Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

EU pystyttää puskuria maahanmuuttoa vastaan

Marko Kananen

Jopa puoli miljoonaa ihmistä saapuu vuosittain luvatta EU:n alueelle. Laittoman maahanmuuton hallitsemiseksi unioni on tiivistänyt yhteistyötään niin lähtö- kuin läpikulkumaiden kanssa. Maahanmuuton hallinnan ulkoistamisella unionin naapurimaille on kuitenkin kyseenalaisia seurauksia, kuten Libyan esimerkki osoittaa.

Maalis-huhtikuun vaihteessa yli 300 ihmistä menetti henkensä, kun laittomia maahanpyrkijöitä kohti Italiaa kuljettaneet kalastusalukset upposivat myrskyssä Libyan edustalla. Onnettomuus ei ollut laatuaan ensimmäinen – ja tuskin viimeinen. Libyan rannikolla sadattuhannet siirtolaiset Afrikan eri valtioista odottavat vuoroaan hengenvaaralliselle venematkalle kohti parempaa tulevaisuutta. Vain osa heistä pääsee perille.

Tripolin merkitys epävirallisena porttina Eurooppaan on kasvanut entisestään, kun lisäntyneen valvonnan myötä tie Marokosta Eurooppaan on käynyt entistäkin vaikeammaksi. Tämän Välimeren yli tapahtuvan venesiirtolaisuuden kontrolloimiseksi EU on viime vuosina tiivistänyt yhteistyötään Libyan kanssa, joka vielä 2000-luvun alussa oli YK:n pakotteiden myötä täysin eristäytynyt kansainvälisestä yhteisöstä. Taloudellisen ja teknisen tuen avulla Libyasta on pyritty luomaan niin sanottu puskurivyöhyke turvaamaan EU:n etelärajaa.

EU:n jäsenmaista aktiivisimmin Libyan kanssa yhteistyötä on tehnyt Italia, joka jo vuonna 2003 lähetti Tripoliin laittoman maahanmuuton torjumiseen tarkoitettuja kumiveneitä, maastoautoja ja navigointilaitteita. Italia tuki myös taloudellisesti kahden siirtolaisten säilytyskeskuksen rakentamista, sekä rahoitti laittomia maahanmuuttajia takaisin lähtömaahan palauttavia lentoja Tripolista. EU on puolestaan rahoittanut muun muassa Nigerin ja Libyan välisen rajan valvontaa sekä laittomien maahanmuuttajien vapaaehtoista paluuta lähtömaahansa. Merkittävä diplomaattinen askel otettiin viime vuoden marraskuussa, kun EU ja Libya aloittivat neuvottelut poliittisia ja taloudellisia suhteita vahvistavasta yhteisestä kehyssopimuksesta.

Kasvattaakseen edelleen Libyan roolia unionin etelärajan turvaamisessa, Euroopan komissio on kutsunut Libyan osallistumaan EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin toimintaan Välimerellä. Euroopan komission varapuheenjohtaja Franco Frattinin mukaan tavoitteena on, että Frontexin alukset voisivat partioida Libyan rannikolla ja käännyttää sieltä lähtevät laittomia siirtolaisia kuljettavat alukset välittömästi takaisin. Libya on viimeiset neljä vuotta järjestelmällisesti kieltäytynyt osallistumasta Frontexin partiointiin, mutta helmikuussa se sopi kuitenkin yllättäen Italian kanssa yhteisistä partioista aluevesillään. Tämä voidaan nähdä ensimmäisenä askeleena kohti EU:n Frontex-operaatioiden laajenemista kohti Libyan rannikkoa.


Kuinka käy ihmisoikeuksien?

EU:n lisääntynyt yhteistyö Libyan kanssa on herättänyt etenkin ihmisoikeusjärjestöjen huomion. Esimerkiksi Human Rights Watch ja Fortress Europe ovat molemmat julkaisseet kattavia raportteja joissa kerrotaan Libyassa tapahtuvista ulkomaalaisten mielivaltaisista ja sattumanvaraisista pidätyksistä, säilytyskeskuksissa tapahtuvista pahoinpitelyistä sekä siirtolaisten palauttamisesta maihin, joissa heidän turvallisuuttaan ei voida taata. Ihmisoikeusnäkökulmasta ongelman ydin on, ettei Libya ole allekirjoittanut vuonna 1951 solmittua kansainvälistä Geneven pakolaissopimusta, eikä sillä ole mitään muutakaan kattavaa lainsäädäntöä, jolla siirtolaisten, turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien oikeudet maassa turvattaisiin.

Unionin yhteistyötä Libyan kanssa näyttää ohjaavan pelkkä halu sääntelemättömän maahanmuuton pysäyttämiseen. Human Rights Watchin johtaja Bill Frelic onkin kritisoinut EU:ta voimakkaasti siitä, että unionin yhteistyötä Libyan kanssa näyttää ohjaavan pelkkä halu sääntelemättömän maahanmuuton pysäyttämiseen, sen sijaan, että se pyrkisi turvaamaan siirtolaisten oikeudet ja takaamaan heidän turvallisuutensa. Ihmisoikeusjärjestöjen huoli on aiheellinen etenkin yhteisten meripartioiden ja laittomien siirtolaisten suoran käännyttämisen yleistyessä.

Tutkija Sara Hamoodin mukaan Libyasta Italiaan johtava reitti on tyypillinen niin kutsuttu sekareitti, jota käyttävät niin siirtolaiset, pakolaiset kuin turvapaikanhakijatkin. Kun veneellinen ihmisiä käännytetään takaisin Libyaan, on olemassa riski, että EU käännyttää takaisin ihmisiä, joilla olisi oikeus turvapaikkaan. Libyassa heidän henkilöllisyyttään tai taustaansa ei selvitetä, puhumattakaan siitä, että heille annettaisiin mahdollisuus turvapaikan hakemiseen.

Kritiikistä huolimatta EU jatkaa päättäväisesti yhteistyötään Libyan kanssa. Libyan integroituminen osaksi kansainvälistä yhteisöä ja sen yhteistyö EU:n kanssa tarjoaakin epäilemättä mahdollisuuden maan ihmisoikeustilanteen parantamiselle. Tämä muutos ei tule kuitenkaan tapahtumaan itsestään, vaan sen toteutuminen on kiinni myös EU:n valinnoista ja toimista. Kyse on pitkälti siitä, onko Euroopan unionilla riittävästi poliittista tahtoa ja vaikutusvaltaa saada Libya kiinnittämään huomiota maan katastrofaaliseen ihmisoikeustilanteeseen.


Keppiä vai porkkanaa?

On selvää, ettei Libya tunne pakottavaa tarvetta, saati velvollisuutta, toimia EU:n rajavartijana tai tanssia sen pillin mukaan ihmisoikeuskysymyksissä. Ja kuten vuosituhannen vaihteen YK:n pakotteet ja Libyan eristäytymispolitiikka osoittivat, ei maan johtajan Muammar Gaddafi hätkähdä edes kansainvälisen yhteisön tarjoamaa keppiä. Siksi EU:n kohdalla porkkana tuntuukin toimivimmalta ratkaisulta.

Mikäli EU:n ja Libyan suhteet jatkavat kehittymistään ja neuvottelut yhteisestä kehyssopimuksesta saadaan päätökseen, avautunee Libyalle tulevaisuudessa mahdollisuus liittyä EU:n naapuruuspolitiikkaan, jonka tarkoituksena on lähentää EU:n ja sen naapurimaiden poliittisia ja taloudellisia suhteita tarjoamatta kuitenkaan jäsenyysperspektiiviä. Libyalle naapuruuspolitiikka toisi merkittäviä taloudellisia etuja. Esimerkiksi tullien ja kaupan esteiden purkaminen ja Libyan mahdollisuus osallistua EU:n sisämarkkinoiden toimintaan olisi huomattava mahdollisuus maalle, jonka ulkomaankaupasta yli 70 prosenttia tapahtuu EU:n jäsenmaiden kanssa.

Yhteistyö naapuruuspolitiikan puitteissa edellyttää virallisesti yhteisiin arvoihin sitoutumista. Näitä arvoja ovat muun muassa ihmisoikeuksien ja demokratian kunnioittaminen. EU:lla olisi mahdollisuus asettaa yhteistyön aloittamisen ehdoksi selkeästi mitattavissa olevat parannukset Libyan ihmisoikeustilanteessa. Näitä voisivat olla esimerkiksi Geneven pakolaissopimuksen allekirjoittaminen ja noudattaminen, kidutuksesta pidättäytyminen ja turvapaikan hakemista koskeva lainsäädäntö.

