Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Afrikan demokratiakehitys on yhä haurasta

Afrikka murroksessa

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana Afrikan yli pyyhkäissyt demokratia-aalto on aiheuttanut huomattavia muutoksia alueen poliittisissa järjestelmissä. Yhteiskunnallista kehitystä kuvaavat indeksit kuitenkin osoittavat, että kehitys on viime vuosina hidastunut. Joissain tapauksissa on menty myös takapakkia. Lue lisää UP-lehdestä 4/09.

kuva Myriam Asmani / UN Photo

Afrikan demokratia-kehitys on yhä haurasta

Elinikäisen presidentin nimikkeellä hallinneiden itsevaltiaiden joukko on harvenemassa, ja suurin osa Saharan eteläpuolisen Afrikan maista on järjestänyt vuoden 1990 jälkeen monipuoluevaalit, joissa myös oppositiolla on ollut jonkinlainen osallistumisen mahdollisuus. Kansalaisten demokratiainnostus kuitenkin notkahti vuosituhannen vaihteen jälkeen, mikä kertoo ihmisten kokemasta pettymyksestä, kun demokratia ei parantanutkaan hyvinvointia odotetusti.

Demokratiamyönteiset asenteet ovat yleisesti ottaen vahvistuneet, lisääntyneestä skeptisyydestä huolimatta, ja kehityksen jatkuminen on ratkaisevan tärkeää. Vaikka valtionhallintoa määrittävät ainakin teoriassa yleiset lait ja säädökset, käytännössä vallan luonne on usein persoonallinen ja valtarakenteen perustana ovat erilaiset suojattijärjestelmät.

Jos vaaleilla valittua hallintoa pidetään demokraattisuuden kriteerinä, vuoden 1990 jälkeen syntyneistä demokratioista monet ovat edelleen jaloillaan. Huomattavaa on myös se, että näiden valtioiden joukossa on maailman heikoimmin kehittyneitä maita kuten Mali ja Niger sekä sisällissodan jälkeistä jälleenrakennusta läpikäyviä maita kuten Liberia ja Sierra Leone.

Myös päinvastaisia esimerkkejä löytyy, kuten tänä syksynä avoimeen konfliktiin ajautunut Guinea. Väkivaltaiset mielenosoitukset olivat vastalause joulukuussa 2008 vallan kaapanneen kapteeni

Moussa Dadis Camaran ilmoitukselle pyrkiä uudelleen presidentiksi tammikuulle 2010 lykätyissä vaaleissa, vaikka hän on aiemmin vakuuttanut, ettei asetuehdokkaaksi missään vaaleissa vuonna 2009.

"Tässä on yksi hyvä huono esimerkki väliaikaisjohtajasta joka huumaantuu vallankahvasta eikä uskalla tai halua yrittää legitimoida asemaansa demokraattisesti", sanoo New Yorkissa, Genevessä ja Länsi-Afrikassa työskennellyt entinen YK-virkamies Sari Nurro.

Guinean epävakaus näkyy myös erilaisissa demokratiaindekseissä, joissa maan sijoitus on kulkenut laskevaa käyrää lähes koko viimeisen vuosikymmenen.

Amerikkalaisen Freedom House -tutkimuslaitoksen mukaan Saharan eteläpuolisen Afrikan 48 valtiosta vajaa puolet eli 21 maata täyttää demokratian vähimmäiskriteerit. Afrikan demokratisoitumisaste jää yhä selvästi alle maailmanlaajuisen keskiarvon. Koko maailman vähän yli kahdestasadasta maasta demokratioiksi voidaan Freedom Housen mukaan kutsua 119 maata eli vähän yli puolta.

Tutkimuslaitoksen demokratiamääritelmä edellyttää monipuoluejärjestelmää, yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, säännöllisiä, suhteellisen vapaita ja tasavertaisia vaaleja sekä poliittisten puolueiden mahdollisuutta vaikuttaa äänestäjiin median välityksellä. Läheskään kaikissa viime vuosikymmenellä pidetyissä vaaleissa edes vapauden ja tasapuolisuuden minimikriteerit eivät täyttyneet.

