Egon Bahr: Kylmän sodan pesänjako Euroopassa on kesken

Leena Liukkonen-Forsell

Yhdysvallat ja Venäjä ratkaisevat Euroopan suuret turvallisuuskysymykset samaan tapaan kuin ennen Saksan yhdistymistä. Näin uskoo Saksan kylmän sodan aikaisen ulkopolitiikan arkkitehteihin lukeutuva Egon Bahr. Yhteistyö ja vakaus kiinnostavat nyt Yhdysvaltoja aivan uudella tavalla, mutta kovan valtapolitiikan ytimessä ei muutu mikään.

kuva Leena Liukkonen-Forsell

"Todellisia ratkaisuja turvallisuusarkkitehtuurista tekevät Yhdysvallat ja Venäjä. Nämä ovat maailman ainoat maat, joilla on käytössään ydinaseita strategisessa mittakaavassa.”

Venäjän uusien turvallisuusaloitteiden keskellä näin sanoo Saksan ulkopolitiikan pitkäaikainen harmaa eminenssi Egon Bahr. Hän on yksi Saksan sodanjälkeisen idänpolitiikan ja eurooppalaisen liennytyksen arkkitehdeista ja liittokansleri Willy Brandtin oikea käsi: liittokanslerinvirastossa, ulkoministeriössä ja liittopäiväedustajana.

Bahria sekä arvostetaan että arvostellaan. Vastustajiensa, erityisesti oikeistolaisten mielestä hän on edustanut Neuvostoliittoa liiaksi myötäilevää politiikkaa ja on tällä hetkellä jo vanhanaikainen ajattelija. Kannattajat katsovat hänen olevan merkittävä strateginen ajattelija, joka edisti oleellisesti kylmän sodan liennytystä ja Saksan yhdistymistä taitavalla sukkulapolitiikalla Washingtonin ja Moskovan välillä.

Bahr itse myöntää olevansa vanhan koulun mies, jopa siinä määrin, että tulee taas kohta muotiin. Sotilaallinen voima ja turvallisuuspolitiikka eivät hänen ajattelussaan katoa kansainvälisen politiikan kovasta ytimestä minnekään, vaikka niiden ympärillä keskusteltaisiin muistakin laajemman turvallisuuskäsitteen tekijöistä. Haastattelu on tehty huhtikuussa Berliinin valmistautuessa juhlimaan muurin kaatumisen 20-vuotispäivää. Bahr on nyt 87-vuotias. Hän on politiikan tekijänä ehtinyt nähdä niin muurin rakentamisen kuin sen kaatamisenkin. Edelleen häntä kiinnostaa eniten se, miten nykytilasta mennään eteenpäin Euroopassa.

Veteraanipoliitikko ottaa vastaan Saksan sosiaalidemokraattien päämajan Willy Brandt Hausin uumenissa. Hän ei harrasta small talkia vaan menee suoraan painavaan asiaan, katsoo kiinteästi silmiin, testailee kuulijan reaktioita vanhan ihmistuntijan otteella. Repliikkien loput painottuvat usein saksalaisittain: ”so”.

Bahr polttaa ahkerasti tupakkaa, väsyy haastattelun loppua kohti, mutta lähettää perään pitkän, sihteerille sanellun kirjeen. Kaikessa kuuluu vuosikymmenien perspektiivi näköalapaikalta, keskeltä Eurooppaa.

Bahrin maailmassa kylmän sodan pesänjako on Euroopassa edelleen kesken ja todellisia ratkaisuja tehdään – kuten aina ennenkin – Yhdysvaltain ja Venäjän kesken.

Ei ratkaisua ilman Venäjää
”Edellisen suuren turvallisuusratkaisun Euroopassa, Saksojen yhdistämispäätöksen, teki kaksi ihmistä. George Bush Senior ja Mihail Gorbatšov. Ilman Thatcheria, ilman Mitterandia, ilman Kohlia ja tietysti ilman Honeckeria. Kahdestaan.”

Ratkaisuvaiheessa Bush onnistui Bahrin mukaan vakuuttamaan Gorbatšovin siitä, että jos Neuvostoliitto vetäytyy Itä-Saksasta, Saksaa pystyy kontrolloimaan enää Yhdysvallat, Naton kautta.

