Silminnäkijä: Maa vailla kenraaleja

Juha Mäkinen

Parikymppisenä miehenä tunsin – monien parikymppisten miesten tavoin – merkillistä viehtymystä historiankirjojen verisimpiin sivuihin.

Minua ei niinkään kiinnostanut Suomen sotahistoria: katseeni kääntyi Latinalaiseen Amerikkaan, jonka verisissä sisällissodissa, vallankaappauksissa ja sotilasdiktatuureissa olin näkevinäni jonkinlaista vallankumousromanttista hohtoa.

Katsoin Oliver Stonen elokuvaa Salvador, luin Che Guevaran päiväkirjaa ja vannoin itselleni, että ennen kuin täytän 30, kuljen halki Amerikkojen etelästä pohjoiseen.

Ikää ehti kertyä 31 vuotta, ennen kuin ensimmäisen kerran astuin jalallani Latinalaisen Amerikan maaperälle. Matkakohteena oli Costa Rica, joka oli nuoruudessani jäänyt huomiota vaille – ilmeisesti juuri siksi, että alueen muista maista poiketen Costa Rican lähihistoriaan ei kuulu sotia, vallankaappauksia tai diktatuureja.

Liechtensteinin kaltaisia kääpiövaltioita lukuun ottamatta Costa Rica on ensimmäinen valtio maailmassa, joka on lakkauttanut armeijansa.

***

Costa Rican 1900-luvun historian käännekohta oli vuonna 1948 käyty 44 päivän mittainen sisällissota. Konfliktin taustalla olivat presidentinvaalien tulokseen liittyvät kiistat.

Voittanutta osapuolta johtanut José Figueres Ferrer päätti pian sodan päättymisen jälkeen, että Costa Rican armeija on lakkautettava. Hän näki armeija olevan pikemminkin uhka kuin tae kansan turvallisuudelle.

Armeijan lakkauttaminen vahvistettiin vuoden 1949 perustuslaissa. José Figueres valittiin Costa Rican presidentiksi kaikkiaan kolme kertaa – vapaissa vaaleissa. Häntä pidetään modernin Costa Rican isänä.

Nykyään yhteiskunnalliset olot ovat varsin vakaat koko Väli-Amerikassa, mutta vielä 1980-luvulla alueella oli käynnissä useita sisällissotia.

Nicaraguan sisällissota levisi myös Costa Rican alueelle, kun ensin vasemmistolaiset sandinistit ja vallan vaihduttua oikeistolaiset contrat operoivat Costa Rican pohjoisosista käsin. Armeijaton Costa Rica ei siis pystynyt täysin ylläpitämään alueellista suvereniteettiaan.

Costa Rican istuva presidentti Óscar Arias toimi ensimmäisen kerran presidenttinä 1980-luvun lopulla, ja sai vuonna 1987 Nobelin rauhanpalkinnon Väli-Amerikan rauhanprosessin edistämisestä.

Nykyään armeijattomuus on costaricalaisille ylpeyden aihe ja osa kansallista identiteettiä. Aiheesta puhuttaessa costaricalaiset toistavat toisinaan fraasia ”Opettajat ovat sotilaitamme”.

Costa Rica on nauttinut 60 vuotta rauhasta ja demokratiasta, ja se on Latinalaisen Amerikan menestyneimpiä maita, mitattiinpa sitten elintasoa, koulutusta tai ympäristön tilaa.

Aivan aseeton Costa Rican valtio ei sentään ole. Turvallisuusministeriön alainen Fuerza Pública on eräänlainen yhdistetty rajavartiolaitos ja kansalliskaarti.

***

Armeijan uudelleenperustamista ei Costa Ricassa kannata yksikään poliittinen ryhmä. Mutta on hetkiä, jolloin costaricalaiset tunnustavat, että armeijoista voi olla höytyä.

Tammikuun 8. päivänä Costa Ricaa ravisteli 6,1 richterin maanjäristys, jossa menehtyi kymmeniä ihmisiä.
Katselin ystäväni kodissa Costa Ricassa television uutiskuvia tuhoalueelta. Kuvassa näkyi helikopteri, josta roikkui vaijerin varassa mies kaivamassa esiin maanvyörymän alle jääneitä uhreja.

Aluksi kuvassa ei näyttänyt olevan muuta erikoista kuin traaginen tilanne. Sitten aivoissani alkoi raksuttaa: jos Costa Ricalla ei kerran ole armeijaa, mistä sotilashelikopteri on peräisin?

Helikopteri oli hätiin kutsutun Kolumbian armeijan kalustoa.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää