Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Yim Sung-joon: "Pohjois-Korea hakee Yhdysvaltain huomiota"

Kristian Kurki

Pohjois-Korean viimeaikaiset provokaatiot ovat jälleen tulehduttaneet suhteita Korean niemimaalla. Pjongjang tyyntyy vasta saatuaan varteenotettavia kannustimia, uskoo eteläkorealainen suurlähettiläs Yim Sung-joon.

Yim Sung-joon:
kuva Tuomas Kortteinen

 Kahteen valtioon jakautuneel­la Korean niemimaalla rau­ha onaina ollut vaakalau­dalla, mutta viime aikoina lauta on ollut tavallistakiikkerämpi. Keväällä Pohjois-Korean sotaisa reto­riikka, Etelä-Korean vanhoillinen hal­linto ja molempien osapuolten jousta­mattomuus kiristi maidenvälejä niin, että pelättiin jo aseellista yhteenottoa. Elokuussa maiden välittaas lämpenivät, kun pohjoisen delegaatio yllättäen vie­raili Soulissa.

Tilanteen vakavuutta ei silti pidä vähätellä. Pohjois-Korean viimeaikaiset provokaatiot ovat olleet todellisia. Jo viime vuoden puolella maaperui suun­nitelmansa kiinalaisten turistien viisumi­hakemusten helpottamiseksi.

Pian tämän jälkeen keinot kovenivat: helmi- ja huhtikuussaPohjois-Korea teki ohjuskokeita ja toukokuussa se nosti panokset huippuunsa suorittamalla ydinkokeen. Samalla maa ilmoitti, ettei sitä enää sido vuoden 1953 aseleposopi­mus, joka päätti Korean sodan.

Ulkopoliittisessa instituutissa vierail­lut eteläkorealainensuurlähettiläs Yim Sung-joon kertoi maansa pohjoisnaapu­rin noudattavan jo pidempään jatkunut­ta linjaa.

”Pohjois-Korean hallinto käyttää sotaisaa retoriikkaakeinona lypsää kan­sainväliseltä yhteisöltä avustuksia ja myönnytyksiä. Tästäon tullut sille elin­ehto”, Korean suurimman kansainvälis­tä henkilövaihtoa edistävän säätiön Ko­rea Foundationin johtaja Yim luonnehtii.

Sodalla peloteltu ennenkin

Pohjois-Korean uutislähetyksistä ja jul­kilausunnoista päätellen maa on jälleen valmiina sotaan. Korean niemimaalla sodan mahdollisuus on aina läsnä ja maiden välinen raja-alue – niin sanottu demilitarisoituvyöhyke – on maailman kaikista raja-alueista aseistetuin.

Sodan uhka tuntuu kuitenkin etäisel­tä, sillä yhteenottoolisi intensiivinen ja äärimmäisen tuhoisa molemmille Ko­reoille. Etelällä on pelissä suurella vaival­la hankittu vakaus ja vauraus, pohjoisel­la jopa itsevaltion olemassaolo. Kum­mallakaan ei ole varaa sotaan.

Pohjois-Koreasta kehkeytyi kansain­välisen yhteisön kauhukakara kylmän sodan päättymisen aikoihin. ”1960-luvun loppupuolelle, jopa1970-luvun alkupuo­lelle saakka Pohjois-Korea oli Etelä-Ko­reaa vauraampi maa. Se sai runsaasti tu­kea Neuvostoliitolta ja kehitti teollisuut­taan, kun taas Etelä-Korean talous perus­tui maatalouteen”, Yim valaisee.

1970- ja 80-luvut olivat Etelä-Kore­alle kuitenkin ripeäntalouskasvun aikaa, eikä pohjoisen kangistunut suunnitelma­talous pysynytperässä. ”Neuvostoliitto, Pohjois-Korean tärkein sponsori, luhistui samaanaikaan kun Etelä-Korea isännöi olympialaisia ja vaurastui vauhdilla. Pjongjangin johto eristäytyi eristäytymis­tään, kun Kiina solmi diplomaattisuhteet Etelä-Koreaan 1990-luvun alussa.”

