Etniset jakolinjat ratkaisevat Afganistanin vaalit

Christian Jokinen

Liittoutuminen uudelleen alueellisten ja etnisten voimamiesten kanssa palauttaisi Hamid Karzain sisäpolitiikan pääpiirteissään vuotta 2004 edeltäneeseen tilaan, jos Karzai valitaan uudelleen presidentiksi. Karzai oli kautensa alussa pitkälti riippuvainen komentajien myötämielisyydestä.

Afganistanissa järjestettiin 20.8. presidentin- ja lääninneuvoston vaalit. Lopullisia tuloksia voidaan odottaa vasta syyskuussa. Tätä kirjoittaessa presidentinvaalien pääkilpailijat, istuva presidentti Hamid Karzai sekä hänen haastajansa Abdullah Abdullah olivat kumpikin ehtineet julistautua vaalien voittajiksi. Mahdollista toista kierrosta varjostavat kapinallisten väkivalta, poliittiset lehmänkaupat sekä vilppiepäilyt.

Afganistanin vaaleja edelsi maan kapinallisten kiihtyvä väkivalta- ja pelottelukampanja. Vaikka itse vaalipäivänä kapinallisten ei onnistunut tehdä merkittäviä terroristi-iskuja, heidän uhkauksillaan rangaista vaaleissa äänestäjiä oli suora vaikutus laimeaksi jääneeseen äänestysintoon. Erityisesti kapinallisten sydänmailla maan etelä- ja itäosissa äänestysprosentti jäi katastrofaalisen matalaksi. Syynä laimeaksi jääneelle äänestysinnolle oli pelon lisäksi pettymys viime vuosien kehitykseen ja maan poliitikkoihin.

Vaali-intoa laimensivat ennen vaaleja solmitut poliittiset liittoumat. Aivan presidentinvaalien kynnykselle saakka näytti siltä, että kiistaton voittaja tulisi olemaan istuva presidentti Karzai. Karzai ei vaivautunut juuri kampanjoimaan, hänen vaalistrategianaan oli liittoutuminen entisten sotilaskomentajien, etnisten voimamiesten ja uskonnollisten konservatiivien kanssa. Hyväksymällä maailmalla tyrmistystä aiheuttaneen avioliittolain Karzai pönkitti kannatustaan konservatiivisissa uskonnollisissa piireissä – lain yhtenä pääarkkitehtina toimi vaikutusvaltainen ajatollah Asif Mohsini.

Karzain, 51,  näkökulmasta merkittävin vaalitaisto käytiin jo ehdokasrekisteröinnin yhteydessä. Suostuttelulla ja painostuksella Karzain onnistui varmistaa, ettei hänen oman etnisen ryhmänsä ja samalla Afganistanin isoimman väestöryhmän, pataanien, parista noussut varteenotettavaa haastajaa. Karzai pyrki keräämään ääniä myös muista etnisistä ryhmistä liittoutumalla perinteisten valtarakenteiden eli uskonnollisten, sotilaallisten ja taloudellisten johtohahmojen kanssa. Karzai esimerkiksi salli uzbekkien ja turkmeenien johtohahmon Abdul Rashid Dostumin palata Afganistaniin maanpaostaan Turkista juuri ennen vaaleja. Näin Karzai torjui Dostumin kannattajien uhkauksen antaa tukensa Karzain haastajalle Abdullahille.

Karzain liittoutuminen entisten komentajien kanssa osoittaa, kuinka sitkeitä perinteiset valtarakenteet ovat Afganistanissa.Karzain liittoutuminen entisten komentajien kanssa osoittaa, kuinka sitkeitä perinteiset valtarakenteet ovat Afganistanissa. Vuoden 2004 vaalien jälkeen Karzai pyrki heikentämään komentajien valtaa erottamalla heitä johtavista valtion viroista ja lähettämällä komentajia kaukana heidän tukialueistaan sijaitseviin virkoihin. Uudelleenliittoutuminen alueellisten ja etnisten voimamiesten kanssa palauttaisi Karzain uudelleenvalinnan myötä Afganistanin sisäpolitiikan pääpiirteissään vuotta 2004 edeltäneeseen tilaan, jolloin Karzai oli pitkälti riippuvainen komentajien myötämielisyydestä.

Täysin toisenlaista vaalistrategiaa on noudattanut Karzain haastaja, 48-vuotias maan entinen ulkoministeri Abdullah Abdullah. Hänen iskulauseensa ”toivo ja muutos” pyrki vetoamaan suoraan äänestäjiin ohi perinteisten valtarakenteiden. Abdullahin sanoma on uponnut erityisesti nuoriin äänestäjiin, jotka ovat etääntyneet perinteisestä vallasta, sekä perinteisesti liberaalimpiin kaupunkilaisiin. Myös afgaaninaisten on kerrottu suosineen modernina ja uudistusmielisenä pidettyä Abdullahia. Abdullahin uudistusmielisyys ja länsimaalaisuus eivät miellytä konservatiivisia uskonnollisia piirejä.

Abdullahin suuria ongelma on kuitenkin etnisyys: vaikka hänen isänsä oli pataani ja kotoisin pataanien ”pääkaupungista” Kandaharista, on Abdullah totuttu näkemään tadžikkien edustajana. Paitsi että hänen äitinsä oli tadžikki, Abdullah toimi tadžikkien suosiman Jamiat-i Islami -puolueen legendaarisen komentajan ja myöhemmin Afganistanin puolustusministerin Ahmed Shah Massudin avustajana ja lääkärinä ennen syyskuun 11. päivän iskuja.

Ajatus tadžikista maan presidenttinä on konservatiivisille pataaneille mahdoton ajatus – Afganistanin valtiota ovat hallinneet lähes aina pataanikuninkaat ja presidentit.

Oman ulottuvuutensa presidenttipeliin tuo naapurimaan Pakistanin suhtautuminen ehdokkaisiin. Tulevan presidentin on oltava ”ulkopoliittisesti luotettava”. Islamabadin näkökulmasta heikko pataanipresidentti Karzai on todennäköisesti mieluisampi vaihtoehto kuin tadžikki, jonka puolueen on Islamabadissa vuosikymmeniä epäilty olevan salaisessa liitossa Intian kanssa. Talibanit ilmoittivat pitävänsä vaaleja käsikirjoitettuina ja vastustavansa niitä jo periaatteesta. Talibanien propagandan näkökulmasta Abdullahin valinta presidentiksi loisi mahdollisuuden lietsoa etnistä vihaa tadžikkeja vastaan ja syöstä maa yhä vaikeampaan tilanteeseen.

Tulevan presidentin haasteet ovat mittavat. Hallinnon uudistamisen ja korruption vastustamisen rinnalla kapinallisilta tulisi riistää heidän saavuttamansa asema. Sekä Karzai että Abdullah ovat kertoneet olevansa halukkaita neuvottelemaan kapinallisten kanssa. Kapinalliset kokevat kuitenkin olevansa niskan päällä eivätkä näe tarvetta neuvotteluille. Samaan aikaan kärsimättömyys ja tappiomieliala valtaavat alaa Euroopassa. Ihmelääkkeitä Afganistanin tilanteen parantamiseksi ei ole kummallakaan presidenttiehdokkaalla. Ehdotetut ratkaisut, kuten paikallishallinnon tehostaminen ja afgaanien omien turvallisuusvoimien vahvistaminen, vievät vuosia.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää