Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Koulutettu väestö on edellytys kestävälle kehitykselle

Muuttuva väestö

Väestönkasvu muovaa maiden ja maanosien välistä tasapainoa. Suurempi väkiluku ei silti takaa maalle taloudellista tai poliittista jalansijaa. Koulutustaso määrää, onko suuri väestö siunaus vai kirous.

Maailmanlaajuisen väestönmuutoksen nykytrendi jakautuu kahteen vastakkaiseen suuntaukseen. Monissa kehitysmaissa väestönkasvu on nopeaa, koska syntyvyys ylittää niin kutsutun uusiutumisrajan, eli maan väkiluvun ylläpitämiseen tarvittavan lapsiluvun naista kohti. Teollisuusmaissa uusiutumisraja on noin 2,1 lasta naista kohden. Näissä maissa on usein myös hyvin nuori väestö. Yhä useammassa maassa väestö kuitenkin ikääntyy kovaa vauhtia.

Korkean syntyvyyden maissa väestömäärä todennäköisesti kaksinkertaistuu seuraavien vuosikymmenten aikana. Tämä tarkoittaisi maailman väestön kasvavan nykyisestä 6,6 miljardista vajaaseen yhdeksään miljardiin vuoteen 50 mennessä.

Väestö vanhenee nopeasti niissä maissa, joissa syntyvyys on laskenut uusiutumisrajan alapuolelle samalla kun elinajanodote jatkaa nousuaan. Tulevaisuudessa väestön vanhenemisen odotetaan kiihtyvän, mikä monessa tapauksessa johtaa väkiluvun laskuun.

Osassa maailmaa pelätään siis nopean väestönkasvun kielteisiä seurauksia, kun toisaalla huolta aiheuttaaväestön vanheneminen. Osassa maailmaa pelätään siis nopean väestönkasvun kielteisiä seurauksia, kun toisaalla huolta aiheuttaaväestön vanheneminen.

Erot väestönkasvussa eivät johdu eroista eri kansojen tai ihmisryhmien välillä. Yhteiskunnat sijoittuvat eri aiheisiin niin kutsutussa väestöllisessä muuntumisessa (katso oheinen tietolaatikko). Nopeasti kasvavissa väestöissä kuolleisuus laskee paremman ravinnon ja terveydenhoidon ansiosta. Tosin myös maissa, joissa on meneillään niin sanottu väestöräjähdys, syntyvyys alkaa tietyn viiveen jälkeen laskea.

Viive johtuu suuresta perhekoosta, joka on ominainen perinteisiin arvoihin perustuvalle yhteiskunnalle. Suurten perheiden vaikutuksesta väestö kasvaa väliaikaisesti vielä jonkin aikaa: kuolleisuus on jo laskenut, mutta syntyvyys pysyy edelleen korkeana. Jos ero syntyvyyden ja kuolleisuuden välillä nousee yhtä suureksi kuin se on parhaillaan esimerkiksi monessa Afrikan maassa, väestönkasvu kiihtyy todella nopeaksi.

Kehitysmaissa väestöllinen muutos alkoi vasta toisen maailmansodan jälkeen, mutta Euroopassa jo 1700- luvun lopulla ja 1800-luvun puolella. Suomessa kuolleisuus väheni olennaisesti 1860-luvun nälkävuosien jälkeen, ja syntyvyys kääntyi laskuun vuodesta 1900 alkaen. Kuten suurimmassa osassa muitakin maita, myös Suomessa erityisesti naisten koulutus vaikutti perhekoon pienenemiseen.

Väestöllisen muuntumisen teorian mukaan koulutuksen yleistyminen sekä terveydenhoidon ja perhesuunnittelun parantuminen vähentävät syntyvyyttä sellaisissakin maissa, joissa syntyvyys on nykyään korkealla. Mitä nopeammin syntyvyys laskee, sitä hitaammaksi väestönkasvu muuttuu.

