Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kirjatutka: Ajan vaatimukset puntarissa

Klaus Törnudd: Tidens krav. Uppsatser om Finlands utrikespolitik. Schildts, 2006, 184 s.

Raimo Lintonen


Pitkän ja komean uran diplomaattina sekä

akateemisessa maailmassa tehneen Klaus

Törnuddin uusin kirja tarkastelee Suomen

ulkopolitiikan ja sen toimintaympäristön

suuria kaaria: 1800-luvulta nykypäivään,

puolueettomuuspolitiikasta Venäjä-suhteisiin, ulkopolitiikasta

puolustuspolitiikkaan ja kriisinhallinnasta EU-jäsenyyteen

sekä globaaliongelmiin.

Kirja on tyypiltään analyysi, vaikka paikoin se kävisi

myös oppi- tai ”valistuskirjasta”. Pääpaino on lähimenneisyyden

ja ”globalisaation maailman” tarkastelussa. Tidens

krav on kiitettävä yritys alustaa keskustelua Suomen turvallisuudesta

sen laajassa merkityksessä ja jäsentää sen keskeisiä

haasteita. Laajan turvallisuuden käsitteeseen liittyy myös

Törnuddin ajatus, että Suomen ulkopolitiikassa ja sen toimintaympäristössä

osat vaikuttavat kaikki toinen toisiinsa.

Epäilen puolestani, onko kokonaisuus Suomen osalta

tai laajemminkaan kovin saumaton tai koherentti. Ehkä

kokonaisvaltaisesta näkökulmasta johtuen Törnudd ei löydä

enää selkeää ulkopoliittista linjaa eikä katso, että ulkopoliittisella

toiminnalla voisi olla etukäteen määriteltyjä

rajoja. Tämä on perusteltu, mutta poliittisesti epäilemättä

ongelmallinen kanta.

Törnudd on parhaimmillaan käsitellessään ihmisoikeuksia

ja eri kansainvälisiä instituutioita, vaikka aseriisuntapolitiikkaa

koskeva alaluku saattaa aiheeltaan vaikuttaa

kuuluvan menneisyyteen. Aseriisunta ja -valvonta ovat

kuitenkin tärkeä ongelmakenttä orastavan kilpavarustelun

ja erityisesti joukkotuhoaseiden leviämisen kasvavan uhkan

vuoksi. Maksaa myös vaivan lukea, miten Törnudd povaa

Suomen voivan edetä Naton jäseneksi (sivut 85–96)!

Antaako tämä kirja avaimet ”törnuddilaisuuden” arvoituksen

aukaisemiseen? Epäilemättä tekijä tuntee omakseen

sosiaaliliberaalit arvot, jotka ovat näihin aikoihin asti

paljolti hallinneet kylmän sodan jälkeistä kansainvälistä

yhteisymmärrystä. Törnuddille ”normaalin” mittapuu on

arvoihin – demokratiaan, ihmisoikeuksien kunnioitukseen

ja oikeusvaltioon – perustuva kansakuntien ”hyvä käytös”.

Liberalismin mukaisia ovat myös monet Törnuddin suosittamat

käytännön toimet: pienet askeleet, kansainväliset

instituutiot,

valistus, inhimilliset kontaktit ja käytännönläheisyys.


Muutoin tutkija Törnuddin ajatustapa osoittautuu jälleen

kerran vastustuskykyiseksi lokerointi- ja paikannusyrityksille.

Ehkä tutkijakuvaa valottaa hieman hänen tapansa tuottaa

ja käsitellä tietoa. Törnuddille tieto on aina epävarmaa, eikä

aivan selkeitä vastauksia ole. Törnudd ei todellakaan säästä

itseään eikä lukijaansa. Törnudd pitää monikosta ja vierastaa

hierarkioita ja yksinkertaistuksia. Niinpä hän päättelee,

että EU:ssa on monta ”kovaa ydintä” ja Suomella useita ulkopoliittisia

rooleja. Taustalla lienee ajatus, että moninaisuus

merkitsee vaihtoehtoja, joustavuutta ja suurempaa vapautta.

Ulko- ja maailmanpolitiikan mieltämisen ja sen muuttamisen

rajat nousevat esiin Törnuddin käyttämistä näkökulmapareista:

sanat–teot, teoria–todellisuus ja moralismi–realismi.

Kussakin parissa toinen jäsen yleensä törmää toiseen,

mutta myös edellyttää sitä. Tällainen asetelma on myös

toimijuuden ja rakenteen suhde: EU antaa Suomelle vaikutusmahdollisuuksia,

mutta unionin normit ja valtarakenteet

myös ohjaavat ja rajoittavat niitä.

Törnuddin asenne tarkastelukohteeseen tuntuu usein

sangen etäiseltä, jopa sitoumuksia välttelevältä. Siksi on

ymmärrettävää, että hän kehottaa varovaisuuteen käytännön

diplomatiassa. Hänen tyylinsä on sekä argumentoiva

että argumentaatioita analysoiva – Törnudd puntaroi väitteitä

ja niiden perusteita. Tässä suhteessa hän jättää lukijalle

tuntuvasti tilaa myös vastaväitteisiin.

Niinpä Törnudd on tulevaisuuden suhteen optimisti,

mutta tarkasti lukien kirjasta löytyy perusteita myös synkemmälle

ajankuvalle tai uuden ajanjakson määrittelylle,

jossa kansainvälinen hallinta entisestään hajautuu, osoittautuu

tehottomaksi ja ristiriidat lisääntyvät.