Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kirjatutka: Al-Qaidan ja Hizbollahin juurilla

Abdel Bari Atwan: The Secret History of Al-Qa’ida. Abacus 2007, 292 s. Augustus Richardd Norton: Hezbollah. A Short History. Princeton University Press 2007, 187 s.

Janne Hopsu


Vuosina 1994–98 eräs Osama bin Laden piti putiikkiaan Euroopan suurimmalla ostoskadulla, Lontoon Oxford Streetillä. Bin Ladenin toimisto, ”Neuvonta- ja uudis­tuskomitea”, lobbasi saudien nykyhallintoa vastaan.

Marraskuussa 1996 toimiston johtaja koputti Lontoos­sa ilmestyvän al-Quds al-Arabi -lehden ovelle. Arabihalli­tuksista riippumattoman lehden päätoimittajalle Abdel Bari Atwanille tarjottiin bin Ladenin haastattelua. Joitakin viik­koja myöhemmin palestiinalaissyntyinen Bari Atwan istui bin Ladenia vastapäätä luolassa Tora Borassa.

Bin Laden kertoi muun muassa al-Qaidan toimista yh­dysvaltalaisjoukkoja vastaan Somaliassa 1993 ja Saudi-Ara­biassa 1996. ”Hän [bin Laden] vihjasi iskusta Yhdysvaltain maaperällä. Tunnustan, etten tajunnut hänen viittauksensa merkitystä, kun hän totesi unohtumattomasti: ’Toivomme, ettei (räjähdyksen) syttymishetki ole kaukana tulevaisuudes­sa.’”

Al-Qaidasta tuli hallitusten, tiedustelupalvelujen ja tavallisten kansalaisten painajainen. Bari Atwanin mukaan länsimaat eivät ymmärrä järjestön synnyn ja nousun syitä, sen uhan suuruutta, eivätkä ne osaa taistella tehokkaasti sitä vastaan.

Al-Qaida ei ole vain joukko järjettömiä fanaatikkoja. Bari Atwanin mukaan ryhmä on ”ainutlaatuinen radi­kaalien järjestöjen historiassa”. Al-Qaidan potentiaalinen kannattajakunta, myös kotimaidensa ja muslimimaailman ulkopuolella asuva väestö, on suuri. Järjestö hyödyntää internetiä, mikä mahdollistaa sen sanoman levittämisen, joustavan organisaation ja paikallisesti itsenäisten ryhmien toiminnan.

Bari Atwan myös esittelee al-Qaidan internetistä luet­tavan viisiportaisen sotastrategian. Sen toteuttamista voi seurata uutisotsikoista. Viidennen portaan mukaan Yhdys­valtain sotavoimat on lopulta venytetty niin monelle rinta­malle, että nykypäivän Roomalta loppuvat rahat ja super­valta romahtaa. ”Voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta on hyvä miettiä, että tämä kuvaa kutakuinkin Neuvostoliiton kaatumista.” Yhdysvallat ei ole ainakaan vielä viimeisten aikojen Neuvostoliitto, mutta joukkojen runsas kotiuttami­nen vähentäisi sen jo heikentynyttä vaikutusvaltaa.

Pommitusten ja salaisten pidätysten avulla jo nujerre­tuksi luultu järjestö on voimistunut. Bari Atwan toteaa osu­vasti, että al-Qaida on muuttanut länsimaisia yhteiskuntia enemmän kuin länsi järjestöä. Se on onnistunut tekemään itsestään politikoinnin välineen.

Välillä voisi jopa luulla, että järjestö on soluttautunut Valkoiseen taloon. Presidentti George W. Bush vyöryttää puhe toisensa jälkeen al-Qaidan keskeistä roolia Irakin väkivallassa. Monet riippumattomat asiantuntijat sekä osa Yhdysvaltain tiedusteluhallinnon ja asevoimien edusta­jista väittävät, että al-Qaidan osuus Irakin kaaokseen on suhteellisen vähäinen ja että taistelun tärkein rintama on Pakistanissa ja Afganistanissa. Siellä majailevan al-Qaidan johdon ja Irakissa toimivan al-Qaidan välisen yhteyden arvioidaan olevan enemmän ideologinen kuin operatiivi­nen.

Järjestön sillanpääaseman Mesopotamiassa ei soisi vah­vistuvan. Bari Atwanin mukaan Irak on al-Qaidalle Pakista­nin luoteisen rajamaakunnan vuoristoa parempi tukikohta. (Al-Qaidaa Pakistanin ja Afganistanin rajaseudulla Bari Atwan käsittelee liian vähän.) Irakissa se toimii arabian­kielisessä kulttuurissa, maa on alueen maantieteellisessä sydämessä, ja al-Qaidan tavoitteleman kalifaatin kannalta Irakilla on merkittävä rooli islamin historiassa. Sunnalaise­na järjestönä al-Qaida haluaa liittoutua Irakin sunnivähem­mistön kanssa.

Ainakaan toistaiseksi Irakin – tai muiden maiden – sunnit eivät ole kuitenkaan rynnistäneet sankoin joukoin utopistisen kalifaatin lippujen alle. Bin Ladenia arvostetaan, koska hän vastustaa lännen sotilaallista ylivaltaa ja lännen tukemia korruptoituneita arabidiktaattoreita. Tämä ei kui­tenkaan tarkoita, että kadunarabi tukisi suoraan al-Qaidan väkivaltaista ideologiaa.

Bari Atwanin mukaan järjestön tuen kasvaminen voi­daan vielä välttää. Massiivinen sotavoima ei tässä auta. Neuvottelujen mahdollisuus on kaukainen, mutta ei täysin poissuljettu. Valtioiden sisältä lähtevät reformit lieventäisi­vät Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa kohtaan tunnettua vihaa muslimimaissa. Sotilaallinen ja taloudellinen tuki diktaatto­reille on lopetettava. Ratkaisun löytäminen Irakin kriisiin ja Israel-Palestiina-konfliktiin auttaisi myös.

Bari Atwan kehottaa luopumaan mustavalkoisesta maa­ilmankuvasta. Kiihkottomuutta tarvitaan myös shiialaisen Hizbollahin tapaisten järjestöjen analyysissa. Ne eivät ole kosmisesti Pahoja tai epärationaalisia toimijoita. Järjestöillä on aikaan ja paikkaan sidottu syntytaustansa, politiikkansa, toimintatapansa ja aito kannatus.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Shiioja on elänyt nykyisessä Libanonissa jo 1300-luvulta lähtien. Siis jo ennen kuin safavidit perustivat shiiavaltion 1500-luvun Persiaan, muistuttaa Augustus Richard Norton, Bostonin yliopiston kansainvälisten suhteiden ja antropolo­gian professori.

Libanonin noin neljä miljoonaa asukasta kuuluvat 18:aan virallisesti tunnustettuun uskonnolliseen ryhmään. 15 vuotta kestänyt sisällissota (1975–90) vain kärjisti nii­den välisiä eroja.

Nykyisen vallanjaon mukaan parlamentin puhemies on aina shiia, ja sisällisodan lopettaneen Taifin sopimuk­sen mukaan kaikkien keskeisten uskonryhmien on oltava hallituksessa. Tästä huolimatta shiiojen sosiaalinen, talou­dellinen ja poliittinen asema on perinteisesti ollut heikko. Viimeisin väestönlaskenta on vuodelta 1932. Tuolloin shiiat olivat kolmanneksi suurin ryhmä, nykyään suurin, he muodostavat libanonilaisista noin kolmanneksen.

Järjestönä Hizbollah syntyi 1980-luvun puolivälissä vas­tustamaan Israelin miehitystä. Järjestö ei tunnusta Israelia, mutta miehityksen myötä osapuolet käytännössä hyväksyi­vät kirjoittamattomat sotimisen pelisäännöt, vaikka Israel pitääkin Hizbollahia terroristijärjestönä.

Järjestö sai ja saa yhä merkittävää rahallista ja poliit­tista tukea Iranista. 1980-luvulla se toimi Iranin vallankumouksen airuena. Hizbollah ei ole enää Teheranin keppihe­vonen, ja Norton huomauttaa, että Hizbollah ei pidä Iranin korkeinta johtajaa Ali Khameneita vakavasti otettavana uskonoppineena. Syyrian ote Libanonista on yhä tiukka, Libanon ja Hizbollah ovat Damaskokselle osa reaalipoliit­tista pelikenttää.

Hizbollah on Libanonin tehokkaimmin organisoitunut shiiajärjestö, mutta kaikki shiiat eivät suinkaan kannata sitä. Nortonin mukaan Hizbollah ei ole ilmoittanut selkeä­sanaisesti ja paperilla, millaista Libanonia se haluaa.

Käytännössä se joutuu tasapainoilemaan kasvavan shiiakeskiluokan ja köyhien kannattajiensa sekä muiden ryhmien asettamien paineiden keskipisteessä. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah on toistanut usein, että järjestö haluaa säilyttää Libanonin monikulttuurisena valtiona.

Ideologia on usein taipunut käytännön edessä. Vaaleissa uskonnolliset teemat ovat sivuroolissa, ja Hizbollah tunnus­taa, että viime kesän sodan laukaisseet israelilaissotilaiden sieppaukset olivat virhe. Sota sekä lisäsi Hizbollahin ar­vostusta että toisaalta kyseenalaisti sen toimintamotiiveja. Norton kuitenkin toteaa, että, Hizbollahin rooli maan poli­tiikassa pysyy vahvana.