Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Vain väliaikaista vetoapua - Uudet jäsenmaat eivät pelasta EU:ta työvoimapulalta

Kilpailu työvoimasta kiihtyy

Elli Heikkilä

EU:n laajeneminen ei sysännyt liikkeelle suuria muuttoliikkeitä unionin sisällä. Pahenevaan työvoimapulaan on etsittävä lievitystä Euroopan ulkopuolelta, sillä väestö ikääntyy vauhdilla myös uusissa jäsenmaissa, muistuttaa Siirtolaisuusinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilä.

EU:n laajentumisen vaikutus muuttoliikkeeseen on herättänyt keskustelua aina, kun unioniin on liittynyt uusia jäseniä. 1980-luvulla Kreikan, Portugalin ja Espanjan liittymisen arveltiin liikuttavan työläisten massoja. Käytännössä suurta muuttoaaltoa ei kuitenkaan syntynyt.

Samoin kävi vuonna 1995, kun Suomesta, Ruotsista ja Itävallasta tuli EU:n jäseniä. Suomessa kannettiin huolta siitä, pystyykö maamme pitämään osaajat rajojensa sisäpuolella vai muuttavatko he Keski-Euroopan suuriin keskuksiin.

Todellisuudessa EU:n sisäinen muutto on ollut yllättävänkin vähäistä. 1990-luvulla vain noin kaksi prosenttia niin sanottujen vanhojen EU-maiden (EU-15) työvoimasta on ollut peräisin muista EU-maista. Toisaalta on muistettava, että aikaisemmin vanhojen EU-maiden ja uusien jäsenmaiden väliset elintasoerot eivät ole olleet samaa suuruusluokkaa kuin 2000-luvulla mukaan tulleiden jäsenmaiden ja EU-15-maiden väliset erot.

Unionin laajentuminen kolme vuotta sitten merkitsi EU:n pinta-alan kasvua kolmanneksella ja väestön kasvua 75 miljoonalla henkilöllä.Kymmenen uuden jäsenmaan bruttokansantulo oli vain kuusi prosenttia EU-15:n bkt:sta. Näin ollen hyvinvointierot EU:ssa kasvoivat huomattavasti, kun mittareina käytetään henkeä kohden laskettua kansantuloa, palkkoja ja eläkkeitä.

Rajojen avaaminen oli arka aihe

Työvoiman vapaa liikkuvuus oli laajentumisvaiheessa yksi poliittisesti arkaluonteisimmista asioista EU:ssa. Etenkin vanhoissa jäsenmaissa ilmeni pelättiin lisääntyvää työpaikka- ja palkkakilpailua. Tämän vuoksi niille annettiin mahdollisuus ottaa käyttöön maksimissaan seitsemän vuoden siirtymäaika, jolla voitiin väliaikaisesti kumota työvoiman vapaan liikkuvuus. Vasta vuoden 2011 puolivälissä EU-25-alueella astuu täysin voimaan työvoiman vapaan liikkuvuuden periaate.

EU:n laajentuessa kymmeneen uuteen maahan vain Iso-Britannia, Irlanti ja Ruotsi avasivat heti työmarkkinansa uusien jäsenmaiden kansalaisille. Britannia otti kuitenkin käyttöön pakollisen työntekijöiden rekisteröintijärjestelmän. Muun muassa Suomi asetti aluksi kahden vuoden siirtymäajan, ja vapusta 2006 lähtien maamme rajat ovat olleet avoinna myös uusien jäsenmaiden kansalaisille.

Muuttoliikkeet ovat aina poliittinen ja elinkeinopoliittinen haaste, olivat ne sitten maan sisäisiä tai suuntautuvat valtioiden rajojen yli. Kyse on alueiden välisten tasapainoerojen muutoksesta, jossa muuton kohdealue on usein suurin hyötyjä.

Muuttajat ovat yleensä nuorta ja koulutettua väestöä, joten alue, joka menettää väestöään, joutuu useimmiten demografisesti ja samalla myös taloudellisesti huonompaan asemaan kaventuvan väestöpohjan ja vähenevien inhimillisten resurssien vuoksi.

