Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Georgian ratkaisujen vuosi - kohti sotaa vai osaksi Eurooppaa?

Sopho Bukia

Georgiaa riepovien ongelmien ratkaisusta riippuu koko nuoren valtion tulevaisuus. Toukokuisten parlamenttivaalien tulos määrää maan kurssin seuraaviksi vuosiksi, ja nokkapokka Venäjän kanssa voi pahimmillaan johtaa aseelliseen yhteenottoon, kirjoittaa georgialainen Institute for War and Peace Reportingin toimituspäällikkö Sopho Bukia.

Tänä keväänä Georgian ja sen pohjoisen naapurin Venäjän väliset suhteet ovat huonontuneet ennennäkemättömällä tavalla. Kiista johtuu Georgiasta irtautuneista Abhasiasta ja Etelä-Ossetiasta. Vaikka alueet ovat olleet Georgian hallitsemattomissa jo 1990- luvun alusta alkaen, Venäjän tietoinen lähentyminen näiden de facto -valtioiden kanssa sai maat sodan partaalle.

Toukokuun kahdeksas päivä maagisen sanan lausui ääneen jopa Mikheil Saakashvili: ”Muutama päivä sitten olimme todella lähellä sotaa (Venäjän kanssa), eikä tämä uhka ole poistunut”, Saakashvili sanoi venäläistoimittajille lehdistötilaisuudessa Georgian Batumissa.

Eräiden georgialaisasiantuntijoiden mukaan Venäjä ja Georgia pelaavat Abhasiassa vaarallista peliä. Heidän mielestään osapuolten ajautuminen sotaan ei tarkoita pelkästään alueellista konfliktia räjähdysherkässä Kaukasiassa, vaan lännen ja Venäjän joutumista törmäyskurssille.

Toinen koulukunta taas on vakuuttunut siitä, että Georgian johto käytti tulehtunutta tilannetta parlamenttivaalien alla tahallaan hyväkseen. Venäjän uhka on mainio vaaliase.

Tätä artikkelia kirjoitettaessa minkäänlaisia sotatoimia Abhasian konfliktialueella ei onneksi ole, joskin molemmat osapuolet syyttävät toisiaan halusta ”sulattaa” jäätyneeksi kutsuttu konflikti ja lietsoa se avoimeksi sodaksi.

Huhtikuussa 2008 venäläinen MIG-29-hävittäjä tuhosi Abhasian ilmatilassa tuoreen YK-raportin mukaan georgialaisen miehittämättömän tiedustelulennokin. Moskova kielsi väitteen, sanoen jopa, että lennokki saattoi olla jollekin Nato-maalle kuuluvan MIG:in alas ampuma. Lehtitietojen mukaan Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer lupasi syödä kravattinsa, mikäli Venäjän väite osoittautuu todeksi.

Saman kuun lopussa Venäjä lisäsi rauhanturvaajiensa määrää Abhasiassa reiluun 2 500 henkeen aiemman 2 000 sijaan. Rauhanturvaajien läsnäolo on osa vuoden 1994 tulitaukosopimusta, mutta Georgiaa närästi, ettei Venäjä ollut ilmoittanut asiasta Georgialle. Venäläispoliitikot ja sotilasvirkamiehet ilmoittivat vain ”valmiudesta puolustaa kansalaisiaan kaikin keinoin”. Suuri osa Abhasian nykyisestä väestöstä on ottanut Venäjän kansalaisuuden, sillä maan tunnustamaton status tekee Abhasian passeista kelvottomia matkustusdokumenteiksi.

Abhasiassa venäläisjoukkojen lisäämistä tervehdittiin riemulla. Väki riensi kaduille kukkasia käsissään. Abhasian nykyväestö näkee virallisesti IVY-maiden, käytännössä Venäjän lähettämissä rauhanturvaajissa ainoan toivonsa, sillä moni on edelleen varma siitä, että Georgia valmistautuu uuteen sotaan. Tbilisin tiukka, jopa uhkaileva retoriikka sekä sotavoimien jatkuva kasvattaminen ei pelkoja vähennä, vaikka virallinen Georgia jatkuvasti toistaa aikovansa ratkaista sisäiset konfliktinsa yksinomaan rauhanomaisesti.

Kosovo kärjisti tilanteen

Venäjän ja Georgian suhteet ovat olleet pakkasen puolella jo hyvän aikaa. Georgian asukkaat ovat IVY-maista ainoat, jotka tarvitsevat Venäjälle viisumin, ja turistiviisumin saaminen on ollut jo kahden vuoden ajan liki mahdotonta. Maiden välinen lentoliikenne oli pitkään jäissä ja maaraja kiinni. Georgialaiset tuotteet eivät pääse Venäjän markkinoille.

Lopullinen niitti maiden väliselle kriisille oli Vladimir Putinin huhtikuun alussa tekemä päätös lopettaa Etelä-Ossetian ja Abhasian taloussaarto. Putin näytti vihreää valoa myös virallisten suhteiden solmimiselle
separatistihallitusten kanssa. Kremlin päätös kertoo siitä, että Venäjä on päättänyt tiukentaa politiikkaansa. Tbilisi uskoo, että päätökseen on kaksi syytä: Kosovon itsenäisyyden yksimielinen tunnustaminen lännessä sekä Bukarestin Nato-huippukokous.

Bukarestissa Ukrainan ja Georgian pääsy Naton jäsenyysvalmennusohjelmaan MAP:iin blokattiin Saksan johdolla. Maille jäi käteen vain epämääräinen lupaus siitä, että niiden Nato-jäsenyys on vain ajan kysymys, ja MAP:iin pääsy tulee uudelleenkäsittelyyn tämän vuoden joulukuussa. Venäjältä lännen haparointi ei jäänyt huomaamatta, ja vain pari päivää huippukokouksen jälkeen se alkoi painostaa Georgiaa.

Jos Georgia ja Ukraina liittyvät Natoon Turkin, Romanian ja Bulgarian vanavedessä, Venäjän vaikutusvalta tällä strategisesti tärkeällä alueella sulaa olemattomiin. Moskovan rooliksi jäisi enää hallita pientä kaistaletta Mustanmeren rantaa, kun koko lähihistorian ajan Venäjä on ollut hallitseva mahti alueella.

Kosovo on toinen tekijä, joka poisti Venäjältä viimeisetkin estot Georgian suhteen. Aiemmin yksikään maailman maa, Venäjä mukaan lukien, ei ollut kyseenalaistanut Georgian alueellista koskemattomuutta. Status quo kuitenkin muuttui Kosovon julistauduttua itsenäiseksi. Lännen yksimielinen tuki Kosovon itsenäisyydelle oli kova isku Venäjälle, joka tuntui ajattelevan, että näin tärkeän asian ei pitäisi ratketa ilman Venäjän suostumusta. Miksei Abhasialla ja Etelä-Ossetialla ole samoja oikeuksia kuin Kosovolla, kysyi Venäjä. Georgia ei ole tunnustanut Kosovoa eikä aio sitä lähiaikoina tehdä.

Suurin osa georgialaisasiantuntijoista on sitä mieltä, että Venäjä pyrkii radikaaleilla vedoillaan vain todistamaan lännelle, että Georgia ei kuulu Natoon. Provosoimalla Georgiaa sotatoimiin Abhasiassa Venäjä voi myös saavuttaa tämän tavoitteen. Tbilisi sen sijaan kiirehtii saattamaan maan Nato-polulle ennen kuin Kosovon kysymyksestä todella tulee ”ennakkotapaus”, joka heijastuu Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan.

Toisaalta myös Venäjällä on kiire. Kaikesta päätellen Venäjä on valmis aloittamaan Abhasian ja Etelä-Ossetian tunnustamiseen johtavan menettelyn jo ennen kuin Georgia pääsee MAP:iin ja Naton sateenvarjon alle. Moskova ymmärtää hyvin, että tunnustamalla MAP:iin päässeen valtion osa-alueen itsenäisyyden, se joutuu vastakkain Naton kanssa.

”Georgia voi turvautua äärimmäisiin toimiin, jos meiltä poistetaan alue. Georgia ei koskaan luovu Abhasiasta ja Tskhinvalin alueesta, eli Etelä- Ossetiasta. Nämä alueet ovat luovuttamaton osa Georgiaa”, sanoo Georgian parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kote Gabashvili.

Vajaan viiden miljoonan asukkaan Georgiassa kuitenkin ymmärretään hyvin, että Venäjän karhua ei voiteta
yksin. Siksi Georgian hallitus ponnistelee houkutellakseen ulkomaailmaa apuun ratkaisemaan kriisin Venäjän
kanssa. Toiveet siitä, että Dmitri Medvedev uutena presidenttinä ottaisi asiakseen Georgia-suhteen uudelleenarvioinnin, ovat Tbilisissä häviävän pienet. Kesäkuussa Medvedev ja Saakashvili tosin tapaavat IVY:n huippukokouksessa, mutta paikalliset asiantuntijat ovat silti pessimistejä.

"Yhteiseen arvopohjaan perustuva yhteistyö Venäjän kanssa ei onnistu, koska tätä yhteistä arvopohjaa ei ole löytynyt." ”Meidän länsi-suhdettamme imitoiva, yhteiseen arvopohjaan perustuva yhteistyö Venäjän kanssa ei onnistu, koska tätä yhteistä arvopohjaa ei ole löytynyt. Venäjä ei ole oppinut suhtautumaan pieniin ja heikkoihin tasa-arvoisina kumppaneina, vaan uskoo pelkkään voimaan. Siksi Georgian ja Venäjän suhde voi normalisoitua vain, jos Georgia integroituu sellaiseen kansainväliseen järjestelmään, jota Venäjä kunnioittaa. Tällaisia järjestelmiä voisivat olla Nato tai EU. Meidän  täytyy vakuuttaa Eurooppa siitä, että olemme erottamaton osa sitä. Vain silloin Venäjä pystyy arvioimaan uudelleen suhteensa meihin”, sanoo oppositiopoliitikko ja politiikan tutkija Ivlian Haindrava.

Poliittisen pluralismin kynnysvaalit

Toukokuun 21. päivän parlamenttivaalit olivat toinen suuri haaste sodan partaalla keikkuvalle Georgialle. Vaaleilla oli valtava merkitys Georgialle sekä ulko- että sisäpolitiikan näkökulmasta. Toisaalta vaalit tarjosivat Georgialle mahdollisuuden vakuuttaa kansainvälinen yhteisö siitä, että maa pysyy uskollisena länsimaisille arvoille. Yksikin virheliike vähentäisi Georgian mahdollisuuksia päästä länsimaisten demokratioiden kerhoon, jonne Georgia niin kovasti pyrkii.

Vaalien voittajaksi selviytyi valtapuolue Kansallinen liike, jonka edustajat keräsivät 59,22 prosenttia äänistä. Kansallisen liikkeen päävastustaja, Yhdistynyt oppositio, sai vain 17,71 prosentin tuen kansalta. Kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan vaalit eivät olleet täydelliset, mutta tammikuisiin presidentinvaaleihin verrattuna huomattavaa edistystä oli tapahtunut.

Vaalien kuohut eivät kuitenkaan ole ohi. Oppositio kieltäytyy tunnustamasta vaalien tuloksia ja opposition  edustajat uhkaavat kieltäytyä ottamasta vastaan heille kuuluvia paikkoja maan parlamentissa.

Vaalit olivat tulikoe myös Georgian 40-vuotiaalle presidentille Mikheil Saakashvilille. Ne olivat Saakashvilin ehkä viimeinen tilaisuus puhdistaa itsensä ja maansa maine. Tuo maine sai kovan kolauksen marraskuussa 2007, kun hallituksen paikalle määräämä mellakkapoliisi hajotti väkivalloin  opposition mielenosoituksen. Myös opposition TV-asema Imedi vaiennettiin voimakeinoin ja maahan julistettiin hätätila. Tuolloin Saakashvili pääsi kriisistä julistamalla ennenaikaiset presidentinvaalit ja jättämällä kohtalonsa äänestäjien käsiin.

Tammikuun viidennen päivän vaaleissa Saakashvili välttyi täpärästi toiselta kierrokselta keräten 53 prosenttia äänistä. Vuoden 2004 vaalien 94 prosentin äänisaaliiseen verrattuna luku oli vaatimaton – joskin neljä vuotta sitten ehdolla oli Ruusujen vallankumouksen sankari ja nuori uudistaja, ei ristiriitainen ja yhä vallanhimoisempi istuva presidentti.

Kaikkiaan voi sanoa, että Georgiaa repinyt poliittinen kriisi ei ole tehnyt pelkkää hallaa maalle. Saakashvilin ja hänen Kansallinen liike -puoleensa kannatus on pudonnut aiemmista tähtitieteellisistä luvuista, ja maahan on vähitellen muotoutumassa vahva oppositio, jollaista täällä ei ole nähty koskaan ennen.

Tammikuun viidennen päivän vaaleissa äänestäjät osallistuivat ensi kertaa oikeaan poliittiseen kilpaan. Sellaista odotimme myös parlamenttivaaleilta – toivoimme näkevämme entisen yksipuolueparlamentin sijaan lainsäädäntöelimen, jossa myös vaihtoehtoisille mielipiteille on sijaa. Nämä toiveet eivät kaikilta osin täyttyneet. Valtapuolue sai perustuslaillisen enemmistön. Päivänpolitiikassa se merkitsee, että on yksin vallanpitäjien halusta kiinni, kuuluuko opposition ääni lainkaan.

Jos valtapuolueen edustajat ja oppositio eivät löydä yhteistä säveltä ja oppositio jatkaa vaalituloksen kieltämistä, se voi murtaa hauraan yhteispelin, johon poliitikot ylsivät näihin vaaleihin valmistautuessaan.

”Vaalitulos oli minulle odottamaton. Kuvittelin, että Yhdistynyt oppositio keräisi suuremman äänisaaliin. Toisaalta oppositio teki paljon virheitä vaalikampanjassaan, voi olla, että osa heidän kannattajistaan yksinkertaisesti pettyi. Kaikesta huolimatta on kiinnostavaa nähdä, miten uusi parlamentti tulee työskentelemään. Toivottavasti kaikki osapuolet oppivat jotakin viime kuukausien poliittisista prosesseista”, pohtii georgialainen politiikan tutkija Artshil Gegelidze.

Hallituspuolueella ja oppositiovoimilla on myös yhdistäviä näkemyksiä, jotka vähentävät niiden välistä vastakkainasettelua. Kaikkia poliittisia voimia yhdistää länsimielinen kurssi ulkopolitiikassa. Kaikki lupaavat myös ratkaista Abhasian ja Etelä-Ossetian kriisin. Yksimielisiä ollaan samoin siitä, että näitä ongelmia ei voi ratkaista ilman Venäjää. Siitä huolimatta yksikään kandidaateista ei katso Moskovaan päin vaan vannoo, että EU ja Nato ovat Georgian suunta.

Jos kaikki menee hyvin, Georgia voi uudelleen nousta mallioppilaaksi entisen Neuvostoliiton alueella. Jos kuitenkin käy toisin, vastattavaksi jää yksi kysymys: miksi vallankumouksen ruusut lakastuivat niin pian?

Käännös: Salla Nazarenko

 
Ulkopolitiikka 2/2008

Pääkirjoitus: Yhdeksän miljardia

Joonas Pörsti

Sari Baldauf kaipaa älyllistä rehellisyyttä

Joonas Pörsti

Epämiellyttäviä totuuksia onkin kaksi

Kristian Kurki, Lauri Muranen, Joonas Pörsti

Poliittista uhkapeliä

Kristian Kurki, Lauri Muranen, Joonas Pörsti

Öljy-yhtiöiltä varoja uusiutuville

Kristian Kurki, Lauri Muranen, Joonas Pörsti

Hyvästit muovipusseille

Kristian Kurki, Lauri Muranen, Joonas Pörsti

Koulutettu väestö on edellytys kestävälle kehitykselle

Wolfgang Lutz

Kolme väitettä väestönmuutoksesta

Joonas Pörsti ja Niina Sarkonen

Silminnäkijä: Ban-Ki Moon täyttää nyt YK:n saappaat

Kirsi Hyytiäinen

Väestönkasvu on vakava uhka ilmastolle

Heikki Ikonen

Sarkozyn lumous haihtui

Laura Parkkinen

Kommentti: Yksityiselämän julkisuus voi Suomessakin vauhdittaa poliitikon uraa

Mari K. Niemi

Hubert Védrine: "Eurooppalaiset eivät halua EU:sta suurvaltaa"

Niina Sarkonen

Silminnäkijä: Ristivetoa Bukarestissa

Jyrki Karvinen

Georgian ratkaisujen vuosi - kohti sotaa vai osaksi Eurooppaa?

Sopho Bukia

EU:n ja Venäjän hukattu kumppanuus

Hiski Haukkala

Kiinan vähemmistökansat nousivat kapinaan

Christian Jokinen

Puheenvuoro: Uusia lähteitä kehitysrahoitukseen

Matti Ylönen

Puheenvuoro: Viron Suomi-kuvaa hallitsevat vanhat asenteet

Jarmo Virmavirta

Mielipide: Suomen puolustus ei vastaa todellisiin uhkakuviin

Rasmus Hindrén

Mielipide: Laajan turvallisuuden määrittely on poliittinen valinta

Jarno Limnéll

Kirjatutka: Sodankäynti yksityistyy

Olli Ruohomäki

Kirjatutka: Väläyksiä eurooppalaisesta islamista

Marko Juntunen

Kirjatutka: Tiibet lännen mielikuvissa

Rita Dahl

Kirjatutka: Uudenlaista toiveajattelua

Vilho Harle

Kirjatutka: Hijabinsa hylännyt feministi

Tiina Tarvainen

Kirjatutka: Ideologista sodankäyntiä amerikkalaisittain

Matti Sadeniemi

Kirjatutka: Diplomaatti todistajana ja kertojana

Klaus Törnudd

Kirjatutka: YK:n remonttimies Bolton

Pasi Rajala

Kirjatutka: Keinoja kaihtamatta - terrorismin kulttuurihistoria

Jyrki Ruohomäki

Kirjatutka: Vakoojia, maanpettureita

Kukka-Maaria Kuisma

Kirjatutka: Luokkasodan uusin luku

Lauri Muranen