Vaikka Pohjois-Korean varallisuus ei ollut verrattavissa etelänaapuriin, armei­jan ylläpitoon siirrettiin kaikki liikenevät varat.Vuonna 1995 virallistettiin son­gun-linja, jonka mukaan asevoimat tule­vat tärkeysjärjestyksessä aina ensimmäi­senä. Kukaan muu ei pysty takaamaan Pohjois-Korealle vahvaa asemaa ja vau­rasta tulevaisuutta.

Nyt Pohjois-Korean armeijalla, Kan­san vapautusarmeijalla, on hallussaan ohjuksia sekä kokeista päätellen myös ydinaseita. Vuodesta 2005 käydyissä kuuskanta-neuvotteluissa, joihin on osal­listunut Pohjois-Korean lisäksi Etelä-Korea, Yhdysvallat, Kiina, Venäjä ja Ja­pani, on lähtien pyritty estämään Poh­jois-Korean ydinasekehittely. Ratkaisuun ei ole kuitenkaan päästy.”Kuuskanta-neuvotteluissa ei ole tarjottu Pjongjan­gille riittävää kannustinta ydinasekehit­telyn lopettamiselle”, Yim arvioi.

Kiina toivoo vakaata naapuruutta

Vaikka köyhän Pohjois-Korean luhistu­mista on odotettu jo 20 vuotta, se tuntuu selviävän kaikista vastoinkäymisistä. Tärkeä tukija on jo pitkään ollut Kiina, joka Yimin mukaan vie tavaraa Pohjois-Koreaan noin kahdenmiljardin dollarin edestä vuosittain. Ainoa kansainvälinen lentoreitti Pjongjangista kulkee Pekin­giin, ja valtiovierailuja tehdään aika ajoin.

On kuitenkin virhe kuvitella, että suuren Kiinan ja pienen Pohjois-Korean läheinen suhde perustuisi solidaarisuu­teen tai yhteisiin arvoihin. Pekingin tuki Pjongjangille ei ole veljeilyä, vaan reaalipolitiikkaa, jonka taustalla on huoli lähialueen turvallisuusrakenteiden mul­listuksesta.

Pohjois-Korea on käytännöllinen puskuri Kiinan jaYhdysvaltojen kanssa liittoutuneen Etelä-Korean välissä. Pe­kingin avustukset Pohjois-Korealle jat­kuvat, vaikka maiden johdot olisivat tukkanuottasilla.”Kiinan on helpompi olla niin kauan kuin yhdysvaltalaiset joukot pysyvät 500 kilometrin päässä, Etelä-Korean puolella”, Yim summaa.

Viime aikojen uhittelu on myös liitet­ty Pohjois-Koreanjohtajan Kim Jong-ilin heikentyneeseen terveydentilaan. Johta­jan kerrottiin saaneen aivoverenvuodon kesällä 2008, minkä jälkeen hän oli pit­kään poissa parrasvaloista. Huhuttiin jopa, että hyvästä ruuasta ja konjakista nauttiva johtaja olisi kaikessa hiljaisuu­dessa menehtynyt. 67-vuotias, harmaan­tunut Kim esiintyi kuitenkin viestimissä jälleen tämän vuoden keväällä, tosin hän näytti selvästi heikentyneeltä.

Kimin dynastia jatkunee

Kimin huonontunut terveys on herättä­nyt kysymyksen hänenseuraajastaan. Perinteisesti patriarkaalisessa Pohjois-Koreassa luonnollinen kruununperijä olisi Kimin kolmesta pojasta vanhin Kim Jong-nam, mutta omien sanojensa mu­kaan häntä ei kiinnosta politiikka. Kim Jong-nam on nähty usein kasinoissa Kiinan uhkapeliparatiisissa, Macaossa.

”Nykyisten tietojen mukaan Kim Jong-ilin seuraajaksi olisi nousemassa hänen nuorin poikansa Kim Jong-un, mutta tätäkään ei voi varmuudella tietää. Hänhän on vielä nuori, vasta noin 27-vuotias”, sanoo Yim.

Jong-unista tiedetään hyvin vähän, jopa hänen syntymävuotensa on hämä­rän peitossa. Luonteeltaan Jong-unin sanotaan olevan tullut isäänsä – ehdo­ton ja jopa armoton. Suurlähettiläs Yim osaa kertoa, että Jong-un on todennä­köisesti opiskellut peitenimellä Bernissä Sveitsissä.”Siellä hän kuulemma vitsai­li olevansa Pohjois-Korean hirmuvalti­aan poika.”