”Argumentti oli tehokas, sillä se oli totta. Bush lupasi epäröivälle Gorbatšoville, ettei entisen DDR:n alueelle tule ydinaseita tai vieraita joukkoja. Tällä sopimuksella Nato laajeni entiseen Itä-Saksaan, Oder–Neisse -linjalle asti. Kukaan ei arvannut, että Neuvostoliitto kaatuisi vuoden kuluttua. Jos Gorbatšov olisi silloin vaatinut vastineeksi lupauksen olla laajentamatta Natoa edelleen, kaikki lännessä olisivat hyväksyneet sen saman tien – amerikkalaiset ensimmäisenä.”

Bahr katsoo, että länsi tekee epäviisaasti, jos se jatkaa Naton laajentamispolitiikka ajatellen, ettei Venäjä pysty sitä kuitenkaan estämään. Se olisi vanhan konfrontaatiopolitiikan jatkamista, ristiriidassa yhteistyötavoitteen kanssa.

”Sen, joka haluaa yhteistyötä Euroopassa, on haluttava sitä myös Venäjän kanssa. Ei ole kestävää ratkaisua ilman Yhdysvaltoja, ei ilman Venäjää.”

Barack Obaman ensisijainen huoli on Bahrin mielestä kuitenkin talous. Taantuma syö hänen voimaansa kotimaassa ja sen mukana heikkenee kansainvälinen toimintakyky.

”Hänen on saatava myös republikaanien tuki. Vaikeaa tulee olemaan heidän tuellaankin, mutta ilman sitä aivan mahdotonta. Minun on sanottava, että ihailen tämän miehen rohkeutta. Hän on ulkopoliittisesti aktiivinen ennen kuin tietää, pystyykö hallitsemaan ykkösongelmansa, talouskriisin kotimaassa.”

Yhdysvaltojen intressit muualla
Vaikka Obama ei Bahrin mielestä tuo muutosta perusasetelmaan, hänen valtaan nousunsa helpottaa turvallisuusarkkitehtuurista sopimista. Kaiken taustalla on oivallus siitä, että Bushin tie on kaikin tavoin kuljettu loppuun. Sen jatkamiseen eivät riittäisi yksin Amerikan voimat, ei edes sotilaallinen voima.

”Tässä suhteessa olemme täysin uudessa tilanteessa. Yhdysvaltain uusi presidentti on lähtenyt monenkeskisyyden ja yhteistyön tielle. Maan tärkeimmät intressit eivät kuitenkaan enää ole Euroopassa, vaan esimerkiksi Aasiassa. Eurooppaan on siis luotava tasapaino, jotta Yhdysvallat voi keskittyä todellisiin intresseihinsä Euroopan ulkopuolella. Voimme heittää menemään kokonaisia kirjastoja siitä, mitä kansainvälisestä politiikasta on kirjoitettu ennen Obaman aikaa.”

Isojen sopu on pienten turva
Julkisessa keskustelussa toistuvat varsinkin Itä-Euroopan valtioiden perushuolet venäläisten aikeista. Ajatus Euroopan jakamisesta taas kerran isojen kesken nostaa moneen mieleen ikäviä muistumia. Bahr palaa vastauksessaan suuren shakkilaudan ääreen ja vakuuttaa, että pienten paras turva on isojen luoma kattava rauha.

Muistutan, että Bush ja Gorbatšov pystyivät sopimaan suuresta kuviosta, joka takasi Eurooppaan 18 vuotta vakautta. ”Muistutan, että Bush ja Gorbatšov pystyivät sopimaan suuresta kuviosta, joka takasi Eurooppaan 18 vuotta vakautta. Se kesti Saksan yhdistymisen, Neuvostoliiton hajoamisen, Varsovan liiton päättymisen sekä Naton ja EU:n laajenemisen.”

”Sopimus vastasi kaikkien etuja, niin Suomen, Puolan, Saksan kuin Baltian maidenkin. Se asetettiin kyseenalaiseksi vasta kun Bush nuorempi ilmoitti ohjuspuolustuksen rakentamisesta Naton itärajalle Puolaan ja Tšekkiin. Tämä ongelma voidaan Obaman ja Medvedevin kesken poistaa, vaikka jollain yhteisellä ohjustorjuntajärjestelmällä, jos sellaiseen ratkaisuun päädytään.”

Bahr katsoo, että ydinaseiden rajoittamissopimuksen STARTin uusimiseen tähtäävissä neuvotteluissa on uusi alku. Vanha sopimus umpeutuu tämän vuoden loppuun mennessä ja ydinaseiden leviämistä rajoittavan sopimuksen NPT:n tarkistusvuosi on ensi vuonna. Noissa aikatauluissa pitäisi löytää strategisen tason yhteisymmärrys.

”Ja jos se onnistuu, Suomi on aivan yhtä turvassa kuin on ollut 18 viime vuotta. Ja Baltian maat ovat aivan yhtä turvassa kuin ovat olleet itsenäistymisestään saakka. Ei ole vakavasti kuviteltavissa, että Venäjä hyökkäisi jonkin Baltian maan kimppuun, se olisi kaiken loppu lännen kanssa.”

Georgiassa Venäjä kuitenkin ehti jo sotia. Tämän sodan Bahr kuitenkin tylysti sysää Georgian syyksi.

”Selvittelyt Genevessä ovat kesken, mutta kaiken käytettävissä olevan tiedon perusteella näyttää siltä, että Saakašvili hyökkäsi Etelä-Ossetiaan, eivätkä amerikkalaisetkaan kyenneet häntä pidättelemään.”

Bahrin mielestä on mahdotonta ajatella, että Natoa laajennettaisiin vastauksena esimerkiksi Georgian kokemaan turvallisuusvajeeseen.

”Nato on sotilasliitto. Se ei ole kollektiivinen turvallisuusjärjestelmä. Liittoutuman on yksimielisesti hyväksyttävä uudet jäsenet ja niiltä vaaditaan demokraattista yhteiskuntajärjestystä sekä selkeää alueellista identiteettiä. En haluaisi nähdä Georgiaa Naton jäsenenä silloin kun se käytöksellään voi vetää liittoutuman konfliktiin naapuriensa kanssa.”

”Ukraina, Valko-Venäjä ja Georgia voivat halutessaan hakea Nato-jäsenyyttä, mutta ei niillä voi olla siihen subjektiivista oikeutta. Jos Euroopassa saavutetaan yhteisymmärrys Yhdysvaltojen ja Venäjän johdolla ja sellainen turvallisuusrakenne, jossa Naton sovitaan pysyvän nykyisissä rajoissaan, se riittää! Se kattaa Ukrainan, se kattaa Moldovan ja se kattaa myös Georgian.”

Keskeneräiset kysymykset, jotka hiertävät Venäjän ja lännen välejä on kuitenkin strategisen tason sopimuksen tieltä siliteltävä johonkin siedettävään kuntoon. Transnistria, Etelä-Ossetia, Abhasia, Kosovo. Kosovo, jonka piti olla ainutlaatuinen tapaus, sui generis, ei Venäjälle sellaiseksi kelpaa ja Venäjä kiukuttelee. Jos alueellinen koskemattomuus on avattu yhtäällä, miksei toisaalla?

”Etelä-Kaukasiaan on sinnekin saatava kokonaistasapaino ja se vaatii alueellista sopimista. Saksa on esittänyt paitsi Georgian ja Venäjän välisen tilanteen myös Armenian ja Azerbaidžanin välien rauhoittamista laajalla neuvotteluasetelmalla, johon tuotaisiin mukaan Turkki, Venäjä ja Yhdysvallat.”

Bahr katsoo tässäkin asiassa pitkälle eteenpäin. Tilanne Georgian ympärillä on niin tulehtunut, ettei pikaisia laajoja neuvottelukierroksia liene odotettavissa. Mutta aina konfliktin jälkeen on jossain vaiheessa palattava neuvottelupöytään.

Moskova uskoo järjestykseen
Eikö Bahr tosiaan kanna mitään huolta Moskovan kovan linjan haukoista? Tavallisen ja kylmän sodan veteraani hymyilee ystävällisesti ja muistuttaa aikoinaan asioineensa jonkin verran Moskovan kovan linjan kanssa. Kokemus on kuulemma osoittanut sen taipuvan ruotuun – sen jälkeen kun amerikkalaisten kanssa on taottu Moskovasta katsoen pitävä järjestys.