Muuttoliikke ja laajemmin liikkuvuus on laaja käsite. Sisäisen liikkuvuuden ohella EU:hun tulee paljon ihmisiä myös kolmansista maista. Muutto voi olla pysyvää tai tilapäistä, muuttajat voivat tulla uuteen maahan laillisesti tai laittomasti.

Muuton syytkin ovat kirjavia. Osa vaihtaa asuinpaikkaa työn perässä, toiset haluavat muuttaa perheensä luokse tai palata takaisin juurilleen. Muuttajat voivat olla myös pakolaisia tai turvapaikan hakijoita.

Vaihtelevien arvioiden mukaan nykyisen EU:n alueella olisi 23–37 miljoonaa ulkomailla syntynyttä maahanmuuttajaa. Heidän osuutensa käsittäisi noin 5–8 prosenttia koko EU:n väestöstä. Laittomien maahanmuuttajien määrän on arvioitu olevan EU-25:n alueella 6–8 miljoonaa henkeä.

Euroopan komissio toteaa raportissaan vuodelta 2006, että muuttovirrat uusista EU-maista ovat olleet yleisesti ottaen varsin vähäisiä – myös niihin maihin, jotka sallivat työntekijöiden rajoittamattoman liikkuvuuden. Myöskään vastaanottavien maiden työmarkkinoilla ei ole havaittu suuria mullistuksia.

EU:n ulkopuolelta enemmän tulijoita

Itse asiassa kolmansista maista tuleva muuttovirta on ollut huomattavasti suurempi kuin EU:n sisäinen muutto. Itävallan ja Saksan työikäisestä väestöstä noin kymmenen prosenttia on ulkomaan kansalaisia, mutta uusista EU-maista tulevien osuus työikäisistä oli vuonna 2005 vain 1,5 prosenttia Itävallassa ja 0,6 prosenttia Saksassa. Irlannissa uusista jäsenmaista tulleiden osuus työikäisestä väestöstä oli vastaavasti kaksi prosenttia, kun ulkomaan kansalaisten osuus työikäisistä oli yhteensä kahdeksan prosenttia.

Iso-Britannia kuului suosituimpiin muuttokohteisiin EU:n laajentuessa vuonna 2004. Muuttohuippu ajoittui touko–syyskuun välille, jolloin maahan rekisteröityi 90 000 uusien jäsenmaiden kansalaista. Lukuja tarkasteltaessa on tärkeää huomata, että vuoden 2004 toisella puoliskolla rekisteröityneistä muuttajista 40–45 prosenttia asui Britanniassa jo ennestään.

Maahanmuuttajat olivat etupäässä nuoria, yksinäisiä henkilöitä. Sukupuolten välillä ei ollut tilastojen mukaan sanottavaa eroa muuttoalttiudessa. Useat muuttajat löysivät töitä terveydenhoitoalalta, rakennussektorilta ja ravintola-alalta.

Vuonna 2005 Britanniassa oli 195 000 uusien jäsenmaiden kansalaista, jotka olivat rekisteröityneet työskentelemään maassa. 62 prosenttia heistä oli puolalaisia. Seuraaviksi eniten maahanmuuttajia oli Liettuasta ja Slovakiasta.

Irlannissa maahanmuuttajien nettolisäys uusista jäsenmaista oli noin 50 000 henkeä vuoden 2004 toukokuusta vuoden loppuun. Helmikuuhun 2005 oli muuttanut vielä 10 000 henkeä lisää uusista jäsenmaista. Tarkkaa tietoa henkilöistä, jotka olivat asuneet jo aiemmin Irlannissa, ei ole. Myös Irlannissa valtaosa maahanmuuttajista on löytänyt töitä rakennustyömailta ja ravintoloista. Sielläkin eniten tulijoita oli Puolasta, Liettuasta, Latviasta ja Slovakiasta.

Ruotsiin uusista jäsenmaista muutti ennen EU:n laajentumista vuonna 2003 runsaat 2 000 henkeä. Seuraavana vuonna määrä oli jo runsaat 4 000 henkeä ja vuonna 2005 runsaat 5 300 henkeä. Ruotsin luvut eivät ole samaa suuruusluokkaa kuin Britannian ja Irlannin, mutta silti muuttovirroissa on ollut kasvua verrattuna aikaisempiin vuosiin.

Englanninkieliset maat hyötyneet eniten

Eniten EU:n sisäisistä muuttovirroista ovat hyötyneet englannin- ja saksankieliset maat. Kielikysymys on yksi keskeisimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa sijoittumiseen työmarkkinoille. Usein maahanmuuttajat joutuvat kuitenkin ottamaan vastaan alempitasoista työtä kuin mihin heidän osaamisensa riittäisi. Tällöin puhutaan kansainvälisestä ilmiöstä nimeltä brain waste eli ”aivojen tuhlaamisesta”.

Puolan työministeriön mukaan maan EU-jäsenyyden ensimmäisenä vuotena muuttoliike maasta oli 407 000 henkeä, joka sisälsi runsaat 340 000 kausityöntekijää. Suurin määrä puolalaisia eli 250 000 henkeä työskenteli Saksassa.

Liikkuvuudessa on syytä huomata myös raja-alueiden väliset ihmisvirrat. Päivittäinen tai ainakin viikottainen pendelöinti rajan yli on varsin yleistä etenkin keskisessä Euroopassa.

Esimerkiksi Saksan ja Itävallan suhteellisen korkeat palkkatasot ja rajanaapurissa sijaitsevien uusien jäsenmaiden halvemmat elinkustannukset ovat houkutteleva yhdistelmä.

Arvioiden mukaan esimerkiksi vuonna 1995 noin 600 000 EU-kansalaista asui toisessa maassa kuin missä he kävivät töissä. Puolet heistä työskenteli unionin ulkopuolella. Suomen ja Viron välillä on myös paljon potentiaalia tämän tyyppiselle liikkuvuudelle.

Maahanmuutolla on myönteinen vaikutus väestön ja työvoiman kasvuun. Jos väestön luonnollinen kasvu on negatiivinen, muualta tulevat muuttajat voivat auttaa pitämään kokonaisväestön ja työvoiman määrän kiinteänä.

Maahanmuutto uusista EU-maista ei ole kuitenkaan ratkaisu vanhojen EU-maiden väestön ikääntymiseen ja työvoiman tulevaan tarpeeseen, sillä uusissa jäsenmaissa väestö vähenee nykykehityksellä dramaattisemmin kuin vanhoissa EU-maissa. Keskeinen syy tähän on huomattavan alhainen syntyvyys näissä maissa. Ennusteiden mukaan esimerkiksi Tšekin väestö vähenee yhdeksän prosenttia ja Unkarin 20 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Tämän vuoden alusta EU:hun tulleessa Romaniassa väestömäärän lasku olisi peräti 22 prosenttia ja Bulgariassa 35 prosenttia.

Onkin puhuttu, että uudet jäsenmaat tarvitsevat itse inhimilliset voimavaransa väestönkehityksen turvaamiseksi. Arvioiden mukaan uusiin jäsenmaihin suuntautuvat kansainväliset investoinnit ja kaupankäynti sitovat asukkaat kotimaahansa. Kun hyvinvointierot alkavat kasvavien palkkojen myötä supistua, tarve maastamuutolle myös vähenee.

YK:n arvion mukaan EU tarvitsisi vuosittain kaksi kertaa niin paljon maahanmuuttajia kuin 1990-luvulla korvatakseen työikäisen väestön vähenemisen vuoteen 2050 mennessä. Jos taas tarkasteluun otetaan mukaan väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen pysyminen nykytasolla, maahanmuuton tulisi olla vieläkin vilkaampaa. Tämä johtuu siitä, että työikäinen väestö vähenee nopeammin kuin kokonaisväestö.

YK:n väestöennusteiden perusteella esimerkiksi Saksassa korvaavan muuttoliikkeen (replacement migration) määrän tulisi olla 3,4 miljoonaa henkeä vuodessa, jotta työikäisten suhde ikääntyviin pysyisi kiinteänä.

Tällaisten muuttovirtojen toteutuminen on varsin epärealistista.

Myös Suomi tarvitsee maahanmuuttajia

Maahanmuuttajien osuudessa koko väestöstä on suuria eroja eri Euroopan maiden välillä. Luxemburgin asukkaista 39 prosenttia oli ulkomaalaisia vuonna 2004. Sveitsissä viidennes asukkaista oli maahanmuuttajia. Ruotsissa ulkomaalaisten osuus on ollut noin viisi prosenttia. Suomessa vastaava luku oli hieman yli kaksi prosenttia, kun OECD-maiden keskiarvo on vajaat seitsemän prosenttia.

Myös Suomi tarvitsee maahanmuuttajia kasvavassa määrin. Aluksi heitä tarvitaan suurten ikäluokkien eläköityessään vapauttamiin työpaikkoihin, sitten suurten ikäluokkien hoivaamiseen.

Itse asiassa maamme on muuttunut maahanmuuttomaaksi jo 1980-luvun alusta alkaen, jolloin kansainvälisen muuton tase kääntyi positiiviseksi. Tänne on tultu kuitenkin etupäässä muiden kuin työhön liittyvien motiivien takia. Muuton syissä korostuvat erilaiset perhesyyt, kuten avioliitot Suomen kansalaisen tai Suomessa pysyvästi asuvan ulkomaan kansalaisen kanssa. Peräti 60–65 prosenttia muutoista johtui perhesyistä. Muut keskeisimmät syyt ovat olleet pakolaisuus ja paluumuutto.

Maahanmuuttajista kilpailevat Suomen ohella myös muut Euroopan maat, sillä väestö ikääntyy kautta koko maanosan. Lisäksi on syytä huomioida, että myös maahanmuuttajat ikääntyvät.

Siirtolaisuusinstituutissa on meneillään tutkimushanke, jossa selvitetään työvoiman tarvetta ja maahanmuuton vaikutuksia koulutustarjontaan. Euroopan sosiaalirahaston ja opetusministeriön rahoittamassa tutkimuksessa kartoitetaan muun muassa ulkosuomalaisten halua palata takaisin Suomen työelämään. Väestön ikääntymisen myötä kaikki mahdolliset inhimillisten voimavarojen lähteet joudutaan selvittämään. Yhtenä varteenotettavana ryhmänä ovat juuri ulkosuomalaiset ja esimerkiksi maassamme opiskelevat ja ammattiin valmistuvat kansainväliset opiskelijat. Myös tätä ryhmää kartoitetaan tämän vuoden lopussa valmistuvassa ESRtutkimusraportissa.

Työministeriön Työvoima 2025 -raportissa on tuotu esiin myös laajempi tarve jo olemassa olevalle työvoimareserville. Potentiaalisia työllistettävien ryhmiä ovat ikääntyvät, työttömät, vajaakuntoiset ja maahanmuuttajat. Maahanmuuttajien kohdalla työvoimareserviin kuuluvat jo maassa asuvat ulkomaalaiset ja Suomen kansalaisuuden saaneet maahanmuuttajataustaiset henkilöt sekä uudet potentiaaliset maahanmuuttajat.

Muiden maiden tavoin myös Suomi joutuu tulevaisuudessa panostamaan yhä enemmän itsensä tunnetuksi tekemiseen. Kilpailu eri alojen osaajista kiristyy, eikä kisaa käydä vain Euroopan maiden välillä. Esimerkiksi Kanada kuuluu niihin perinteisiin maahanmuuttajamaihin, jotka tulevat tarvitsemaan lisää työvoimaa tulevina vuosina.