Turkin päästötavoite +84 prosenttia
Maailma palasina
Turkki allekirjoitti tänä vuonna
viimein Kioton sopimuksen, jonka useimmat teollisuusmaat ratifioivat jo
1990-luvun lopussa. Sopimus asetti Turkille sitovat päästörajat. Samalla
Turkista tuli Kööpenhaminan ilmastokokouksen osanottajamaa.
Turkin tavoite on rajoittaa
vuoden 2020 päästöt vuoden 2005 tasolle. Kun huomioidaan Turkin pieni osuus
globaaleista päästöistä (0,8 %) ja sen lyhyt päästöhistoria, puuttuvat
päästövähennykset eivät näyttäisi olevan ongelma.
Tilanne näyttää aivan toiselta,
jos vertailukohdaksi otetaan sen sijaan vuosi 1990, kuten monet muut maat ovat
tehneet. Turkin vuodelle 2020 asettama tavoite merkitsisikin peräti 84
prosentin kasvua päästöihin. Leukaperät loksahtavat todella sijoiltaan, jos
Turkin ja EU:n päästöpolitiikkaa verrataan keskenään. EU on sitoutunut
vähentämään omia päästöjään 20–30 prosenttia samalla aikavälillä.
Monet EU-maat ovat tuottaneet
kasvihuonekaasuja yli sadan vuoden ajan, joten niillä tulee olla päävastuu myös
päästövähennyksistä.
Tässä kohtaa piilee
ilmastoneuvotteluiden keskeinen heikkous. Kehittyneet maat haluavat myös
kehitysmailta sitovia päästötavoitteita, kun taas jälkimmäiset korostavat
oikeutta kehittyä ilman epäreiluja rajoitteita. Tämä este on purettava ennen
kuin sopimukseen voidaan päästä.
Turkki ei liittynyt Kiotoon,
koska se halusi kehittyä ennen päästötavoitteisiin sitoutumista. Näin ollen se
saattoi miltei kaksinkertaistaa päästömääränsä ilman sanktioita vuosien 1990 ja
2005 välillä. Turkin päästöjen kasvusta osa johtuu tosin EU:hun vietäviä
tuotteita valmistavan teollisuuden lisääntymisestä.
Turkin tapaus kuvaa myös sitovien globaalien puitteiden tärkeyttä. Kioton sopimuksen ulkopuolella Turkilla ei ollut mitään ulkoisia kannusteita edes hillitä karkaavia päästöjään. Tässä valossa Kööpenhaminan neuvotteluiden epäonnistuminen olisi vielä vaikeampi sulattaa
Sähköposti
Facebook
LinkedIn
Twitter
Lisää