Vaalien järjestäminen on yksi demokratian mittari muiden joukossa. Vaikka äänestäminen antaa kansan valitsemalle hallitsijalle yleensä kansainvälistä legitimiteettiä, se ei välttämättä lisää kansalaisten vapauksia tai paranna heidän elämänlaatuaan. Yhä useammissa demokratiakriteereissä huomioidaan myös sosiaalisia ja taloudellisia näkökohtia.

YK:n kehitysjärjestön UNDP:n inhimillisen kehityksen indeksi kuvastaa kansalaisten hyvinvoinnin ja demokratiakehityksen välistä yhteyttä. Tuoreimman, syksyllä julkaistun listauksen mukaan maailman 24 köyhimmästä maasta kaikki paitsi kaksi eli Afganistan ja Itä- Timor, sijaitsevat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, missä väkivaltaiset konfliktit, epätasainen resurssien jako kansalaisten kesken ja puutteellinen koordinaatio sekä heikko hallinto hidastavat kehitystä.

Maailmanpankin viime vuonna julkaisemissa hallinnon laatua kuvaavissa indikaattoreissa Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden keskiarvot asettuvat 30 prosentin molemmin puolin. Prosenttiluku kuvaa alueen sijoitusta kaikkien maiden joukossa, siten että 0 merkitsee alinta sijoitusta ja 100 ylintä.

Esimerkiksi OECD -maiden sijoitukset ovat 90 prosentin tienoilla, Itä-Euroopan noin 60 prosentissa ja Itä-Aasiankin 50 prosentin luokkaa. Heikoin arvosana 26,3 Afrikalle tulee hallituksen tehokkuutta mittaavasta osiosta, kun taas poliittinen vakaus rankataan vahvimmaksi osa-alueeksi 33,5 prosentilla. Maakohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Jos verrataan esimerkiksi lainvoimaisuutta, Liberia kuuluu maailman heikoimpaan kymmenykseen, mutta Botswana yltää 70 prosenttiin.

Demokratiakehitys on viime vuosina ottanut takapakkia muun muassa Senegalissa, Nigeriassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Guineassa. Vaikka syyt vaihtelevat maittain, myös yhteneviä piirteitä on havaittavissa. Yksi näistä on oikeusturvan heikkeneminen, jonka taustalla on usein oikeuslaitoksen politisoituminen. Tyypillisiä ongelmia ovat myös oppositiopuolueisiin kohdistuva häirintä sekä ilmaisunvapauden rajoitukset, jotka kohdistuvat etenkin hallituksesta riippumattomiin tiedotusvälineisiin.

Asenteet tukevat demokratiaa UNDP:n Oslo Governance Centren johtaja Bjørn Førde pitää afrikkalaisten omia demokratiakokemuksia ja -toiveita tärkeänä kehityksen mittarina. Kaikkiaan 19:ssa Saharan eteläpuolisen Afrikan maassa tehtyyn kyselytutkimukseen perustuvan Afrobarometer-selvityksen tuoreimpia tuloksia hän pitää rohkaisevina.

Vastaajista 70 prosenttia pitää demokratiaa parhaana hallintomuotona. Maakohtaiset tulokset tosin vaihtelivat runsaasti, Madagaskarin 39 prosentista Botswanan 85 prosenttiin.

"Olen tyytyväinen Afrobarometrin tuloksiin, sillä on tärkeää, että ihmiset tukevat demokratian periaatteita. Silloin demokratian supistaminen on vaikeampaa", Førde sanoo.

Läheskään kaikki demokratian kannattajat eivät kuitenkaan koe asuvansa demokraattisesti hallitussa maassa. Keskimäärin 59 prosenttia vastaajista uskoi asuvansa täysin tai melkein demokraattisessa valtiossa. Kansalaisten tyytyväisyys oman maansa demokratiaan jäi vielä tätäkin alhaisemmaksi ollen keskimäärin 49 prosenttia.

Tyytymättömyys kuvaa toisaalta ihmisten korkeita odotuksia, toisaalta perustarpeisiin liittyviä puutteita. "Ihmiset vaativat demokratiaa, mutta samaan aikaan he haluavat myös puhdasta vettä. Jos he kokevat, että demokratisoituminen ei täytä päivittäisiä tarpeita, kiinnostus demokratiaa kohtaan laimenee", Førde selittää.

Vahvat johtajat kehityksen jarruna

Yhtenä Afrikan demokratiakehityksen merkittävimmistä ja tyypillisimmistä esteistä pidetään henkilökeskeisyyttä ja hallinnon keskittymistä, mihin liittyy kiinteästi instituutioiden heikkous. Tähän ongelmaan puuttui myös Ghanassa heinäkuussa vieraillut Yhdysvaltain presidentti

Barack Obama, jonka mukaan Afrikan vaurastumisen avain on demokraattinen ja kansalaisille vastuussa oleva hallitus. "Afrikka ei tarvitse vahvoja miehiä, vaan se tarvitsee vahvoja instituutioita", Obama sanoi Ghanan eduskunnassa. Hän korosti, että Afrikan kehitys riippuu hyvästä hallinnosta.

Sari Nurro näkee henkilökeskeisen johtajuuden suurena ongelmana. Epävakautta lisäävät osaltaan myös vahvat heimo- ja perhesuhteet. Politiikka onkin Nurron mukaan usein kirjaimellisesti perheasia. "Kuten eräs liberialainen tuttuni sanoo, sikäläinen politiikka on kuin perheriita. Silloin, kun se on rumaa, se on todella rumaa."

Førde kuitenkin uskoo, että presidentin ja parlamentin väliset valtasuhteet tasapainottuvat ajan mittaan demokratioiden kypsyessä. Hän ei pidä persoonallista johtajaa sinänsä ongelmana, mutta korostaa, että vahvempia instituutioita tarvitaan vallanpitäjän valvomiseen.

Voimakkaan henkilökeskeisyyden aiheuttamia ongelmia voidaan helpottaa tukemalla virallisia hallintojärjestelmiä. Nurro arvioi, että kansalaisjärjestöt voisivat tarjota instituutioita vahvemman vastavoiman, ainakin osassa Länsi-Afrikkaa, missä kansalaisyhteiskunnan toimijoiden perinne on vahva.

Hän kertoo tästä konkreettisen esimerkin. "Kun Liberian sisällissodan jälkeisiä neuvotteluita käytiin Ghanan Accrassavuonna 2003, paikalle virtasi useiden naisjärjestöjen edustajia. Sodankäyntiin väsyneet naiset asettuivat neuvottelupaikan ympärille saartaen kokouspaikan ja ilmoittivat, että ulos ei ole tulemista ennen kuin rauhansopimus on tehty."

Valtakaudet lyhenevät

Valtakausien pitkittyminen on tyypillistä henkilökeskeiselle järjestelmälle. Siirtomaakauden jälkeisen Afrikan hallitsijat pitävät monia tämän lajin ennätyksiä hallussaan. Yksi pitkäikäisimmistä on Gabonin

Omar Bongo, joka hallitsi neljällä vuosikymmenellä. Myös Robert Mugaben kausi on jatkunut Zimbabwessa yli neljännesvuosisadan. Muun muassa Senegalin, Sambian ja Kenian historiasta löytyy yli kaksikymmenvuotisia hallintokausia.

Vuosikymmeniä jatkuneet valtakaudet ovat lähes aina johtaneet kehityksen taantumiseen, kun vallanpitäjien ponnistelut ovat kohdistuneet yhä enemmän oman edun tavoitteluun ja valta-aseman säilyttämiseen. Sudanilainen liikemies Mo Ibrahim on kiinnittänyt huomion afrikkalaisten presidenttien heikkoihin tulevaisuudennäkymiin vallasta luopumisen jälkeen. Hänen mukaansa entisille presidenteille ei ole juurikaan uramahdollisuuksia tarjolla. Ibrahimin perustama säätiö pyrkii vaikuttamaan tähän ongelmaan ex-presidentille myönnettävän palkinnon avulla. Tänä vuonna palkinto jäi jakamatta, sillä palkintoraati ei harkinnan jälkeen osannut päättää voittajaa.

Merkkejä muutoksesta on jo nähtävissä. Vaikka henkilökeskeisyys ja hallintovallan keskittyminen ovat edelleenkin todellisuutta monissa Afrikan maissa, elinikäinen presidenttiys alkaa olla katoavaa perinnettä. Presidenttikausien määrä on yleensä rajattu perustuslaissa ja myös hallitsijoiden pyrkimyksiä lainmuutoksiin on menestyksekkäästi torjuttu.

Afrikan presidentit ovat joutuneet aiempaa ahtaammalle ja monet heistä kokevat olevansa pakotettuja seuraamaan normeja. Tälle nähdään kaksi syytä: kehitysapuun liittyvän kansainvälisen paineen lisääntyminen sekä yleinen mielipide Afrikassa.

Orastavaa kehitystä

Länsiafrikkalainen Liberia on hyvä esimerkki rauhanrakentamisen ja demokratian kiinteästä yhteydestä. 1850-luvulla itsenäistynyttä maata pidetään yhtenä maailman vanhimmista demokratioista. Liberia on jo aiemmin kärsinyt huonosta hallinnosta, mutta vuonna 2003 päättynyt viisitoistavuotinen sisällissota tuhosi loputkin maan infrastruktuurista.

Erilaisilla demokratiamittareilla ja inhimillisen kehityksen asteikoilla mitattuna Liberia on Afrikan ja koko maailman häntäpäätä. Maan haurasta rauhaa valvoo iso joukko kansainvälisiä toimijoita.

Vuoden 2006 alusta Liberiaa on hallinnut vaaleilla valittu presidentti Ellen Sirleaf Johnson, joka on myös Afrikan ensimmäinen naispresidentti. Harvardissa opiskellut ja Maailmanpankissa työskennellyt Sirleaf Johnson on saanut paljon kansainvälistä näkyvyyttä ja muun muassa Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton julisti taannoisella Liberian-vierailullaan ehdotonta tukeaan tälle.

Kohentuneesta tilanteesta huolimatta Liberia ei ole vielä lähellekään selvillä vesillä. "Liberian poliittinen tilanne on vakaampi kuin kymmeneen vuoteen. Eri heimojen ja perheiden kesken polarisoitunut poliittinen järjestelmä, johon keskinäiset ristiriitaiset taloudelliset edut ovat tiiviisti kytköksissä, on kuitenkin riskialtis", Nurro varoittaa.

Montaa Saharan eteläpuoleisen Afrikan maata karakterisoi usein yhteen henkilöön keskittyvä kyky tai kyvyttömyys johtaa maata. Siinä missä eteläisen Afrikan entinen vilja-aitta Zimbabwe on Mugaben hallinnon ansiosta hyvää vauhtia muuttunut elinkelpoisuuden rajoilla keikkuvaksi pseudovaltioksi, Botswanaa voidaan pitää aidosti hyvänä esimerkkinä maasta, jossa kansalaisten elinolosuhteet ovat selkeästi parantuneet edistyksellisen presidentin ansiosta.

"Botswanassa on nähtävissä hyvin henkilöjohtajuuden merkitys. Hiv-epidemian hallitsemisessa olisi tuskin nähty niin vahvaa kehitystä ilman presidenttiä", Førde sanoo.

Vakaan hallinnon ja voimakkaan talouskasvun kääntöpuolena on kuitenkin laaja-alainen eriarvoisuus: tuloeroissa Botswana on maailman kärkeä. Inhimillisen kehityksen indeksit ovat maassa varsin heikolla tasolla ja aikuisten hiv-tartunnan saaneiden määrä on edelleen suurimpia maailmassa. Myös odotettavissa oleva elinikä on laskenut voimakkaasti ja lapsikuolleisuus on lisääntynyt. Tämä osoittaa, ettei edes Botswana ole vielä vakiintunut demokratia. Toisaalta se on myös hyvä muistutus siitä, että demokratia itsessään ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

Saharan eteläpuolisen Afrikan demokratisoitumiskehityksen tulevaisuuteen asiantuntijat eivät halua ottaa kantaa. Toiveikkuuteen on kuitenkin ainakin yksi syy "Mobiilin tiedonvälitystekniikan leviäminen luo paineita vallanpitäjille, jotka yleensä kontrolloivat virallisia tiedonvälityskanavia ja niiden uutisointia", Nurro tiivistää.

"Mobiili tiedonvälitystekniikka luo paineita vallanpitäjille, jotka yleensä kontrolloivat virallisia tiedonvälityskanavia ja niiden uutisointia."Hänen mukaansa ihmiset pitävät yleislakon tai muun vastaavan kireän tilanteen aikana yhteyttä tekstiviestein ja antavat toisilleen väliaikatiedotuksia kärjistyvästä poliittisesta ilmapiiristä tai liikkumisvaarallisista alueista. "Kännykkäkameroilla pystytään myös kuvaamaan valtaapitävien turvallisuusjoukkojen raakoja toimia. Näin tieto levottomuuksien todellisesta luonteesta leviää nopeasti."

Indekseissä painotuseroja

Afrikan demokratiakehitystä on tarkasteltu muun muassa seuraavien kansainvälisesti tunnettujen indeksien valossa:

Mo Ibrahim Index of Governance

Sudanilaisen liikemiehen Mo Ibrahimin perustaman säätiön vuosittain julkaisema indeksi perustuu 84 eri indikaattoriin, jotka on jaettu neljään kategoriaan. Ne ovat turvallisuus, osallistuminen ja ihmisoikeudet, kestävät taloudelliset mahdollisuudet ja inhimillinen kehitys. Indeksissä on mukana 53 afrikkalaista valtiota. Vuoden 2009 indeksin heikoimmin hallittu maa oli Somalia ja paras oli Mauritius.

Index of African Governance (World Peace Foundation)

Aiemmin Ibrahimin indeksin tekoon osallistuneet Harvardin tutkijat julkaisivat tänä syksynä oman indeksin näkemyserojen seurauksena. Myös tässä listauksessa Somalia oli heikoin ja Mauritius paras. Sen sijaan keskivaiheen maiden sijoituksissa on huomattavia eroja.

Worldwide Governance Indicators(Maailmanpankki)

Tarkastelee yli 200 maan hallintoa kuuden eri indikaattorin pohjalta. Kriteerit ovat äänivalta ja vastuullisuus, poliittinen vakaus, hallituksen tehokkuus, lainsäädännön laatu, lainvoimaisuus ja korruption hallinta. Maailmanpankki korostaa, että indikaattoreita ei käytetä varainjaon perusteena.

Freedom of the World (Freedom House)

Luokittelee maat niiden vapausasteen mukaan kahteen kategoriaan jaettujen kriteerien pohjalta. Poliittisia oikeuksia arvioidaan vaaliprosessin, pluralismin ja hallituksen toimivuuden perusteella, kun taas kansalaisoikeuksia arvioidaan uskonvapauden, järjestäytymisoikeuksien, lainvoimaisuuden ja henkilökohtaisen itsemääräämisoikeuden kriteerein.

UNDP Human Development Index

YK:n kehitysjärjestön inhimillisen kehityksen indeksissä maailman maat on järjestetty paremmuusjärjestykseen muun muassa eliniänodotteen, lukutaidon ja bruttokansantuotteen perusteella. Vuonna 2009 listan kärjessä on Norja ja hännillä Niger.

Democracy index (Economist Intelligence Unit)

Tutkimusyhtiön laatimassa indeksissä mukana oleville 167 maalle annetaan pisteitä 60 eri kategoriassa. Kokonaispisteiden mukaan maat asetetaan demokraattisuusjärjestykseen. Vuoden 2008 luokituksen mukaan maailmassa on 30 täyttä demokratiaa, 50 vajavaista demokratiaa, 36 näiden väliin asettuvaa ns. hybridivaltiota ja 51 autoritaarista valtiota. Demokraattisin oli Ruotsi ja Eritrea vähiten demokraattinen.