Kansainvälisen rahoituskriisin myötä investoinneista ja lainanannosta on tullut erityisen riskialtista liiketoimintaa maailmalla, mutta Venäjä uskoo tilaisuutensa koittaneen. Viime kuukausina se on syytänyt miljardeja dollareita naapurimaihinsa Keski-Aasiassa ja entisen Neuvostoliiton länsireunalla – alueilla, joilla Venäjällä on vahvoja poliittisia ja turvallisuusintressejä.
Kansainvälisestä rahoituskriisistä ja kotimaan talouden laskusuhdanteesta huolimatta Venäjä jatkaa taloudellista laajentumistaan entisen Neuvostoliiton maihin, jotka se mieltää etupiiriinsä.
Viime vuoden helmikuussa Moskova esitti 10 miljardin dollarin elvytysrahaston perustamista Euraasian talousyhteisön, Eurasecin tuella. Yhteisöön kuuluvat Venäjän lisäksi Valko-Venäjä, Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan ja Uzbekistan. Venäjän odotetaan osallistuvan rahastoon 7,5 miljardilla dollarilla, ja Kazakstanin yhdellä miljardilla.
Talousministeri Aleksei Kudrin esitti vastikään samanlaisen rahaston perustamista kaikille IVY-maille.
Venäjä on tukenut Kirgisiaa kahdella miljardilla dollarilla, josta 150 miljoonaa on suoraa apua ja 300 miljoonaa matalakorkoista lainaa. Moskova on myös luvannut lainata kaksi miljardia dollaria Valko-Venäjälle talouden elvyttämiseen.
Helmikuussa Venäjä ilmoitti, että Armenia saa 500 miljoonaa dollaria ”vakautuslainaa” selvitäkseen taantumasta. Laina myönnettiin 15 vuodeksi neljän vuoden korottomalla maksuajalla.
Venäjän antamien lainojen taustalla on poliittisia päämääriä. Vastapalveluksena lainasta ja alhaisemmista energian hinnoista Moskovan epäillään pyytäneen Valko-Venäjää tunnustamaan Georgiasta irrottautuneen Abhasian ja Etelä-Ossetian alueet. Kirgisian odotetaan sulkevan omaa lainaansa vastaan Yhdysvaltojen Manasin lentotukikohdan lopullisesti. Lainanantoprosessi ei ole ollut avoin, ja todennäköisesti osa rahoista päätyy korruptioon tai jopa palaa Venäjälle hämärien liiketoimien kautta.
Kansainvälisellä rahoituskriisillä on ollut merkittäviä vaikutuksia kaikkiin lainoja vastaanottaneisiin maihin. Armenian valuutan, dramin, arvo on laskenut 22 prosenttia ja Ukrainan grivnan noin 60 prosenttia.
Venäjä toivoo talouskriisin aikana tekemiensä investointien vahvistavan sen asemaa alueellisena valtana. Tätä voidaan pitää eräänlaisena geopoliittisena ”lohtushoppailuna”.
Voiko Venäjän strategia onnistua? Mitä se voisi saavuttaa näillä lohtukaupoilla Ukrainassa, Armeniassa, Valko-Venäjällä ja muissa maissa? Pitäisikö lännen olla huolissaan siitä, että Venäjä pystyy kilpailemaan Yhdysvaltojen ja erityisesti Euroopan unionin kanssa alueellisesta vaikutusvallasta?
Venäjän investointivimmaan on suhtauduttu lännessä varovaisesti. Länsi on ollut välillä erittäin huolestunut, välillä ymmärtäväinen, ja jopa tyytyväinen, Venäjän aktiivisuuteen.
Toisaalta EU, Yhdysvallat ja muut länsimaat saattavat tulkita Venäjän alueelliset tukipanostukset vain jatkona Moskovan ulkopolitiikan vahvistumiselle, joka alkoi jo kauan ennen talouskriisiä ja kulminoitui Georgian sotaan elokuussa 2008.
Sekä Venäjän eliitti että kansa uskovat, että alue kuuluu oikeutetusti Moskovan vaikutusvallan piiriin. Toisaalta on luonnollista, että Venäjä on kiinnostunut naapurimaistaan, joita eräät venäläiset poliitikot nimittävät ”lähiulkomaiksi” (blizhneje zarubezhje). Sekä Venäjän eliitti että kansa uskovat, että alue kuuluu oikeutetusti Moskovan vaikutusvallan piiriin.
Venäläisten mielestä maan pitäisi edelleen olla johtohahmo entisen Neuvostoliiton alueella. Taantuma ei ole muuttanut tätä näkemystä. Talouskriisi nähdään mahdollisuutena kasvattaa vaikutusvaltaa hyödyntämällä Venäjän taloudellisesti vahvempaa tilannetta suhteessa köyhtyneisiin naapurimaihin. Kun muut suurvallat, erityisesti Yhdysvallat ja EU, ovat syventyneet huolehtimaan omista taloudellisista ongelmistaan, Venäjän toiveet kasvattaa vaikutusvaltaansa alueella ovat saanet uutta tuulta alleen.
Venäjän edellytykset harjoittaa aktiivisempaa ulkopolitiikkaa ovat kuitenkin rajalliset. Kriisi heikentää jatkuvasti maan taloutta ja sitä kautta Venäjän mahdollisuuksia käyttää taloudellisia keinoja edistämään geopoliittisia intressejään. Venäjän ruplan arvo on laskenut noin 50 prosenttia suhteessa dollariin, ja taloudelliset vaikeudet ovat jäädyttäneet suunnitelmat, joiden mukaan ruplasta piti tehdä IVY-maiden ”alueellinen varantovaluutta”.
Kuten muidenkin maiden, myös Venäjän on pidettävä ulko- ja sisäpolitiikka tasapainossa. Kreml on taloudellisista paineista huolimatta toteuttamassa päättäväisesti massiivisia projekteja, kuten Sotšin talviolympialaisia 2014 ja sillan rakentamista Russkiy-saarelle Venäjän Kaukoidässä.
Pitkällä tähtäimellä Venäjän on vaikea toimia vakituisena ”sponsorina” taloudellisesti heikommille naapureilleen. Viimeaikaiset ulkomaaninvestoinnit ovatkin suhteellisen pieniä kotimaan hankkeisiin verrattuna: Venäjä käytti ruplan vakiinnuttamiseen 130 miljardia dollaria ja vaikeuksissa olevia yrityksiä tuettiin 50 miljardilla.
Maan hallinto on sisäistänyt, että nyt on keskityttävä kotimaan talouteen. Moskova tuntuu tiedostaneen myös taloudellisten voimavarojensa rajallisuuden.
On tärkeää muistaa, että verrattuna muihin suurvaltoihin, kuten EU:hun, Venäjältä puuttuu yhtenäinen alueellinen strategia naapurustossaan. Vaikka EU:ta usein kritisoidaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vaikeasta ja hitaasta kehityksestä, se on luonut jokseenkin johdonmukaisen ohjelman koskien Kaukasusta, Ukrainaa, Valko-Venäjää ja Moldovaa. Itäisen naapuruusohjelman (Eastern Partnership) lisäksi EU:lla on myös Keski-Aasian strategia.
Toisin kuin Venäjä, EU on pyrkinyt erilaisten aloitteiden avulla tavoittamaan maiden poliittisen eliitin lisäksi myös niiden väestöä esimerkiksi energiaan, turvallisuuteen ja koulutukseen liittyvillä hankkeilla.
Venäjän panostukset ovat sen sijaan jääneet yleisten julkilausumien tasolle, vaikka se onkin rahoittanut alueella monia projekteja.
Ilman selkeää suunnitelmaa Kremlin on vaikea houkutella strategista tukea naapureiltaan tulevaisuudessa. Tällä hetkellä se ratkoo poliittisia ja taloudellisia kysymyksiä naapureidensa kanssa asia kerrallaan, turvautuen välillä myös lehmänkauppoihin. Tämä nielee maan voimavaroja. Strateginen kokonaiskuva entisen Neuvostoliiton alueella on hukassa.
Venäjä kilpailee EU:n ja Yhdysvaltojen lisäksi myös toisen alueellisen jättiläisen, Kiinan, kanssa. Kiinalla on varaa harjoittaa Venäjän kaltaista taloudellisen laajenemisen politiikkaa, sillä sen talous ei ole heikentynyt kriisin myötä samassa määrin kuin muiden alueellisten suurvaltojen.Kiina on kiinnostunut Kazakstanin ja Turkmenistanin kaltaisista maista, koska se tarvitsee lisää energiaa. Kiinalaiset ovat investoineet myös energiaohjelmiin, jotka eivät hyödytä heitä välittömästi. Esimerkiksi vesivoimaprojektit TadŽikistanissa ja Kirgisiassa pitävät yllä keskusteluyhteyttä maihin ja voivat jatkossa johtaa laajempiin hankkeisiin.
Shanghain yhteistyöjärjestön, SCO:n (Shanghai Cooperation Organization), kokouksessa Kiina vakuutti, että maa osallistuu tehokkaimmin kansainvälisen talouden vakauttamiseen varmistamalla oman taloutensa toimivuuden. Kiina ja Venäjä dominoivat SCO:ta, johon kuuluvat myös Kazakstan, Kirgisia, Tadžikistan ja Uzbekistan.
Kiinan pääministeri Wen Jiabao sanoi myös, että SCO:n jäsenten on parannettava rahapolitiikan koordinaatiota ja kehitettävä talouden valvontaa, jotta riskejä voidaan tulevaisuudessa hallita paremmin. Wenin mukaan Kiina voisi harkita lainanantoa SCO:n jäsenille parantaakseen maiden ruokaturvaa ja avustaakseen alueen talousprojekteja.
Venäjän on vaikea sopeutua Kiinan kasvavaan kiinnostukseen alueella, mutta samaan aikaan sen on pyrittävä välttämään geopoliittinen kilpailu itseään vahvemman osapuolen kanssa.
Kaiken kaikkiaan Venäjän taloudellinen vaikutusvalta IVY-maihin on pysynyt vakaana: se heijastelee edelleen Venäjän asemaa suurvaltana, vaikka maalta puuttuu yhtenäinen strategia lähialueilla. Kreml ei kuitenkaan voi priorisoida naapurimaiden taloudellista hyvinvointia omien etujensa kustannuksella.
Joonas Pörsti ja Hannele Pulkkinen
Hannele Pulkkinen ja Joonas Pörsti