Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Ottakaa vastuu

Sven Lindqvist: Tavoitteena kansanmurha, Like 2009, 175 s.

Esseisti Sven Lindqvist aiheutti 1990-luvun alussa myräkän ruotsalaisella kulttuurikentällä. Teoksessaan Tappakaa ne saatanat (1992, suom. 1996 Pequod) Lindqvist rinnastaa Euroopan suurvaltojen kolonialismin natsien holokaustiin. Lännen menneisyyden pimeyksien ruotimista Lindqvist on jatkanut esimerkiksi teoksessa Nyt sinä kuolit (1999, suom. 2000 Pequod), joka käsittelee pommitusten historiaa.

Tuorein teos Tavoitteena kansanmurha ei jätä kylmäksi, vaikka siinä ei ehkä Lindqvistin tuntevalle ole kauheasti uutta. Kirjan 13 esseessä hän erittelee länsimaiden kaksinaismoralismia suhteessa köyhiin maihin ja omiin vähemmistöihinsä lähtökohtanaan YK:n vuonna 1948 hyväksymä kansanmurhan kieltävä sopimus. Sopimuksessa mainittu tahallisuuden määritelmä on kirjan keskeinen teema.

Kaikesta ei voi olla samaa mieltä, eikä pidäkään. Esseistin velvollisuus on herättää vastaväitteitä, älyllistä kirvelyä ja oivalluksia.

Lindqvist soveltaa tinkimätöntä moraalia ruotiessaan historiaa. Hän peräänkuuluttaa vastuuta konfliktien jokaiselta osapuolelta, niin hävinneiltä kuin voittajilta. Mitä länsimaailman kehityksen varjolla on tehty ja tehdään ympäri maailmaa? Ehkä on syytä avata silmät, Lindqvist tuntuu sanovan.

Onko holokaustilla ja Britannian pakolaispolitiikalla jotain yhteistä? Käytettiinkö rodunjalostusta vain natsi-Saksassa? Lindqvist pohtii rasismin olemusta ja köyhyyden syitä. Hallitsevatko länsimaat yhä köyhiä maita luotonannolla ja korkojen perinnällä? Maksuhäiriöisiä kehitysmaita kiristetään uusliberaaliin talouspolitiikkaan – avaamaan markkinansa, heikentämään työläisten oloja ja leikkaamaan yhteiskunnan palveluita. Viimeisten 20 vuoden aikana maailmassa jyrkästi kasvaneet tuloerot voivat toimia myös terrorismin kasvualustana.

Lindqvist kirjoittaa Yhdysvaltain ensimmäisestä sotaretkestä maailmanpoliisin roolissa Filippiineille 1899 ja brittien yrityksistä murskata Kenian Mau Mau -liike 1950-luvulla. Molemmissa tapauksissa ”sota terrorismia vastaan” mitätöi oikeusvaltion periaatteet ja käyttöön otettiin Gestapon metodit. Filippiineillä kotimaisen lehdistön lietsomat amerikkalaissotilaat teurastivat siviilejä, polttivat kaupunkeja, kiduttivat ja sulkivat tuhansia keskitysleireille. Entä nyt kun USA, Venäjä ja Kiina käyvät terrorismin vastaista sotaa Irakissa, Afganistanissa, Tšetšeniassa ja Sinkiangissa, eikö kansamurhan vaara jälleen leiju ilmassa?

Lindqvist osoittaa, etteivät epäinhimillisyys ja julmuus liity tiettyihin etnisiin ryhmiin, hallitsemistapoihin, taloudellisiin järjestelmiin tai uskontoihin. Myös kapitalistiset, kristityt demokraattiset länsimaat voivat tehdä kansanmurhia. Ylivoimaisten aseidensa avulla eurooppalaiset ovat jo vallanneet Pohjois-ja Etelä-Amerikan, Siperian, Australian ja Tyynenmeren saaret ja puhdistaneet ne etnisesti.

Esseessä ”Pommikoneunelma” Lindqvist jatkaa Saksan kaupunkien toisen maailmansodan aikaisten terroripommitusten syyllisten pohdiskelua. Hän osoittaa brittien kokeilleen siviilien pommituksia siirtomaissa jo sotien välissä. Terroripommituksia ei ole koskaan tuomittu kansainvälisessä oikeudessa ja siksi ne yhä toistuvat sodissa ympäri maailmaa, Lindqvist esittää.

Hän toivoo kansainvälisen oikeuden vahvistumista. Holokaustin lisäksi monen muun kansanmurhan on mahdollistanut, että syyllisten on ollut helppoa vältellä vastuuta. Kansanmurhia tehneiden valtioiden tulisi tunnustaa velkansa uhreille. Mallina voisivat toimia Saksan juutalaisille maksamat korvaukset.