Sodat verottavat luonnon monimuotoisuutta

Susanna Myllylä

Sotien ympäristövaikutukset ovat jääneet maailmanhistoriassa suurelta osin pimentoon. Pitäisikö kansainvälisen yhteisön reagoida sotilaallisin voimin myös uhanalaisten lajien ja niiden elinympäristöjen suojelemiseksi?

Luonnonvarojen ja muiden ympäristötekijöiden huomioiminen rauhanrakentamisessa on turvallisuuskysymys. Uusi YK:n ympäristöohjelman UNEPin raportti muistuttaa, etteivät ympäristötekijät ole tavallisesti olleet konfliktien sytykkeenä, mutta ne voivat voimistaa yhteiskunnallisia jännitteitä ja epävakautta.

Toisaalta ilmaston lämpeneminen tulee aiheuttamaan yhä enemmän ennakoimattomia ympäristömuutoksia, ja sitä kautta myös konflikteja. Niukentuneiden luonnonresurssien epätasainen jakautuminen on johtanut yhteenottoihin Lähi-idässä ja Afrikassa, jossa veden saatavuudesta on jo muodostunut laaja-alainen ongelma ulottuen Turkista Niiliin. Darfurin vesikriisin taustalla on maanviljelijöiden ja paimentolaisten välinen resurssikilpailu, jota ilmaston lämpenemisen aiheuttama kuivuus on edelleen kiristänyt.

Ympäristöä voidaan käyttää konfliktissa aseena, jolla uhataan tai vahingoitetaan väestön terveyttä ja elinympäristöä. Sodassa kaikki keinot on jo otettu käyttöön: muinaisroomalaiseen tyyliin vihollisen kaupunki ja viljelysmaa voidaan suolata, Vietnamissa ja Afganistanissa metsiä on hakattu ja poltettu vihollisen piilopaikkojen poistamiseksi. Saddam Hussein kuivatti kokonaisen vesistöalueen tuhoten suoarabien perinteisen kulttuurin.

Irakin myöhemmissä konflikteissa kapinallisten sotastrategiaan on kuulunut asutuskeskusten huoltoperustan lamaannuttaminen jätteenkerääjiä surmaamalla. Irakissa uutta hallintoa odottaa mittava kaatopaikka, samoin on käynyt Afganistanissa.

Kongo, koboltti ja kännykkä

Esimerkki luonnonvarojen hallinnasta syntyneestä konfliktista on sota Kongon demokraattisessa tasavallassa. Kongolla on valtavat luonnonvarat kullasta, kuparista ja timanteista öljyyn ja metsiin, jotka käsittävät puolet koko Afrikan puuvaroista.

Mineraalien kysyntä on noussut nopeasti maailmanmarkkinoilla mikroelektroniikka-teollisuuden kasvun myötä. Ainakin Nokia ja kolme muuta johtavaa matkapuhelinvalmistajaa käyttävät DanWatchin raportin mukaan kongolaista kobolttia puhelintensa akkuihin. Tanskalainen DanWatch on kehitysmaissa toimivien monikansallisten yritysten eettisyyttä tutkiva järjestö.

Myös Angolassa, Liberiassa, Sierra Leonessa ja Kambodžassa konflikteja on rahoitettu ja ylläpidetty luonnonvaroista saaduilla tuloilla, eli sotien lähtökohdat ovat olleet pitkälti myös taloudellisia, eivät pelkästään poliittisia.

Luonnonsuojelijoiden katseet ovat Kongon sodassa kohdistuneet Virungan kansallispuistoon. Siellä asustaa 200 maailman 700:stä erittäin uhanalaisesta vuoristogorillasta. Puiston tiedotuspäällikkö pitää niiden selviytymistä keskellä sotavyöhykettä ja salametsästystä suoranaisena ihmeenä. Vartijat ovat jääneet henkensä uhalla luonnonpuiston asemille. Heitä on surmattu ja ajettu metsään, kun sotaryhmittymät ovat ottaneet asemia haltuunsa.

Vaikka ratkaiseva kansainvälinen väliintulo Kongon humanitääriseen kriisiin näyttää mahdottomalta, voidaan silti pohtia, pitäisikö kansainvälisen yhteisön reagoida sotilaallisin voimin myös uhanalaisten lajien ja niiden elinympäristöjen suojelemiseksi.

Ympäristöfilosofi Markku Oksanen ei usko, että sotilaallista väliintuloa tehtäisiin luonnon tai luontokappaleiden etujen nimissä – siltä edellytetään aina inhimillisen kärsimyksen olemassaoloa. Hän muistuttaa Sodan ekologia -kirjassa, että jos sotilaallista väliintuloa harkitaan, minimiehtona on, ettei väliintulo itsessään saisi olla merkittävämpi ympäristötuhojen aiheuttaja kuin konfliktimaan vallanpitäjien tekemät ympäristörikokset. Oksanen myös huomauttaa, että sodan oikeuttaminen ympäristöoikeuksien toteuttamisella näyttää helposti sodan ”viherpesulta”.

Entä jos huomataan, että sodan melskeessä tuli hävitettyä jokin uhanalainen eläinlaji? Tällaisia tapauksia on ollut kautta aikojen, mutta nyt voisi viimeistään olla arvokeskustelun ja toiminnan paikka. Miten lähitulevaisuudessa suojellaan nopeasti hupenevia, ihmiskunnan perintöön kuuluvia biodiversiteetin keskittymiä, joilla luonnon monimuotoisuus on erittäin suuri ja joiden kotoperäisiä lajeja ei löydy mistään muualta?

Thor Hansonin tutkimusryhmä kävi läpi vuosien 1950–2000 aseellisia konflikteja. Tulosten mukaan sodat hävittävät tehokkaasti planeettamme eläin- ja kasvilajeja, sillä konfliktit sijoittuvat useimmiten seuduille, joiden lajisto on erittäin runsas: neljä viidestä konfliktista tapahtui biodiversiteetin keskittymissä. Näillä alueilla asuu myös 1,2 miljardia köyhää ihmistä, joiden päivittäinen toimeentulo riippuu paikallisista ekosysteemeistä.

Uhanalaisten ekosysteemien ja niiden lajien suojelun suhteen tutkijat ovat eri mieltä siitä, onko paras keino ”osallistaa” paikalliset yhteisöt metsien ja muiden luonnonresurssien hallintaan vai pitäisikö luonnonpuistoihin lisätä järeämmin aseistettuja vartijoita. Konfliktien syyt kuitenkin johtavat useimmin poliittis-taloudelliseen valtaeliittiin ja korruptioon, eikä tavallinen kansa pääse osalliseksi luonnonrikkauksista.

Tuntemattomat sotamme

Ympäristö on jätetty täysin ulkopuolelle maailman sotien historiankirjoituksessa. Yhteiskuntahistorian tutkija Simo Laakkosen ja ympäristötieteen lehtori Timo Vuorisalon toimittama laaja artikkelikokoelma Sodan ekologia osoittaa, että lähes kaikki maailmanhistorian sodat ovat edelleen ympäristövaikutuksiltaan ”tuntemattomia sotia”: emme tiedä niistä juuri mitään, mutta sotien haavat säilyvät pitkään.

Sodan ympäristöhistorian hahmottaminen kokonaisuutena on sinänsä mahdoton tehtävä. Ympäristömuutoksia on pyritty perinteisesti ymmärtämään vain rauhan ajan näkökulmasta. Sota-aikojen kohdalla ympäristön tilan seuraaminen katkeaa, ja sotatoimialueilta puuttuu tietoa.

Yhtenä syynä vähäiseen tutkimukseen Simo Laakkonen näkee sotien tulkinnan yksipuolisuuden. Sotahistoria keskittyy voitettuihin sotiin eli sodankäynnin sankarillisiin piirteisiin. Mitä etäämmälle siirrytään kansakuntaa yhdistäviksi tarkoitetuista ideaaleista, sitä useampia kriittisiä näkemyksiä pääsee nousemaan esiin. Ympäristö voidaan nähdä sodan ideaaleja kyseenalaistavana tekijänä, eräänlaisena sodan sosioekologisena vastakulttuurina. Sota-ajan lähdeaineistoihin tuleekin suhtautua varauksella.

Sodilla on vaihtelevia ja yllättävän ristiriitaisia vaikutuksia ympäristöön, myös Suomessa käydyillä sodilla. Luonnonvaraisten eläinten asemaa sodissa ei ole juuri selvitetty. Biologien Mari Pohja-Mykrän ja Sakari Mykrän mukaan sota laskee tiettyjen eläinlajien määrää tai elinympäristön elinehtoja. Tuliaseiden, räjähteiden tai kemiallisten ja biologisten aseiden suorien vaikutusten ohella sota vaikuttaa epäsuorasti. Sodissa eläimiä tapetaan myös ravinnoksi ja huvin vuoksi.

Sodat karkottavat eläimiä muille elinalueille muuttaen niiden levinneisyyttä. Isot lajit ovat herkempiä sodalle ja lähtevät ensimmäisinä pakoon. Esimerkiksi pienemmät linnut saattavat sen sijaan jatkaa eloaan ikään kuin sotatilannetta ei olisikaan. Meillä Suomessa voidaan havaita eräiden lajien kärsineen ja toisten taas hyötyneen sodista 1900-luvulla. Yllättäen tietyt lajit voivat selvästi hyötyä sodan aiheuttamista muutoksista, sillä sota voi luoda uusia elinympäristöjä ja ravintokohteita. Kosteikkoalueille osuneet kranaatit synnyttävät vesikuoppia luoden suotuisia elinympäristöjä pieneliöstölle ja vesilinnuille.

Yksi mielenkiintoisimmista esimerkeistä on Pohjois- ja Etelä-Korean demilitarisoitu vyöhyke, josta on itsessään muodostunut uhanalaisten lajien asuinpaikka. Ympäristönäkökohdat ja luonnonsuojelu jäävät helposti levottomuuksien jalkoihin, mutta toisaalta kiistanalaisille raja-alueille on myös perustettu ”rauhanpuistoja”.

Nykyään maamme laaja hirvikanta nähdään jo ongelmana, mutta Timo Vuorisalo ja kulttuurihistorian tutkija Rauno Lahtinen muistuttavat ensimmäisen maailmansodan aikaisesta tilanteesta, jossa hirvien salametsästys hävitti lajin sukupuuton partaalle. Toisen maailmansodan aikana ankarasti vainotut suurpetomme saivat puolestaan hengähdystauon, kun niiden metsästäjät joutuivat rintamille.

Sotatoimiin varustautuminen ja jälleenrakennus voivat vaikuttaa luonnonsuojeluun monin odottamattomin tavoin. Moni Suomen luonnonsuojelun historian näkökulmasta ratkaiseva tapahtuma osui Vuorisalon ja Lahtisen mukaan 1900-luvun sota-aikoihin: muun muassa ensimmäisen maailmansodan rasittaessa emämaa Venäjää Suomessa tehtiin aloite luonnonsuojelulaista, joka astui voimaan pian itsenäistymisen.

Äänen ja melun merkitystä eloonjäämiselle modernissa sodankäynnissä on selvittänyt mielenkiintoisella tavalla Outi Ampuja, joka on kerännyt haastatteluita sotaveteraaneilta. Sodissamme muodostettiin maastoutumiselle tarpeellisia ”äänikarttoja”, sillä sodan äänet vaikuttivat tilannearvioihin. Etulinjassa olevien henki saattoi riippua siitä, millä tavoin ja kuinka nopeasti sotilaat ja kuormahevoset reagoivat välitöntä vaaraa merkitseviin ääniin ja maastoutuivat. Sotaveteraani Kalevi Kalton mukaan keskellä kranaattisadetta hevonen vahti miehen jokaista liikettä ja meni polvilleen heti, kun mieskin maastoutui.

Ympäristöongelmat poliittisesti arkoja

Ympäristötekijät voivat vaikuttaa keskeisellä tavalla konfliktin puhkeamiseen, sen syvenemiseen, rauhan murenemiseen ja väkivaltaan paluuseen. Sodan haittojen puoliintumisajat ympäristössä ovat hämmästyttävän pitkiä ja laajoja, kuten Persianlahden sodan öljypäästöt ovat osoittaneet.

Sodan vaikutus luontoon voi myös alkaa vasta rauhan astuttua voimaan. Jällenrakentamiseen tai sotakorvauksiin liittyvä raaka-aineiden tarve voi edellyttää laajoja metsähakkuita.

Laakkosen ja Vuorisalon toimittaman kirjan Afrikkaa koskevassa artikkelissa ulkoministeriön erityisasiantuntija Antti Erkkilä ja yleisen historian professori Harri Siiskonen ovat huomioineet, että aseellinen konflikti eteläisessä Afrikassa näyttää usein jatkuvan niin kauan kuin asehankintoja ja muuta huoltoa pystytään rahoittamaan, erityisesti luonnonvaroista saaduilla tuloilla. Konflikti aiheuttaa tavallisesti laajoja pakolaisvirtoja, äärimmäistä köyhyyttä ja ympäristöresurssien niukkuutta, mikä on johtanut Afrikan konflikteissa jatkuvaan noidankehään.

