Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kirjatutka: Turhaa rahtausta

Olli Tammilehto: Rahdin rikokset. Into Kustannus 2009, 119 s.

Ville Hulkkonen


Vapaa kirjailija ja tutkija Olli Tammilehto kritisoi uudessa kirjassaan Rahdin rikokset kansainvälistä tavara- ja matkustusliikennettä, joiden taustalta paljastuu lukuisten ympäristörikkomusten lisäksi globaalin valtaeliitin itsekkäitä intressejä.

Maailmanlaajuiset nopeat ja halvat kuljetusjärjestelmät ovat globaalin talouden ja modernin yhteiskuntajärjestelmän perusta. Tammilehto kuitenkin kysyy keitä globaalit kuljetusketjut oikeastaan palvelevat. Hänen mukaansa tavaraliikenteen ja vallan keskittymisellä on yhteys. Kaukokuljetukset keskittävät tuotantoa ja kauppaa tiettyihin maihin mahdollistaen taloudellisen vallan keskusten kasvun.

Tammilehto syyttää rikasta pohjoista maailmanlaajuisen kuljetusverkon kaappaamisesta omia tarkoituksiaan varten. Kun pohjoinen on käyttänyt resurssinsa loppuun, ne voidaan korvata kuljetuksilla yhä kaukaisemmilta alueilta. Tammilehto kutsuu tilannetta ekologiseksi velkaantumiseksi. Kulutukseen perustuvan elämäntavan ekologiset kustannukset on siirretty köyhän etelän maksettavaksi.

Paljon kuljetetaan vain, jotta voitaisiin kuljettaa. Leijonanosa rahdeista kyyditsee raaka-aineita, joita käytetään kuljetusjärjestelmän rakentamiseen, ylläpitoon ja käyttöön.

Uskottavia ja konkreettisia ratkaisuja rahdin rikoksiin Tammilehto ei tarjoa. Hänen utopiassaan globaali talous puretaan, ja valtameriä seilaavat enää hitaasti ja harvakseltaan purjehtivat laivat, joiden satamaan saapuminen merkitsee jännittävää juhlaa.

Kirjoittaja on maailmanpolitiikan ylioppilas.

 
Ulkopolitiikka 2/2009

Pääkirjoitus: Toiveiden tuulet kääntyvät

Tapani Vaahtoranta

Egon Bahr: Kylmän sodan pesänjako Euroopassa on kesken

Leena Liukkonen-Forsell

Maailmanhistorian tekijäksi Willy Brandtin rinnalla

Leena Liukkonen-Forsell

Sammakot vaarassa

Joonas Pörsti

Zhang Wei, oletan?

Kukka-Maaria Kuisma

Nigerian kaasua Eurooppaan

Joonas Pörsti

Suomalaiset vaikuttajat maailmalla

Joonas Pörsti ja Hannele Pulkkinen

Markku Niskala: Poliittista vaikuttamista ei voi unohtaa

Joonas Pörsti

Piia-Noora Kauppi: Vaikutusvalta syntyy luottamuksesta

Hannele Pulkkinen ja Joonas Pörsti

Pauliina Arola: Ajoitus ratkaisee usein kriisinhallinnassa

Joonas Pörsti

Kiristynyt kilpa korkeista nimityksistä vaatisi Suomelta asennemuutosta

Niina Sarkonen

”Tunsin pääsihteerin ennestään”

Niina Sarkonen

Silminnäkijä: Maa vailla kenraaleja

Juha Mäkinen

Ideologiset sotilaat eivät osaa ratkaista Iranin kriisiä

Liisa Liimatainen

Ranska etsii uutta tehtävää

Louis Clerc

Etelä-Afrikan vaikuttajanainen Geraldine Fraser-Moleketi: "Epäoikeudenmukaisuuden kokemus ajoi politiikkaan"

Niina Sarkonen

ANC johti mustien vapaustaistelua Etelä-Afrikassa

Niina Sarkonen

Huumetalous pitää yllä Afganistanin sotaa

Olli Ruohomäki

Presidentinvaalit sytyttäneet toiveen muutoksesta

Olli Ruohomäki

Sodat verottavat luonnon monimuotoisuutta

Susanna Myllylä

Venäjä hakee lohtua investoinneilla

Vadim Kononenko

Kriisinhallintaa tulisi perustella avoimemmin

Jarno Limnéll

EU pystyttää puskuria maahanmuuttoa vastaan

Marko Kananen

Mielipide: Ilmastonmuutosta ei voi ratkoa kuin saasteongelmaa

Atte ja Eija-Riitta Korhola

Yhdysvaltojen hegemonia pitää pintansa

Matti Keppo

Väijyykö meteori ihmiskuntaa?

Matti Keppo

Kirjatutka: Neuvostoimperialismin pitkät jäljet

Ville Ropponen

Kirjatutka: Iran iranilaisten silmin

Mari Luomi

Kirjatutka: Lännen hegemonia tuskin jatkuu

Paul-Erik Korvela

Kirjatutka: Venäjä on Kiinalle toisarvoinen

Teemu Naarajärvi

Kirjatutka: From the USSR with love

Hiski Haukkala

Kirjatutka: Länsi puhuu kauniisti ja toimii rumasti Lähi-idässä

Janne Hopsu

Kirjatutka: Velanmaksun aika

Hannele Pulkkinen

Kirjatutka: Turhaa rahtausta

Ville Hulkkonen

Järjestelmän viimeisellä rannalla?

Liisa Liimatainen

Silminnäkijä: Teheran 24.6.2009

Barroson piinaviikot

Aaretti Siitonen

Etniset jakolinjat ratkaisevat Afganistanin vaalit

Christian Jokinen

Seun Kuti: ”Nigerialaiset tarvitsevat nyt oikeutta”

Niina Sarkonen