EU pystyttää puskuria maahanmuuttoa vastaan

Marko Kananen

Jopa puoli miljoonaa ihmistä saapuu vuosittain luvatta EU:n alueelle. Laittoman maahanmuuton hallitsemiseksi unioni on tiivistänyt yhteistyötään niin lähtö- kuin läpikulkumaiden kanssa. Maahanmuuton hallinnan ulkoistamisella unionin naapurimaille on kuitenkin kyseenalaisia seurauksia, kuten Libyan esimerkki osoittaa.

Maalis-huhtikuun vaihteessa yli 300 ihmistä menetti henkensä, kun laittomia maahanpyrkijöitä kohti Italiaa kuljettaneet kalastusalukset upposivat myrskyssä Libyan edustalla. Onnettomuus ei ollut laatuaan ensimmäinen – ja tuskin viimeinen. Libyan rannikolla sadattuhannet siirtolaiset Afrikan eri valtioista odottavat vuoroaan hengenvaaralliselle venematkalle kohti parempaa tulevaisuutta. Vain osa heistä pääsee perille.

Tripolin merkitys epävirallisena porttina Eurooppaan on kasvanut entisestään, kun lisäntyneen valvonnan myötä tie Marokosta Eurooppaan on käynyt entistäkin vaikeammaksi. Tämän Välimeren yli tapahtuvan venesiirtolaisuuden kontrolloimiseksi EU on viime vuosina tiivistänyt yhteistyötään Libyan kanssa, joka vielä 2000-luvun alussa oli YK:n pakotteiden myötä täysin eristäytynyt kansainvälisestä yhteisöstä. Taloudellisen ja teknisen tuen avulla Libyasta on pyritty luomaan niin sanottu puskurivyöhyke turvaamaan EU:n etelärajaa.

EU:n jäsenmaista aktiivisimmin Libyan kanssa yhteistyötä on tehnyt Italia, joka jo vuonna 2003 lähetti Tripoliin laittoman maahanmuuton torjumiseen tarkoitettuja kumiveneitä, maastoautoja ja navigointilaitteita. Italia tuki myös taloudellisesti kahden siirtolaisten säilytyskeskuksen rakentamista, sekä rahoitti laittomia maahanmuuttajia takaisin lähtömaahan palauttavia lentoja Tripolista. EU on puolestaan rahoittanut muun muassa Nigerin ja Libyan välisen rajan valvontaa sekä laittomien maahanmuuttajien vapaaehtoista paluuta lähtömaahansa. Merkittävä diplomaattinen askel otettiin viime vuoden marraskuussa, kun EU ja Libya aloittivat neuvottelut poliittisia ja taloudellisia suhteita vahvistavasta yhteisestä kehyssopimuksesta.

Kasvattaakseen edelleen Libyan roolia unionin etelärajan turvaamisessa, Euroopan komissio on kutsunut Libyan osallistumaan EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin toimintaan Välimerellä. Euroopan komission varapuheenjohtaja Franco Frattinin mukaan tavoitteena on, että Frontexin alukset voisivat partioida Libyan rannikolla ja käännyttää sieltä lähtevät laittomia siirtolaisia kuljettavat alukset välittömästi takaisin. Libya on viimeiset neljä vuotta järjestelmällisesti kieltäytynyt osallistumasta Frontexin partiointiin, mutta helmikuussa se sopi kuitenkin yllättäen Italian kanssa yhteisistä partioista aluevesillään. Tämä voidaan nähdä ensimmäisenä askeleena kohti EU:n Frontex-operaatioiden laajenemista kohti Libyan rannikkoa.

Kuinka käy ihmisoikeuksien?

EU:n lisääntynyt yhteistyö Libyan kanssa on herättänyt etenkin ihmisoikeusjärjestöjen huomion. Esimerkiksi Human Rights Watch ja Fortress Europe ovat molemmat julkaisseet kattavia raportteja joissa kerrotaan Libyassa tapahtuvista ulkomaalaisten mielivaltaisista ja sattumanvaraisista pidätyksistä, säilytyskeskuksissa tapahtuvista pahoinpitelyistä sekä siirtolaisten palauttamisesta maihin, joissa heidän turvallisuuttaan ei voida taata. Ihmisoikeusnäkökulmasta ongelman ydin on, ettei Libya ole allekirjoittanut vuonna 1951 solmittua kansainvälistä Geneven pakolaissopimusta, eikä sillä ole mitään muutakaan kattavaa lainsäädäntöä, jolla siirtolaisten, turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien oikeudet maassa turvattaisiin.

Unionin yhteistyötä Libyan kanssa näyttää ohjaavan pelkkä halu sääntelemättömän maahanmuuton pysäyttämiseen. Human Rights Watchin johtaja Bill Frelic onkin kritisoinut EU:ta voimakkaasti siitä, että unionin yhteistyötä Libyan kanssa näyttää ohjaavan pelkkä halu sääntelemättömän maahanmuuton pysäyttämiseen, sen sijaan, että se pyrkisi turvaamaan siirtolaisten oikeudet ja takaamaan heidän turvallisuutensa. Ihmisoikeusjärjestöjen huoli on aiheellinen etenkin yhteisten meripartioiden ja laittomien siirtolaisten suoran käännyttämisen yleistyessä.

Tutkija Sara Hamoodin mukaan Libyasta Italiaan johtava reitti on tyypillinen niin kutsuttu sekareitti, jota käyttävät niin siirtolaiset, pakolaiset kuin turvapaikanhakijatkin. Kun veneellinen ihmisiä käännytetään takaisin Libyaan, on olemassa riski, että EU käännyttää takaisin ihmisiä, joilla olisi oikeus turvapaikkaan. Libyassa heidän henkilöllisyyttään tai taustaansa ei selvitetä, puhumattakaan siitä, että heille annettaisiin mahdollisuus turvapaikan hakemiseen.

Kritiikistä huolimatta EU jatkaa päättäväisesti yhteistyötään Libyan kanssa. Libyan integroituminen osaksi kansainvälistä yhteisöä ja sen yhteistyö EU:n kanssa tarjoaakin epäilemättä mahdollisuuden maan ihmisoikeustilanteen parantamiselle. Tämä muutos ei tule kuitenkaan tapahtumaan itsestään, vaan sen toteutuminen on kiinni myös EU:n valinnoista ja toimista. Kyse on pitkälti siitä, onko Euroopan unionilla riittävästi poliittista tahtoa ja vaikutusvaltaa saada Libya kiinnittämään huomiota maan katastrofaaliseen ihmisoikeustilanteeseen.

Keppiä vai porkkanaa?

On selvää, ettei Libya tunne pakottavaa tarvetta, saati velvollisuutta, toimia EU:n rajavartijana tai tanssia sen pillin mukaan ihmisoikeuskysymyksissä. Ja kuten vuosituhannen vaihteen YK:n pakotteet ja Libyan eristäytymispolitiikka osoittivat, ei maan johtajan Muammar Gaddafi hätkähdä edes kansainvälisen yhteisön tarjoamaa keppiä. Siksi EU:n kohdalla porkkana tuntuukin toimivimmalta ratkaisulta.

Mikäli EU:n ja Libyan suhteet jatkavat kehittymistään ja neuvottelut yhteisestä kehyssopimuksesta saadaan päätökseen, avautunee Libyalle tulevaisuudessa mahdollisuus liittyä EU:n naapuruuspolitiikkaan, jonka tarkoituksena on lähentää EU:n ja sen naapurimaiden poliittisia ja taloudellisia suhteita tarjoamatta kuitenkaan jäsenyysperspektiiviä. Libyalle naapuruuspolitiikka toisi merkittäviä taloudellisia etuja. Esimerkiksi tullien ja kaupan esteiden purkaminen ja Libyan mahdollisuus osallistua EU:n sisämarkkinoiden toimintaan olisi huomattava mahdollisuus maalle, jonka ulkomaankaupasta yli 70 prosenttia tapahtuu EU:n jäsenmaiden kanssa.

Yhteistyö naapuruuspolitiikan puitteissa edellyttää virallisesti yhteisiin arvoihin sitoutumista. Näitä arvoja ovat muun muassa ihmisoikeuksien ja demokratian kunnioittaminen. EU:lla olisi mahdollisuus asettaa yhteistyön aloittamisen ehdoksi selkeästi mitattavissa olevat parannukset Libyan ihmisoikeustilanteessa. Näitä voisivat olla esimerkiksi Geneven pakolaissopimuksen allekirjoittaminen ja noudattaminen, kidutuksesta pidättäytyminen ja turvapaikan hakemista koskeva lainsäädäntö.

Välineet Libyan pään kääntämiseksi olisivat siis olemassa, kysymys on enää siitä, onko EU:lla tarpeeksi poliittista tahtoa ja vaikutusvaltaa niiden käyttämiseksi. Ei tule unohtaa, ettei EU:n kiinnostus yhteistyöhön Libyan kanssa suuntaudu pelkästään laittoman maahanmuuton hillitsemiseen tai ihmisoikeuksien turvaamiseen, vaan taustalla ovat myös merkittävät taloudelliset intressit.

Euroopan unioni tarvitsee Libyan tärkeimpiä luonnonvaroja, tuontiöljyä ja maakaasua. EU:n ja Libyan välisten neuvottelujen eteneminen ja yhteistyön suunta osoittavat konkreettisesti, paljonko ihmisoikeuksilla on arvoa hupenevista energiavaroista käytävän kamppailun keskellä.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää