Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Empatiakykynsä menettänyt Israel

Avraham Burg: The Holocaust Is Over – We Must Rise from the Ashes. Palgrave Macmillan 2008, 253 s.

"Israelin on ymmärrettävä, että Shoahin [juutalaisten kansanmurhan] jälkeen, geneettisen juutalaisuuden on päätyttävä. Meidän on saatava yhteys juutalaisuuteen, joka jakaa yhteisen kohtalon ja samat arvot muiden kanssa.”

Näiden rivien kirjoittaja Avraham Burg, Israelin parlamentin knessetin entinen puhemies ja työväenpuolueen edustaja, ei ole suosittu kotimaassaan. Burg haluaa, että Israelin juutalaisten on lopetettava tekojensa legitimointi shoahilla ja psykopatologinen ripustautuminen holokaustiin. Tämän ajattelutavan synnyttämä asetelma ”me vastaan muu maailma” johtaa moraaliseen, henkiseen ja kulttuuriseen umpikujaan sekä väkivaltaan.

The Holocaust Is Over herätti Israelissa ilmestyttyään kovaa keskustelua. Kun Lähi-idän konflikti näyttää muuttuvan yhä vaikeammaksi ratkaista, kotipesän likaajan maineen saa väittämällä, että juutalaisilla menee nyt paremmin kuin koskaan, ja että uhrin asema, ”trauman palvonta”, on aikansa elänyt. Sotilaallisesti väkevä nyky-Israel on itse ollut toimillaan synnyttämässä juutalaisvihaa.

Burg kirjoittaa olleensa itsekin täysin ”kosher”, eli hyväksytty, sabra – syntyperäinen, sionistisen eetoksen läpäisemä Israelin juutalainen. Nyt hän on vasemmistolainen post-sionisti. Burgin mukaan Israelin tulisi olla konkreettisesti ja aidosti kaikkien kansalaistensa valtio. Se on jo käytännössä monikulttuurinen yhteiskunta.

Burgin on muun muassa väitetty yrittävän pestä kirjalla maineensa omien poliittisten kähmintöjensä jälkeen. Jos näin on, hän on tehnyt sen kirjoittamalla itsensä eliitin ulkopuolelle.

Kirjalla on arvonsa. Se osoittaa, että uskonnolla on merkitystä, parhaimmillaan eheyttävää voimaa. Burgin mukaan uskonnon täytyy olla fundamentalistisen sijaan ekumeeninen. Sen on korostettava empatiaa ja henkisyyttä, jotta yhteiskunnan henkinen verkko eheytyy ja naapurit voidaan nähdä ihmisinä. Kirja on sekä utopia, raakaa voimaa arvostavan Israelin tyly kuvaus että hätähuuto juutalaisuuden rikkaan, universaalin tradition puolesta.

Siitä välittyy myös Burgin perhetausta erilaisine juutalaisine traditioineen (isä Saksasta, äiti Hebronista) sekä tapa, jolla juutalaiset ovat Israelissa rakentaneet keskinäistä arvohierarkiaa sen mukaan, mistä päin maailmaa kukin on tullut.

Olisin odottanut, että entisenä aktiivipoliitikkona Burg olisi kirjoittanut enemmän sisäpolitiikan valtapeleistä. Tästä löytyy toki esimerkkejä, kuten kiista siitä, voiko hän knessetin puhemiehenä vastaanottaa Dalai Laman. Kiinan presidentti oli nimittäin tulossa pian Tiibetin hengellisen johtajan jälkeen vierailulle, ja tämän vastaanottaminen olisi voinut heikentää Israelin suhteita Kiinaan.

Burg yhyttää teesinsä Israelin historian merkittäviin vaiheisiin ja niiden vaikutukseen israelinjuutalaisten omakuvaan ja holokausti-käsitykseen. Burgin mielestä ratkaiseva jakso oli 1960- luku, jolloin pidettiin Adolf Eichmannin oikeudenkäynti ja käytiin raamatulliset maat takaisin tuonut Kuuden päivän sota.

Entisistä päähän potkituista tuli voittamattomia. He ottivat kohtalon omiin käsiinsä. Israel sekä sanoutui irti entisestä, kansanmurhan kokemasta, heikkojen juutalaisuudesta että muuttui tämän juutalaisuuden ulkokultaiseksi suojelijaksi ja perijäksi.

Burgin mukaan Israel irrotti keinotekoisesti shoahin juutalaisten muusta vuosituhantisesta historiasta. Siitä tuli monumentti. Samalla se salli maailmaan vain yhden kansanmurhan, juutalaisten. Näin Israel kielsi muiden kansojen, kuten Ruandan, Kamputsean, Sudanin, armenialaisten tai herero-heimon kansanmurhat. Empatia muita kärsiviä kohtaa katosi.