Kirjatutka: Egypti aallonpohjassa

John R. Bradley: Inside Egypt – The Land of the Pharaos on the Brink of a Revolution. Palgrave Macmillan 2008, 242 s.

Janne Hopsu

Egypti houkuttelee vuosittain miljoonia turisteja. Samaan aikaan miljoonat egyptiläiset haluavat jättää Egyptin. ”Haluan lähteä. Ei väliä minne. Mikä tahansa maa on tätä parempi”, eräs Abbas sanoo tuohtuneena John R. Bradleyn kirjassa Inside Egypt – The Land of the Pharaos on the Brink of a Revolution.

Bradleyn mukaan sekä köyhillä että varakkailla egyptiläisillä on pakkomielle emigroitua.

Egypti on menettänyt asemaansa arabimaailman kulttuurisena ja poliittisena keskuksena. Maassa toimivat hyvin väärät asiat: korruptio, suhteilla eteneminen, seksiturismi ja turvallisuuspoliisin mielivalta. On jopa itsestäänselvyys jättää noudattamatta lakeja ja säännöksiä.

Infrastruktuuri, koulujärjestelmä, ihmisoikeudet ja vapaa sana ovat rappiolla. Keskiluokka kutistuu. Kansainvälisten rahoituslaitosten vaatimukset talousuudistuksista ovat ajaneet niukasti eläviä ja köyhiä yhä pahempaan kurimukseen.

Bradleyn mukaan uskonnollinen, poliittinen ja nationalistinen ahdasmielisyys on tuhonnut suhteellisen liberaalin ja intellektuellin ilmapiirin, joka vallitsi ennen vuoden 1952 vapaiden upseerien vallankumousta. Gamal Abdul Nasser, Anwar Sadat ja Hosni Mubarak eivät ole saaneet aikaiseksi edes hyvää arkkitehtuuria.

Brittijournalisti, egyptinarabiaa sujuvasti puhuva Bradley on kirjoittanut murskaavan kirjan Yhdysvaltain tukeman Mubarakin nyky-Egyptistä. Bradley, kuten yhä useampi egyptiläinen, haikailee vanhan Egyptin henkistä ilmapiiriä. Nostalgia huokuu sivuilta, vaikka kuningas Farukin (1936–52) kausi ei ollut historian valossa sen enempää maan kulta-aikaa.

Egyptiä hallitsee sotilasvalta, jonka keulakuva on presidentti Hosni Mubarak. Kirjan suurin puute on, että se kertoo vallan ytimestä, maan sotilas-establishmentista, vain muutamalla sivulla. Upseerit omistavat suuria yhtiöitä, ovat mukana hallituksessa ja paikallishallinnoissa. Armeijan lonkerot yltävät kaikkialle. Upseerien taloudellista ja poliittista valtaa haastavat Bradleyn mukaan voimakkaimmin sisäisen turvallisuuden joukot. Asevoimien arvostelu on vaarallista.

Kenraalit jäävät Bradleyn käsittelyssä kuitenkin kasvottomiksi ja taustattomiksi. Millaista on asevoimien ja turvallisuusjoukkojen valtakamppailu? Egyptihän on ollut lähes viimeiset puoli vuosisataa poikkeustilassa.

Muuten kirja on valaiseva. Se riisuu Egyptin ympäriltä turhat myytit ja mielikuvat. Journalistinen ote, katse tilastojen ja virallisten lausuntojen taakse tuo esiin arkipäivän tukahduttavan epätoivon ja ahdistuksen.

Bradley laskee, että Mubarak on 4 000 vuoteen kolmanneksi pisimpään Egyptiä hallinnut johtaja. Mitä tapahtuu, kun propagandajulisteissa faaraon asemaan nostettu Mubarak poistuu näyttämöltä? Tähän ei osaa vastata kukaan Egyptissä.

Bradleyn mielestä väkivallatonta islamismia edustava Muslimiveljeskunta ei ole vastaus. Se muuttaisi Egyptin maaksi, joka muistuttaisi Irania ja Saudi-Arabiaa. Mubarak kenraaleineen ja Veljeskunta tarvitsevat toisiaan ja hyötyvät
toisistaan kannatuksen ja kauhukuvien ylläpitämiseksi. Muu oppositio, pieni liberaalien joukko tai esimerkiksi kevään leipämielenosoituksissa voimansa näyttänyt ay-liike, ei kykene murtamaan pattitilannetta.

Mubarakin poikaa Gamalia pidetään hänen seuraajanaan. Gamalilla ei kuitenkaan ole edeltäjiensä, Nasserin, Sadatin ja isänsä, sotilasuraa eikä sotilaseliitti Bradleyn mukaan anna Gamalin kävellä upseerien valtaklikin yli.

Kirjan alaotsikossa mainittu vallankumous ei ole ovella. Kaikki odottavat, ja egyptiläiset Aleksandriasta Assuaniin haluavat karistaa maansa hiekat kengistään.