujuisi hyvin, pitää sotilastoimenpiteet kytkeä alusta asti siviiliyhteistyöhön. Joukkojen läsnäolon tarkoitus on vahvistaa paikallisia viranomaisia ottamaan vastuu väestöstä.”
EU:n ja Naton yhteistyö on Kääriäisen mukaan hyvin tärkeää, mutta kieltämättä suhde on myös hankala.
”Althea-operaatio osoitti, että suomalaisten suosima käytännönläheinen lähestymistapa Naton kanssa tuottaa
hyvää tulosta. Yhteistyö on de-ideologisoitava, eli jätettävä suhteiden teorisointi vähemmälle ja muutettava asiat käytännön kysymyksiksi.”
Kääriäisen mukaan tällä strategialla vältetään hyvin arvoristiriitojen miinat.
Pääosassa siviilit
Siviilien merkitys puolustusasioissa toistuu usein Kääriäisen puheessa.
”Minua viehättää kovin, että juuri Suomi on pioneerimaa sotilas-siviiliyhteistyön edistämisessä. Sen pohjana on suomalainen rauhanturvatoiminta jo Suezin kriisistä lähtien. Joukkomme ovat aina palvelleet pitkälti juuri siviilitöissä.”
EU:n sotilas-siviiliyhteistyön kehittäminen oli alunperin kolmen jäsenmaan: Ison-Britannian, Itävallan ja Suomen hanke. Kun edellinen puheenjohtajamaa Itävalta panosti kenttäoperaatioiden kehittämiseen, otti Suomi urakakseen tilannetietoisuuden kehittämisen.
”On olennainen juttu, että sekä siviilit että sotilaat toimivat kentällä saman tilannekuvan pohjalta ja tuntevat hyvin toistensa liikkeet. Meidän antimme keskittyy varmasti jatkossakin tiedonkulun parantamiseen. Mutta ei se itsestään tapahdu. Ensin on ajettava tämä uusi ajattelutapa, siviilien ja sotilaiden yhteistoiminta sisään ja vasta sitten mietittävä, mitä tekniikkaa kentällä voisi hyödyntää.”
Saksa lupasi jatkaa Suomen perintöä, siviili-sotilasyhteistyön kehittämistä. Sitäkin Kääriäinen pitää työvoittona.
Siviilit ovat pääosassa myös ensimmäisissä nopean toiminnan joukoissa. Toiseen valmiina olevaan joukkoon, saksalais-hollantilais-suomalaiseen, kuuluu 160 suomalaista, joista ylipuolet on siviilejä: muun muassa poliiseja, palomiehiä ja sairaanhoitajia. Kun EU puhaltaa pilliin, on heidän pakattava laukkunsa kymmenessä päivässä ja jätettävä siviilityönsä. Loput joukoista on puolustusvoimien kantahenkilökuntaa.
”Uutta joukoissa on päätöksenteon nopeus ja lähtemisen nopeus, eivät kriisinhallintatehtävät sinänsä. Kaudellaan Suomi varmisti, että tämä uusin väline kriisinhallinnassa, kaksi ensimmäistä nopean toiminnan joukkoa, on valmis operaatioihin.”
”Kongo on malliesimerkki onnistuneesta operaatiosta. Sillä oli selkeä alku ja loppu, jolloin se ei jäänyt venymään määrättömäksi ajaksi. Juuri näin pitääkin olla.”
Kolmas valmiuskuukausi on menossa. Pilli ei ole vielä soinut. Sen sijaan huoli suomalaisten rauhanturvaajien turvallisuudesta kentällä on viime kuukausina saanut paljon palstatilaa.
”Kriisinhallinnassa olemme aina tekemisissä vaarallisten tehtävien kanssa, kyllä rauhanturvaajat sen tietävät. Pohjois-Afganistanissa on tullut esiin myös uusia riskejä, kuten itsemurhapommittajia ja tienvarsipommeja, mikä velvoittaa lisäämään niin kansan, median, sotilaiden kuin siviilienkien tietoa riskeistä. Myös varusteissa havaittuja puutteita korjataan.”
”Nythän puolustusasiat ovat hieman varjossa, eivätkä saa sitä julkisuutta, mikä niille kuuluisi.”
Turvallisuus- ja huoltosyistä Suomi on kokoamassa rauhanturvaajansa Afganistanissa yhteen paikkaan, Mazar i-Sharifiin, kun he ovat aiemmin olleet sijoitettuina viiteen eri pisteeseen. Tämä tiivistää myös Ruotsin ja Suomen yhteistyötä.
Siviileille EU:ssa riittää tilausta, mutta jo nyt on ollut ongelma löytää jäsenmaista kentälle riittävästi lähtijoitä, kuten poliiseja, tuomareita ja lääkintöhenkilökuntaa, koska heillä riittää töitä kotimaissakin.
Kriisinhallinnassa Suomi on mukana noin 100 miljoonan euron ja tuhannen henkilön vuosittaisella panoksella. ”En kannata määrän lisäämistä. Tämänkokoinen panos on vielä poliittisesti hyväksyttävissä, ja sen kansakin hyväksyy. Sillä panoksella hoidamme vastuumme erittäin kunnioitettavasti.”
Puolustusviraston koetinkivi
Brysselissä toimiva puolustusmateriaalivirasto (EDA, European Defence Agency) on toiminut vasta kolme vuotta, mutta sen alku on Kääriäisen mukaan ollut ”rohkaiseva, jopa loistava.” Suomi on ollut sen äänekkäimpiä tukijoita.
”Pieni syrjäinen maamme hyötyy EDA-yhteistyöstä, koska se säästää kansallisia voimavaroja, avaa mahdollisuuden yhteishankinnoille ja luo markkinoita omalle puolustusmateriaalituotannollemme.”
Pari vuotta kestäneen kuherruskuukauden jälkeen viraston eteneminen on nyt kokenut vastahankaa. ”Nyt on se hetki, jolloin jäsenmaiden pitäisi satsata hankkeeseen lisää voimavaroja. Vaikka kyse ei ole hirmusuurista euromääristä, on yllättävän moni valtio vedonnut vaikeuksiin oman valtiovarainministeriönsä tai parlamenttinsa kanssa. Kaikki ovatsamaa mieltä siitä, että yhteistyötä halutaan lisää, mutta kun pitäisi puhua konkretiasta, alkavat vaikeudet.”
Yksi nihkeimmistä lompakonavaajista on Iso-Britannia.
”Hankaluus kulminoituu siihen, päästäänkö sopimukseen kolmen vuoden mittaisesta kehysbudjetista. Monille jäsenmaille sekin on jo liikaa.”
Suomen puheenjohtajuuskaudella astuivat voimaan viraston käytännesäännöt, mikä sinällään on iso askel puolustusmateriaalien markkinoiden vapauttamisessa. Muita saavutuksia ovat laaja puolustusalan tutkimushanke joukkojen suojauksesta sekä suunnitelma puolustuskyvyn ja teknologian kehittämisestä.
”Joka tapauksessa puolustusvirasto on jo nyt menestystarina, yksi lisäpunnus yhteiseen puolustuspolitiikkaan.”
Vaikka puolustuskysymyksissä Suomen johtavia periaatteita on läpinäkyvyyden lisäksi on ollut ”käytäntö ensin”, ei ministerillä ole juuri ollut aikaa omien käytännön asioiden hoitoon. Vaalityöhönkin hän laskeskelee jäävän vain parin viikon verran. Sen suurempaa vaalirauhaa ei Euroopan puolustustaminen tarjoa.
Eila Helander ja Antti Räsänen