Kööpenhaminassa neuvotellaan joulukuussa Kioton ilmastosopimuksen jatkosta. Ehdotetut päästövähennykset eivät vielä pysäytä ilmastonmuutosta.
Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan ilmasto ei
saisi lämmetä yli kahta astetta verrattuna esiteolliseen kauteen, jos halutaan
välttyä vaarallisilta ja peruuttamattomilta ympäristövaikutuksilta. Käytännössä kasvihuonekaasupäästöjen
olisi käännyttävä laskuun jo vuonna 2015.
Euroopan unionin tulkinnan mukaan teollistuneiden maiden pitäisi hyväksyä 25–40
prosentin vähennystavoitteet 2020 mennessä verrattuna vuoden 1990 päästöihin.
Vuoteen 2050 mennessä
kasvihuonekaasuja pitäisi vähentää 80–90 prosentilla. Maailmanlaajuisesti
päästöjä tulisi leikata puoleen vuoteen 2050 mennessä.
Poliittiseksi takarajaksi kansainvälisen ilmastosopimuksen solmimiselle on
asetettu Kööpenhaminan kokous joulukuussa. Neuvottelijoiden tehtävä on
haastava, koska päästövähennyksiin sitoutuneiden teollisuusmaiden lisäksi
osallistumaan on saatava myös Kioton pöytäkirjan ulkopuolelle jättäytynyt
Yhdysvallat sekä suurimmat kehittyvät maat Kiina ja Intia.
Kööpenhaminan sopimuksen edellytyksenä on Yhdysvaltain ja Kiinan yhteistyö, sillä
kummallekaan maista ei olisi poliittisesti mahdollista sitoutua
päästörajoituksiin ilman toisen osallistumista.
Kööpenhaminan sopimuksen edellytyksenä on Yhdysvaltain ja Kiinan yhteistyö, sillä
kummallekaan maista ei olisi poliittisesti mahdollista sitoutua
päästörajoituksiin ilman toisen osallistumista. Maat allekirjoittivat
heinäkuussa kahdenvälisen ilmastoyhteistyösopimuksen, joka koski muun muassa
energiayhteistyötä sekä teknologian kehittämistä ja siirtoa.
Asiakirjaa on kuitenkin arvosteltu liian kevyeksi sitoumukseksi Kiinan
puolelta, jotta se voisi taivuttaa Yhdysvaltain kongressin sitoutumaan koviin
päästövähennyksiin.
Ilman Kiinaa ja Intiaa ilmastonmuutoksen hillitseminen olisi lähes mahdotonta,
sillä maiden osuus globaaleista kokonaispäästöistä kasvaa jatkuvasti.
Yhdysvalloissa
sisäpolitiikka ratkaisee
Yhdysvaltain on kehitettävä kotimaista lainsäädäntöään ennen Kööpenhaminan
kokousta, jotta maa voisi sitoutua päästörajoituksiin kansainvälisellä
areenalla. Kongressin edustajainhuone hyväksyi kansallisen ilmastolain
kesäkuussa – senaatin
on vielä hyväksyttävä laki vähintään 60 äänellä sadasta, jotta se astuu
voimaan. Demokraattisenaattoreita on Edward Kennedyn kuoltua 59, joten laki
voi kaatua, jos kaikki republikaanit äänestävät lakia vastaan.
Ilmastolaki velvoittaisi Yhdysvallat vähentämään päästöjään 17 prosenttia
vuoden 2005 tasolta vuoteen 2020 mennessä, mikä vastaa hieman yli prosentin
vähennystä verrattuna vuoteen 1990. Vuoteen 2050 mennessä päästöjä tulisi
vähentää 83 prosentilla, ja maahan perustettaisiin myös kansallinen
päästökauppajärjestelmä.
Vaikka Yhdysvaltain Kööpenhaminaan tarjoama päästövähennystavoite on Kioton
tavoitetta vaatimattomampi, voidaan Obaman hallinnon sitoutumista
ilmastopolitiikkaan pitää vakavasti otettavana. Bushin hallinnon aikana
ilmastonmuutosta
ei pyritty hillitsemään, ja Yhdysvaltain päästöt kasvoivat voimakkaasti.
Nopeampien päästövähennysten pelätään käyvän kalliiksi amerikkalaisille veronmaksajille.
Washington on nyt keskittynyt erityisesti kahdenkeskeisiin neuvotteluihin
Kiinan kanssa. Turvatakseen oman teollisuutensa kansainvälisen kilpailukyvyn
sen on pidettävä huolta, että kasvihuonekaasupäästöistä maksetaan myös
kehittyvissä
talouksissa. Ilman Kiinan osallistumista sopimukseen Yhdysvaltain
kansainvälistä sitoutumista olisi vaikea perustella kotimaassa. Nyt sekä
amerikkalaiset poliitikot että kansalaiset ovat kuitenkin ottaneet
ilmastonmuutoksen tosissaan. Tämä tukee kansainvälisen sopimuksen syntymistä.
Kiina ei halua sitoutua
Maailman suurin kasvihuonekaasujen päästäjä Kiina ei ole sitoutunut
rajoituksiin Kioton pöytäkirjassa. Päästöt asukasta kohti ovat edelleen
alhaiset ja maan vastuu ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta on huomattavasti
pienempi kuin teollisuusmaiden.
Kioton neuvottelukierroksen jälkeen Kiinan talouden kasvaessa päästöt ovat
kuitenkin kasvaneet voimakkaasti lähes kaksinkertaistuen vuosien 1990 ja 2005
välillä. Kansainvälisen ilmastosopimuksen synnyn tunnustetaan kuitenkin olevan
maalle eduksi, sillä ilmastonmuutoksen uhka myönnetään myös Kiinassa.
Koska hallituksen tavoitteena on jatkuva talouskasvu ja kehitys, Kiina haluaa
pysytellä erossa sitovista päästörajoituksista. Kiinassa koetaan, että
länsimaat käyttävät ilmastosopimusta Kiinan talouskasvun suitsimiseen.
Kahdenkeskisissä
neuvotteluissa ilmastoyhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa Kiina on ainakin
toistaiseksi kieltäytynyt rajoittamasta päästöjään. Kiinalle keskeistä olisi
sekä teknologiansiirto, jotta kehitys voisi jatkua pienemmillä päästöillä, että
teollisuusmaiden rahoitus päästövähennystoimille.
Euroopan unioni sovittelijana
Euroopan unioni toimii pitkälti yhtenäisenä osapuolena kansainvälisissä
ilmastoneuvotteluissa. Yhdysvaltojen vetäydyttyä sopimuksesta EU on johtanut
Kioton pöytäkirjan toteuttamista luoden pitkälle kehitettyjä politiikkatoimia
kuten päästökauppajärjestelmän. Päästöt EU-15:ssa ovatkin laskeneet hieman.
Lisäksi 1990-luvun alkupuolen talousromahdus uusissa jäsenmaissa laski niiden
päästöjä roimasti. Näin niille jäi ”ylimääräisiä” päästöoikeuksia, jotka maat
toivat mukanaan unioniin liittyessään.
EU on julkistanut neuvottelukantansa pääsuunnat Kööpenhaminaa varten jo
varhaisessa vaiheessa ja johtanut keskustelua tavoitteista sitoutuen itse 20
prosentin päästövähennykseen vuosien 1990 ja 2020 välillä. Unioni on luvannut
tiukentaa tavoitettaan 30 prosenttiin, jos kansainvälinen ilmastosopimus
saavutetaan Kööpenhaminassa. EU:n tavoitetta on kritisoitu paljon helpommaksi
kuin miltä se ensi silmäyksellä näyttää, koska uusien jäsenmaiden ylimääräiset
päästökiintiöt helpottavat urakkaa huomattavasti.
Unioni on tehnyt paljon töitä kehitysmaiden roolin selkeyttämiseksi
Kööpenhaminan sopimuksessa. Se on muun muassa ehdottanut, että johtavat kehittyvät
maat laatisivat ns. vähähiilisen kehityksen suunnitelman, jossa määriteltäisiin
maiden itse rahoittamat päästövähennystoimet sekä ulkomaista tukea vaativat
toimet, jotta ne voisivat saada ulkopuolista rahoitusta. Päästövähennysten
mitattavuus ja raportointi on myös keskeistä. Unionin odotetaan ottavan
sovittelevan roolin Kööpenhaminassa.
Venäjä voi käydä hankalaksi
Venäjän kiinnostus Kioton pöytäkirjaan perustui
sopimuksen joustomekanismeihin,
joiden avulla maa olisi voinut hyötyä
taloudellisesti sille myönnetyistä ylimääräisistä päästöoikeuksista. Venäjä ei
kuitenkaan ole toistaiseksi myynyt näitä oikeuksia.
Kuten muidenkin siirtymätalouksien, Venäjän päästöt romahtivat taloudellisen taantuman seurauksena 1990-luvun alkupuolella ja pysyttelivät vielä vuonna 2006 kolmanneksen vuoden 1990 tasoa alempana. Kotimaista päästövähennyspolitiikkaa ei ole siten ollut tarpeen kehittää. Yhdysvaltain vetäydyttyä Kioton pöytäkirjasta Venäjä päätyi ratkaisevaan asemaan sopimuksen voimaansaattamisessa ja neuvotteli poliittisia etuuksia ratifiointia vastaan, kuten EU:n tuen maan liittymiselle maailmankauppajärjestö WTO:hon.
Ilmastonmuutoksesta ei ole Venäjällä
perinteisesti odotettu koituvan suurta haittaa, vaan sitä on pikemminkin
pidetty
edullisena maalle talvien lämmetessä ja pohjoisten merireittien avautuessa.
Ilmastonmuutoksesta ei ole Venäjällä
perinteisesti odotettu koituvan suurta haittaa, vaan sitä on pikemminkin
pidetty
edullisena maalle talvien lämmetessä ja pohjoisten merireittien avautuessa.
Ilmastonmuutoskeskustelu kuitenkin käynnistyi Venäjällä tänä keväänä
hallituksen
käsitellessä ns. ilmastodoktriinia. Siinä tarve saada aikaan kansainvälinen
ilmastosopimus pantiin merkille ainakin virallisesti. Venäjän hallitus haluaa
kuitenkin
varmistaa, etteivät ilmastotavoitteet
rajoita maan talouskasvua.
Presidentti Dmitri Medvedevin mukaan Venäjä voisi vähentää päästöjään 10–15 prosentilla vertailuvuodesta 1990 vuoteen 2020 mennessä, eli sitoutua ainoastaan ylläpitämään osan jo olemassa olevasta päästövähennyksestä. Tämä tarkoittaisi, että päästöjen kasvulle halutaan jatkossa jättää tilaa. Tärkeitä Venäjään liittyviä kysymyksiä ovat talouden rakennemuutoksen vuoksi ylimääräisiksi jääneiden päästöoikeuksien kohtelu sekä metsien hiilidioksidia sitovan vaikutuksen huomioonottaminen Kööpenhaminan sopimuksessa.
Historia osoittaa, että Moskova saattaa
hankaloittaa neuvotteluja saadakseen
itselleen edullisemman neuvottelutuloksen
ja osoittaakseen keskeisen asemansa
maailmanpolitiikassa.
Vastahakoinen Japani
Japanin Kiotossa hyväksymää 6 prosentin
vähennystavoitetta pidettiin maassa erittäin vaikeana saavuttaa sekä
epäreiluna,
koska Japani on jo vähentänyt päästöjään 1980-luvulla parantamalla
energiatehokkuutta. Tätä ei Kioton tavoitteessa
otettu huomioon. Vuodesta 1990 lähtien päästöt ovat jatkuvasti kasvaneet ja
2007 ne ylittivät vertailuvuoden
9 prosentilla. Koska maan energiatehokkuus
on jo korkea, Japani pyrkii Kioton pöytäkirjan tavoitteeseen ulkomaisia
päästöoikeuksia ostamalla, eikä kovin kunnianhimoista kotimaista
päästövähennyspolitiikkaa
ole kehitetty.
Pääministeri Taro Aso julkisti Kööpenhaminan
kokousta varten kotimaisiin
vähennyksiin perustuvan 15 prosentin
tavoitteen aikavälille 2005–2020. Vuoteen 1990 nähden tämä tarkoittaa 8
prosentin vähennystä. Vaikka luku ei juuri eroa Japanin tavoitteesta Kioton
pöytäkirjassa, Aso on painottanut, että se on itse asiassa vaikeampi saavuttaa
kuin EU:n tavoite, joka perustuu uusien jäsenmaiden mukanaan tuomiin päästöoikeuksiin.
