Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Pankinjohtaja Sinikka Salo: "Talouskasvu vaatii rohkeutta päästää vanhasta irti"

Pärjätäkseen kilpailussa ja säilyttääkseen eurooppalaisen elämänmuodon Euroopan on uskallettava päästää terveesti vanhasta irti. Avainasemassa on Lissabonin strategian mukaisten rakenneuudistusten toteuttaminen jäsenmaissa. ”Globalisaatio ei ole nollasummapeliä, kuten Suomessa pelätään, vaan koituu lopulta kaikkien hyödyksi”, luotaa pankinjohtaja Sinikka Salo Suomen Pankista.

kuva Niina Sarkonen

”Varsin kiireinen syksy”, huokaa Sinikka Salo keskustelun aluksi. Kiireen häly ei silti yllä Snellmaninkadun työhuoneeseen Suomen Pankissa, josta avautuu levollinen maisema viereisen kappelin lumihuppuiseen puutarhaan. Päivän viimeiset valonsäteet leikkaavat työpöydällä olevan lasikuution läpi, jonka sisälle on upotettu sadan euron seteli. Salon euro-optimismia eivät Kiina- ja Intia-ilmiöt horjuta.

”Euroalueen ja koko EU:n tuleva kehitys riippuu siitä, mitä eurooppalaiset tekevät talouspolitiikassa ja erityisesti rakennepolitiikassa, toisin sanoen miten luovasti he kykenevät omia vahvuuksiaan hyödyntämään. Minkään talouden tai alueen historia ei ole ennaltamäärätty.”

Mutta: Pärjääminen edellyttää rohkeutta päästää vanhasta irti.

”On vaarallista pitää kynsin hampain kiinni jostain, joka ei lopulta vie Eurooppaa eteenpäin. Eurooppalainen markkinatalousmalli, joka sisältää ajatuksen sosiaalisen koheesion tärkeydestä, on perusteiltaan kestävä, mutta vaatii uudistamista. Vaikka julkisen sektorin tarjoamat suojaverkot ovat tärkeitä, ei niiden varaan saa jäädä liian pitkäksi aikaa. Niiden tehtävä on tukea työntekijöitä siirtymävaiheessa.”

Mustiksi lakatuilla kynsillään Salo piirtää ilmaan ympyrän kuvaamaan sisämarkkinoita. ”Tämä rinki, sisämarkkinoiden kehitys, on Euroopan maille ratkaiseva. Esimerkiksi kasvuhakuisten suomalaisyritysten on heti lähtökuopissa ajateltava kotimarkkinoinaan koko Eurooppaa, eikä pelkkää Suomea, jonka markkinat väistämättä ovat pienet. Avoimilla ja laajoilla yhteismarkkinoilla innovaatiot ja tuotteistaminen on kannattavampaa.”

Rahoitusmarkkinoilla yhteismarkkinoita notkistetaan parhaillaan luomalla SEPA:a eli Euroopan yhtenäistä maksualuetta. Sen tarkoitus on, että maksaminen euroalueella sujuisi yhtä sutjakkaasti kuin kansallisten rajojen sisällä jo vuonna 2008. Täydessä laajuudessaan SEPA:n pitäisi toimia 2010.

”Tämä on erityisen tärkeää pienille ja keskisuurille yrityksille, mutta myös meille tavallisille kansalaisille, joiden liiketoimet yhä useammin suuntautuvat EU-alueelle.”

Sisämarkkinoiden toiminnan edistäminen on Suomen etu, sillä euroalue ja koko EU tarjoaa paitsi itsessään isot markkinat, myös hyvän ponnahduslaudan globaalitalouteen. ”Voi vain kuvitella, mitä mahdollisuuksia 450 miljoonan eurooppalaisen kotimarkkinat toisivat alueen yritystoiminnalle, mikäli ne toimisivat paremmin”, visioi Salo. ”Mutta globaalissa kilpailussa menestyminen vaatii Euroopalta kekseliäisyyttä, osaamisen brändäämistä. Globalisaatio ei ole nollasummapeli, vaan pitkällä aikavälillä hyödymme siitä kaikki, niin talouden, politiikan kuin maailmanrauhankin kannalta.”

Ulkopolitiikka: Osa kehittyvistä maista ei nouse tyhjästä vaan tekee pikemminkin uutta tuloa talouden huipulle, kuten Kiina ja Intia, jotka aina 1800-luvun lopulle olivat maailmantalouden mahtimaita. Onko Euroopan aika talouden eturintamassa nyt ohi?

Sinikka Salo: Kun kyse ei ole nollasummapelistä, ei asiaa mielestäni kannata lähestyä alueiden välisenä kasvukilpailuna. Vapaammissa oloissa kansainvälinen työnjako tehostuu vihdoinkin, mikä lopulta hyödyttää kaikkia.

Vaikka Euroopassa, etenkin vanhoissa EU-maissa, tarvitaan nykyistä dynaamisempaa talouskasvua, on Euroopan talous kokonaisuutena siinä mielessä ”kypsä”, ettei se voi eikä sen tarvitse kasvaa yhtä nopeasti kuin kehittyvien talouksien, joiden nopea talouskasvu madaltaa elintasokuilua rikkaiden ja köyhien välillä. Elintasoerojen tasoittuminen on poliittisesti tärkeää.

UP: Globalisaatiota on perusteltu juuri sillä, että se hyödyttää kaikkia. Yritysten voitot ovat toki kasvaneet, mutta monissa rikkaissa maissa työntekijöiden osuus kasvun kakusta on nyt pienimmillään vuosikymmeniin. Monissa Euroopan maissa palkat ovat tosiasiallisesti jopa laskeneet. Niin Saksassa kuin Suomessakin on keskusteltu palkkojen pienentämisestä – tuore esimerkki oli Finnairin palkkakriisi.

SS: Alat, jotka ovat avoimia kilpailulle, ovat tietenkin tiukilla ja rakennemuutokset varmasti kiihtyvät. Euroopassa kuihtuu todennäköisesti yrityksiä tai jopa kokonaisia toimialoja, jotka siirtyvät halpatuotantomaihin. Näin tulee ollakin, jotta resursseja riittäisi uusiin yrityksiin korkeamman tuottavuuden aloille. Silti Suomessakin reaaliansiot ovat nousseet.

Eurooppalaisten on siirryttävä tuottamaan tavaroita ja osaamista, jotka eivät ole helposti kopioitavissa tai siirrettävissä, kuten pitkälle erikoistuneita korkean arvonlisän palveluita ja ainutlaatuisia brändejä. Tässä eurooppalaisten tulee hyödyntää vahvaa ja rikasta kulttuuripääomaansa, yhteiskuntiensa vakautta ja sosiaalista pääomaa. Silti globalisaatio on jo nyt hyödyttänyt kaikkia: saamme esimerkiksi kiinalaisten valmistamia kulutustavaroita halvemmalla ja tuotteillemme avautuu uusia markkinoita.

UP: Teollinen vallankumous alkoi Euroopasta ja levisi sieltä Yhdysvaltoihin. Laajimmillaankin se kosketti vain kolmasosaa maailman väestöstä. Miten nykyinen kehittyvien talouksien kasvu eroaa vaikutuksiltaan teollisesta vallankumouksesta?

SS: Tämä on mieliteemojani! Puhtaasti talouden termein kehittyvien maiden talouskasvu ei vielä ole muuttanut maailmantalouden rakennetta kovinkaan paljon, sillä rahamääräisesti Kiinan ja Intian talouksien koko on yhteensäkin vasta vain noin kolmannes EU:n taloudesta. Mutta muuten voidaan vihdoin puhua aidosti maailmantalouden synnystä, kun ajatellaan sitä suurta väestömäärää kehitysmaissa, joka viime vuosikymmeninä on päässyt osalliseksi talouskasvusta ja ylös köyhyydestä. Huiman teknologisen edistyksen ja tietoliikenneverkkojen ansiosta ihmiskunnan historiassa voi ensimmäistä kertaa nähdä elämänpiirin laajentuvan maailmankyläksi, jossa kulttuurivaikutteet ja markkinatieto leviävät vuolaina virtoina yhä nopeammin. Tässä mielessä kasvua voi vaikutuksiltaan verrata teolliseen vallankumoukseen.

UP: Kehittyvien maiden, kuten Kiinan, Brasilian ja Intian, osuus maailman BKT:sta ylitti silti viime vuonna jo puolet, ostovoimalla mitattuna.

SS: Ostovoimapariteettilaskelmiin liittyy aina epävarmuutta. Bruttokansantuote per capita on keskimäärin kasvanut myös teollisuusmaissa, eikä toisen rikkaus ole toiselta pois. Pikemminkin kehittyvien maiden tuotteiden tulo on alentanut kulutustuotteiden hintoja rikkaissa maissa.

Kun puhutaan rikkaiden maiden ylivoiman menetyksestä, on myös hyvä muistaa, että kehittyvät taloudet ovat erittäin riippuvaisia yritysten kansainvälisistä suorista sijoituksista, joiden ohjaus on siis edelleen rikkaiden maiden käsissä.

UP: Maailman valuuttarahasto IMF on arvioinut, että seuraavan viiden vuoden aikana vuosittainen talouskasvu kehittyvissä maissa on 6,8 prosenttia, kehittyneissä maissa vain 2,7 prosenttia. Onko nykyinen kasvutahti riittävä Euroopalle?

SS: Kaikkien etu on, että elintasokuilu kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä kuroutuisi umpeen. Kehittyvien talouksien vaurastuessa niiden markkinoilla avautuu uusia mahdollisuuksia myös kehittyneiden maiden tuotteille. Hyvä esimerkki on Suomen nykyinen suhdannetilanne: Kiinan ja muiden nousevien talouksien hyvä kehitys on ruokkinut vientikysyntäämme ja tätä kautta vahvistanut työllisyyttämme.

Silti on ilmeistä, että maapallon resurssit eivät kestä länsimaisen elämäntapamme monistamista esimerkiksi Kiinan ja Intian kaltaisissa maissa. Etenkin Euroopan kypsissä talouksissa elintason nousun on perustuttava entistä enemmän aineettomaan kulutukseen eli viihteen sekä kulttuuri- ja hoivapalvelujen lisääntymiseen.

Euroopan kasvulle hyvän pohjan muodostavat integraation tähänastiset saavutukset: yhteinen raha, sisämarkkinoiden puitteet ja EU:n laajeneminen Itä-Eurooppaan. Täyden hyödyn saaminen edellyttää kuitenkin rakennemuutoksia Lissabonin strategian mukaisesti.

UP: Seuraavan vuosikymmenen aikana arviolta miljardi uutta kuluttajaa, lähinnä kehittyvien maiden kasvavasta keskiluokasta, astuu mukaan globaalimarkkinoille, ja heillä on varaa kuluttaa myös muihin kuin perustarpeisiin. Miten Euroopan pitäisi varautua tähän?

SS: Vahvuutemme ovat nimenomaan aineettomien palvelusten tuotannossa, eurooppalaisessa kulttuuripääomassa ja sen tehokkaassa tuotteistamisessa tietoyhteiskuntaa hyödyntäen. Haasteet ovat todella suuria tällä alueella ja siksi sisämarkkinoiden toimintaa on tehostettava yhdenmukaistamalla ja parantamalla säätelyä. On myös saatava aikaan kustannuksiltaan edullinen, koko EU-alueella keksintöä suojaava yhteisöpatentti ja määriteltävä immateriaaliset oikeudet. Euroopan kaupalliset edut ovat pitkälti sidoksissa immateriaalioikeuksien antamaan suojaan. Uskon tässä vahvojen eurooppalaisten brändien voimaan, olipa kyse sitten Louis Vuittonin merkkilaukuista tai Nokian kännyköistä. Ja ajatellaanpa vaikka tekstiiliteollisuutta, joka jo näytti katoavan Suomesta tyystin. Silti tänne on noussut alan vahvoja brändejä, kuten Marimekko, jotka voivat kilpailla kansainvälisestikin.

Esimerkiksi Kiinan markkinoistahan Suomelle riittäisi ihan pieni siivukin, koska olemme niin pieni kansa. Mutta innovatiivisuutta se vaatii. Kypsissä Euroopan talouksissa osaamisen pitää näkyä kulttuuripääomana ja kekseliäisyytenä.

UP: Euroopan väestö ikääntyy ja vähenee. Miten talouspolitiikalla voi puuttua tähän?

SS: Kasvu syntyy siitä, että jo olemassa olevia resursseja käytetään entistä tehokkaammin. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi, että Etelä- ja Keski-Euroopassa naisten on voitava osallistua tiiviimmin työelämään ilman että syntyvyys entisestään laskisi. Pohjoismaat voivat tässä näyttää hyvää mallia perhe-elämän ja työelämän yhdistämisestä hyvän päivähoitojärjestelmän ja perhetukien ansiosta. Pelkästään jo innovaatioiden synnyttäminen edellyttää, että pitkälle koulutettujen naisten osaaminen saadaan täysillä käyttöön.

Maahanmuutto tai naisten osallistuminen työmarkkinoille eivät nekään yksin riitä kasvun turvaamiseen, vaan tuottavuutta on nostettava virtaviivaistamalla organisaatioita ja hyödyntämällä paremmin tietoyhteiskuntaa. Sen esteitä purettaessa Lissabonin strategialla on suuri merkitys.

UP: Ekonomistit ovat ennakoineet ”positiivista tarjontashokkia”, kun Kiina, Intia ja Venäjä liittyvät entistä tiiviimmin markkinatalouteen ja globaaliin työvoimaan. Missä nyt mennään?

SS: Tarjontashokki on jo paljolti toteutunut sikäli, että ilman nopeaa kasvua nousevissa markkinatalousmaissa maailman kokonaistuotannon nykyinen noin viiden prosentin kasvu ei olisi ollut mahdollinen. Se näkyy myös suhteellisten hintojen muuttumisena. Energian ja joidenkin muiden raaka-aineiden hinnat ovat nousseet, kun taas monien teollisuustuotteiden hinnat ovat pysyneet ennallaan tai jopa alentuneet. Tämä suhteellisten hintojen muutos on aiheuttanut talouspolitiikalle haasteita kaikkialla.

Tilanne on nyt kokonaan toinen kuin ensimmäisen ja toisen öljykriisin aikoihin, jolloin useiden maiden talouspolitiikassa tehtiin vakavia virheitä. Euroopassa talouspolitiikan harjoittajat ovat analysoineet tilanteen hyvin, eikä systemaattisia, isoja virheitä ole tapahtunut. Esimerkiksi öljyn hinnan noustua politiikka onnistui, koska nousua ei subventoitu eikä päästetty inflatoitumaan.

UP: Nousevat markkinatalousmaat ovat kasvaneet pitkälti juuri viennin ansiosta. Siksi niille on syntynyt merkittävä vaihtotaseen ylijäämä, jolla ne ovat osaltaan rahoittaneet Yhdysvaltain vaihtotaseen huikean suurta alijäämää ja tätä kautta kulutusta ja investointejakin. Kuinka pitkään tämä voi vielä jatkua?

SS: Vaihtotaseiden suuret epätasapainot eivät pidemmän päälle ole kestäviä. Kun Yhdysvallat vähentää kulutustaan ja siten tuontiaan, vähenee nousevien talouksien vienti Yhdysvaltain markkinoille. Tämän ei silti tarvitse merkitä, että kokonaiskysyntä maailmassa supistuisi, vaan Yhdysvaltain supistuvan kysynnän voi korvata kotimainen kysyntä nousevissa maissa.

Tokihan on myös kauhuskenaarioita siitä, että rahoittajat eivät yhtäkkiä enää rahoittaisikaan Yhdysvaltain alijäämää, jolloin dollari nopeasti heikkenisi. Tästä ei kuitenkaan ole merkkejä, ja tällä hetkellä pehmeämpi vaihtoehto, soft landing, näyttää todennäköisemmältä.

UP: Miten Eurooppa tähän varautuu?

SS: Vaikka Euroopan vaihtotase kokonaisuudessaan on jokseenkin tasapainossa, G7-maat ovat jo vuosia muistuttaneet, että Euroopan talouskasvu on rakenneuudistuksin saatava uuteen nousuun. Näin se voisi osaltaan tarjota markkinoita kehittyvien maiden tuotteille sitten kun Yhdysvaltain markkinoiden kasvu hidastuu. Nyt Euroopan talous onkin päässyt parempaan vauhtiin kuin vuosiin. Sama koskee Japania. Kiinan ja muidenkin kehittyvien maiden, kuten Venäjän, olisi annettava valuuttansa vahvistua ja siten suunnattava kasvua enemmän kotimarkkinoilleen.

UP: Euroopan laajenemiseen suhtaudutaan monessa EU-maassa aiempaa nihkeämmin. Lisääkö jatkolaajeneminen talouden ongelmia vai olisiko se ratkaisu niihin?

SS: EU pitää ovia auki kaikille eurooppalaisille valtioille, kunhan ne täyttävät ehdot, ns. Kööpenhaminan kriteerit, jotka koskevat markkinatalouden edellytyksiä, kuten instituutioita, oikeusvaltion perusteita, korruption kitkemistä ja toimivia markkinoita. EU:n laajeneminen huolestuttaa, jos maat liittyvät EU:hun ilman, että ne täyttävät nämä ehdot. Talouden kannalta on tärkeää, että institutionaalinen pohja on kunnossa ennen jäseneksi tuloa.

UP: Millä mielellä katsot Suomen taloutta lähivuosia ajatellen?

SS: Varsin optimistisesti. Meidän täytyy hyödyntää hyvää osaamistamme, osata huipputeknologiaa ja soveltaa sitä, luoda siihen sisältöjä, vauhdittaa kulttuuriperusteista vientiä, innovoida hoivapalveluiden alalla, olla laajakatseisia – kaikkea tätä, mitä meidän erittäin korkea koulutustasomme mahdollistaa.

Myös pääkonttoreita tarvitaan täällä jatkossakin, ja Suomi on pidettävä houkuttelevana niille. Jos pääkonttorit lähtevät Suomesta, suomalaisen suunnittelun, markkinoinnin, juridiikan ja rahoituksen kasvumahdollisuudet kuihtuvat. Kuitenkin juuri nämä palvelutoiminnot ovat niitä, joita korkean tulotason maissa kuten Suomessa on kehitettävä päämäärätietoisesti. Tämä ei ole pelkästään verotuskysymys. Pitää myös varmistaa, että Suomi ja erityisesti Helsingin metropolialue tarjoavat kilpailukykyisen sijaintipaikan korkean arvonlisän toiminnoille ja houkuttelevan asuinpaikan näiden alojen asiantuntijoille. Paljon siis riippuu siitä, miten me ulkomaisia tulijoita kohtelemme. Suomalaisten olisi avauduttava entistä rohkeammin kansainvälisyyteen.