Sodan välilliset vaikutukset ympäristöön korostuvat konfliktin pitkittyessä. Namibian itsenäistymistaisteluiden päätyttyä ympäristön muutos ja erityisesti metsien häviäminen hätkähdytti monia kotiseudulleen palanneita pakolaisia. Heitä oli yli 40 000, mikä merkitsi alkua Namibian metsähakkuiden rajulle kasvulle. Erkkilän ja Siiskosen mukaan kansainväliset ympäristöjärjestöt väittivät Angolan hallitusta vastaan taistelleiden UNITA-joukkojen kaataneen kymmeniä tuhansia norsuja 12 vuoden aikana.

Myöhemmin norsunluutakin tärkeämmäksi aseellisen toiminnan rahoitusmuodoksi tuli puutavara ja sen salakuljetus. Viranomaisten osuus luonnonvarojen hävittämiseen on ollut merkittävä. Suurimmat tuhot aiheutti Etelä-Afrikan puolustusvoimien ja yksittäisten upseerien harjoittama villieläinten salametsästys. Viime aikoina uutisissa on ollut Zimbabwe, missä on ilmeisesti käytetty norsunlihaa talouskriisiin vaipuneen maan köyhän armeijan ruokkimiseksi. Tähän toimintaan on saattanut sotkeutua eräiden kansallispuistojen hallinto, vartijoiden on jopa väitetty metsästäneen puistojen norsuja.

Sodan aiheuttamat ympäristöongelmat ovat aina olleet poliittisesti arka aihe. Valtiot väistelevät vastuuta aiheuttamistaan ympäristötuhoista, koska niiden korjaaminen on kallista. Kylmän sodan aikaista supervaltojen asevarustelua selvittäneen Tuomas Räsäsen mukaan ympäristöhaittojen salailuun löytyy useita selityksiä.

Kylmän sodan aikainen salailun ilmapiiri peitti myös ympäristöriskit ja -vauriot. Esimerkiksi Yhdysvaltain läntisten osavaltioiden asukkaat havaitsivat 1950-luvulta lähtien ydinkokeiden aiheuttamia saastumisen haittoja, jotka viranomaiset tiukasti kiistivät.

Neuvostoliitossa kieltämisen kulttuuri vietiin Räsäsen mukaan vieläkin pidemmälle. Turvatakseen oman asemansa kommunistinen puolue salasi tietoa ympäristötuhoista kansalaisilta. Puolue omaksui eräänlaisen välittäjäimagon luonnon ja ihmisyhteisön välillä, mikä perustui luonnon onnistuneeseen hyväksikäyttöön maan kehittämisessä – ympäristötuhojen esiintuominen olisi vienyt puolueelta uskottavuutta. Neuvostoliiton hajoamiseen vaikuttikin osaltaan kansalaisten havahtuminen valtaviin ympäristöongelmiin.

Ydinasevarustelusta muistuttaa Ural-vuoristossa sijaitseva ydinjätteen kaatopaikkana käytetty Karatšai-järvi, jonka pohjan radioaktiivinen säteily on arvioitu jopa kaksinkertaiseksi verrattuna Tšernobylin räjähdyksen aiheuttamaan säteilyyn. Kuivuneen järven pohja on peitetty betonikuorella, mutta tämä ei ole täysin estänyt säteilyn jatkumista.
Ympäristöhaitat olisikin pikaisesti tunnustettava osaksi globaalia rauhanrakennusta. Tämä edellyttää monitieteisen ympäristöasiantuntijuuden hyväksikäyttöä perinteisten turvallisuusinstituutioiden ja -toimijoiden rinnalla.

Lue lisää:

• UNEPin raportissa From Conflict to Peacebuilding – The Role of  Natural Resources and the Environment (2009) osoitetaan keskeisiä yhteyksiä ympäristön, konfliktin ja rauhanrakentamisen välillä. www.unep.org

• Thor Hansonin tutkimusryhmä on selvittänyt sotien moninaisia vaikutuksiamaailman biodiversiteetin keskittymissä. ”Warfare in BiodiversityHotspots” -niminen tutkimusraportti esiteltiin Conservation Biology -lehden internet-versiossa tämän vuoden helmikuussa. http://www3.interscience.wiley.com/journal/122210118/abstract

• Simo Laakkosen ja Timo Vuorisalon toimittama artikkelikokoelma Sodan ekologia – Nykyaikaisen sodankäynnin ympäristöhistoria (SKS Kirjat, 2007) nostaa esiin uusia näkökulmia Suomen historiaan.

• DanWatch-järjestön raportissa (2008) jäljitetään matkapuhelinten globaaleja materiaaliketjuja ja päädytään Kongon kriisin lähteille: Bad Connections – How your mobilephone is linked to abuse, fraud and unfair mining activities in DR Congo. http://www.danwatch.dk/images/rapport_version_1.1.pdf

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää