Kirjatutka: Miten välttää öljykatastrofi?

Paul Roberts: Kun öljy loppuu. Edita 2006, 412 s.

Antton Lounasheimo

”Mitä epävarmemmaksi öljyn hallitsema energiatalous muuttuu, sitä vaikeampaa on siirtyä eteenpäin”, kirjoittaa Paul Roberts kirjassaan Kun öljy loppuu – Uuden ener­giatalouden vaihtoehdot (The End of Oil – on the edge of a perilous new world).

Öljyn kysyntä kasvaa 2,7–3,3 prosenttia vuodessa, ja öljystä kilpaillaan yhä rajummin. Arvioiden mukaan öljyn ja muun energian kysyntä kaksinkertaistuu vuoteen 2030 men­nessä. Niukkenevien varantojen piinaamat maat ja yhtiöt eivät uskalla vaarantaa kilpailuasemiaan investoimalla epä­varmempiin ja kalliimpiin energiantuotannon muotoihin.

Robertsin mukaan öljyntuottajamailla on yhä suurem­pia paineita lisätä tuotantoaan, samalla kun niiden nykyiset reservit ehtyvät. Hänen mukaansa tarvittaisiin jopa biljoo­nien dollarien investointeja uusiin tuotantoalueisiin. Öljy on kuitenkin loppumassa – tuotannon huippu saavutetaan pessimististen arvioiden mukaan jo vuonna 2010, optimis­tienkin mukaan viimeistään 2030.

Lisäksi nopeasti teollistuvissa siirtymätalousmaissa, kuten Intiassa, Kiinassa, Brasiliassa ja Malesiassa, öljyn, kaasun ja sähkön kysyntä kasvaa tulevina vuosina rajusti. Jos taas kehitysmaiden elintasoa yritetään nostaa, tarvitaan sinnekin yhä enemmän energiaa. Kenelläkään ei tunnu ole­van selvää käsitystä, mistä energiaa saadaan kaikkien tar­peisiin. Maailman öljytalous on Robertsin mukaan menossa vauhdilla kohti lopullista kriisiä.

Kirjoittaja uskoo, että energiaturvallisuudesta huoleh­timinen jättää nykymenolla varjoonsa muut pyrkimykset, kuten ilmastonsuojelun ja kalliimpien energiantuotannon muotojen käyttöönoton ja kehittelyn. Kun railo energian kysynnän ja tarjonnan välillä repeää, unohtuu, onko tuo­tanto puhdasta tai kestävää. Kansainvälisiä kiistoja ja mahdollisesti jopa sotia syntyy siitä, kuka ylipäätään saa energiaa yhteiskuntansa ylläpitoon.

Kun tuotannon huippu on saavutettu, hinnannousu ja pelko öljyn loppumisesta saa maat hyödyntämään rai­vokkaalla vauhdilla uusia ja huonompia lähteitä, mikä kuluttaa jäljellä olevan öljyn entistä nopeammin loppuun. Lopulta tuotanto romahtaa.

Ilmastokin on suuressa vaarassa: esimerkiksi Kiinassa talouskasvun kääntöpuolena on, että maan on rakennettava jopa 60 uutta 400 megawatin voimalaa joka vuosi seu­raavan kymmenen vuoden ajan, jos he haluavat pitää yllä nykyisen tahdin. Arvioiden mukaan suurin osa voimaloista tulee olemaan suhteellisen halpoja, mutta vanhanaikaisia ja saastuttavia kivihiilivoimaloita.

Jos kiinalaiset alkaisivat käyttää energiaa yhtä paljon kuin länsimaat – nyt sähkönkulutus henkeä kohden alle on kymmenesosan teollistuneiden maiden tasosta – seuraukset olisivat pöyristyttäviä.

Roberts ehdottaa toimenpiteitä, joilla katastrofi vielä ehkä voidaan välttää: poliitikkojen olisi nopeasti ohjattava markkinat oikeille urille, energiatehokkuutta sekä hybridiau­tojen käyttöä ja suunnittelua olisi edistettävä.

Näin saisim­me joitakin kriittisen tärkeitä lisävuosia uusien, puhtaiden energiantuotantotekniikoiden, kuten aurinko- ja vetypoltto­kennojen, kehittelyyn kilpailukykyisiksi. Tämä tuntuu järke­vältä, vaikkakin melkoisen vaatimattomalta toimenpiteeltä kirjan esittelemien tuomiopäivän kuvien valossa.

Roberts arvioi huvittuneesti eri ympäristöaktivistien rajuja ja mustavalkoisia ratkaisuvaihtoehtoja. Hän näkee tulevaisuuden energiantuotantopaletin markkinavetoisena monien eri ratkaisujen kokonaisuutena, joka tarvitsee käyn­nistyäkseen kuitenkin poliittista ohjausta.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää