Mary Kaldor: Human security. Polity Press 2007, 228 s.
Inhimillisen turvallisuuden käsite nousi kansainväliseen keskusteluun vuonna 1994, jolloin YK:n kehitysohjelman (UNDP) vuosiraportti käsitteli aihetta laajasti. Kylmän sodan päättymisen jälkeen huomiota saivat kansainvälisen yhteisön epäonnistuneet yritykset estää humanitaarisia katastrofeja esimerkiksi Srebrenicassa ja Ruandassa. Siviileihin kohdistuneet julmuudet sodissa ovat herättäneet polttavan kysymyksen, miten voisimme estää epäinhimillisyyksien toistumisen.
Kirjassaan Human security Mary Kaldor hakee sekä käytännöllisiä että teoreettisia vastauksia uuden sodankäynnin aiheuttamaan inhimilliseen kärsimykseen. Uudentyyppisissä sodissa valtioiden sijaan tai niiden rinnalla taistelevat aseelliset ryhmittymät, jotka kohdistavat hyökkäyksiä siviiliväestöä vastaan. Kaldor kehittelee inhimillisestä turvallisuudesta uutta turvallisuuspoliittista konseptia, johon käytännön toimien muun muassa kriisinhallinnassa ja kehityspolitiikassa pitäisi nojautua.
Inhimillinen turvallisuus perustuu jokaisen ihmisen perusoikeuksiin, kuten oikeuteen turvalliseen ympäristöön ja suojaan. Yksilön oikeuksiin nojautuva turvallisuuskäsitys haastaa perinteisen valtioiden turvallisuutta korostavan näkemyksen. Tätä mahdollista ristiriitaa Kaldor ei käsittele kovin perusteellisesti. Vaikka valtioiden turvallisuus ja inhimillinen turvallisuus voivat olla ristiriidassa keskenään, mielestäni ne usein myös täydentävät toisiaan.
Kaldorin keskeinen havainto on konfliktikierteiden jatkuminen ja alueellinen leviäminen. Usein kriisinhallinta ja avustaminen keskitetään liian suppealle alueelle, vaikka pakolaisvirrat, laittomat aseet ja kapinallisryhmät voivat liikkua laajalla alueella.
Aiemmin Kaldor on kuvannut uusia sotia nojautuen 1990-luvun havaintoihin siviiliväestön kärsimyksistä. Nyt hän rinnastaa uudet sodankäynnin muodot al-Qaidan terrorismiin. Terrorismista on tullut osa uudenlaista sodankäyntiä, jossa siviilit ovat uhreja ja teoille etsitään myös symbolisia kohteita, joihin iskeminen on itsessään viesti.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että meneillään olevista uusista konflikteista valtaosa on paikallisia tai alueellisia, eivätkä taistelijat pyrikään laajentamaan niitä. Al-Qaidan verkostotoiminta eroaa tämäntyyppisistä konflikteista selvästi. Irakin ja Afganistanin tilanne käsitellään melko lyhyesti, kirjoittaja ainoastaan epäilee terrorismin vastaisen sodan kääntyneen alkuperäisiä päämääriään vastaan.
Koska uudet sodat ovat niin sekavia kuin ovat, Kaldorin mielestä keskustelun oikeutetusta sodankäynnistä voisi unohtaa. Kansainvälisen yhteisön pitäisi osaltaan kantaa vastuu konfliktien jatkumisen ja ihmisoikeusloukkausten estämisessä. Koska kehitys ja turvallisuus kytkeytyvät toisiinsa, myös turvallisuus- ja kehityspolitiikka on nähtävä kokonaisuutena.
Kaldorin mukaan inhimillistä turvallisuutta voitaisiin edistää lisäämällä kansainvälistä läsnäoloa epävakailla alueilla ja perustamalla inhimillisen turvallisuuden siviili- ja sotilasjoukkoja. Kansainvälistä oikeutta tulisi uudistaa inhimillisen turvallisuuden takaamiseksi. Tekijä on ollut laatimassa EU:lle kahta inhimillistä turvallisuutta koskevaa asiapaperia, joista ”Human Security Doctrine for Europe on vaikuttanut merkittävästi EU:n siviilikriisinhallinnan kehittämiseen.
Toivottavasti Mary Kaldorin ajatukset vaikuttavat EU:n linjauksiin inhimillisestä turvallisuudesta tulevaisuudessakin. Olennaista kuitenkin on, että keskustelu kestävästä rauhasta ei rajaudu vain EU:n kabinetteihin. Vuoropuheluun on saatava mukaan Yhdysvallat, Kiina, Intia ja Venäjä, kuten pienemmätkin valtiot. Inhimillinen turvallisuus ei saa jäädä vain eurooppalaiseksi projektiksi.