Günter Grass: Sipulia kuoriessa. (Suom. Oili Suominen) Tammi 2007, 521 s.
Synkkiä muistumia
Günter Grassin faktaa ja fiktiota sekoittava muistelmateos Sipulia kuoriessa (alkuperäisteos Beim Häuten der Zwiebel, Steidl Verlag 2006) on sekä teräväkatseinen kuvaus sota-ajan ja 1950-luvun Saksasta että kirjallisuushistoriallinen dokumentti tekijänsä aatemaailmasta. Saksassa teos herätti ilmestymisensä aikoihin laajahkoa keskustelua viittauksillaan Grassin kansallissosialistiseen menneisyyteen.
Toisen maailmansodan aika ja sen jälkeiset vuodet saavat muistelmissa huomattavan paljon näkyvyyttä. Aluksi Grass kuvaa varsin konkreettisesti vuosien 1939–1945 tapahtumia, jolloin hän muun muassa liittyi Waffen-SS-joukkoihin, joutui yhdysvaltalaisten sotavangiksi ja kärsi nälkää sekä aineellista puutetta. Kirjan loppupuolen tekijä omistaa hajanaisemmille muistumille sodan jälkeisistä kivenhakkaajavuosistaan sekä ajasta taiteilijana Pariisissa, jolloin esikoisromaani Peltirumpu valmistui.
Parhaimmillaan Sipulia kuoriessa kykenee samansuuntaiseen moniäänisyyteen ja yllätyksellisyyteen kuin Grassin keskeiset faabelit Koiranvuosia, Kampela ja Rottarouva. Toisaalta taas tyyliä rasittaa paikoin selvästi havaittava synkkämielisyys, jonka myötä Grassille ominainen tummasävyinen huumori on saanut vaihtua hiukan väsähtäneeseen melankoliaan.
Niina Sarkonen ja Tapani Vaahtoranta
Lauri Muranen, Matti Remes, Niina Sarkonen ja Tapani Vaahtoranta