Pohjois-Korean viimeaikaiset provokaatiot ovat jälleen tulehduttaneet suhteita Korean niemimaalla. Pjongjang tyyntyy vasta saatuaan varteenotettavia kannustimia, uskoo eteläkorealainen suurlähettiläs Yim Sung-joon.
Kahteen valtioon jakautuneella Korean niemimaalla rauha onaina ollut vaakalaudalla, mutta viime aikoina lauta on ollut tavallistakiikkerämpi. Keväällä Pohjois-Korean sotaisa retoriikka, Etelä-Korean vanhoillinen hallinto ja molempien osapuolten joustamattomuus kiristi maidenvälejä niin, että pelättiin jo aseellista yhteenottoa. Elokuussa maiden välittaas lämpenivät, kun pohjoisen delegaatio yllättäen vieraili Soulissa.
Tilanteen vakavuutta ei silti pidä vähätellä. Pohjois-Korean viimeaikaiset provokaatiot ovat olleet todellisia. Jo viime vuoden puolella maaperui suunnitelmansa kiinalaisten turistien viisumihakemusten helpottamiseksi.
Pian tämän jälkeen keinot kovenivat: helmi- ja huhtikuussaPohjois-Korea teki ohjuskokeita ja toukokuussa se nosti panokset huippuunsa suorittamalla ydinkokeen. Samalla maa ilmoitti, ettei sitä enää sido vuoden 1953 aseleposopimus, joka päätti Korean sodan.
Ulkopoliittisessa instituutissa vieraillut eteläkorealainensuurlähettiläs Yim Sung-joon kertoi maansa pohjoisnaapurin noudattavan jo pidempään jatkunutta linjaa.
”Pohjois-Korean hallinto käyttää sotaisaa retoriikkaakeinona lypsää kansainväliseltä yhteisöltä avustuksia ja myönnytyksiä. Tästäon tullut sille elinehto”, Korean suurimman kansainvälistä henkilövaihtoa edistävän säätiön Korea Foundationin johtaja Yim luonnehtii.
Pohjois-Korean uutislähetyksistä ja julkilausunnoista päätellen maa on jälleen valmiina sotaan. Korean niemimaalla sodan mahdollisuus on aina läsnä ja maiden välinen raja-alue – niin sanottu demilitarisoituvyöhyke – on maailman kaikista raja-alueista aseistetuin.
Sodan uhka tuntuu kuitenkin etäiseltä, sillä yhteenottoolisi intensiivinen ja äärimmäisen tuhoisa molemmille Koreoille. Etelällä on pelissä suurella vaivalla hankittu vakaus ja vauraus, pohjoisella jopa itsevaltion olemassaolo. Kummallakaan ei ole varaa sotaan.
Pohjois-Koreasta kehkeytyi kansainvälisen yhteisön kauhukakara kylmän sodan päättymisen aikoihin. ”1960-luvun loppupuolelle, jopa1970-luvun alkupuolelle saakka Pohjois-Korea oli Etelä-Koreaa vauraampi maa. Se sai runsaasti tukea Neuvostoliitolta ja kehitti teollisuuttaan, kun taas Etelä-Korean talous perustui maatalouteen”, Yim valaisee.
1970- ja 80-luvut olivat Etelä-Korealle kuitenkin ripeäntalouskasvun aikaa, eikä pohjoisen kangistunut suunnitelmatalous pysynytperässä. ”Neuvostoliitto, Pohjois-Korean tärkein sponsori, luhistui samaanaikaan kun Etelä-Korea isännöi olympialaisia ja vaurastui vauhdilla. Pjongjangin johto eristäytyi eristäytymistään, kun Kiina solmi diplomaattisuhteet Etelä-Koreaan 1990-luvun alussa.”
Vaikka Pohjois-Korean varallisuus ei ollut verrattavissa etelänaapuriin, armeijan ylläpitoon siirrettiin kaikki liikenevät varat.Vuonna 1995 virallistettiin songun-linja, jonka mukaan asevoimat tulevat tärkeysjärjestyksessä aina ensimmäisenä. Kukaan muu ei pysty takaamaan Pohjois-Korealle vahvaa asemaa ja vaurasta tulevaisuutta.
Nyt Pohjois-Korean armeijalla, Kansan vapautusarmeijalla, on hallussaan ohjuksia sekä kokeista päätellen myös ydinaseita. Vuodesta 2005 käydyissä kuuskanta-neuvotteluissa, joihin on osallistunut Pohjois-Korean lisäksi Etelä-Korea, Yhdysvallat, Kiina, Venäjä ja Japani, on lähtien pyritty estämään Pohjois-Korean ydinasekehittely. Ratkaisuun ei ole kuitenkaan päästy.”Kuuskanta-neuvotteluissa ei ole tarjottu Pjongjangille riittävää kannustinta ydinasekehittelyn lopettamiselle”, Yim arvioi.
