Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Sarkozy Afrikassa vai Tintti Kongossa?

Antoine Glaser ja Stephen Smith: Sarkoen Afrique. Plon 2008, 224 s.

Belgialaisen Hergén vuonna 1931 julkaisemassa sarjakuvassa Tintti Kongossa reipas lehtimies lähtee Afrikkaan kurittamaan pöhköjä alkuasukkaita, jotka päätyvät lopulta kunnioittamaan tätä valkoisena jumaluutena. Afrikkaan perehtyneiden lehtimiesten Antoine Glaiserin ja Stefan Smithin kirja Sarko en Afrique pureutuu satiirisesti Ranskan presidentti Sarkozyn Afrikan politiikkaan ja sitä lukiessa herää rinnastus Hergén albumin nimisankarin seikkailuihin. Tyylilajina on huvittunut, kepeä ironia, jota värittävät lukuisat anekdootit, mutta se ei kevennä teoksen painoarvoa.

Nicolas Sarkozyn presidenttiyttä on leimannut sana ”rupture”, murros: hän on esimerkiksi tehnyt yksityisestä elämästään julkista. Miten murros ilmenee Afrikan politiikassa ja mikä muuttui puolentoista vuoden aikana?

”Ranska ei päätä teidän puolestanne. Mutta jos valitsette demokratian ja ihmisoikeudet, Ranska on valmis tukemaan teitä”, Sarkozy totesi ja vieraili sen jälkeen esimerkiksi Gaddafin Libyassa. Dakarissa heinäkuussa 2007 pitämässään puheessa Sarkozy sanoi muun muassa: ”Afrikan draama on se, että afrikkalainen ei ole riittävästi osallistunut historiansa muokkaamiseen. Afrikkalainen maalainen elää vuodenkierron mukaan.” Puhetta pidettiin ylimielisenä ja rasistisena – onko Euroopan tehtävä auttaa afrikkalaisia vaikuttamaan historiaansa? Samalla lehdistö keskittyi analysoimaan puhetta ja unohti Sarkozyn matkan seuraavan kohteen Librevillen, jossa hän solmi yhteyksiä kiisteltyyn gabonilaiseen klaaniin.

Kun Jacques Chirac tunnettiin nimellä ”afrikkalainen Jacques”, Sarkozysta puhutaan ”amerikkalaisena Sarkozyna”, mikä kertoo ulkopolitiikan painopisteistä ja kiinnostuksista. Sarkozy ei tunne Afrikan historiaa tai kulttuuria eikä hän ole kiinnostunut maanosasta muuten kuin luomaan henkilökohtaisia suhteita rikkaisiin päättäjiin.

Kepeydestään huolimatta kirja valottaa Elyséen ja afrikkalaisten valtioiden yhteistä historiaa kiinnostavasti, erityisesti rahan ja valtiovallan yhteyttä. Gabonin presidentti Omar Bongo on tunnettu siitä, että hän on rahoittanut Ranskan presidentinvaaleja. Vastineeksi hän on saanut, niin mitä? Ranskan ulkoministeriön keskeisten Afrikan toimijoiden tulee nauttia presidentti Bongon ja ”Bongolandin” luottamusta. Henkilökohtaiset välit Libyan Gaddafiin kohauttivat, suhteet Senegalin johtoon ovat jäiset.

Siirtolaisuuskysymysten ja maahanmuutto- ongelmien kanssa painiskelevalle Ranskalle siirtolaisuus Afrikasta on valtava haaste. Miten huomioida maan vuosisatainen kolonialistinen perinne ja monikulttuurisuus ja samalla tiukentaa siirtolaisten pääsyä Ranskaan?

Ranskan politiikkaa leimaavat kansainvälisen kaupan lait. Afrikan sarvi unohdetaan täysin, yhteistyö Etelä-Afrikan kanssa on Ranskalle tärkeää, sillä ranskalainen ydinvoimalajätti Areva on rahoittanut maan ydinvoimaloiden rakentamista. Kirja tuo jälleen yhden kriittisen näkökulman Sarkozyn presidenttiyteen. Se ei julista, pikemminkin kujeilee.

Kirja on herättänyt Ranskassa ja lukuisissa Afrikan maissa vilkasta keskustelua. Onko Sarkozy Tintin tapainen yli-innokas poika, joka haluaa opettaa afrikkalaisia, vai ylimielinen, omalla yksityismaallaan tepasteleva siirtomaaherra? Selvää on, että Ranskan politiikan painopisteet ovat muualla kuin mustalla mantereella.