Yimin mukaan Pohjois-Korean oh­jus- ja ydinkokeet eivät välttämättä liity Kim Jong-ilin sairasteluun. ”Joidenkin asiantuntijoidenmukaan kokeet olisi ehkä toteutettu Kim Jong-ilin sairastelus­ta huolimatta.”

Ironisinta Korean niemimaan kahtia ­jaossa on, että Koreoiden kohtalo ei enää ole niiden omissa käsissä. ”Etelä-Korean kansa on jakaantunut kahteen ryhmään: toinen puoltaa maltillista linjaa pohjois­ta kohtaan ja toinen suhtautuu myönny­tyksiin kriittisesti. Toisaalta Pohjois-Korea ei pelottelullaan edes tavoittele Etelä-Korean hallitusta. Se haluaa huo­miota Yhdysvalloilta.”

Yimin mukaan Bushin republikaani­nen hallinto oli hankala pala Pjongjan­gille, mutta nyt ollaan jälleen toiveikkai­ta. Demokraattien edellisellä kaudella Clintonin aikaan Pohjois-Korea sai kai­paamaansa huomiota. Jopa ulkoministe­ri Madeleine Albright vieraili Pjongjan­gissa.

”Nyt Pohjois-Korea kutsuu Obamaa neuvottelupöytään, mutta Obaman hal­linnon Itä-Aasian strategia on todennä­köisesti vielä kesken jasillä riittää muu­takin mietittävää, kuten Afganistan, Iran ja talouskriisi. Ratkaisua Korean niemi­maan tilanteelle joudutaan odottamaan ehkä ensi vuoden puolelle asti.”

 

Kristian Kurki

Kirjoittaja toimii tutkimusassistenttina Ulkopoliittisessa instituutissa

 

 
Ulkopolitiikka 3/2009

Aasia nousee, Afrikka edelleen aallonpohjassa

Tapani Vaahtoranta

Martin Scheinin: Periaatteen mies

Niina Sarkonen

Iranin toinen vallankumous

Kukka-Maaria Kuisma

EU lilliputtisarjaan YK:ssa

Pasi Nokelainen

Energiajärjestö soittaa hälytyskelloa

Olli-Matti Nykänen

Kapitalistinen manifesti: Ahneus on hyväksi (tiettyyn rajaan saakka)

Fareed Zakaria

Kapitalismin kivikkoinen voittokulku

Olli-Matti Nykänen

Yhdysvaltojen riippuvuus Kiinasta syvenee

Matti Nojonen

Talouskriisi vahvistaa Kiinan asemaa

Joonas Pörsti

Kööpenhaminan sopu vielä kaukana

Anna Korppoo ja Alex Luta

Suomi kisaa paikasta turvaneuvostossa

Pasi Nokelainen

Protestit vahvistivat Iranin kansalaisyhteiskuntaa

Liisa Liimatainen

Brasilia etsii mallia ja kumppaneita Aasiasta

Lauri Tähtinen

Kurdit luottavat öljyyn ja demokratiaan

Ville Ropponen

Puheenvuoro: Mihin Natossa sitoudutaan?

Juha Rainne

Yim Sung-joon: "Pohjois-Korea hakee Yhdysvaltain huomiota"

Kristian Kurki

Kolumni: Etniset jakolinjat ratkaisevat Afganistanin vaalit

Christian Jokinen

Muuri murtui, miten kävi illuusioiden?

Charly Salonius-Pasternak

Kirjatutka: Aktivismi Kiinassa kovilla

Hannele Pulkkinen

Kirjatutka: Kastittomien nousu

Tapio Tamminen

Kirjavieras: Rauha on ihmisen geeneissä

Niina Sarkonen

Kirjatutka: Ottakaa vastuu

Ville Ropponen

Kirjatutka: Väestönkasvu kiihdyttää ilmastonmuutosta

Tapani Vaahtoranta

Kirjatutka: Väliinputoaja vai oman tiensä kulkija?

Ville Ropponen

Kirjatutka: EU:n toimivaltaa liioitellaan

Eero Vuohula

Toisenlainen näkemys Gazan sodasta

Olli-Matti Nykänen

Lissabonin kujanjuoksu

Aaretti Siitonen

Nixonilta mallia Iran-politiikkaan

Barbara Zanchetta