Japani on ajanut lähinnä eri teollisuusalojen
päästörajoituksiin perustuvaa sopimusta turvatakseen kilpailukykynsä
kansainvälisillä markkinoilla. Kioton pöytäkirjan tavoitteen saavuttamiseen
liittyneiden vaikeuksien vuoksi edellistä hallitusta olisi voinut olla hankala
suostutella
sitoutumaan uusiin päästöleikkauksiin.
Elokuun lopun vaaleissa valtaan
noussut demokraattipuolue on asettanut Kööpenhaminan tavoitteeksi vähentää
päästöjä neljänneksellä vuoteen
2020 mennessä.
Intian asenne toraisa
Intia on suuren väestömääränsä vuoksi huomattava päästöjen aiheuttaja, vaikka
asukaskohtaiset päästöt ovatkin erittäin pienet kansainvälisessä vertailussa.
Maa onkin ajanut asukaskohtaisia päästöjä kansainväliseksi oikeudenmukaisuuden
mittariksi ilmastopolitiikassa. Intian tosin odotetaan
lähiaikoina ohittavan Venäjän maailman kolmanneksi suurimpana
päästäjänä: sen päästöt ovat kasvaneet
noin kolmanneksella vuosien 1990–2005 välillä.
Intian politiikan keskeisimpiä tavoitteita
ovat kehitys ja köyhyyden vähentäminen.
Päästöjen rajoittamisen uskotaan hidastavan näiden tavoitteiden saavuttamista.
Intian hallitus on irtisanoutunut vastuusta ilmastonmuutoksen aiheuttamiseen
ja vaatii, että teollistuneet maat vähentävät päästöjä, koska ne ovat ongelman
aiheuttaneetkin.
Käytännössä Intia on ainakin toistaiseksi
kieltäytynyt asettamasta päästörajoitustavoitetta
ja haluaa esiintyä köyhien
maiden johtajana teollistunutta pohjoista vastaan. Intia vaatii, että
teollisuusmaiden on rahoitettava kehitysmaiden
päästövähennykset. Kööpenhaminassa
maan asenteen odotetaan olevan
riitaisa.
Kööpenhaminasta
toivotaan periaatteita
Kirjoitushetkeen mennessä – kun Kööpenhaminan
kokoukseen on neljä kuukautta
– suurten päästäjien esittämät sitoumukset eivät rajoittaisi merkittävästi
globaaleja päästöjä. Tätä vauhtia myös Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n
suosittelema kahden asteen lämpenemisraja
ylittyisi.
Heinäkuussa teollisuusmaaryhmä G8, joka on tärkeä foorumi päästöistä vastaavien
maiden vuoropuhelulle, tosin ilmoitti vähentävänsä päästöjä 80 prosentilla
vuoteen 2050 mennessä. Vaikka tällaiset julistukset eivät olekaan laillisesti
sitovia, ne kuvaavat suurten päästäjien
ilmastopolitiikalle antamaa painoarvoa
ja antavat toivoa kansainvälisille ilmastoneuvotteluille.
Myös maailmanlaajuinen talouskriisi
on sekoittanut tänä vuonna päättäjien prioriteetteja. Kriisi vaikuttaa
halukkuuteen
sitoutua päästövähennyksiin, sillä päästöjen leikkaaminen maksaa rahaa, jota
hallituksilla on nyt vähemmän. Talouskriisin
vaikutukset tuntuvat myös äänestäjien elämässä juuri nyt, kun ilmastonmuutosta
pidetään lähinnä tulevaisuuden
uhkana.
Kukaan tuskin enää odottaa Kööpenhaminasta
täydellistä sopimusta, joka
ratkaisisi ilmastonmuutoksen aiheuttamat
ongelmat. Kokous on silti tärkeä merkkipaalu kansainvälisen poliittisen tahdon
näyttäjänä.
Jos Kööpenhaminasta tuodaan mukana hyvät peruspilarit, joiden avulla voidaan luoda kattava sopimusjärjestelmä seuraavien vuosien aikana, kokousta ei pidä nähdä epäonnistumisena. Pahin mahdollinen lopputulos olisi sitoutuminen liian löyhiin pitkän aikavälin päästötavoitteisiin, jotka johtaisivat ilmastonmuutoksen karkaamiseen ihmiskunnan käsistä.