Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Al-Qaidan ja Hizbollahin juurilla

Abdel Bari Atwan: The Secret History of Al-Qa’ida. Abacus 2007, 292 s. Augustus Richardd Norton: Hezbollah. A Short History. Princeton University Press 2007, 187 s.

Janne Hopsu

Vuosina 1994–98 eräs Osama bin Laden piti putiikkiaan Euroopan suurimmalla ostoskadulla, Lontoon Oxford Streetillä. Bin Ladenin toimisto, ”Neuvonta- ja uudistuskomitea”, lobbasi saudien nykyhallintoa vastaan.

Marraskuussa 1996 toimiston johtaja koputti Lontoossa ilmestyvän al-Quds al-Arabi -lehden ovelle. Arabihallituksista riippumattoman lehden päätoimittajalle Abdel Bari Atwanille tarjottiin bin Ladenin haastattelua. Joitakin viikkoja myöhemmin palestiinalaissyntyinen Bari Atwan istui bin Ladenia vastapäätä luolassa Tora Borassa.

Bin Laden kertoi muun muassa al-Qaidan toimista yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan Somaliassa 1993 ja Saudi-Arabiassa 1996. ”Hän [bin Laden] vihjasi iskusta Yhdysvaltain maaperällä. Tunnustan, etten tajunnut hänen viittauksensa merkitystä, kun hän totesi unohtumattomasti: ’Toivomme, ettei (räjähdyksen) syttymishetki ole kaukana tulevaisuudessa.’”

Al-Qaidasta tuli hallitusten, tiedustelupalvelujen ja tavallisten kansalaisten painajainen. Bari Atwanin mukaan länsimaat eivät ymmärrä järjestön synnyn ja nousun syitä, sen uhan suuruutta, eivätkä ne osaa taistella tehokkaasti sitä vastaan.

Al-Qaida ei ole vain joukko järjettömiä fanaatikkoja. Bari Atwanin mukaan ryhmä on ”ainutlaatuinen radikaalien järjestöjen historiassa”. Al-Qaidan potentiaalinen kannattajakunta, myös kotimaidensa ja muslimimaailman ulkopuolella asuva väestö, on suuri. Järjestö hyödyntää internetiä, mikä mahdollistaa sen sanoman levittämisen, joustavan organisaation ja paikallisesti itsenäisten ryhmien toiminnan.

Bari Atwan myös esittelee al-Qaidan internetistä luettavan viisiportaisen sotastrategian. Sen toteuttamista voi seurata uutisotsikoista. Viidennen portaan mukaan Yhdysvaltain sotavoimat on lopulta venytetty niin monelle rintamalle, että nykypäivän Roomalta loppuvat rahat ja supervalta romahtaa. ”Voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta on hyvä miettiä, että tämä kuvaa kutakuinkin Neuvostoliiton kaatumista.” Yhdysvallat ei ole ainakaan vielä viimeisten aikojen Neuvostoliitto, mutta joukkojen runsas kotiuttaminen vähentäisi sen jo heikentynyttä vaikutusvaltaa.

Pommitusten ja salaisten pidätysten avulla jo nujerretuksi luultu järjestö on voimistunut. Bari Atwan toteaa osuvasti, että al-Qaida on muuttanut länsimaisia yhteiskuntia enemmän kuin länsi järjestöä. Se on onnistunut tekemään itsestään politikoinnin välineen.

Välillä voisi jopa luulla, että järjestö on soluttautunut Valkoiseen taloon. Presidentti George W. Bush vyöryttää puhe toisensa jälkeen al-Qaidan keskeistä roolia Irakin väkivallassa. Monet riippumattomat asiantuntijat sekä osa Yhdysvaltain tiedusteluhallinnon ja asevoimien edustajista väittävät, että al-Qaidan osuus Irakin kaaokseen on suhteellisen vähäinen ja että taistelun tärkein rintama on Pakistanissa ja Afganistanissa. Siellä majailevan al-Qaidan johdon ja Irakissa toimivan al-Qaidan välisen yhteyden arvioidaan olevan enemmän ideologinen kuin operatiivinen.

Järjestön sillanpääaseman Mesopotamiassa ei soisi vahvistuvan. Bari Atwanin mukaan Irak on al-Qaidalle Pakistanin luoteisen rajamaakunnan vuoristoa parempi tukikohta. (Al-Qaidaa Pakistanin ja Afganistanin rajaseudulla Bari Atwan käsittelee liian vähän.) Irakissa se toimii arabiankielisessä kulttuurissa, maa on alueen maantieteellisessä sydämessä, ja al-Qaidan tavoitteleman kalifaatin kannalta Irakilla on merkittävä rooli islamin historiassa. Sunnalaisena järjestönä al-Qaida haluaa liittoutua Irakin sunnivähemmistön kanssa.