Välineet Libyan pään kääntämiseksi olisivat siis olemassa, kysymys on enää siitä, onko EU:lla tarpeeksi poliittista tahtoa ja vaikutusvaltaa niiden käyttämiseksi. Ei tule unohtaa, ettei EU:n kiinnostus yhteistyöhön Libyan kanssa suuntaudu pelkästään laittoman maahanmuuton hillitsemiseen tai ihmisoikeuksien turvaamiseen, vaan taustalla ovat myös merkittävät taloudelliset intressit.

Euroopan unioni tarvitsee Libyan tärkeimpiä luonnonvaroja, tuontiöljyä ja maakaasua. EU:n ja Libyan välisten neuvottelujen eteneminen ja yhteistyön suunta osoittavat konkreettisesti, paljonko ihmisoikeuksilla on arvoa hupenevista energiavaroista käytävän kamppailun keskellä.

 
Ulkopolitiikka 2/2009

Pääkirjoitus: Toiveiden tuulet kääntyvät

Tapani Vaahtoranta

Egon Bahr: Kylmän sodan pesänjako Euroopassa on kesken

Leena Liukkonen-Forsell

Maailmanhistorian tekijäksi Willy Brandtin rinnalla

Leena Liukkonen-Forsell

Sammakot vaarassa

Joonas Pörsti

Zhang Wei, oletan?

Kukka-Maaria Kuisma

Nigerian kaasua Eurooppaan

Joonas Pörsti

Suomalaiset vaikuttajat maailmalla

Joonas Pörsti ja Hannele Pulkkinen

Markku Niskala: Poliittista vaikuttamista ei voi unohtaa

Joonas Pörsti

Piia-Noora Kauppi: Vaikutusvalta syntyy luottamuksesta

Hannele Pulkkinen ja Joonas Pörsti

Pauliina Arola: Ajoitus ratkaisee usein kriisinhallinnassa

Joonas Pörsti

Kiristynyt kilpa korkeista nimityksistä vaatisi Suomelta asennemuutosta

Niina Sarkonen

”Tunsin pääsihteerin ennestään”

Niina Sarkonen

Silminnäkijä: Maa vailla kenraaleja

Juha Mäkinen

Ideologiset sotilaat eivät osaa ratkaista Iranin kriisiä

Liisa Liimatainen

Ranska etsii uutta tehtävää

Louis Clerc

Etelä-Afrikan vaikuttajanainen Geraldine Fraser-Moleketi: "Epäoikeudenmukaisuuden kokemus ajoi politiikkaan"

Niina Sarkonen

ANC johti mustien vapaustaistelua Etelä-Afrikassa

Niina Sarkonen

Huumetalous pitää yllä Afganistanin sotaa

Olli Ruohomäki

Presidentinvaalit sytyttäneet toiveen muutoksesta

Olli Ruohomäki

Sodat verottavat luonnon monimuotoisuutta

Susanna Myllylä

Venäjä hakee lohtua investoinneilla

Vadim Kononenko

Kriisinhallintaa tulisi perustella avoimemmin

Jarno Limnéll

EU pystyttää puskuria maahanmuuttoa vastaan

Marko Kananen

Mielipide: Ilmastonmuutosta ei voi ratkoa kuin saasteongelmaa

Atte ja Eija-Riitta Korhola

Yhdysvaltojen hegemonia pitää pintansa

Matti Keppo

Väijyykö meteori ihmiskuntaa?

Matti Keppo

Kirjatutka: Neuvostoimperialismin pitkät jäljet

Ville Ropponen

Kirjatutka: Iran iranilaisten silmin

Mari Luomi

Kirjatutka: Lännen hegemonia tuskin jatkuu

Paul-Erik Korvela

Kirjatutka: Venäjä on Kiinalle toisarvoinen

Teemu Naarajärvi

Kirjatutka: From the USSR with love

Hiski Haukkala

Kirjatutka: Länsi puhuu kauniisti ja toimii rumasti Lähi-idässä

Janne Hopsu

Kirjatutka: Velanmaksun aika

Hannele Pulkkinen

Kirjatutka: Turhaa rahtausta

Ville Hulkkonen

Järjestelmän viimeisellä rannalla?

Liisa Liimatainen

Silminnäkijä: Teheran 24.6.2009

Barroson piinaviikot

Aaretti Siitonen

Etniset jakolinjat ratkaisevat Afganistanin vaalit

Christian Jokinen

Seun Kuti: ”Nigerialaiset tarvitsevat nyt oikeutta”

Niina Sarkonen