Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Energiajärjestö soittaa hälytyskelloa

Maailma palasina

Olli-Matti Nykänen


Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) laaja tutkimus maailman öljyvaroista maalaa synkän kuvan öljyriippuvaiselle maailmalle. Kyseessä on ensimmäinen kattava selvitys maailman öljykentistä. IEA:n pääekonomistin Fatih Birolin mukaan öljytuotannon huippu voi olla edessä jo vuoden 2020 tienoilla, minkä jälkeen tuotanto supistuu nopeasti. Esimerkiksi Britannian hallitus on aiemmin arvioinut, että öljyntuotantoa voidaan kasvattaa ainakin vuoteen 2030 saakka.

Energiantuotanto on IEA:n mukaan käännekohdassa ja epäsuhta öljyn kasvavan kysynnän ja supistuvan tuotannon välillä kestämätön. Nykyisten öljykenttien tuotanto laskee sen mukaan 6,7 prosenttia vuodessa aiemmin arvioidun 3,7 prosentin sijaan. Tuotannon laskua lähitulevaisuudessa selittää osaltaan investointien puute, minkä vuoksi kasvu-uralle pyristelevä maailmantalous törmää ehkä jo ensi vuonna tuotannon pullonkaulaan ja huimasti kohoaviin hintoihin.

Fatih Birol varoittaa, että talouskasvu voi länsimaissa näivettyä kokonaan. Maailma tarvitsisi neljän Saudi-Arabian öljyvarat ylläpitääkseen nykyisen tuotantotason, eikä sekään riittäisi tyydyttämään kasvavaa kysyntää. Kilpailu supistuvista öljyvaroista kiristää kansainvälistä ilmapiiriä ja siirtää varoja tuottajamaihin.

Öljyvarojen riittävyyttä on tunnetusti vaikea arvioida, ja liian synkkiä ennusteita esitettiin esimerkiksi 1970-luvun öljykriisin aikana. Turvallisuuspoliittisista syistä useat maat pyrkivät salaamaan öljyvarojensa todellisen koon.
 
Ulkopolitiikka 3/2009

Aasia nousee, Afrikka edelleen aallonpohjassa

Tapani Vaahtoranta

Martin Scheinin: Periaatteen mies

Niina Sarkonen

Iranin toinen vallankumous

Kukka-Maaria Kuisma

EU lilliputtisarjaan YK:ssa

Pasi Nokelainen

Energiajärjestö soittaa hälytyskelloa

Olli-Matti Nykänen

Kapitalistinen manifesti: Ahneus on hyväksi (tiettyyn rajaan saakka)

Fareed Zakaria

Kapitalismin kivikkoinen voittokulku

Olli-Matti Nykänen

Yhdysvaltojen riippuvuus Kiinasta syvenee

Matti Nojonen

Talouskriisi vahvistaa Kiinan asemaa

Joonas Pörsti

Kööpenhaminan sopu vielä kaukana

Anna Korppoo ja Alex Luta

Suomi kisaa paikasta turvaneuvostossa

Pasi Nokelainen

Protestit vahvistivat Iranin kansalaisyhteiskuntaa

Liisa Liimatainen

Brasilia etsii mallia ja kumppaneita Aasiasta

Lauri Tähtinen

Kurdit luottavat öljyyn ja demokratiaan

Ville Ropponen

Puheenvuoro: Mihin Natossa sitoudutaan?

Juha Rainne

Yim Sung-joon: "Pohjois-Korea hakee Yhdysvaltain huomiota"

Kristian Kurki

Kolumni: Etniset jakolinjat ratkaisevat Afganistanin vaalit

Christian Jokinen

Muuri murtui, miten kävi illuusioiden?

Charly Salonius-Pasternak

Kirjatutka: Aktivismi Kiinassa kovilla

Hannele Pulkkinen

Kirjatutka: Kastittomien nousu

Tapio Tamminen

Kirjavieras: Rauha on ihmisen geeneissä

Niina Sarkonen

Kirjatutka: Ottakaa vastuu

Ville Ropponen

Kirjatutka: Väestönkasvu kiihdyttää ilmastonmuutosta

Tapani Vaahtoranta

Kirjatutka: Väliinputoaja vai oman tiensä kulkija?

Ville Ropponen

Kirjatutka: EU:n toimivaltaa liioitellaan

Eero Vuohula

Toisenlainen näkemys Gazan sodasta

Olli-Matti Nykänen

Lissabonin kujanjuoksu

Aaretti Siitonen

Nixonilta mallia Iran-politiikkaan

Barbara Zanchetta