Kirjatutka: Murhatun sovintoesitys
Benazir Bhutto: Sovinto – islam, länsi ja demokratia. Tammi 2008, 416 s.
Benazir Bhutto viimeisteli Sovinto-kirjaansa niiden kahden kuukauden aikana, jotka hän ehti viettää Pakistanissa ennen kuolemaansa. Avustajansa mukaan Bhutto teki viimeiset korjaukset käsikirjoitukseen kuolinpäivänsä aamuna 27.12.2007. Kirjan avaa Bhutton hurja omakohtainen kuvaus siitä, mitä tapahtui kun hän palasi maanpaosta Pakistaniin lokakuussa 2007.
”Harva tiesi minua kuljettaneessa lentokoneessa tuona kohtalokkaana päivänä lokakuussa 2007 Dubaista Karachiin, että kannoin salkussani tämän kirjan käsikirjoitusta, joka tutkii islamilaisen maailman kaksinkertaista kriisitilannetta – sekä sisäistä että ulkoista. Muutama tunti Pakistaniin paluuni jälkeen jotkut tämän kirjan sivuista olisivat vertauskuvallisesti hiiltyneet liekeissä ja tahriintuneet terroristien tuhoavien pommien hajottamien ruumiiden verellä ja lihalla.”
Bhutton mielestä 179 uhria vaatinut verilöyly, joka seurasi hänen paluunsa juhlintaa, oli kauhistuttava muistutus siitä, että sekä islamin sisällä että islamin ja muun maailman välillä tarvitaan kipeästi valistunutta renessanssia.
Hän haluaa sovinnon islamin ja länsimaiden välille, mutta erityisesti hän kirjoittaa siitä, että perustava rajalinja ei lopultakaan kulje islamin ja länsimaiden välillä vaan islamin sisällä menneeseen jähmettyneiden fundamentalistien ja modernististen muslimien välillä. Pakistanin tilanteen hän nostaa keskiöön, sillä juuri siellä fundamentalismi ja moderni islamilaisuus käyvät kiivainta taistoaan. Pakistanin heimoalueilla uskonnollinen fanaattisuus liittyy myös terrorismiin.
Viisi päivää Benazir Bhutton salamurhan jälkeen brittiläinen kustannustalo HarperCollins ilmoitti, että se oli juuri saanut Bhutton teoksen käsikirjoituksen. Ennen murhaa tehtyjen suunnitelmien mukaan kirja oli ollut tarkoitus julkaista myöhemmin tänä vuonna, mutta uudessa tilanteessa se päätettiin tuoda markkinoille nopeasti.
Kirjana Sovinto on paikoin sekava – toimitustyöhön on dramaattisten käänteiden takia jäänyt liian vähän aikaa. Kokonaisuus ei aivan pysy kasassa, tyylilajeja on monta. Tarinoivan omaelämäkerrallisen tyylin rinnalla on opinnäytetyömäistä tekstiä, teologista analyysiä sekä sosiologista ja historiallista argumentointia.
Lisäksi teksti on osittain poliittinen puolustuspuhe: Bhuttojen ylistystä, korruptiosyytteiden mitätöintiä ja poliittisten vastustajien vähättelyä. Kirjassa on myös liikaa toistoa ja osassa Koraanin tulkintoja on aistittavissa kiireen mukanaan tuomaa hataruutta.
Tästä tekstien kokoelmasta nousee kuitenkin esiin muutama kantava teema: demokratian kunnioitus ja sen todistaminen, ettei islam uskontona ole demokratian vastainen, naisten ja miesten tasa-arvoisuuden puolustus sekä sivilisaatioiden törmäys -ajattelun kritiikki.
Bhutton mielestä kolonialistiset länsimaat tekivät valtaisan virheen, kun ne eivät viime vuosisadalla tukeneet islaminuskoisten maiden hauraita uusia demokratioita vaan tukivat jopa diktatuureja omien geopoliittisten etujensa ajamiseksi. Esimerkeiksi Bhutto ottaa muun muassa Egyptin, Irakin ja Iranin. Erityisen lyhytnäköisenä Bhutto pitää USA:n päätöstä tukea Afganistanin sodassa fanaattisimpia mujahedin-ryhmiä Neuvostoliittoa vastaan.
Bhutto argumentoi, että juuri diktatuureissa kasvaa fundamentalistinen islamin tulkinta ja jopa terrorismi. Lännen tukea Pakistanin entiselle presidentille Pervez Musharrafille hän pitää kaksinaamaisena. Länsimaat väittävät taistelevansa demokratian puolesta, mutta silti ne ovat tukeneet Musharrafia, koska ovat pitäneet tätä liittolaisenaan terrorismin vastaisessa sodassa.
Bhutton mukaan aitoa demokratiakehitystä tulisi tukea senkin uhalla, että islamistipuolueet voivat saada vaaleissa ison kannatuksen. Päästessään mukaan demokraattiseen päätöksentekoon islamistipuolueet eivät hänen mukaansa radikalisoituisi.
Kohua herättänyt politiikantutkija Samuel Huntingtonin teesi sivilisaatioiden yhteenotosta saa Bhuttolta ankaraa kritiikkiä. Bhuttoa ärsyttää Huntingtonin teoriaan sisältyvä väite, että islamilainen sivilisaatio olisi erityisen taipuvainen aseelliseen konfliktiin länsimaisen sivilisaation kanssa. Hän esittelee tutkimuksia, joiden mukaan lännen ja islamilaisen maailman väliset konfliktit eivät ole lisääntyneet. Bhutton mielestä yhteenottoteoria on vaarallinen, sillä se voi toimia itseään toteuttavana ennusteena, jos sen pohjalta tehdään konkreettista ulkopolitiikkaa.
Bhutto on siis samoilla linjoilla maineikkaan nykyfilosofin Martha Nussbaumin kanssa (vaikkei tähän viittaakaan). Nussbaum julkaisi viime vuonna Intian demokratiaa ja uskonnollisuutta käsittelevän kirjan The Clash Within. Kirja pyrkii kumoamaan ajattelutavan, joka jakaa poliittisen maailman demokratiaan ja islamiin.
Sovinto-kirjan rönsyilevyys on tavallaan myös sen vahvuus. Argumentoinnin kiemurat ja asioiden toisto muistuttavat aidosti tapaa, jolla monet eteläaasialaiset ihmiset kommunikoivat. Kirja myös antaa suomalaiselle lukijalle uutta tietoa, jota lehdet ja tv-uutiset eivät ole pystyneet tarjoamaan.
Yksi kriittinen huomio on tosin vielä tehtävä. Vaikka Bhutto argumentoikin islamin laajakatseisuuden puolesta – suhteessa demokratiaan, miesten ja naisten tasa-arvoon tai uskonnonvapauteen – niin välillä käy ilmi, että ainakin islamin uskonnollisella laajakatseisuudella on rajansa.
Bhutto rakentaa siltaa erityisesti niin kutsuttujen kirjan uskontojen eli islamin, kristinuskon ja juutalaisuuden välille. Nämä kaikki ovat yksijumalaisia. Ongelman muodostavat kuitenkin ateismi ja monia jumaluuksia hyväksyvät uskonnot, erityisesti hindulaisuus. Ne eivät tunnu kuuluvan hyväksyttyyn olemisen tapaan edes Sovinnossa.
Lue lisää:
Sähköposti
Facebook
LinkedIn
Twitter
Lisää