Ainakaan toistaiseksi Irakin – tai muiden maiden – sunnit eivät ole kuitenkaan rynnistäneet sankoin joukoin utopistisen kalifaatin lippujen alle. Bin Ladenia arvostetaan, koska hän vastustaa lännen sotilaallista ylivaltaa ja lännen tukemia korruptoituneita arabidiktaattoreita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kadunarabi tukisi suoraan al-Qaidan väkivaltaista ideologiaa.

Bari Atwanin mukaan järjestön tuen kasvaminen voidaan vielä välttää. Massiivinen sotavoima ei tässä auta. Neuvottelujen mahdollisuus on kaukainen, mutta ei täysin poissuljettu. Valtioiden sisältä lähtevät reformit lieventäisivät Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa kohtaan tunnettua vihaa muslimimaissa. Sotilaallinen ja taloudellinen tuki diktaattoreille on lopetettava. Ratkaisun löytäminen Irakin kriisiin ja Israel-Palestiina-konfliktiin auttaisi myös.

Bari Atwan kehottaa luopumaan mustavalkoisesta maailmankuvasta. Kiihkottomuutta tarvitaan myös shiialaisen Hizbollahin tapaisten järjestöjen analyysissa. Ne eivät ole kosmisesti Pahoja tai epärationaalisia toimijoita. Järjestöillä on aikaan ja paikkaan sidottu syntytaustansa, politiikkansa, toimintatapansa ja aito kannatus.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Shiioja on elänyt nykyisessä Libanonissa jo 1300-luvulta lähtien. Siis jo ennen kuin safavidit perustivat shiiavaltion 1500-luvun Persiaan, muistuttaa Augustus Richard Norton, Bostonin yliopiston kansainvälisten suhteiden ja antropologian professori.

Libanonin noin neljä miljoonaa asukasta kuuluvat 18:aan virallisesti tunnustettuun uskonnolliseen ryhmään. 15 vuotta kestänyt sisällissota (1975–90) vain kärjisti niiden välisiä eroja.

Nykyisen vallanjaon mukaan parlamentin puhemies on aina shiia, ja sisällisodan lopettaneen Taifin sopimuksen mukaan kaikkien keskeisten uskonryhmien on oltava hallituksessa. Tästä huolimatta shiiojen sosiaalinen, taloudellinen ja poliittinen asema on perinteisesti ollut heikko. Viimeisin väestönlaskenta on vuodelta 1932. Tuolloin shiiat olivat kolmanneksi suurin ryhmä, nykyään suurin, he muodostavat libanonilaisista noin kolmanneksen.

Järjestönä Hizbollah syntyi 1980-luvun puolivälissä vastustamaan Israelin miehitystä. Järjestö ei tunnusta Israelia, mutta miehityksen myötä osapuolet käytännössä hyväksyivät kirjoittamattomat sotimisen pelisäännöt, vaikka Israel pitääkin Hizbollahia terroristijärjestönä.

Järjestö sai ja saa yhä merkittävää rahallista ja poliittista tukea Iranista. 1980-luvulla se toimi Iranin vallankumouksen airuena. Hizbollah ei ole enää Teheranin keppihevonen, ja Norton huomauttaa, että Hizbollah ei pidä Iranin korkeinta johtajaa Ali Khameneita vakavasti otettavana uskonoppineena. Syyrian ote Libanonista on yhä tiukka, Libanon ja Hizbollah ovat Damaskokselle osa reaalipoliittista pelikenttää.

Hizbollah on Libanonin tehokkaimmin organisoitunut shiiajärjestö, mutta kaikki shiiat eivät suinkaan kannata sitä. Nortonin mukaan Hizbollah ei ole ilmoittanut selkeäsanaisesti ja paperilla, millaista Libanonia se haluaa.

Käytännössä se joutuu tasapainoilemaan kasvavan shiiakeskiluokan ja köyhien kannattajiensa sekä muiden ryhmien asettamien paineiden keskipisteessä. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah on toistanut usein, että järjestö haluaa säilyttää Libanonin monikulttuurisena valtiona.

Ideologia on usein taipunut käytännön edessä. Vaaleissa uskonnolliset teemat ovat sivuroolissa, ja Hizbollah tunnustaa, että viime kesän sodan laukaisseet israelilaissotilaiden sieppaukset olivat virhe. Sota sekä lisäsi Hizbollahin arvostusta että toisaalta kyseenalaisti sen toimintamotiiveja. Norton kuitenkin toteaa, että, Hizbollahin rooli maan politiikassa pysyy vahvana.