Yim Sung-joon: "Pohjois-Korea hakee Yhdysvaltain huomiota"

Kristian Kurki

Pohjois-Korean viimeaikaiset provokaatiot ovat jälleen tulehduttaneet suhteita Korean niemimaalla. Pjongjang tyyntyy vasta saatuaan varteenotettavia kannustimia, uskoo eteläkorealainen suurlähettiläs Yim Sung-joon.

kuva Tuomas Kortteinen

 Kahteen valtioon jakautuneel­la Korean niemimaalla rau­ha onaina ollut vaakalau­dalla, mutta viime aikoina lauta on ollut tavallistakiikkerämpi. Keväällä Pohjois-Korean sotaisa reto­riikka, Etelä-Korean vanhoillinen hal­linto ja molempien osapuolten jousta­mattomuus kiristi maidenvälejä niin, että pelättiin jo aseellista yhteenottoa. Elokuussa maiden välittaas lämpenivät, kun pohjoisen delegaatio yllättäen vie­raili Soulissa.

Tilanteen vakavuutta ei silti pidä vähätellä. Pohjois-Korean viimeaikaiset provokaatiot ovat olleet todellisia. Jo viime vuoden puolella maaperui suun­nitelmansa kiinalaisten turistien viisumi­hakemusten helpottamiseksi.

Pian tämän jälkeen keinot kovenivat: helmi- ja huhtikuussaPohjois-Korea teki ohjuskokeita ja toukokuussa se nosti panokset huippuunsa suorittamalla ydinkokeen. Samalla maa ilmoitti, ettei sitä enää sido vuoden 1953 aseleposopi­mus, joka päätti Korean sodan.

Ulkopoliittisessa instituutissa vierail­lut eteläkorealainensuurlähettiläs Yim Sung-joon kertoi maansa pohjoisnaapu­rin noudattavan jo pidempään jatkunut­ta linjaa.

”Pohjois-Korean hallinto käyttää sotaisaa retoriikkaakeinona lypsää kan­sainväliseltä yhteisöltä avustuksia ja myönnytyksiä. Tästäon tullut sille elin­ehto”, Korean suurimman kansainvälis­tä henkilövaihtoa edistävän säätiön Ko­rea Foundationin johtaja Yim luonnehtii.

Sodalla peloteltu ennenkin

Pohjois-Korean uutislähetyksistä ja jul­kilausunnoista päätellen maa on jälleen valmiina sotaan. Korean niemimaalla sodan mahdollisuus on aina läsnä ja maiden välinen raja-alue – niin sanottu demilitarisoituvyöhyke – on maailman kaikista raja-alueista aseistetuin.

Sodan uhka tuntuu kuitenkin etäisel­tä, sillä yhteenottoolisi intensiivinen ja äärimmäisen tuhoisa molemmille Ko­reoille. Etelällä on pelissä suurella vaival­la hankittu vakaus ja vauraus, pohjoisel­la jopa itsevaltion olemassaolo. Kum­mallakaan ei ole varaa sotaan.

Pohjois-Koreasta kehkeytyi kansain­välisen yhteisön kauhukakara kylmän sodan päättymisen aikoihin. ”1960-luvun loppupuolelle, jopa1970-luvun alkupuo­lelle saakka Pohjois-Korea oli Etelä-Ko­reaa vauraampi maa. Se sai runsaasti tu­kea Neuvostoliitolta ja kehitti teollisuut­taan, kun taas Etelä-Korean talous perus­tui maatalouteen”, Yim valaisee.

1970- ja 80-luvut olivat Etelä-Kore­alle kuitenkin ripeäntalouskasvun aikaa, eikä pohjoisen kangistunut suunnitelma­talous pysynytperässä. ”Neuvostoliitto, Pohjois-Korean tärkein sponsori, luhistui samaanaikaan kun Etelä-Korea isännöi olympialaisia ja vaurastui vauhdilla. Pjongjangin johto eristäytyi eristäytymis­tään, kun Kiina solmi diplomaattisuhteet Etelä-Koreaan 1990-luvun alussa.”

Vaikka Pohjois-Korean varallisuus ei ollut verrattavissa etelänaapuriin, armei­jan ylläpitoon siirrettiin kaikki liikenevät varat.Vuonna 1995 virallistettiin son­gun-linja, jonka mukaan asevoimat tule­vat tärkeysjärjestyksessä aina ensimmäi­senä. Kukaan muu ei pysty takaamaan Pohjois-Korealle vahvaa asemaa ja vau­rasta tulevaisuutta.

Nyt Pohjois-Korean armeijalla, Kan­san vapautusarmeijalla, on hallussaan ohjuksia sekä kokeista päätellen myös ydinaseita. Vuodesta 2005 käydyissä kuuskanta-neuvotteluissa, joihin on osal­listunut Pohjois-Korean lisäksi Etelä-Korea, Yhdysvallat, Kiina, Venäjä ja Ja­pani, on lähtien pyritty estämään Poh­jois-Korean ydinasekehittely. Ratkaisuun ei ole kuitenkaan päästy.”Kuuskanta-neuvotteluissa ei ole tarjottu Pjongjan­gille riittävää kannustinta ydinasekehit­telyn lopettamiselle”, Yim arvioi.

