Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kirjatutka: Ilves toivoo Itämeren yhteistyötä

Toomas Hendrik Ilves: Eesti jõudmine – Kõned ja kirjutised aastaist 1986– 2006. Kirjastus Varrak 2006, 264 s.

Jarmo Virmavirta


Viron presidentti Toomas Hendrik Ilveson syntynyt Ruotsissa ja käynyt koulunsa Yhdysvalloissa. Koulutukseltaan hän on psykologi, ammattitaustaltaan lähinnä journalisti. Ilveksen ja Viron tiet yhtyivät, kun ulkoministeri Lennart Meri tarjosi hänelle suurlähettilään paikkaa Yhdysvalloissa. Ilveksen eteneminen lopulta maan presidentiksi on romanttinen tarina, josta aikanaan kirjoitetaan kirjoja. Tähän mennessä häneltä ja hänestä on ilmestynyt vain ennen presidentinvaaleja julkaistu puheiden ja kirjoitusten kokoelma Eesti jõudmine (suom. Viron suuntautuminen). Sen avulla pääsee selville hänen poliittisen ja yhteiskunnallisen ajattelunsa päälinjoista.

Poliitikkona Ilves on visionääri. Puheet ja kirjoitukset kertovat laajasta lukeneisuudesta. Hän siteeraa sekä Huntingtonia ja Fukuyamaa että kaunokirjallisuutta. Ilves on semiootikko, joka ymmärtää eleiden merkityksen politiikassa. Presidenttinä hän suunnisti ensi töikseen Metsäkalmistun hautausmaalle Lennart Meren haudalle. Muistohetki symbolisoi Ilveksen pyrkimystä nostaa presidentin kansainvälinen ja kansallinen rooli Meren aikaiselle tasolle. Ei ihme, että hänestä on nopeasti tullut maansa suosituin poliitikko. Ilves painottaa Euroopan unionia Viron kansainvälisen aseman perustana. Silti hän suuntautuu myös Pohjoismaihin eli ”joulumaihin”. Entisen kielenopettajan ja psykologin oivallus puhua ”joulumaista” on hyvä – Virossa sanotaan jõul, Ruotsissa jul, Suomessa joulu, mutta Latviassa ziemasvetki. Joulumaiden yhteistyö muuttaisi painopistettä Itämeren alueella. Suomen, Viron ja Ruotsin yhteistyönä Itämeren alueelle voitaisiin löytää uutta dynamiikkaa, joka saisi myös Saksan ja Venäjän kiinnostumaan sen kehittämisestä. Toistaiseksi Ilves ei ole kuitenkaan tehnyt merkittäviä avauksia tällä alueella.

Ilveksen suhde Suomeen perustuu ulkovirolaisiin näkemyksiin, joissa pikkuveli-kompleksi korostuu enemmän kuin Viron virolaisten asenteissa. Monet ulkovirolaisten puheet ovat pelkkää legendaa, mutta Ilveksellä on omiakin kokemuksia. Suomalainen kollega neuvoi suurlähettiläs Ilvestä Washingtonissa opiskelemaan Suomen historiaa tullakseen toimeen venäläisten kanssa – unohtaen että virolaisilla on omaakin kokemusta Venäjästä. Presidentti arvioi, että Suomesta ja Virosta tulee kilpailijoita, kuten Suomesta ja Ruotsista. Hän ohittaa suomalaisten ja virolaisten kieli- ja heimosukulaisuuden sanomalla, että tärkeämpää on kytkeytyminen laajempaan indoeurooppalaiseen kieliperheeseen. Käsitykseen on vaikea yhtyä, kun tarkkailee maiden välistä kanssakäymistä tavallisen kansan tasolla, missä yhteys syntyy vaivatta.

Ilveksen näkemys ja kokemus Suomesta on toisenlainen kuin hänen esikuvansa Lennart Meren, mutta silti häntä kannattaa kuunnella. Vuoden alussa Postimees-lehden erinomainen ulkomaantoimittaja Erkki Bahovski kiinnitti huomiota presidentti Halosen uudenvuodenpuheen ainoaan kohtaan, jossa Viro mainittiin. Halonen niputti Viron suomalaisten hyviin naapureihin yhdessä Venäjän kanssa. Rinnastus oli loukkaava virhe tai karkea lipsahdus. Presidentti Ilves sen sijaan ojensi kättä ensimmäisellä Suomen vierailullaan puhuessaan siitä, miten neuvostokoneet talvisodan aikana käyttivät Viron lentokenttiä pommitusmatkoillaan Suomeen. Presidentti Ilves on hyvä esseisti. Kun kirja toistaiseksi on ainoa veljeskansan nykyistä presidenttiä kuvaava teos, se sopisi kääntää myös suomeksi.