Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Terroristi ottaa loparit

Tore Bjørgo ja John Horgan (toim.): Leaving Terrorism Behind – Individual and Collective Disengagement. Routledge2009, 308 s.

Matti Keppo

Terroristin ura voi päättyä omantunnontuskiin, liikkeen hajoamiseen tai esimerkiksi uskon loppumiseen. Punaisten
prikaatien jäsenen Patrizio Pecin urasuunnitelmat alkoivat horjua esimiehen käytöstapojen vuoksi. Tämä tapahtui hänen illastaessaan uuden pomonsa kanssa.

”Tunsin surua jo katsoessani Fioren ahmivan ruokansa ja lopettavan ennen minua. Minä jatkoin syömistä. Hän istuutui katsomaan televisiota. Hän nosti jalkansa, ne valtavat jalat, pöydälle ja riisui sitten yhtäkkiä kenkänsä avaamatta edes nauhoja. Haju oli kammottava. Mutta pahin oli vasta tulossa. Hän otti sukkansakin pois. Hän tarttui leipäveitseen […] ja alkoi vivuta likaa varpaidensa välistä veitsen kärjellä. Tsap – tsap tsap tsap.”

Tore Bjørgon ja John Horganin toimittama Leaving Terrorism Behind on kiinnostava johdanto aiheeseen, joka nostaa päätään terrorismintutkimuksessa: miten väkivaltaisen ääriliikkeen toiminta loppuu. John Horgan on Penn State Universityn terrorismintutkimuksen yksikön johtaja. Tore Bjørgo on poliisitieteiden professori, joka käynnisti
Norjassa skinheadeille suunnatun Exit-projektin 1990-luvun lopulla. Sama ohjelma tuotiin sittemmin myös Joensuuhun.

Kirjan ensimmäinen osa kertoo kollektiivisista ja henkilökohtaisista prosesseista, joiden vuoksi terroristit lähtevät ääriliikkeistä. Toisessa osassa kuvataan ohjelmia, joilla viranomaiset pyrkivät auttamaan heitä päätöksessä pysymisessä. Ajankohtaisin aineisto koskee islamilaisten maiden radikalismin vähentämiseen ja terroristien integraatioon tähtääviä ohjelmia, joista on kiinnostuttu Euroopassakin.

Aineistot liittyvät menneiden vuosikymmenien eurooppalaisiin liikkeisiin, kuten IRA:an ja Punaisiin prikaateihin, joista on tarjolla paljon omaelämäkerrallista materiaalia. Prosessit ovat kaikessa inhimillisyydessään arkisia. Eräs burnoutista kärsivä terroristi kertoo, kuinka poliisi lopulta päätti hänen uransa koputtamalla oveen aamuvarhaisella. ”Luojan kiitos, lisää unta”, hän kertoo ajatelleensa pidätyksen yhteydessä.

Usein terroristien uranvaihdokseen voidaan vaikuttaa ulkopuolisella väliintulolla, mihin syvennytään kirjan toisessa osassa. Tietyt elementit toistuvat Kolumbiasta Indonesiaan: loikkarit tarvitsevat taloudellisen toimeentulon ja mahdollisuuden uuteen elämään.

Kirjan kiinnostavinta antia ovat islamilaisten maiden ohjelmat, joissa lisähaasteena ovat uskonnolliset tekijät. Saudi-Arabian pitkälle jalostetun ohjelman lähtökohtana on, että kohteeksi valitut ovat altistuneet radikaalien propagandalle. He ovat yleensä vankeja, joille tarjotaan vapautumisen jälkeen sosiaalista ja taloudellista tukea. Luvun kirjoittanut Princetonin yliopiston tutkija Christopher Boucek kertoo valtion kustantavan joillekin ohjelman läpäisseille muun muassa häät, auton, asunnon ja huonekalut. Aloilleen asettunut perheenisä ei joudu vaikeuksiin.

Islamin uskonoppineet yrittävät vakuuttaa osallistujat siitä, että heidän radikaalit uskonnolliset tulkintansa ovat
virheellisiä. Keinot vaikuttavat Boucekin kuvauksen perusteella joko isälliseltä keskustelulta, sinnikkäältä uskonnonopetukselta tai aivopesulta.

Vaikea sanoa, sillä kirjan ongelma piilee juuri tässä. Vaikka se on tutkijoille, opiskelijoille ja aiheen parissa työskenteleville loistava johdanto aihepiiriin, ohjelmien sisällöstä on niukasti ensi käden tietoa. Viranomaiset saattavat antaa tiedotteita ja lukuja, mutta eivät päästä tutkijoita lähemmäksi. Horgan ja Bjørgo tiedostavat ongelman.