Hitaampi väestönkasvu puolestaan mahdollistaa väestön koulutuksen laajentamisen ja siitä seuraavan talouden kasvun. Monien maiden talous on kasvanut huomattavasti syntyvyyden laskettua nopeasti 1960-ja 1970-luvuilla. Taloustieteilijät kutsuvat pienemmän syntyvyyden aikaansaamaa talouskasvua väestölliseksi osingoksi.

Väestötieteilijät olettivat aiemmin, että väestöllinen muuntuminen johtaisi lopulta uusiutumistasoa vastaavaan
syntyvyyteen. Käytännössä tämä tarkoittaisi kahta eloonjäänyttä lasta naista kohti. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan lukuisissa maissa syntyvyys on laskenut paljon alhaisemmalle tasolle.

Toistaiseksi ei ole pätevää teoriaa, jonka avulla voitaisiin ennustaa niiden yhteiskuntien syntyvyyslukuja, jotka ovat jo käyneet läpi väestöllisen muuntumisen eri vaiheet. Eri teollisuusmaiden välille on hiljattain kuitenkin ilmaantunut mielenkiintoinen ero. Pohjois-Euroopan maissa ja Ranskassa, missä naisten on helpompi yhdistää työssäkäynti ja lastenkasvatus, syntyvyysluvut ovat suhteellisen korkeita, jopa lähellä uusiutumistasoa.

Etelä-Euroopassa ja Itä-Aasiassa syntyvyys on sen sijaan paljon alhaisempi. Näissä maissa naisten on valittava perheen ja työn välillä, koska perhe- ja sukupuoliroolit joustavat vähemmän. Yhä useammat naiset valitsevat mieluummin työuran kuin lastenhankinnan.

Vielä ei ole selvää, onko kyseessä tilapäinen vaihe vai pysyvä trendi, joka johtaa lopulta erittäin alhaisiin syntyvyyslukuihin. Japani arvioi viimeisimmässä virallisessa väestötutkimuksessa maan naisten synnyttävän jonkin ajan kuluttua keskimäärin vain 1,2 lasta, kun esimerkiksi Suomessa vastaava luku on 1,8.

Väestönkasvu hidastuu

Kolmea väestönmuutoksen osatekijää – syntyvyyttä, kuolleisuutta ja muuttoliikettä – on vaikea ennustaa. Vakuuttaviin tieteellisiin perusteluihin pohjautuvia arvioita tulevan väestökehityksen suunnasta voidaan kuitenkin
esittää.

Soveltavan järjestelmäanalyysin kansainvälinen instituutti (The International Institute for Applied Systems Analysis, IIASA) julkaisi hiljattain tuoreita arvioita maailman väestökehityksestä. Yksi keskeisistä löydöksistä oli, että maailman väestömäärä tulee yli 85 prosentin todennäköisyydellä saavuttamaan huippunsa tämän vuosisadan aikana. Sen jälkeen kasvu pysähtyy.

Väestönkasvu kiihtyi vasta vuoden 1800 paikkeilla, ja vuonna 1900 maailman väestö saavutti 1,6 miljardin tason. 1900-luku oli väestöräjähdyksen vuosisata, jonka aikana maailman väestö nelinkertaistui. Vuonna 2000 väestömäärä oli jo 6,1 miljardia.

Suurin syy kasvuun oli kuolleisuuden lasku, etenkin lapsikuolleisuus väheni radikaalisti. Tämä antoi alkusysäyksen teollisuusmaiden siirtymiselle väestöllisen muuntumisen ensi vaiheeseen. Euroopan väestö kasvoi nopeammin kuin koskaan. Toisaalta syntyvyys oli myös alkanut merkittävästi laskea 1900-luvun alkuun mennessä. Tästä johtuen väestönkasvun huippu osui 1900-luvun loppupuoliskolle.

Aiemman korkean syntyvyyden seurauksena nuorten naisten suuri ikäluokka tulee olemaan hedelmällisyysiässä samanaikaisesti. Vaikka he hankkisivat äitejään vähemmän lapsia, syntyneiden kokonaismäärä nousee. Ilmiötä kutsutaan väestönkasvun momentumiksi, ”liikemääräksi”. Todennäköisesti sen ansiosta maailman väkiluku kasvaa vielä kahdella miljardilla. Kasvu keskittyy lähinnä kehitysmaihin ja se on nopeinta Afrikassa.

Kuluvalla vuosisadalla väestö vanhenee kaikissa maanosissa. Yli 60- vuotiaiden osuus maailman väestöstä kasvaa kymmenestä prosentista jopa nelinkertaiseksi. Yli 80-vuotiaiden osuus väestöstä nousee yhdestä prosentista neljän ja 20 prosentin välille riippuen siitä, paljonko elinajanodote käytännössä pitenee.

Senioreiden osuuden arvellaan kasvavan voimakkaimmin Länsi- Euroopassa, missä yli 80-vuotiaita on nykyisin noin kolme prosenttia väestöstä. Osuus kasvaa seuraavan vuosikymmenen ajan vielä hitaasti, mutta vuoden 2030 jälkeen arviot vaihtelevat suuresti.

Arvioiden hajonta kertoo elinajanodotteiden ennustamisen vaikeudesta. Osa asiantuntijoista uskoo odotteiden tasoittuvan ja saavuttavan lopullisen huipun, toiset ennustavat elinajan jatkuvaa pitenemistä bioteknologian
voittokulun turvin.

Useat arviot viittaavat kuitenkin siihen, että yli 80-vuotiaiden osuus jää noususta huolimatta todennäköisesti 20 prosentin paikkeille. Suuri vanhusväestö tekisi tulevaisuuden yhteiskunnista hyvin erilaisia nykyisiin verrattuna. Toisaalta sadan vuoden päästä 80-vuotias on luultavasti keskimäärin paljon paremmassa fyysisessä kunnossa kuin hänen nykyinen ikätoverinsa.

Koulutus korvaa väestömäärän

Yllä kuvaillut väestökehityksen suuntaukset aiheuttavat paraikaa valtavia muutoksia maailman väestön jakautumisessa eri maanosien ja alueiden kesken. Euroopassa väestö vanhenee, väestömäärä laskee ja edustaa yhä pienempää osuutta maailman väkiluvusta.

Vaikka väestökehitys ottaa eri puolilla maailmaa harppauksia vastakkaisiin suuntiin, on vaikea ennustaa miten muutokset vaikuttavat geopolitiikkaan. Valtion tai maanosan vaikutusvalta ei johdu suoraan väestömäärästä. Jos näin olisi, Afrikalla pitäisi olla yhtä merkittävä asema maailmassa kuin Euroopalla. Inhimillinen pääoma, eli työvoiman koulutustaso, näyttääkin olevan ratkaisevampi tekijä kuin väestön koko.

Myös inhimillisen pääoman maailmanlaajuinen jakautuminen on muuttumassa, vaikkakin eri tavalla kuin väestömäärä.

IIASA julkaisi hiljattain ensimmäiset maailmanlaajuiset arviot inhimillisestä pääomasta (katso kuvio sivulla 16). Ennakko-oletuksena oli, että koulutetut ihmiset elävät pidempään ja hankkivat vähemmän lapsia. Eurooppa ja Pohjois-Amerikka omaavat edelleen eniten inhimillistä pääomaa, vaikka Etelä-Aasian ja Kiinan työssäkäyvän väestön koko onkin omaa luokkaansa.

Vuoden 2015 paikkeilla maassa on enemmän koulutettua työikäistä väestöä kuin Euroopalla ja Pohjois-Amerikalla yhteensä. Kiinan ja Etelä-Aasian maiden, erityisesti Intian, välillä on silti eroja. Toisin kuin Etelä-Aasia, Kiina on viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana panostanut valtavasti perus- sekä toisen asteen koulutukseen. Huippu saavutetaan tulevien vuosikymmenten aikana. Vaikka Etelä-Aasian väestö kasvaa pian ohi Kiinan, inhimillisen pääoman suhteen se jää toiseksi. Kiinan inhimillinen pääoma kasvaa niin nopeasti, että vuoden 2015 paikkeilla maassa on enemmän koulutettua työikäistä väestöä kuin Euroopalla ja Pohjois-Amerikalla yhteensä.

Afrikassa inhimillisen pääoman kasvu tulee olemaan hyvin vaatimatonta, jopa kaikkein optimistisimpien arvioiden valossa.

Nämä maailmanlaajuiset muutokset inhimillisen pääoman jakautumisessa muuttanevat maailman geopoliittista ja taloudellista tasapainoa ja vaikuttavat ihmisten terveydentilaan sekä hyvinvointiin ympäri maailmaa. Käsite inhimillisestä pääomasta antaa väestötutkimukselle ”laadullisen” ulottuvuuden pelkän väestömäärien vertailun oheen. Inhimillisen pääoman kokonaisarvo saadaan kertomalla väestön koko sen terveydellä ja koulutustasolla (inhimillinen pääoma = väestö × terveys × koulutus). Koulutus parantaa ihmisten terveydentilaa luultavasti enemmän kuin mikään muu yksittäinen tekijä.

Korkeammin koulutettu väestö edistää myös taloudellista kasvua ja se on vastustuskykyisempi terveysuhkille,
kuten ilmastonmuutoksen seurauksille. Inhimillistä pääomaa voidaankin pitää kestävän kehityksen parhaana voimavarana. Maailmantaloudessa riittää uhkakuvia, luonnonvarojen tyrehtymisestä aina työvoiman puutteeseen, mutta koulutus tarjoaa tilaisuuksia läpi elämän. Toisin kuin muilla voimavaroilla, ihmisen taitojen parantamiselle ei näytä olevan rajoja.

Suomen kehitys sadan vuoden aikana yhdestä Euroopan köyhimmistä maista yhdeksi kilpailukykyisimmistä on tästä erinomainen esimerkki. Ilmiömäisen nousun tärkeä taustatekijä on ollut valtava panostus inhimilliseen pääomaan. Singaporen ja Etelä-Korean esimerkit antavat samansuuntaisia viitteitä.

Valitettavasti erityisesti joissakin Afrikan maissa koulutustaso on laskenut suuren väestönkasvun vuoksi. Näiden maiden tulevaisuus saattaa olla vaakalaudalla, ellei kansainvälinen kehitysyhteistyö aseta niitä toiminnassaan etusijalle.

Käännös: Kukka-Maaria Kuisma

Väe s töl l i s en mu u n t umi s e n t e o r i a

Kaikkien teollistuvien maiden on katsottu noudattavan pääpiirteissään nk. väestöllisen muuntumisen teoriaa eli väestönkasvun mallia, jossa on neljä kehitysvaihetta.

Ensimmäisessä vaiheessa, ennen yhteiskunnan teollistumista sekä syntyvyys että kuolevuus ovat korkeita ja väestönkasvu on hidasta. Toisessa vaiheessa, kun teollistuminen alkaa, kuolevuus laskee paremman ravitsemuksen ja terveydenhuollon ansiosta, mutta koska syntyvyys säilyy samana, väestömäärä kasvaa nopeasti.

Teollistumisen kolmannessa vaiheessa kuolevuus laskee edelleen, mutta koska myös syntyvyys alkaa vähentyä, väestönkasvu hidastuu. Neljännessä, jälkiteollisessa vaiheessa syntyvyys ja kuolevuus ovat alhaisia, ja väestönkasvu hidastuu entisestään.

Malliin on jälkeenpäin ehdotettu lisättäväksi viides vaihe, jossa väestönkasvu muuttuu negatiiviseksi, kun kuolleisuus on korkeampi kuin syntyneiden määrä. Esimerkiksi siirtolaisuus voi kuitenkin ehkäistä väestön suoranaisen vähenemisen.