Vaikka köyhän Pohjois-Korean luhistumista on odotettu jo 20 vuotta, se tuntuu selviävän kaikista vastoinkäymisistä. Tärkeä tukija on jo pitkään ollut Kiina, joka Yimin mukaan vie tavaraa Pohjois-Koreaan noin kahdenmiljardin dollarin edestä vuosittain. Ainoa kansainvälinen lentoreitti Pjongjangista kulkee Pekingiin, ja valtiovierailuja tehdään aika ajoin.
On kuitenkin virhe kuvitella, että suuren Kiinan ja pienen Pohjois-Korean läheinen suhde perustuisi solidaarisuuteen tai yhteisiin arvoihin. Pekingin tuki Pjongjangille ei ole veljeilyä, vaan reaalipolitiikkaa, jonka taustalla on huoli lähialueen turvallisuusrakenteiden mullistuksesta.
Pohjois-Korea on käytännöllinen puskuri Kiinan jaYhdysvaltojen kanssa liittoutuneen Etelä-Korean välissä. Pekingin avustukset Pohjois-Korealle jatkuvat, vaikka maiden johdot olisivat tukkanuottasilla.”Kiinan on helpompi olla niin kauan kuin yhdysvaltalaiset joukot pysyvät 500 kilometrin päässä, Etelä-Korean puolella”, Yim summaa.
Viime aikojen uhittelu on myös liitetty Pohjois-Koreanjohtajan Kim Jong-ilin heikentyneeseen terveydentilaan. Johtajan kerrottiin saaneen aivoverenvuodon kesällä 2008, minkä jälkeen hän oli pitkään poissa parrasvaloista. Huhuttiin jopa, että hyvästä ruuasta ja konjakista nauttiva johtaja olisi kaikessa hiljaisuudessa menehtynyt. 67-vuotias, harmaantunut Kim esiintyi kuitenkin viestimissä jälleen tämän vuoden keväällä, tosin hän näytti selvästi heikentyneeltä.
Kimin huonontunut terveys on herättänyt kysymyksen hänenseuraajastaan. Perinteisesti patriarkaalisessa Pohjois-Koreassa luonnollinen kruununperijä olisi Kimin kolmesta pojasta vanhin Kim Jong-nam, mutta omien sanojensa mukaan häntä ei kiinnosta politiikka. Kim Jong-nam on nähty usein kasinoissa Kiinan uhkapeliparatiisissa, Macaossa.
”Nykyisten tietojen mukaan Kim Jong-ilin seuraajaksi olisi nousemassa hänen nuorin poikansa Kim Jong-un, mutta tätäkään ei voi varmuudella tietää. Hänhän on vielä nuori, vasta noin 27-vuotias”, sanoo Yim.
Jong-unista tiedetään hyvin vähän, jopa hänen syntymävuotensa on hämärän peitossa. Luonteeltaan Jong-unin sanotaan olevan tullut isäänsä – ehdoton ja jopa armoton. Suurlähettiläs Yim osaa kertoa, että Jong-un on todennäköisesti opiskellut peitenimellä Bernissä Sveitsissä.”Siellä hän kuulemma vitsaili olevansa Pohjois-Korean hirmuvaltiaan poika.”
Yimin mukaan Pohjois-Korean ohjus- ja ydinkokeet eivät välttämättä liity Kim Jong-ilin sairasteluun. ”Joidenkin asiantuntijoidenmukaan kokeet olisi ehkä toteutettu Kim Jong-ilin sairastelusta huolimatta.”
Ironisinta Korean niemimaan kahtia jaossa on, että Koreoiden kohtalo ei enää ole niiden omissa käsissä. ”Etelä-Korean kansa on jakaantunut kahteen ryhmään: toinen puoltaa maltillista linjaa pohjoista kohtaan ja toinen suhtautuu myönnytyksiin kriittisesti. Toisaalta Pohjois-Korea ei pelottelullaan edes tavoittele Etelä-Korean hallitusta. Se haluaa huomiota Yhdysvalloilta.”
Yimin mukaan Bushin republikaaninen hallinto oli hankala pala Pjongjangille, mutta nyt ollaan jälleen toiveikkaita. Demokraattien edellisellä kaudella Clintonin aikaan Pohjois-Korea sai kaipaamaansa huomiota. Jopa ulkoministeri Madeleine Albright vieraili Pjongjangissa.
”Nyt Pohjois-Korea kutsuu Obamaa neuvottelupöytään, mutta Obaman hallinnon Itä-Aasian strategia on todennäköisesti vielä kesken jasillä riittää muutakin mietittävää, kuten Afganistan, Iran ja talouskriisi. Ratkaisua Korean niemimaan tilanteelle joudutaan odottamaan ehkä ensi vuoden puolelle asti.”
Kristian Kurki
Kirjoittaja toimii tutkimusassistenttina Ulkopoliittisessa instituutissa