Kiina toivoo vakaata naapuruutta

Vaikka köyhän Pohjois-Korean luhistu­mista on odotettu jo 20 vuotta, se tuntuu selviävän kaikista vastoinkäymisistä. Tärkeä tukija on jo pitkään ollut Kiina, joka Yimin mukaan vie tavaraa Pohjois-Koreaan noin kahdenmiljardin dollarin edestä vuosittain. Ainoa kansainvälinen lentoreitti Pjongjangista kulkee Pekin­giin, ja valtiovierailuja tehdään aika ajoin.

On kuitenkin virhe kuvitella, että suuren Kiinan ja pienen Pohjois-Korean läheinen suhde perustuisi solidaarisuu­teen tai yhteisiin arvoihin. Pekingin tuki Pjongjangille ei ole veljeilyä, vaan reaalipolitiikkaa, jonka taustalla on huoli lähialueen turvallisuusrakenteiden mul­listuksesta.

Pohjois-Korea on käytännöllinen puskuri Kiinan jaYhdysvaltojen kanssa liittoutuneen Etelä-Korean välissä. Pe­kingin avustukset Pohjois-Korealle jat­kuvat, vaikka maiden johdot olisivat tukkanuottasilla.”Kiinan on helpompi olla niin kauan kuin yhdysvaltalaiset joukot pysyvät 500 kilometrin päässä, Etelä-Korean puolella”, Yim summaa.

Viime aikojen uhittelu on myös liitet­ty Pohjois-Koreanjohtajan Kim Jong-ilin heikentyneeseen terveydentilaan. Johta­jan kerrottiin saaneen aivoverenvuodon kesällä 2008, minkä jälkeen hän oli pit­kään poissa parrasvaloista. Huhuttiin jopa, että hyvästä ruuasta ja konjakista nauttiva johtaja olisi kaikessa hiljaisuu­dessa menehtynyt. 67-vuotias, harmaan­tunut Kim esiintyi kuitenkin viestimissä jälleen tämän vuoden keväällä, tosin hän näytti selvästi heikentyneeltä.

Kimin dynastia jatkunee

Kimin huonontunut terveys on herättä­nyt kysymyksen hänenseuraajastaan. Perinteisesti patriarkaalisessa Pohjois-Koreassa luonnollinen kruununperijä olisi Kimin kolmesta pojasta vanhin Kim Jong-nam, mutta omien sanojensa mu­kaan häntä ei kiinnosta politiikka. Kim Jong-nam on nähty usein kasinoissa Kiinan uhkapeliparatiisissa, Macaossa.

”Nykyisten tietojen mukaan Kim Jong-ilin seuraajaksi olisi nousemassa hänen nuorin poikansa Kim Jong-un, mutta tätäkään ei voi varmuudella tietää. Hänhän on vielä nuori, vasta noin 27-vuotias”, sanoo Yim.

Jong-unista tiedetään hyvin vähän, jopa hänen syntymävuotensa on hämä­rän peitossa. Luonteeltaan Jong-unin sanotaan olevan tullut isäänsä – ehdo­ton ja jopa armoton. Suurlähettiläs Yim osaa kertoa, että Jong-un on todennä­köisesti opiskellut peitenimellä Bernissä Sveitsissä.”Siellä hän kuulemma vitsai­li olevansa Pohjois-Korean hirmuvalti­aan poika.”

Yimin mukaan Pohjois-Korean oh­jus- ja ydinkokeet eivät välttämättä liity Kim Jong-ilin sairasteluun. ”Joidenkin asiantuntijoidenmukaan kokeet olisi ehkä toteutettu Kim Jong-ilin sairastelus­ta huolimatta.”

Ironisinta Korean niemimaan kahtia ­jaossa on, että Koreoiden kohtalo ei enää ole niiden omissa käsissä. ”Etelä-Korean kansa on jakaantunut kahteen ryhmään: toinen puoltaa maltillista linjaa pohjois­ta kohtaan ja toinen suhtautuu myönny­tyksiin kriittisesti. Toisaalta Pohjois-Korea ei pelottelullaan edes tavoittele Etelä-Korean hallitusta. Se haluaa huo­miota Yhdysvalloilta.”

Yimin mukaan Bushin republikaani­nen hallinto oli hankala pala Pjongjan­gille, mutta nyt ollaan jälleen toiveikkai­ta. Demokraattien edellisellä kaudella Clintonin aikaan Pohjois-Korea sai kai­paamaansa huomiota. Jopa ulkoministe­ri Madeleine Albright vieraili Pjongjan­gissa.

”Nyt Pohjois-Korea kutsuu Obamaa neuvottelupöytään, mutta Obaman hal­linnon Itä-Aasian strategia on todennä­köisesti vielä kesken jasillä riittää muu­takin mietittävää, kuten Afganistan, Iran ja talouskriisi. Ratkaisua Korean niemi­maan tilanteelle joudutaan odottamaan ehkä ensi vuoden puolelle asti.”

Kristian Kurki

Kirjoittaja toimii tutkimusassistenttina Ulkopoliittisessa instituutissa

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää