Kirjatutka: Venäjä on Kiinalle toisarvoinen

Bobo Lo: Axis of convenience. Moscow,Beijing and the new geopolitics. Brookings Institution Press 2008, 265 s.

Teemu Naarajärvi

Kylmän sodan aikana Kiina totuttiin näkemään eräänlaisena vaa’ankielenä, joka liukui välillä tukemaan Neuvostoliittoa, välillä Yhdysvaltoja. 1990-luvulta alkaen Neuvostoliiton perillinen Venäjä on usein ymmärretty
Kiinalle mieluisammaksi kumppaniksi kuin ihmisoikeuksia ja demokratiaa peräänkuuluttavat länsimaat.

Viime aikoina Venäjän ja Kiinan välinen suhde on kehittynyt tasapuolisemmaksi ja kiinteämmäksi kuin koskaan aiemmin, mikä on huolestuttanut monia ulkopuolisia tarkkailijoita: onko maiden välille syntymässä uusi liitto, joka heikentäisi länsimaiden asemaa maailmanpolitiikan näyttämöllä?

Ajatushautomo Centre for European Reformin Venäjä- ja  Kiina-ohjelmien johtajan Bobo Lon mukaan näin ei ole.

Kirjassaan Axis of Convenience Lo erittelee useita Kiinan ja Venäjän välisen suhteen ongelmakohtia. Venäjällä elää vahvasti kylmän sodan muisto ja ajatus Venäjästä maailmanvaltana. Tästä huolimatta Venäjän johto tuntee kipeästi maan rajalliset voimat ja pelkää Kiinan nousevaa vaikutusvaltaa. Kiina ei ole valmis tunnustamaan Venäjän suurvalta-asemaa vain Neuvostoliiton perinnön vuoksi, vaan haastaa Venäjän yhä useammalla politiikan osa-alueella, pyrkien tosin lähinnä alueelliseksi suurvallaksi.

Lo arvioi myös, että Venäjä on Kiinalle selkeästi toisarvoinen suhde, Yhdysvallat ja jopa Euroopan unioni ovat tärkeämpiä. Pelkistäen voidaankin sanoa, että Kiina on Venäjälle tärkeämpi kuin Venäjä Kiinalle. Osasyynä tähän on
Venäjän kaksijakoinen identiteetti: se kuuluu omasta mielestään sekä Eurooppaan että Aasiaan, mikä on ollut havaittavissa myös maan ulkopolitiikassa.

Muita Kiinan ja Venäjän välisiä perustavanlaatuisia eroja ovat muun muassa keskinäisen politiikan painopisteet (Kiinalla Keski-Aasia, Venäjällä Itä-Aasia) sekä energian rooli ulkopolitiikassa. Venäjälle energialla on selkeä strateginen merkitys osana suurvaltapolitiikkaa, Kiinalle Venäjä on ”vain” öljyntuottaja, eikä edes yksi tärkeimmistä sellaisista.

Axis of Convenience nostaa esiin myös muualla havaitun kehityskulun: strategisen kumppanuuden inflaation. Erityisesti Kiinalla on paljon ”strategisia kumppaneita” ja Venäjä on, jälleen kerran, vain yksi niistä. Lisäksi strategisella kumppanuudella ei ole kovinkaan konkreettista sisältöä, se on käsitteenä vajonnut lähelle pelkkää sanahelinää. Tämän ovat huomanneet omalla tahollaan myös useat Euroopan unionin ja Kiinan väliseen suhteeseen paneutuneet tutkijat.

Lo on itse Venäjä-tutkija, mikä näkyy kirjan painotuksissa. Venäjää koskevat analyysit ovat terävämpiä, ja Kiina jää tarkastelussa jonkin verran vähemmälle huomiolle. Tätä epäsuhtaa kuvaa Lon tapa käsitellä venäläisten muistikuvissa olevaa historiallista ilmiötä nimeltä ”keltainen vaara”. Tämä mielikuva ei ehkä ole yhtä vahva kuin kiinalaisten, jotka muistavat 1800-luvun puolivälistä alkaneen ajanjakson ”nöyryytyksen vuosisatana”. Kauden merkitys kiinalaisessa historiakirjoituksessa on edelleen vahva.

Kirjan vastaansanomattomat ansiot kuitenkin peittävät sen vähäiset puutteet. Lon tyyli on selkeä ja argumentointi sujuvaa, eikä hän sorru asioiden tarpeettomaan paisutteluun tai vähättelyyn. Lisäksi Kiinan ja Venäjän suhde on jäänyt viime aikoina aivan liian vähälle huomiolle ja kirja täyttää osaltaan tätä ammottavaa aukkoa tutkimuskirjallisuudessa.

Kirjoittaja tekee väitöskirjaa Helsingin yliopistolla.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää