Silminnäkijä: Silta erottaa kaksi Kosovoa

Matti Remes

Matkaa voisi jatkaa joen yli siltaa pitkin, mutta Pristinasta lähtenyt taksikuski heittää U-käännöksen poliisin ja YK:n tarkastuspisteellä.

Tästä eteenpäin on jatkettava jalan. Kosovon albaaniväestöön kuuluva Labinot sanoo, ettei serbien asuttamaan Mitrovican pohjoisosaan ole terveellistä tehdä edes päiväsaikaan pikaista visiittiä.

Ulkomaalaiselle Ibar-joen ylitys ei tuota ongelmia. Bonjour! Ranskalaiset Kfor-joukot kummallakin töyräällä valvovat, että Kosovon räjähdysherkin kriisipesäke pysyy rauhallisena.

Joen pohjoisrannalla, parin sadan metrin päässä ranskalaissotilaista päivystää joukko nahkapusakkamiehiä. He ovat niitä Labinotin pelkäämiä provokaattoreita, jotka eivät suvaitse albaaneja reviirilleen.

Moni Pristinasta tullut auto on kivitetty lommoille, jos kuljettaja on erehtynyt väärälle puolelle jokea. Kekseliäimmät irrottavat kulkupelistään rekisterilaatat. Silloin kukaan ei voi päätellä, kummalta puolelta kulkija on kotoisin.


Mitrovican albaanit ja serbit ovat tuijotelleet toisiaan Ibar-joen yli kohta kahdeksan vuotta. Jaetusta kaupungista tuli vihanpidon vertauskuva Kosovon sodassa, eivätkä kansainväliset joukot ole senkään jälkeen täysin onnistuneet pitämään yllä järjestystä.

Edellisen kerran mellakat riistäytyivät Kfor-joukkojen käsistä kolme vuotta sitten, kun kolme albaaniväestöön kuuluvaa lasta hukkui joella epäselvissä oloissa. Eri puolille Kosovoa levinneissä väkivaltaisuuksissa kuoli tuolloin kymmeniä ihmisiä.

Ei siis ihme, että piikkilangoilla ja mellakka-aidoilla ympäröidyllä sillalla jännitys on käsin kosketeltavaa. Mutta muuten mitrovicalaisilla on tärkeämpääkin ajateltavaa. Keskeisin huolenaihe on jokapäiväinen leipä. Arviolta 70 prosenttia työikäisistä on ilman työtä. Moni perhe tulee Kosovoatoimeen ulkomaille lähteneiden sukulaisten rahalähetysten avulla.

Joukkotyöttömyyden lisäksi albaaneja ja serbejä yhdistävät sähkökatkokset. Ne pimentävät iltaisin tasapuolisesti joen molemmat rannat.

Näkyvintä arkinen ahdinko on Mitrovican pohjoisosassa, missä jo ennestään ankeisiin kerrostaloihin on ahtautunut tuhansia albaanialueilta paenneita serbejä. Pristinan yliopiston serbiopiskelijatkin yrittävät jatkaa opintojaan nyt täällä. Hieman helpotusta elämään tuo Serbian taloudellinen tuki. Mitrovica on Belgradille serbien ulommaisin puolustusasema, eikä siitä olla valmiita luopumaan – esittivätpä Martti Ahtisaari tai muut rauhanvälittäjät mitä tahansa Kosovon tulevasta asemasta. Serbipuolella Ahtisaari onkin pahin mahdollinen kirosana, eikä siellä kannata kehuskella olevansa suomalainen.

Kadun yli vedetty banderolli kertoo kaiken: ”Älä anna pyhää maatamme albaaneille!” Lakanaa koristaa Vladimir Putinin valokuva.

Vaikka joen molemmilla puolilla vieraat otetaan ystävällisesti vastaan, kaikkiin ulkomaalaisiin suhtaudutaan hieman epäillen. Paluumatkalla serbipuolelta joukko nahkapusakkamiehiä ympäröi ja alkaa tivata, mistä olin ottanut äsken kuvia.

Tönimistä pidemmälle tilanne ei pääse kehkeytymään, sillä ranskalaiset sotilaat ovat jo huutoetäisyyden päässä.


Sillan toisella puolella Labinot nojailee taksiinsa ja polttaa ketjussa tupakkaa.

”Millaista siellä oli? En ole ylittänyt siltaa kohta kymmeneen vuoteen.”