Venäläiset olivat Neuvostoliiton aikana kylmän rationaalisia ja arvattavia neuvottelukumppaneita ja amerikkalaiset kykenivät ratkaisemaan heidän kanssaan sodan ja rauhan kysymykset.

”Venäläiset olivat Neuvostoliiton aikana kylmän rationaalisia ja arvattavia neuvottelukumppaneita ja amerikkalaiset kykenivät ratkaisemaan heidän kanssaan sodan ja rauhan kysymykset. Ei Brežnev ollut irrationaalinen, tai Andropov. Kuuban kriisin aikaan rationaalisuutta todella koeteltiin. Nytkö Putinin ja Medvedevin aikana alkaisi ennennäkemätön irrationaalisuus?”

”Jos tässä ollaan väärässä, ja Moskovasta todella yhtäkkiä tulee irrationaalinen ja arvaamaton sopimuskumppani, niin sitten meillä menee kaikilla todella huonosti, olivatpa turvallisuusjärjestelyt millaisia hyvänsä.”

Ydinaseeton maailma kaukainen tavoite
Egon Bahr oli yksi turvallisuuskysymyksiä ja aseidenriisuntaa käsitelleen Palmen komission jäsenistä 1980-luvulla ja toi sen työhön käsitteen Gemeinsame Sicherheit, joka kääntyi nopeasti englanniksi muotoon common security. Komission suosituksista ei läntiseen politiikkaan paljon jäänyt, mutta Gorbatšov esitti julkisesti hyvin samankaltaista ajattelua eurooppalaisesta talosta. Bahr näkee presidentti Medvedevin puheissa yhteisestä eurooppalaisesta turvallisuusrakenteista jatkumon eurooppalaisesta talosta.

”Tätä täytyy tietysti periaatteessa kannattaa. Ja kuvittelisin, että Obamalla on varmaan jokin samansuuntainen visio – turvallisuustasapaino Eurooppaan, jotta Yhdysvallat saa rauhassa keskittyä tärkeimpiin intresseihinsä.”

Ydinaseettomaan maailmaan pyrkiminen on Bahrin mielestä oikea tavoite, mutta hän suhtautuu sen toteutumiseen skeptisesti.

”Olen erittäin tyytyväinen Obaman ja Medvedevin tapaamiseen Lontoossa ja sen sävyyn. Olemme eläneet ja toimineet amerikkalaisten ja venäläisten ydinasesateenvarjon ja sen vähittäisen purkamisen kanssa ja tulemme elämään vastakin. Sen poistaminen ei käy yhdessä yössä.”

”Olen itse jopa skeptinen sen suhteen, voidaanko ydinaseista todella luopua koskaan. Asettautuisivatko nykyiset ydinasevallat alttiiksi esimerkiksi jonkin terroristien käsiin joutuneen valtion kiristykselle? Ydinaseita ei voida enää sulkea unohduksen kirstuun. Ne on kerran keksitty ja teknologia tulee aina olemaan olemassa.”

Suunta on kuitenkin Bahrin mielestä oikea, etenkin kun tulee kyse Saksasta. Osa Saksan ilmavoimista on edelleen varattu amerikkalaisten ydinaseiden käyttöön. Tilanne on kuulemma järjetön ja pitäisi purkaa, kun koneiden käyttöikä tulee vastaan 2012–2013.

”Koska ja ketä vastaan näitä aiotaan käyttää niin, että saksalaiset lentävät amerikkalaisten käskystä pommittamaan?
Ei tämä enää ole mahdollista!”

Euroopan heikkous sen oma vika
Bahrin puheessa toistuvat usein samat sanat. Yksi lempitermeistä on Handlungsfähigkeit eli toimintakyky. Euroopan unioni ei ole handlungsfähig ja tämä harmittaa vanhaa eurooppalaista poliitikkoa kovasti.

Optimistina arvioin, että Euroopan unionin toimintakyky voitaisiin saada aikaan kymmenessä vuodessa.

”Euroopan heikkous ei ole amerikkalaisten tai venäläisten vika. Se on seurausta eurooppalaisten kyvyttömyydestä luovuttaa kansallista suvereniteettia, jotta unionille syntyisi kansainvälinen toimintakyky. Euroopan unionin historia on murhenäytelmä. Nytkään kukaan ei tiedä milloin ja millaisena Lissabonin sopimus joskus tulee voimaan, jos tulee. Mutta ei sekään vielä tuo unionille ulkoista toimintakykyä. Optimistina arvioin, että toimintakyky voitaisiin saada aikaan kymmenessä vuodessa.”

Bahr innostuu kertomaan tarinaa Moskovasta helmikuussa 1970, jolloin hän tapasi ulkoministeri Gromykon Moskovassa.

”Neuvostoliiton ulkoministeri oli lähetystössämme ensimmäistä kertaa sitten Molotovin. Gromyko kysyi minulta, milloin on odotettavissa yhtenäisellä äänellä puhuva Eurooppa. Totesin että asiaan kannattaa palata 20 vuoden päästä. Hän hämmästyi kovasti ja kotiin palattua Willy Brandt moitti minua tappiomielialasta. Kumpikaan ei voinut kuvitella, että se kestäisi niin kauan.”

”Tästä keskustelusta Moskovassa on kohta 40 vuotta, eikä kukaan pysty sanomaan kuinka kauan vielä kestää ennen kuin Eurooppa pystyy puhumaan yhdellä äänellä.”

Saksa normalisoituu
”Saksa tottui 1945–1991 siihen, ettei meillä ollut suurissa kysymyksissä mitään sanomista. Meille on ollut vaikeaa tulla normaaliksi valtioksi, joka pyrkii edistämään omia intressejään kykyjensä mukaan. Ensimmäisen kerran olemme kyenneet normaaliuteen tässä mielessä, kun kieltäydyimme lähtemästä mukaan Irakin sotaan.”

Bahrin mielestä Saksan ulko- ja turvallisuuspolitiikan raamit on selvästi määritelty. Saksa on liian heikko vaikuttaakseen mihinkään ilman kumppaneitaan, mutta se on tarpeeksi vahva kieltäytyäkseen jostain silloin kun se pitää kiinni elintärkeistä eduistaan.

”Schröderin aikana sanoimme tavoittelevamme strategista kumppanuutta Venäjän kanssa. Liittokansleri Merkel käytti täsmälleen samoja sanoja ensimmäisessä hallitusohjelmassaan. Vaikka kumppanuus on vähemmän kuin ystävyys, on suhteen Venäjän ja Euroopan välillä, kuten myös Venäjän ja Saksan välillä, perustuttava yhteistyöhön, ei vastakkainasetteluun.”

EU:n ja Venäjän väliset energiakysymykset tulevat Bahrin katsannossa heti turvallisuuspolitiikan kintereillä. Myös energia vaatii kokonaisratkaisuja.

”Energia pysyy kansainvälisen politiikan ydinkysymyksenä, sen painoarvo jopa kasvaa. Nykyinen taloustaantuma ei jatku ikuisesti. Venäläiset haluavat tuottaa enemmän kuin tällä hetkellä kykenevät. Kiinasta otettiin juuri 25 miljardia dollaria luottoa tulevia öljytoimituksia vastaan. Riippuvuus kiinalaisista on tosin Moskovalle vielä pahempaa myrkkyä kuin riippuvuus eurooppalaisista.”

Bahria eivät huolestuta puheet energia-aseen käytöstä. Venäjän riippuvuus Euroopan markkinoista ei ole vähäisempi kuin Euroopan riippuvuus venäläisestä raaka-aineesta. Moni kuitenkin pelkää Venäjän käyttävän energiaa ainakin Neuvostoliiton kuolinpesän sisäisten asioiden ratkomiseen, vaikka ”vanha Eurooppa” saisikin olla rauhassa. Bahrin mielestä asioita on taas katsottava vähän ylemmältä tasolta ja palaamme kovan turvallisuuspolitiikan ytimeen.

”Yhteinen turvallisuusarkkitehtuuri pitää pystyä viemään myös energiapolitiikkaan. Energian häiriöttömään toimitusvarmuuteen on sitouduttava Venäjän lisäksi myös Puolan ja Ukrainan – niiltäkin pitää voida vaatia käytöstä. Kaikkien etu vaatii jälleen kokonaisratkaisuja, joihin kaikkien on myös sitouduttava.”

Lue myös:

Maailmanhistorian tekijäksi Willy Brandtin rinnalla

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää