”Venäjää on aliarvioitu viime vuosien suurvaltakeskustelussa. Uskonkin Venäjän vähitellen ottavan takaisin sitä roolia, joka aiemmin kuului Neuvostoliitolle”, arvioi Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen. Poliittisesti Suomen olisikin hänen mukaansa viisasta panostaa idänsuhteisiin viime vuosikymmentä enemmän.
”Suomi on toki osa länttä, mutta sillä on erikoisosaamista Venäjästä, jota sen pitäisi paremmin hyödyntää taloudellisissa ja poliittisissa suhteissaan, niin itään kuin länteen. Venäjän-suhteista voi EU-yhteydessäkin tulla Suomen erityisvoima, sen valttikortti.”
EU-jäsenyys on Laatikaisen mukaan ehkä tarpeettomasti neutralisoinut ja passivoinut Suomea idän-suhteissaan: piiloudumme EU:n selän taakse ja jätämme omat tärkeät kortit pelaamatta.
Ratkaisevaa pienen maan kyvylle vaikuttaa suurvaltasuhteissa on persoonien valta. Esimerkiksi Lipposen pääministerikauden ja Ahtisaaren presidenttiyden aikana Suomella oli nykyistä aktiivisempi ja näkyvämpi paikka kartalla.
”Jos valtion johdossa on vahvoja persoonia, joiden mielipiteet kiinnostavat sekä EU:ta että Venäjää, voi Suomen painoarvo olla paljon sen kokoa ja asukaslukua suurempi. Tällöin Suomi kasvaisi eräänlaiseksi kansainvälisen diplomatian keskukseksi.”
Lipponen kasvoi arvostetuksi eurooppalaiseksi valtiomieheksi kahden perättäisen nelivuotisen pääministerijakson aikana. ”Jos pääministeri vaihtuu neljän vuoden välein, niin kuin kansa saattaa tahtoa, tämä heikentää Suomen ääntä ja vaikuttamisen mahdollisuuksiamme niin Euroopassa kuin sen ulkopuolella”, huomauttaa Laatikainen.
Johtajien kansainvälinen ja kansallinen arvostus voivat Suomelle avata tilanteita toimia nykyistä näkyvämmin ja pontevammin.
Suomi
on viime vuosina ollut niin kallistunut länteen, että idän
huomioiminen on jäänyt vähälle. Jännitteetön aika ei ole synnyttänyt
vahvoja johtajapersoonia, jotka olisivat osanneet huomioida molempia
ilmansuuntia.
Ratkaisevaa pienen maan kyvylle vaikuttaa suurvaltasuhteissa on persoonien valta.”Meillä ehkä liikaakin ruoditaan suhdettamme Yhdysvaltoihin, joka pohjimmiltaan ei edes ole ongelmallinen. Julkisuudessa Suomesta on haluttu muokata USA:n adjutanttia, mikä ei pitkällä tähtäimellä ole turvallisuuspolitiikkamme edun mukaista. Yritysten toiminnan kannalta riittää, että maillamme on riittävän hyvät suhteet keskenään.”
Suurvaltojen kartalle Laatikainen piirtää itseoikeutetusti Yhdysvallat, ylivoimaiseksi ykköseksi. Kakkostilaa pitävät Venäjä ja Kiina, joiden kannoilla kolkuttelee jo idän voimakas nousija Japani. EU:tä hän ei suurvaltojen kartalle kelpuuta.
”EU ei ole suurvalta, vaan suurvallan omainen kansalaisjärjestö. Tiukan paikan tullen se ei silti voi käyttäytyä kuten suurvalta tai koota joukkojaan yhteisen tahdon taakse. Jotta se olisi mahdollista, on EU:n kiinteydyttävä vielä paljon.”
Myös Intia jää suurvaltakartalta sivuun, passiivisuutensa takia. ”Intia ei ole etujaan kovin vahvasti tai aggressiivisesti puolustanut, joten sen vaikutukset maailmanpolitiikkaan ovat vaatimattomia.”
Alhaisesta elintasostaan huolimatta Kiina ja Venäjä täyttävät Laatikaisen mukaan suurvaltakriteerit hyvin, sillä ne ilmaisevat selkeää sotilaallista tahtoa ja vimmaa laajentaa reviiriään.
Taloutta ravistelleisiin Kiina- ja Japani-ilmiöihin Laatikainen suhtautuu perusoptimistisesti. Hän uskoo niiden lopulta kääntävän tilikirjat plussalle myös Suomessa, vaikka nyt rahavirtojen mukana maastamme katoaa työpaikkoja.
”Esimerkiksi paperiteollisuuden muutokset – kaikesta tuskasta ja itkusta huolimatta – turvaavat maamme kilpailukyvyn pitkässä juoksussa. Kilpailu piiskaa esiin uusia innovaatioita ja vahvistaa omaa substanssiosaamistamme, esimerkiksi teknologiassa ja paperikoneissa.”
Suomen kannalta ratkaisevinta on silti, miten Venäjä yhteiskunnallisesti kehittyy – jo siksi, että sen vaikutus energiapolitiikkaamme on suuri. ”On tärkeää, että parhaat ystävät löytyvät rajan takaa.”