Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Ulla Anttila: "Suomi käy dialogia liian huopatossumaisesti"

Unna Lehtipuu


Ulla Anttila:
kuva Niina Sarkonen

”Suomi on kylmän sodan jäljiltä yhä kohmeessa, jumiutunut vanhoihin mie­likuviin suurvaltapolitiikasta, ja tekee siksi liian vähän itsenäisiä aloitteita vaikuttaakseen kansainvälisesti”, arvioi vihreiden kansanedustaja Ulla Anttila.

Mutta miten kohmeesta sitten voisi herätä – ja kuka herättäisi?

”Diplomatian alalla Suomella on paljon käyttämättömiä mahdollisuuk­sia. Meillä on liian huopatossutehdas­mainen näkemys siitä, miten dialogia käydään. Hyväksymme liian helposti, vastaan sanomatta, jos joku potkii meille tärkeitä periaatteita ja pelisään­töjä vastaan. Meidän tulisi pitää suu­rempi meteli sen puolesta, mihin us­komme! Ei saa vain alistua siihen, että ”aha, nyt ne amerikkalaiset ei sitten lähdekään mukaan Kiotoon?”.

Anttila on itse eduskunnassa ja luottamustehtävissään halunnut pitää meteliä erityisesti ihmisoikeuskysymyk­sistä. Ensi keväänä nyt jo neljännen kauden parlamentaarikko jättää edus­kunnan taakseen ja etsii uusia keinoja ajaa tärkeiksi katsomiaan asioita.

Esimerkkeinä vaikenemisesta Anttila mainitsee USA:n vetäytymisen Kioton sopimuksesta tai vankien koh­telun Guantánamossa. ”Jos halutaan muuttaa kansainvälistä politiikkaa, pitää pyrkiä vaikuttamaan Yhdysval­toihin ja käyttää vahvempia painos­tuksen keinoja.”

Sormen heristäminen ei riitä. Ilmas­topolitiikassa tehokkaampia vaikutta­miskeinoja ovat istua Ilmas­topolitiikassa tehokkaampia vaikutta­miskeinoja ovat istua yhteisen pöydän ääreen tekemään tutkimusta tai tarjota monitorointiapua paikan päälle.

”Suomi tai EU voisivat tarjota monitorointiapua myös ihmisoikeus­kysymyksissä, esimerkiksi Guantána­moon. Jos vanhat keinot ei riitä, pitää olla mielikuvitusta etsiä uusia. Koska teknologia on poliittisesti neutraali ala, on se hyvä astinlauta luoda vai­kuttamiskanava Yhdysvaltoihin.”

Takaraivossa suomalaisilla kolkut­taa yhä mielikuva Bushin kovasta hal­linnosta ja yksipuolisesta toiminnasta Irakin sodan aikana. Anttila arvioi sen lamaannuttaneen tahtoa innovoida uutta, olla hyvällä tavalla aktiivinen USA:n suuntaan.

”Tärkein vaikutuskanava meille on EU. Senkään puitteissa Suomi ei ole järin innovoiva jäsenmaa. Onnis­tumista ei saa mitata vain erilaisten klubijäsenyyksien määränä, vaan aloitteellisuutena.”

Keskustelu ratifioinnin aikatau­lusta – nyt vai myöhemmin – vie Anttilan mielestä liian helposti pää­huomion, vaikka kyse on on lopulta vain rituaalista. Sitä tärkeämpää olisi kysyä, mitä dynaamisempaa annetta­vaa Suomella olisi muuttuvassa maa­ilmassa.

”Sinänsä EU:n perustuslain hy­väksyminen on toki iso juttu, sillä on suuri legitimiteettivaikutus, jota ei olla täysin tajuttu. Suomen ulkopoliittisen johdon pitäisi selvemmin myös ilmais­ta, miksi EU:ta laajennetaan ja syven­netään. Jos iso visio puuttuu, koko kuvion uskottavuus horjuu kansalais­ten silmissä.”

Meidän tulisi pitää suurempi meteli sen puolesta, mihin uskomme! Ei saa vain alistua siihen, että ”aha, nyt ne amerikkalaiset ei sitten lähdekään mukaan Kiotoon?Lipposen ajama EU-linja saa Anttilalta kiitosta siitä, että se vei Suomea”ytimiin” tietyissä raameissa ja löi maamme otsaan ”uskollisen jäsenmaan” leiman. Lisää vaikutusvaltaa Suomi voisi saada olemalla aloitteellinen esimerkiksi ilmasto- ja ihmisoikeuspolitiikassa.

Aloitteellinen, kuten presidentti Martti Ahtisaari neuvottelutyössä Acehissa ja Pekka Haavisto Kosovossa ja nyt Sudanissa.

”Esimerkiksi presidentti Halosella on hyvät suhteet presidentti Putiniin. Siksi hän voisi nykyistä rohkeammin ja suoremmin yrittää vaikuttaa siihen, että Putin suhtautuisi myönteisemmin ihmisoikeuskysymyksiin tai kansalais­järjestöjen oikeuksiin.”

Jos EU ottaa kantaa Venäjän ih­misoikeuspolitiikkaan, tulkitaan se Venäjällä helposti suurvaltapolitiikak­si eikä aidoksi dialogiksi. Pikkuruisen Suomen voima on siinä, ettei sen kannanotoilla ole tätä rasitetta. Siksi pienellä maalla voi olla suuri mielipi­devalta.

Kun kylmän sodan aikana oli kak­si suurta, Yhdysvallat ja Neuvostoliit­to, on jäljellä enää yksi, Yhdysvallat. Kakkosportaalle suurehkojen valti­oiden listalle Anttila kirjaa Venäjän lisäksi lisäksi Kiinan ja EU:n. Seuraa­valla askelmalla kolkuttelevat jo Intia, Japani ja Brasilia.

”Kiinan kehitys on hirmu mie­lenkiintoista, sillä se on diplomatian alalla löytänyt Aasiasta kiinnostavia yhteistyökumppaneita. EU ja USA eivät osanneet ennakoida tätä.”

Intian vahvuuksiksi Anttila listaa siirtomaavallan ajalta perityn englan­nin kielen taidon, sillä se on yksi syy investoinneille hakeutua maahan.

”Intiassa on innovaatiopotentiaalia enemmän kuin Kiinassa, ja Intian nou­su perustuu demokraattiseen järjestel­mään, siitäkin huolimatta, että voitot eivät jakaudu demokraattisesti.”

Maailma muuttuu. Suomenkin on uskallettava muuttaa näkemystään siitä, millaisen paikan maailmankartalla itse ottaa.