Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Nuorten ryhmä tuulettaisi ulkopolitiikkaa

Vanha järjestys, jossa presidentti paaluttaa Suomen turvallisuuspoliittisen kannan, joutaa nuorten ulkopoliittisen ryhmän jäsenten mielestä historiaan. Turvallisuuspolitiikan horisontti on siirtynyt kansallisvaltion puolustuksesta kansainvälisiin kriiseihin ja köyhyyteen, arvioivat Mikko Hieta, Johan Ekman ja Rina Kuusipalo.

Ulkoministeri Ilkka Kanerva nimitti alkuvuodesta 28-henkisen nuorten ryhmän, jonka tehtävänä on kommentoida hallituksen valmistelemaa puolustus- ja turvallisuuspoliittista selontekoa. Ryhmä on keskustellut kuluneen vuoden aikana useaan otteeseen ja aikoo koota näkemyksensä ulkopolitiikasta yhteiseen kannanottoon.

Luvassa on ainakin uudistushenkinen näkökulma Suomen ulkopolitiikan johtamiseen ja turvallisuuspolitiikan asialistaan. Ryhmä otti jo kesällä julkisuudessa kantaa vapaaehtoisen asepalveluksen ja sotilaallisen liittoutumisen puolesta – tosin se ei päässyt yksimielisyyteen sopivasta liittoumasta. Tapasimme ryhmän jäsenistä kolme.

Johan Ekmanin mielestä presidentin ei tarvitsisi enää osallistua ulkopolitiikan muotoiluun. Ulkopoliittista roolijakoa hämmentää varsinkin nykyisellä hallituskokoonpanolla, että presidentti, pääministeri ja ulkoministeri ovat kaikki eri puolueista.

Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta käytävä keskustelu takkuaa Suomessa. ”Presidentti esittää mielipiteensä virallisena näkemyksenä, eikä sitä pidetä keskustelunavauksena, vaan paalutettuna kantana, josta ei käydä rakentavaa dialogia”, Mikko Hieta sanoo.

Ulkopolitiikka: Johtuuko presidentin erityisasema ulkopoliittisessa keskustelussa instituution historiasta?

Mikko Hieta: Luulen, että käytäntöä ei ole vielä muotoiltu. Halonen on ensimmäinen presidentti uuden perustuslain alla ja keskustelukulttuuria ollaan vasta rakentamassa.

Johan Ekman: Vuonna 1970 peräti 97 prosenttia Suomen kansasta piti turvallisuuspolitiikkaamme erittäin hyvin hoidettuna, ja edelleenkin yli 80 prosenttia on tätä mieltä. Vastaavia lukemia ei löydy muualta, paitsi ehkä Pohjois-Koreasta. Suomalaiset suhtautuvat usein skeptisesti poliitikkoihin mutta uskovat presidenttiin. Presidentti -instituution perinne sai merkityksensä siitä, kun Kekkonen vahvisti presidentin valta-asemaa ikään kuin politiikan yläpuolelle. Tämä näkyy vieläkin.

MH: Samalla on muutamia vuosikymmeniä ollut käynnissä suuri yhtenäiskulttuurimurros. Enää ei ole sitä suomalaista yhteistä tarinaa, jossa koko kansa katsoo kuuden uutiset TV1:ltä. Internetin yleistyminen tuo ihmisille enemmän tietoa ja on tehnyt heistä suvaitsevaisempia eri poliittisten näkemysten suhteen. Ei ole painetta samaistua enemmistön mielipiteeseen.

UP: Onko ulkopolitiikka erityisalue, josta ei uskalleta käydä keskustelua?

MH: Kansainvälisissä suhteissa valtiot puhuvat, ja siinä mielessä kansainvälisten asioiden suhteen saattaa muodostua paine puhua yhteen ääneen. Sitten mietitään, miten tulisi käsittää esimerkiksi puolustusministerin irtiotto hallituksen virallisesta linjasta. Lisäksi ulkopolitiikka on sateenkaari politiikkalohkojen päällä. Siinä yhdistyvät ympäristöasiat, kauppa, ihmisoikeudet, puolustus ja moni muukin politiikan alue.

JE: Sen ei pitäisi olla erityisaluetta. Turvallisuuspoliittisesta selonteosta tulisi keskustella. Sen laatiminen on annettu viiden virkamiehen ja muutaman asiantuntijan hoidettavaksi, ja siitä käytävä parlamentaarinen keskustelu on vaisua. Juhani Kaskeala saattaa ilmoittaa kerran vuodessa reservijoukkojen supistamisesta, ja asia on sillä selvä. Suomessa virkamiehet laativat poliittisia linjauksia ja poliitikot yhtyvät niihin sen koommin mukisematta.

UP: Mitkä ovat Suomen kolme suurinta turvallisuushaastetta tai uhkaa lähivuosina?

MH: Suomen asema kansainvälisessä yhteisössä on aika vakaa tällä hetkellä, eikä perinteisiä turvallisuusuhkia näy. Lähtisin tarkastelemaan asiaa kauppa- ja energia-asioiden kautta inhimillisen turvallisuuden näkökulmasta. Siihen kuuluvat esimerkiksi työllisyys, taloudellinen hyvinvointi ja terveys.

JE: Maailmassa on tällä hetkellä kaksi suurta haastetta, valtioiden sisäiset konfliktit ja ympäristökatastrofeista aiheutuvat ongelmat.

Kansainvälisen yhteisön ongelma on, että se on luotu toisen maailmansodan jälkeen, eikä nykyisillä rakenteilla, esimerkiksi YK:lla, pystytä vastaamaan näihin ongelmiin. Sen seurauksena alueellisten toimijoiden ja erinäisten liittoutumien painoarvo kasvaa. Näiden moraalinen vastuu on kehittyä kriisinhallintaorganisaatioiksi. Suomen on liityttävä Natoon ja muutettava omaa kansallista puolustusratkaisuaan muotoon, joka vastaa olemassa oleviin uhkakuviin.

Rina Kuusipalo: Monet ongelmat syntyvät köyhyydessä, kuten terrorismi. Vika on usein olosuhteissa, ei ihmisissä. Tällaiset globaalit uhat koskevat myös Suomea. Ne estävät demokraattista kehitystä. Taloudellisten vapauksien puuttuessa on vaikea nauttia muistakaan vapauksista. Kansalaisten pitäisi vaatia hallituksiltaan suuremman kehitysrahan allokoimista, jotta muiden maiden köyhyys saataisiin kitkettyä.

UP: Mikä puolustusratkaisu olisi Suomelle paras?

MH: Nykyinen ratkaisu perustuu pitkälti viimeksi käytyihin sotiin. Uudet turvallisuusuhat eivät kuitenkaan perustu rintamasotaan. Puolustusvoimalakiin tulleet kolme tehtävää, eli kansallinen puolustus, muiden viranomaisten tukeminen ja osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan, tulisi sisällyttää puolustuskoulutukseenkin. Yleisen asevelvollisuuden tilalle tuotaisiin vapaaehtoisuuteen perustuva valikoiva asevelvollisuus, pienemmin mutta paremmin koulutetuin vahvuuksin.

JE: Ryhmämme kannatti jonkin muotoista liittoutumista, tosin ei välttämättä Natoon. Asevelvollisuusjärjestelmä on epäoikeudenmukainen ja riistää yksilön vapautta tarpeettomalla tavalla.

RK: En näe syytä liittyä Natoon. Suomella ei olisi Natossa niin suurta päätäntävaltaa, että se pystyisi muuttamaan jonkun operaation suunnan. Jotkut pitävät Eurooppaa ja Yhdysvaltoja arvoyhteisönä, jonka pitäisi puolustaa itseään ulkopuolella olevia vastaan. En näe että Eurooppa olisi Yhdysvaltojen kanssa niin erillinen osa muuta maailmaa. Natoon liittyminen olisi lähinnä lojaaliuden osoitus Yhdysvaltoja kohtaan. Lissabonin sopimuksella olisimme saavuttaneet riittävän turvallisuusratkaisun. Euroopan yhteinen puolustusjärjestelmä sopisi Suomelle, koska EU on ollut rauhanomaisempi kuin Yhdysvallat.

UP: Mikä olisi eurooppalaisen turvallisuusyhteistyön ja Naton työnjako?

MH: Nato on tällä hetkellä ainoa kanava turvallisuuspoliittiselle keskustelulle Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä. Ilman Natoa olisi keksittävä uusi väylä. Yhdysvaltojen sotilaallista voimaa tarvitaan laajoissa operaatioissa. EU on puolestaan kunnostautunut pehmeämmän voiman käytössä. Natolta löytyy riittävästi paukkuja, mutta sen siviilikriisinhallinnassa on vielä toivomisen varaa.

UP: Millaisia tehtäviä YK:lle jäisi?

JE: YK:ssa on pitkään yritetty kriisinhallintaa, mutta siitä ei ole tullut mitään. Toisaalta rauhanturvaajilla on tärkeä tehtävä, ja on oltava elin joka koordinoi näitä joukkoja.

MH: YK on tärkeä sikäli, että se on ainoa legitiimi elin, jossa kaikki ovat edustettuina, vaikka se onkin osittain itsekkäiden hallitusten yhteisö. Toisaalta turvallisuusneuvoston kykenemättömyys toimia ja uudistusten puute heikentävät YK:n asemaa.

UP: Minkälaisia kriisinhallintatehtäviä Suomen pitäisi hoitaa?

MH: Sellaisia, jossa voimme hyödyntää vahvuusalueitamme. Sitä on perinteisesti ollut sotilas-siviili-yhteistyö. Suomen ei tulisi olla mukana kovimmissa taisteluoperaatioissa. On maita, joilla on siihen sopivammat joukot. Tärkeintä on paneutua niihin tekijöihin, jotka aiheuttavat konflikteja.

RK: Ennaltaehkäisevää toimintaa pitäisi välttää, koska taustalla on usein muut syyt kuin ne jotka kerrotaan julkisuudessa. Kannatan osallistumista akuutteihin kriiseihin, esimerkiksi luonnonkatastrofien tai sotien jälkeen. En kannata sotilaallista interventiota, paitsi Ruandan kansanmurhan kaltaisissa tapauksissa.

UP: Millaisena näette EU:n tulevaisuuden? Missä on vielä kehittämisen varaa?

MH: Liian monet jäsenmaat käyttävät EU:ta sylkykuppina. Kansallisilta johtajilta vaaditaan uskallusta vetää vahvaa, myönteistä EU-linjaa. Myös maatalouskysymys on iso ongelma. Keskusteluissa näkyy yhä yllättävän paljon protektionistisia piirteitä.

RK: Maataloustuet ovat muinaisjäänne. Ne vääristävät kauppapolitiikkaa ja vievät suurimman osan EU:n budjetista, vaikka EU on olevinaan globaali ja saarnaa vapaasta kaupasta. Euroopan unioni on Suomen kannalta tärkein kansainvälinen instituutio, sillä siinä Suomella on eniten mahdollisuuksia esittää asioitaan.

UP: Mikä on mielestänne EU:n asema maailmassa?

RK: EU saisi olla esimerkillisempi esimerkiksi juuri maatalousasioissa, jotta se ansaitsisi moraalista uskottavuutta. EU:n nauttima luottamus soisi sille ehkä Yhdysvaltoja paremmat edellytykset humanitaariselle väliintulolle.

JE: EU voisi olla globaali arvojen johtaja. EU:n sisämarkkina-aluetta olisi hyvä levittää Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään. EU:n arvojen levittäminen idän suuntaan ehkäisisi alueellistumista ja alueiden välistä vastakkainasettelua, esimerkiksi lännen ja Lähi-idän tai Kaukasian välillä. Vallan painopiste siirtyy väistämättä asteittain Aasiaan päin, jonne Euroopan tulisi levittää arvojaan – oikeusvaltio, ihmisoikeudet, vapaa markkinatalous, yksilön vapaus.

Pitäisi olla kriittinen tehdessä kauppasopimuksia Kiinan kanssa. Yksilön vapaus on itseisarvo. Huolestun kollektiivisen hyvän puolesta toimivista Aasian yhteiskunnista, joissa tehdään nälkäpalkalla työtä talouskasvun eteen. Hyvinvointia tulisi mitata vapaudella. Kollektiivista aasialaista toimintatapaa pitäisi muuttaa.

RK: On vältettävä ylimielisyyttä arvojen viemisessä. EU:n tulisi tarjota kehitysmaille apua, muttei sanella niiden kehityksen suunnan. Ennaltaehkäisevän työn motiivit saattavat olla häilyviä.

UP: Tuleeko mieleenne yksittäinen tapahtuma tai kehityskulku, joka voisi mullistaa maailman?

RK: Vallan painopisteen siirtyminen Yhdysvalloista Aasian suuntaan. USA:n valta-asema ei ole itsestäänselvyys.

MH: Ilmastonmuutos. Jos sen seuraukset ovat nykyisten ennusteiden mukaiset, se tulee vaikuttamaan suomalaisten elämään suuresti.

JE: Länsimaissa vallitsee varsin synkät näkemykset tulevasta. Asennemuutos olisi paikallaan.

UP: Mistä asioista olette päässeet konsensukseen ryhmässänne?

MH: Emme välttämättä pidä konsensusta niin tärkeänä. Arvokkaampaa olisi kirjata ne kipukohdat ja argumentit, jotka nuorten mielestä ovat keskeisiä. Pyrimme antamaan käytännönläheisiä, konkreettisia kommentteja yleismaailmallisten periaatteiden sijaan.

UP: Miten muuttaisitte Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa?

RK: Suomi voisi saada äänensä maailmalle hyvän maineensa ansiosta. Kauppa-asioissa voisi edelleen olla rohkeammin oikeudenmukaisuuden edelläkävijänä tukemassa kehitysmaiden asemaa.

MH: Kanerva aloitti jo hyvän kehityksen poistamalla mystiikan ulkopolitiikasta. Nyt kansalaisia kuunnellaan, vaikka heidän olisi opittava vielä käyttämään ääntään.

Nuoret Suomen ulkopolitiikasta

Ryhmän puheenjohtajana toimii Johan Ekman, 24-vuotias valtiotieteen opiskelija. Hän on aloittanut vastikään EU:n liittovaltiokehitystä kannattavan Eurooppanuoret ry:n pääsihteerinä ja vaikuttaa rkp:n nuorisojärjestössä.

Mikko Hieta, 28, työskentelee tuottajana digitaalisen median yrityksessä. Hän on toiminut myös kansainvälisessä partioliikkeessä ja kunnallisissa luottamustehtävissä kokoomuksen edustajana. Rina Kuusipalo, 17, opiskelee Suomalaisen yhteiskoulun IB-linjalla. Hän on saanut kokemusta kansainvälisistä kysymyksistä muun muassa kehitysyhteistyöjärjestö Planin nuorten ryhmässä. Kuusipalo on poliittisesti sitoutumaton, mutta nimeää vihreät itseään aatteellisesti lähinnä olevaksi liikkeeksi.