Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Jäähyväiset idealismille

Robert Kagan: The Return of History and the End of Dreams. Knopf 2008, 128 s.

Amerikkalaisen Robert Kaganin keväällä julkaistu The Return of History and the End of Dreams ei ole saanut yhtä valtaisaa huomiota kuin hänen vuoden 2003 pamflettinsa Of Paradise and Power. Neokonservatiivien johtohahmon uudet teesit ovat synnyttäneet keskustelua kansainvälisen järjestyksen tulevaisuudesta.

Satasivuinen kirjoitus keskittyy viime aikojen muutoksiin kansainvälisissä suhteissa, mutta Kagan pyrkii myös katsomaan tulevaisuuteen. Kylmän sodan päättymisen jälkeen täysin purjein seilannut idealismi on Kaganin analyysin mukaan saanut väistyä klassisen suurvaltapelin tieltä ja ”maailma on jälleen palannut normaaliksi”. Maailma alkaa muistuttaa entistä enemmän kylmän sodan staattisen tasapainottelun sijaan 1800- ja 1900-luvun vaihteen suurvaltojen kamppailua etupiireistä, statuksesta ja vaikutusvallasta.

Toisin kuin 1990-luvulla uskottiin, Venäjä ja Kiina eivät ole kirjoittajan mukaan ilman ideologiaa vailla olevia pragmaattisia valtioita, vaan tietoisen itsevaltaisia. Molempien maiden johtajat myös uskovat itsevaltaiseen hallintotapaan ja toimivat esimerkkinä muille valtioille. Kaganin mukaan nykyajan maailmassa hallinnon luonne kertoo paremmin valtion asemasta maailmanpolitiikassa kuin ”sivilisaatio” tai maantieteellinen sijainti. Ideologia on näin ollen tekemässä voimakasta paluuta.

Vapailla demokratioilla on vain vähän keinoja Kiinan ja Venäjän muodostamaa ryhmittymää vastaan. Lännen demokratioiden edut jäävät yhä erityisesti Venäjän etupiirihaaveiden jalkoihin raja-alueilla, kuten kirjoittajan erikseen mainitsemassa Georgiassa. Vaikka suurvaltapelin painopisteet saattavat siirtyä, Kagan hakee esikuvaa 1800-luvulta. Taiwanista saattaa hänen mukaansa tulla tämän vuosisadan Sarajevo.

Hänen mukaansa demokraattisten valtioiden ainoa keino vastata itsevaltaisten maiden haasteeseen on liittyä yhteen. Niinpä Kagan ehdottaa demokraattisten valtioiden ”akselia”, tai liittoa, joka toimisi uskottavana vastapainona itsevaltaisille valtioille tehottoman YK:n sijaan. Hänen mielestään YK on vajoamassa kylmän sodan aikaiseen koomaan. Tämä on teoksen eniten huomiota herättänyt teesi, vaikka Kagan ei teoksessaan kehitäkään ideaa kovin pitkälle, ja käytännön toteutus jää vähälle huomiolle.

John McCain tarttui kuitenkin ajatukseen ja teki siitä yhden keskeisimmistä vaaliteemoistaan. Vaikka demokratioiden liitosta on tullut osa nahkaansa luovien neokonservatiivien uutta doktriinia, sen ovat jo aiemmin esittäneet Princetonin yliopistossa opettavat demokraatit Anne-Marie Slaughter ja John Ikenberry. Myös osa Obaman neuvonantajista on idean voimakkaita puolustajia.

Kaganin mukaan viime vuosikymmenen ylioptimistien virhe oli luottaa demokratian väistämättömään voittoon. Hänen ajatuksensa demokratioiden liitosta tarjoaisi uuden mahdollisuuden muodostaa viiteryhmä, johon ihmiset voisivat identifioitua.

On kuitenkin epäselvää, miten liitto käytännössä toteutuisi, sillä maailmanlaajuisten mielipidetutkimusten mukaan Yhdysvaltojen suosio on pohjalukemissa myös suurissa demokratioissa. Esimerkiksi viimeisin ECFR:n julkaisema raportti EU:n vaikutusvallasta YK:ssa, mitattuna erityisesti ihmisoikeuskysymysten valossa, tarjoaa kiinnostavia vertailukohtia Kaganin maailmaan. Siinä todetaan monen EU:lle ja USA:lle ”luontaisen” liittolaisdemokratian ottaneen useimmiten erilaisen lähtökohdan ihmisoikeuskysymyksiin.

Vaikka Kagan uskoo demokratian voittoon pitkällä tähtäimellä, se ei ole väistämätöntä, ja sen puolesta on tehtävä töitä. Demokraattisten valtioiden on jälleen kerran liityttävä yhteen. Historia on tehnyt paluun maailmannäyttämölle ja maailma havahtunut parisen kymmentä vuotta kestäneestä toiveunestaan.