Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Siirtokunnat uhkaavat Israelin demokratiaa

Idith Zertal ja Akiva Eldar: Lords of the Land – The War Over Israel’s Settlements in the Occupied Territories, 1967-2007. Nation Books 2007, 531 s.

Olli Ruohomäki

Satunnainen vierailija ei voi Länsirannalla olla huomaamatta kukkuloiden huipulla sijaitsevia piikkilanka-aitojen ja vartiotornien ympäröimiä punatiilikattoisia taloja. Ne kuuluvat juutalaisten asuttamiin siirtokuntiin, joita on rakennettu Länsirannalle vuodesta 1967. Siirtokuntalaisia oli vuonna 2007 noin 460 000.

Osa heistä asuu siirtokunnissa puhtaasti taloudellisista syistä, sillä he saavat valtiolta erinäisiä tukia ja verohelpotuksia. Toisille siirtokuntaan muuttaminen edustaa uskonnollista sionistista projektia asuttaa esi-isien ”luvattu maa”.

Idith Zertalin ja Akiva Eldarin kirja Lords of the Land on ainutlaatuinen ja yksityiskohtainen tutkimus Israelin siirtokuntapolitiikasta neljän vuosikymmenen ajalta. Zertal on tunnettu israelilainen historioitsija ja Eldar Israelin vanhimman päivälehden Ha’aretzin poliittinen toimittaja. Teos perustuu pääasiassa oikeudenkäyntien pöytäkirjoihin, Valtiontalouden tarkastusviraston asiakirjoihin, Israelin kansanedustuslaitoksen Knessetin istuntojen pöytäkirjoihin, ihmisoikeusjärjestöjen analyyseihin sekä sanomalehtien arkistoihin. Kirjoittajat ovat myös käyttäneet siirtokuntalaisten omia julkaisuja sekä lukuisia haastatteluja ja keskusteluja virkamiesten, sotilaiden, lakimiesten ja siirtokuntalaisten kanssa.

Kirja on karua luettavaa. Länsirannalla juutalainen siirtokuntalainen on kiistaton kuningas. Siirtokuntalaisilla on omat tiensä, vetensä ja sähkönsä. Siirtokuntien turvallisuudesta vastaa Israelin armeija IDF. Siirtokuntalaisten kova ydin puolustaa näkemyksiään fanaattisesti. He katsovat, että Israelin lait ja säännöt eivät koske siirtokuntalaisia, mikäli ne ovat ristiriidassa heidän ideologiansa kanssa.

Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta siirtokunnat ovat laittomia, sillä Geneven sopimus kieltää siirtämästä väestöä miehitetylle alueelle. Kirjoittajien mukaan siirtokuntien maat on saatu haltuun yksinkertaisesti varastamalla ne alueella asuvilta palestiinalaisilta. Siirtokuntien rakentaminen onkin merkittävä kompastuskivi Lähi-idän rauhanprosessissa. Keskellä palestiinalaisalueita olevat siirtokunnat hajottavat Länsirannan maantieteellisesti ja vaikeuttavat siten itsenäisen ja yhtenäisen palestiinalaisvaltion muodostusta.

Kirjan antaman kuvan perusteella siirtokuntaprojekti on monella tapaa salakähmäistä toimintaa. Siirtokuntien rakentaminen on tapahtunut politiikan, talouden, lain ja ideologian harmaalla alueella. Lähes kaikki Israelin hallitukset vuodesta 1967 lähtien ovat olleet siinä mukana tavalla tai toisella – joko tukemalla aktiivisesti siirtokuntien laajentamista Länsirannalla tai sulkemalla silmänsä siirtokuntalaisten toimilta.

Kirjasta käy hyvin ilmi, että siirtokuntaliikkeellä on vahva poliittinen painoarvo Israelin sisäpolitiikassa ja että harva poliitikko on kyennyt vastustamaan äärioikeistolaisten painostusta. Yitzhak Rabin on ainoa pääministeri, joka vastusti siirtokuntia ja käytti siirtokuntalaisten Gush Enumin -liikkeestä nimitystä ”israelilaisen demokratian syöpä”. Hänet murhattiin vuonna 1995.

Kirjan heprealainen versio oli suuri menestys Israelissa ja nostatti laajan keskustelun siirtokuntapolitiikasta ja sen tuhoisista vaikutuksista. Kirjoittajat väittävät, että siirtokuntaliike ja siihen kytkeytyvä Länsirannan miehitys on paitsi kaatanut useita hallituksia myös saattanut israelilaisen demokratian ja poliittisen kulttuurin kuilun partaalle.

Kirjan heikkous on, että siinä ei ole käsitelty palestiinalaisten näkemyksiä lainkaan. Hyödyllinen olisi myös ollut analyysi Yhdysvaltojen Lähi-idän politiikasta ja sen suhtautumista siirtokuntiin, onhan maa Israelin tärkein tukija.