Kirjatutka: Neuvostoimperialismin pitkät jäljet

Sofi Oksanen & Imbi Paju (toim.): Kaiken takana oli pelko. Miten Viro menetti historiansa ja miten se saadaan takaisin. WSOY 2009, 563 s.

Ville Ropponen

Neuvostoliiton romahduksesta on kohta kulunut 20 vuotta, mutta Suomessa tunnetaan yhä huonosti Baltian maiden miehityksen historiaa, jos siitä edes puhutaan. Myös Suomi taisi joutua vähintään henkisesti Neuvostoliiton kolonisoimaksi. Sofi Oksasen ja Imbi Pajun toimittama artikkelikokoelma Kaiken takana oli pelko pölähtää tarpeeseen. Näkökulmia ilotulittavasta kokoelmasta löytyy tekstejä moneen junaan terävistä artikkeleista löysiin jutusteluihin.

Kokoelman lähtökohta on selvä: neuvostonarratiivin lävitse kirjoitettu Itä-Euroopan historia on kirjoitettava uudestaan. Neuvostoliitossa maailmankuvan lisäksi historia haluttiin muokata ideologian mukaiseksi, ja nämä historianväärennökset ovat osin jatkaneet elämäänsä.

Viron historian selvitystyötä ei auta äreä naapuri Venäjä, joka tarrautuu tulkintaansa neuvostohistoriasta, kieltää pitkälti neuvostoajan rikokset ja syyttää Baltian maita venäläisvähemmistöjen sorrosta. Asiaa mutkistaa, että osa vironvenäläisistä hellii neuvostotulkintaa. Ristiriita räjähti silmille vuonna 2007 Tallinnan pronssisotilas-patsaaseen liittyvissä mellakoissa. Miten suhtautua erilaisiin käsityksiin menneisyydestä?

Kokoelman kirjoittajina on virolaisia, suomalaisia, venäläisiä ja yhdysvaltalaisia. Tutkimusartikkelien lisäksi on muisteluksia, haastatteluja, mielipidekirjoituksia ja esseitä. Vaikka kyseessä ei ole tieteellinen teos, lähdeviitteet olisi voinut merkitä johdonmukaisemmin, tämä lisäisi historian ”oikaisuun” pyrkivän kirjan luotettavuutta.

Viron miehitys käsitellään perusteellisesti. Uupumaan jää vain virolaisten neuvostovallan palvelijoiden motiiveja valottava teksti. Miehityksen alussa Viron itsenäinen valtio murskattiin, joukoittain virkaeliittiä ja älymystöä teloitettiin. Vuosina 1941 ja 1949 Virosta pakkosiirrettiin Venäjälle yhteensä yli 30 000 ihmistä. Tuhannet kyyditetyt kuolivat. Aigi-Rahi Tamm selvittää väitöskirjansa pohjalta kansanmurhaa hyvin. Entinen pääministeri Mart Laar kirjoittaa Viron aseellisesta vastarinnasta eli niin kutsutusta metsäveli-liikkeestä.

Neuvostoaika merkitsi Virolle myös valtavia taloudellisia ja ympäristövahinkoja sekä kulttuurin tuhoamista. Gulagista selvinnyt lääkäri Heino Noor kirjoittaa terrorin vaikutuksista terveyteen – psyykkiset vaikutukset kertautuvat useiden sukupolvien ajan. Virolaiset pyrittiin myös sulauttamaan venäläisiin. Venäläistämiskampanjoita oli vielä 1980-luvulla, ja venäläissiirtolaisten vyöry Viroon muutti maan väestösuhteita.

Viron historia nostattaa Suomessakin tuntoja. Populaareja kirjoja presidentti Konstantin Pätsistä ja kenraali Laidonerista tehneen historioitsija Martti Turtolan mielestä artikkelikokoelma on ”yksi askel Viron ja Venäjän propagandasodassa”. Turtola on pohjannut omat kirjansa Magnus Ilmjärven tutkimuksiin, jotka on Virossa riitautettu. Hän esittää Pätsin ja Laidonerin myyneen Viron Neuvostoliitolle. Viron miehitys ei venäläisten tai suomalaisten turtoloiden saivartelusta huolimatta muuksi muutu.

Lauri Mälksoo todistaa, että Viron miehitys oli laiton, vaikka taisteluja ei käyty. Viro antautui Stalinin uhan edessä samaan tyyliin kuin Tšekkoslovakia ja Tanska antoivat Hitlerin miehittää maansa. Mälksoo ei asiaa mainitse, mutta itse asiassa yksi virolainen pataljoona ryhtyi vastarintaan kesäkuussa 1940 Raua-kadulla Tallinnassa.

Artikkelikokoelman julkaisu Helsingissä sai liikkeelle myös uusstalinistit ja historianväärentäjät, joita on ilmestynyt Putinin Venäjän siivellä: dosentti Johan Bäckmanin ja toimittaja Leena Hietasen Antifasistinen komitea osoitti mieltään venäläisten Naši-nuorten ja virolaisen Yövartio-liikkeen kanssa kokoelman julkaisua vastaan.

Tapaus tuo mieleen, Ivo Juurveen artikkelia soveltaen, neuvostoajalta periytyvän ”aktiivitoimen”, jolla pyritään iskulausein sekä harhaanjohtavalla ja valikoidulla tiedolla vaikuttamaan suomalaisten asenteisiin.

Kaikuja 1970-luvulta? Tuolloinhan Suomessa harkittiin lakia, joka olisi kieltänyt Neuvostoliiton julkisen arvostelun, kuten professori Tauno Tiusanen kirjoittaa muisteluksessaan. Kääntäjä Jukka Mallinen määrittelee artikkelissaan Neuvostoliiton painostuksen ”poliittiseksi kidutukseksi”, josta Suomi ei ole täysin toipunut. Siksikö suhde Venäjään on yhä koiramainen?

Myös Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves pistelee artikkelissaan valtioita, jotka nojaavat liikaa reaalipolitiikkaan ja pragmatismiin – ja tapaavat vaieta suurvallan edessä. Ilveksen mukaan Viron ulkopolitiikka tukeutuu arvopohjaan: demokratian, markkinatalouden ja oikeusvaltion periaatteille. Ilves pitää Georgian sotaa Euroopan turvallisuusparadigman käännekohtana. Myös Venäjän johdon ilmoitus puolustaa venäläisiä Venäjän ulkopuolella on herättänyt huolta.

Tästä päästään Viron kannalta ristiriitaiseen neuvostoperimään: vironvenäläiseen vähemmistöön, josta olisi kokoelmassa voinut olla enemmänkin. Tuntuu, että Virossa ja Suomessa aiheen käsittely on juuttunut äärikantoihin – puhutaan joko ”apartheidista” tai sanotaan, ettei vironvenäläisillä ole mitään ongelmia. Ei haluta leimautua Venäjän kannattajaksi, mutta ei vironvenäläisten vihaajaksikaan.

Virolla on oikeus päättää kenelle myöntää kansalaisuus, mutta olisiko pieni pragmatismi silti järkevää? Ehkä 18 vuoden jälkeen olisi aika laittaa venäläisvähemmistön asiat kuntoon? Venäjä menettäisi samalla propaganda-aseen.

Vironvenäläiset tuntuvat jääneen Venäjän ja Viron välisen pelin nappuloiksi. Heillä on edessään valinta, ryhtyäkö ”eurovenäläisiksi” vai ”sudeettivenäläisiksi”.

Artikkelissaan Jukka Rislakki pohtii pronssisotilasmellakoiden taustoja ja huomioi aivan oikein, miten Venäjä esittää miehittäjäsotilaan patsaan vapauttajana. Rislakin asenne vironvenäläisiin on turhan raaka. Rislakin mielestä Viron itsenäistettyä venäläiset olisivat saaneet painua Venäjälle. Monet vironvenäläisistä ovat kuitenkin syntyneet Virossa.

Kirjailija Igor Kotjuhin haastattelema professori Sergei Isakov puhuu päinvastoin Viron kansojen yhteistyöstä. Vironvenäläisten pitäisi tutustua enemmän viron kulttuuriin, ja virolaisten kiinnostua siitä, mitä venäläisille tapahtuu. Omassa artikkelissaan Kotjuh peräänkuuluttaa venäläisiltä neuvostokrampeista vapautumista. Kotjuh uskoo sopuun kansojen välillä. Tulivathan ensimmäiset venäläiset vanhauskoiset Viroon jo 1600-luvulla.

Sofi Oksasen artikkeli ”Dekolonisaation ajasta” tiivistää olennaisen: henkinen selviytyminen neuvostojärjestelmästä kestää kauan. Täytyy palauttaa luottamus viranomaisiin. Täytyy myös opetella mitä tarkoitetaan länsimaisella tasa-arvolla, sananvapaudella ja ihmisoikeuksilla, jotka ovat Virossa yhä outoja käsitteitä, kuten myös feminismi tai seksuaalivähemmistöjen oikeudet.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää