Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Pohjoismaiset kansankodit hyötyvät globalisaatiosta

Pohjoismainen malli on saanut viime aikoina ennennäkemätöntä suitsutusta eurooppalaisilta päättäjiltä. Suomi ja muut Pohjoismaat ovatkin loistaneet kansainvälisissä vertailuissa listojen kärjessä, oli sitten kyse kilpailukyvystä, hyvinvoinnista tai globalisaatiossa pärjäämisestä. Silti Suomessa on jo 1980-luvulta lähtien puhuttu hyvinvointivaltion kriisistä.

”Nyt kun olen katsonut Suomea vähän etäältä, niin olen ihmetellyt, miksi julkista sektoria halutaan vieläkin supistaa, vaikka taloudessa menee oikeasti hyvin,” kommentoi Euroopan komission vero- ja tulliasioiden pääosastolla Brysselissä työskentelevä Katri Kosonen.

Kososen mukaan vaikuttaa siltä, että Suomessa on jäänyt laman jälkeen säästövaihde päälle, vaikka Pohjoismaat ovat niitä harvoja Euroopan unionin jäsenmaita, jotka ovat jo saavuttaneet Lissabonin tavoitteet. Pohjoismaat ovat myös pitäneet julkisen sektorin rahoitusaseman ylijäämäisenä viimeiset 10 vuotta. Muut EU-maat eivät ole tähän pystyneet.

”Tämä on merkittävä kilpailuvaltti tulevaisuudessa ja helpottaa sopeutumista esimerkiksi väestön ikääntymiseen. Pohjoismainen malli on hyvä esimerkki siitä, että sosiaalinen tasa-arvo ja taloudellinen tehokkuus eivät ole ristiriidassa keskenään, toisin kuin taloustieteilijät usein väittävät,” muistuttaa Kosonen.

Myös Tukholman yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkija Urban Lundberg vahvistaa, että huhut pohjoismaisen mallin kriisiytymisestä ovat ennenaikaisia. Niillä ei ole hänen mukaansa mitään tekemistä empiiristen tutkimustulosten tai uusien ja luotettavimpien teorioiden kanssa. Ongelmia on, mutta niiden kanssa voidaan elää.

Maailman talousfoorumin syyskuun lopussa julkaiseman rankkauksen mukaan maailman kilpailukykyisimmät taloudet ovat Sveitsin, Ruotsin, Suomen ja Tanskan. Talousfoorumin pääekonomistin Augusto Lopéz-Clarosin mukaan ”Sveitsin ja Pohjoismaiden esimerkki todistaa, että hyvät instituutiot ja tehokas makrotalouden hallinta yhdistettynä maailmanluokan koulutukseen sekä keskittyminen teknologiaan ja innovaatioihin ovat paras mahdollinen strategia monimutkaisessa maailmantaloudessa pärjäämiseen.”

Menestyksen ainesosat
Millaisella reseptillä Pohjoismaiden menestys on tullut?

Mitään yksiselitteistä ”reseptiä” menestykseen tuskin on olemassakaan, mutta on olemassa joitakin piirteitä, jotka yhdistävät pohjoismaisia yhteiskuntia. Kosonen listaa tärkeimpien tekijöiden joukkoon tehokkaan, läpinäkyvän ja korruptoitumattoman julkisen sektorin sekä poliittisen päätöksentekojärjestelmän. Naisten korkea työssäkäyntiprosentti on myös suuri vahvuus pohjoismaiselle mallille.

”Kun julkinen lasten päivähoito mahdollistaa naisten työssäkäynnin, yhteiskunnissa on paitsi enemmän työvoimaa, niin myös paremmat edellytykset selvitä julkisen sektorin kohoavista menoista. Naisten työssäkäynti vähentää myös merkittävästi lasten köyhyyttä, ja paradoksaalista kyllä, lisää syntyvyyttä,” korostaa myös Katri Kosonen.

Euroopan sisällä on todellakin niin, että maissa, joissa naiset käyvät enemmän töissä, syntyy myös enemmän lapsia. Pohjoismaiden ”kahden ansaitsijan mallissa” syntyvyys onkin eurooppalaisittain suhteellisen korkealla tasolla, verrattuna keskieurooppalaiseen ”mies perheenpäänä -malliin”. Eniten syntyvyys on pudonnut Etelä-Euroopassa, missä naisten työssäkäyntiprosentit ovat alhaisia.

Taloudellista kilpailukykyä on nostanut erityisesti Pohjoismaiden panostus korkeaan teknologiaan. Ruotsin ja Suomen tutkimus- ja kehityssatsaukset ovatkin EU-maiden huippua. Euroopan komission kehittämän innovaatioindeksin mukaan (2005) Suomi, Ruotsi ja Tanska, Sveitsi sekä Saksa ovat Euroopan innovatiivisimpia maita. Indeksi perustuu moniin osaindikaattoreihin, mukaan lukien tutkimus- ja kehitysmenojen osuus kansantuotteesta, patenttien vuosittainen määrä sekä korkeasti koulutettujen osuus väestöstä.

Pohjoismainen koulutusjärjestelmä on rankattu korkealle kansainvälisissä vertailuissa: Suomi peräti listan ykköseksi. Laadukas ja ilmainen koulutus on etuoikeus ja harvinaisuus myös eurooppalaisten valtioiden keskuudessa. Suomen koulutusjärjestelmää onkin käyty ihailemassa monesta maasta, jopa Euroopan ulkopuolelta.

EU-maista kaikkein eniten koulutukseen investoivat juuri Pohjoismaat, joissa väestön keskimääräinen koulutustaso on myös korkea: kolme neljäsosaa väestöstä on Pohjoismaissa saanut vähintään ylemmän keskiasteen koulutuksen, anglosaksisissa maissa 60 prosenttia ja Välimeren maissa 40 prosenttia.

”Pohjoismaisen mallin heikkoutena on pakko pitää korkeaa verotasoa. Työtulojen verotus on täällä huippuluokkaa Euroopan mittakaavassa – olkoonkin, että Pohjoismaiden kansalaiset pääosin hyväksyvät korkean verotason. Enemmän heitä huolestuttavat julkisten palveluiden leikkaukset.”

Korkea verotaso on kuitenkin ainakin jossain määrin este työllistymiselle, joten jatkossa veroja ei Kososen mukaan ole enää varaa nostaa. Tämä on luonnollisesti riski julkisen talouden tulevaisuutta ajatellen, kun väestön vanhetessa eläke- ja sairasmenot kasvavat kaiken aikaa.

Väestön vanhenemisen ongelma on tosin yhteinen kaikille Euroopan maille, toisin kuin esimerkiksi USA:ssa, missä väestö on suhteellisen nuorta. Yli puolessa EU:n jäsenvaltioista työmarkkinoilta poistuva ikäluokka on vuoteen 2010 mennessä suurempi kuin työmarkkinoille saapuva ikäluokka.

Tähän mennessä saavutettu menestys onkin nyt vaakalaudalla. Arvostettu brittilehti The Economist mainitsi raportissaan ruotsalaisen mallin suurimmaksi ongelmaksi työttömyyden, huolimatta virallisten lukujen kaunistumisesta. Erityisesti nuorison ja maahanmuuttajien työllistyminen on hidasta ja McKinsey Global Institute -think tankin toteuttaman tutkimuksen mukaan Ruotsin todellinen työttömyysaste 15–17 prosentin luokkaa, kun työssäkäyvien tilastoista poistetaan esimerkiksi työllistymisohjelmissa tai -koulutuksessa olevat työnhakijat.

”Viime aikoina kehitys näyttää Pohjoismaissa menneen huonompaan suuntaan: tuloerot ovat kasvaneet ja köyhien määrä yhteiskunnassa on lisääntynyt. Työuupumuksesta näyttää muodostuneen todellinen ongelma sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, kun työt lisääntyvät koko ajan, mutta työntekijöiden määrä ei,” Katri Kosonen lisää.

Pohjoismaita on kritisoitu myös siirtolaisten heikosta asemasta työmarkkinoilla. Heidän työllistymisensä on edelleen hidasta, vaikka ammattitaitoa löytyisikin. Parempi työllistyminen vähentäisi sosiaalisia ongelmia maahanmuuttajien keskuudessa sekä valtaväestön ennakkoluuloja heitä kohtaan. Puhumattakaan työresurssista, joka jää maahanmuuttajissa käyttämättä.

Globalisaatio sopii Pohjoismaille
”EU-piireissä kysellään usein onko pohjoismainen malli vientitavaraa, voidaanko se siirtää muihin maihin. Vastaus on yleensä että ei, sillä malli on hyvin pitkän historiallisen kehityksen tulos, ja sen mahdollistaneet instituutiot ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa,” Kosonen hillitsee.

Vahva ammattiyhdistysliike sekä sosiaalidemokraattinen liike ovat iskostaneet pohjoismaisiin yhteiskuntiin konsensus-hengen, jonka ansiosta päätöksiä voidaan myös valmistella yhdessä erilaisten intressiryhmien kesken.

”Joissakin toisissa maissa päätökset tehdään ensin hallinnon tasolla ja neuvottelemaan ryhdytään vasta, kun kansa on kadulla osoittamassa mieltään tehtyjä päätöksiä vastaan.”

Pohjoismainen malli voi toimia Kososen mielestä kuitenkin inspiroivana esimerkkinä, erityisesti globalisaatiota ajatellen. Saksassa ja Ranskassa pelätään yleisesti, että työmarkkinoiden avautuminen vie työpaikat omilta kansalaisilta – tämä pelko ruumiillistui Ranskassa puolalaisiin putkimiehiin, joiden piti muka vallata maa ja passittaa ranskalaiset työmiehet kortistoon.

”Pohjoismaissa globalisaatio koetaankin enemmän mahdollisuudeksi kuin uhkaksi. Ajatellaan, että siihen on mahdollista sopeutua ja hyödyntää uusia mahdollisuuksia. Pohjoismaalaiset näyttävät kyselyissäkin paljon optimistisemmilta kuin muut eurooppalaiset,” Kosonen korostaa. Eikä syyttä – Pohjoismaat kiikkuvat kärkimaiden joukossa myös Foreign Policy -lehden vuosittain teettämän globalisaation voittajien listauksessa, jossa tarkasteltiin poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia hyötyjä. Kymmenen eniten hyötyneen listalle mahtuivat Suomi, Tanska ja Ruotsi.

”Pohjoismaisen mallin suurin etu on sen joustavuus, joka on pitkälti laman tulosta. Tanskassa 1980-luvulla ja Suomessa sekä Ruotsissa 1990-luvulla läpikäyty taloudellinen kriisi pakotti Pohjoismaat sosiaalisiin ja taloudellisiin uudistuksiin, joita ei muuten olisi ehkä tehty.”

Kun lamasta noustiin, talouskasvun kylkiäisenä tuli terveempi julkisen sektorin talous. Kosonen muistuttaa, että tähän tarvittiin luonnollisesti myös ne instituutiot, jotka olivat olemassa jo ennen lamaa. Ja että ihmiset hyväksyivät säästämismentaliteetin, ”kartoffe-kurin”, kuten Tanskassa aikoinaan sanottiin. Laman aikana kipeätkin uudistukset oli helpompi viedä läpi.

”Pohjoismainen malli nähdään muissa EU-maissa hyvänä esimerkkinä ja yleensä hyvin myönteisessä valossa. Tosin isommat maat suhtautuvat joskus mallin menestykseen siten, että ’helppoahan se on pienille maille, mutta me suuret ollaan vähän eri asia’.”

Kosonen arvioi, että Eurooppa ei ole valmis ottamaan amerikkalaista mallia esikuvaksi, vaikka joillakin uusilla jäsenmailla on selviä haluja markkinavetoisempaan talouteen. Amerikkalaiseen malliin kuuluvaa sosiaalista epätasa-arvoa ei Eurooppaan haluta.

”Pohjoismaisen mallin nähdään olevan kuitenkin lähempänä eurooppalaisia arvoja, joissa on enemmän yhteistä kuin erilaista – ainakin suhteessa USA:han. Näihin kuuluvat periaatteet siitä, että heikommista pidetään huolta ja että verotus sekä sosiaaliturva jakavat varallisuutta tasaisemmin kansalaisten kesken.”

Vaikka EU:n nykyinen kilpailua ja sisämarkkinoita koskeva lainsäädäntö vaikuttaa monella tavalla jäsenmaiden sosiaalipolitiikkaan, muun muassa työehtoja koskevien säännösten muodossa, Kosonen ei usko että sosiaalijärjestelmien harmonisoinnissa ollaan valmiita menemään enää kovin pitkälle. Keskustelu ESM:ista (European Social Model) ei ole ottanut tulta alleen, sillä sosiaaliturva halutaan yleisesti pitää jäsenmaiden oman lainsäädännön päätettävissä olevana asiana.

Pohjoismaat ovat osoittaneet, että jopa maapalloistumisen aikana, yhä kovenevassa kilpailutilanteessa dynaaminen talous on mahdollista sovittaa yhteen yhteiskunnallisen tasavertaisuuden kanssa. Kansainväliset vertailut todistavat myös, että kun yhteiskunnan sosiaalinen turvaverkko on kunnossa, uskalletaan myös panostaa taloudellisen kehityksen edellytyksiin, tutkimukseen ja innovaatioihin, ja katsoa tulevaisuuteen optimistisesti.

Urban Lundberg kritisoi tosin kansainvälisiin vertailuihin tuijottamista, sillä niissä käytetyt arvosteluperusteet eivät ole yhteneväisiä pohjoismaiseen malliin perinteisesti liitettyjen arvojen kanssa – tai ovat jopa niille täysin vastakkaisia. Ehkä mallin toimivuus piilee kuitenkin juuri siinä, että se on pystynyt sopeutumaan niin täydellisesti uuteen tilanteeseen, unohtamatta kuitenkaan perintöään.

Katri Kosonen esittää näkemyksensä yksityishenkilönä. Tässä artikkelissa esiintuodut kannat eivät edusta Euroopan komission virallisia kantoja.