Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kirjatutka: Energiaa helvetistä ja taivaasta

Thomas Friedman: Hot, Flat, and Crowded. Why We Need a Green Revolution – And How it Can Renew America. Farrar, Straus & Giroux 2008, 448 s.

Tapani Vaahtoranta


Kun New York Timesin kolumnisti Thomas Friedman kirjoitti kolme vuotta sitten kirjan globalisaatiosta, häntä arvosteltiin talouskasvun ympäristövaikutusten unohtamisesta. Nyt kritiikiltä on leikattu siivet.

Uudessa Hot, Flat, and Crowded -kirjassaan Friedman toteaa, että väestönkasvu ja talouskasvu ovat ylittämässä maapallon ympäristön kantokyvyn. Pitkään oli olemassa vain kaksi ”amerikkaa”, kaksi parinsadan miljoonan vauraan ihmisen populaatiota – yksi Pohjois-Amerikassa ja toinen Euroopassa. Nyt Kiinaan on syntynyt uusi amerikka, ja neljäs on tulossa Intian kulutuksen kasvaessa.

Friedman on vakuuttunut, ettei maapallon ympäristön kantokyky kestä, kun sadat miljoonat seuraavat Euroopan ja Yhdysvaltain kehityspolkua. Tarvitaan iso muutos, jonka keskiössä on puhdas energia. Ihmiskunnan on katkaistava riippuvuutensa hiileen, öljyyn ja maakaasuun, joita Friedman kutsuu ”helvetin energialähteiksi” ja siirryttävä käyttämään uusiutuvia ”taivaan energialähteitä”.

Muutoksen onnistuminen on Friedmanin mukaan Yhdysvaltojen ja Kiinan käsissä. Yhdysvaltojen olisi otettava johtorooli, mutta Washingtonissa ei pystytä tekemään tarvittavia isoja päätöksiä. Beijingissä päätöksiä voidaan tehdä, mutta Kiinasta puuttuu kansalaisyhteiskunta, joka huolehtisi niiden toimeenpanosta.

Friedman toivoo USA:n muuttuvan päivän ajaksi Kiinaksi, jolloin päätökset saataisiin tehdyiksi. Amerikkalainen demokratia huolehtisi lopusta.

 
Ulkopolitiikka 4/2008

Pääkirjoitus: Mihin Obama pystyy?

Tapani Vaahtoranta

Eva Biaudet: "Ihmiskauppa on Euroopan häpeäpilkku"

Niina Sarkonen

Merirosvot kukkarollasi

Kristian Kurki

Iskeekö Keniaan Obama-krapula?

Kristian Kurki

Jääkö valtioiden välinen sodankäynti historiaan?

Raimo Väyrynen

Obaman ulkopoliittinen työlista

Jussi Hanhimäki

Ulkopolitiikan Dream Team

Jussi Hanhimäki

Värisokea presidentti

Jussi Hanhimäki

Venäjä asetti rajat Ukrainan länsimielisyydelle

Joonas Pörsti

Ukrainan juuret keskiajalla

Joonas Pörsti

Energia virtasi Georgian sodan aikana

Mikko Palonkorpi

Kolumni: Kiinan globaali strategia seuraa vanhoja oppeja

Matti Nojonen

Alexander Stubb: "EU tarvitsee kaksi idänpolitiikkaa"

Niina Sarkonen

Suomettuminen uusiokäytössä

Niina Sarkonen

Maallistunut maailmanpolitiikka saa uskonnot kukoistamaan

Lauri Tähtinen

Kirjatutka: Kulttuurien kamppailu ennen ja jälkeen uskonnon

Lauri Tähtinen

Japani tavoittelee nationalismilla yhtenäisyyttä

Kristian Kurki

Miten Japanista tuli lännen liittolainen

Kristian Kurki

Kirjatutka: Kankeasti uudistuva YK

Pekka Vahvanen

Kirjatutka: Murhatun sovintoesitys

Vesa-Matti Lahti

Bhuttojen suvun kirous

Vesa-Matti Lahti

Kirjatutka: Järki ja mielikuvitus eetikkojen aseina

Lauri Paavola

Kirjatutka: Ihmisten turvallisuus valtioiden edelle

Ulla Anttila

Kirjatutka: Siirtokunnat uhkaavat Israelin demokratiaa

Olli Ruohomäki

Kirjatutka: Egypti aallonpohjassa

Janne Hopsu

Kirjatutka: Jäähyväiset idealismille

Olai Voionmaa

Kirjatutka: Bushin ulkopolitiikan vakuuttava puolustus

Markku Ruotsila

Kirjatutka: Lopunaikojen politiikkaa

Joonas Pörsti

Kirjatutka: Nationalismin monet kasvot

Pekka Wahlstedt

Kirjatutka: Energiaa helvetistä ja taivaasta

Tapani Vaahtoranta

Kirjatutka: Energiapolitiikan kartta

Lauri Muranen

Painajaisia Libanonin sodasta

Niina Sarkonen

Venäjällä valta jaetaan tuttaville

Mia Hemming

Miten Islanti ja Afrikka selviävät talouskriisistä?

Tuuli Mäkelä

Unohdettuja konflikteja

Tuuli Mäkelä