Afrikan nousukausi jäi lyhyeksi

Afrikka murroksessa

Matias Möttölä

Maanosan on tehostettava maatalouttaan ja hyödyttävä nykyistä enemmän raakaaineistaan. Teollistuminen on edelleen kaukainen unelma valtaosalle maista.

Afrikalla ei ollut osuutta finanssikriisiin, mutta se joutuu silti taistelemaan talouskriisiä vastaan. Hätä kasvaa, ja unelma korkeasta elintasosta etääntyy jälleen kerran. Kriisi päätti seitsemän vuoden kasvukauden Afrikassa. Maanosan talous vaurastui vuosina 2002–2008 yli viisi prosenttia vuodessa, kun öljy ja muut raaka-aineet menivät kaupaksi. Länsimaisittain katsottuna 5–6 prosenttia kuulostaa kovalta vauhdilta. Afrikan väestö kasvaa kuitenkin vuosittain yli kahdella prosentilla. Niinpä henkeä kohti Afrikka vaurastui vain pari prosenttia vuodessa. Sitä paitsi Kiina kasvaa liki kymmenellä prosentilla vuosittain, ja Intiakin lähes yhtä lujaa.

Maataloustuotteita, öljyä ja metalleja

YK:n tuorein kehitystilasto vahvistaa, että kurjuus keskittyy edelleen Afrikkaan: Saharan eteläpuoliset maat kansoittavat Afganistanin ja Itä-Timorin kanssa tilaston kolmeakymmentä viimeistä sijaa. Silti talousspurtti on muuttanut mielialaa. Kaksi vuosikymmentä Afrikasta puhuttiin vain hädän, sotien ja apuriippuvuuden yhteydessä. Talouskasvu herätti toiveita, että Afrikka voisi vaurastua itse, valmistamalla ja myymällä. "Afrikassa on meneillään syvällinen taloudellinen muutos", hehkuttaa ranskalaisen Insead-korkeakoulun professori Ethan Kapstein Foreign Affairs -lehdessä. Hän muistuttaa Afrikan päässeen vihdoin hyötymään globalisaatiosta. Kiina ja muut kasvavat taloudet imevät raaka-aineita, energiaa ja elintarvikkeita, joita Afrikka voi tarjota.

Tuotannosta jo 60 prosenttia menee ulkomaankauppaan. Ulkomaiset investoinnit ovat tuplaantuneet kymmenessä vuodessa. Moneen maahan on syntynyt arvopaperipörssi, ja niissä kurssit ovat kohonneet huikeasti. Talouskriisi ei ole myöskään vetänyt kasvua nollille. Afrikan bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna OECD:n, Afrikan kehityspankin ja YK:n Afrikan talouskomission julkaiseman African Economic Outlookin mukaan 2,8 prosentin reaalivauhtia. Ensi vuonna tahti kiihtyy 4,5 prosenttiin. Spurtista ehtivät eniten hyötyä raaka-aineita hallitsevat maat, erityisesti öljynviejät. Sisällissodastaan toipuvan Angolan bruttokansantuote 2,5-kertaistui seitsemässä vuodessa. Angola on henkeä kohti laskettuna jo vauraampi kuin Kiina.

African Economic Outlookissa pannaan merkille, että Angolassa on käynnistetty monia kehitys- ja infrastruktuuriprojekteja. Ne ovat kuitenkin keskittyneet pitkälti kaupunkeihin. Enemmistön elämä on edelleen ankeaa, ja korruptio rehottaa. Nigeria on öljymahtina Afrikan suurin. Korruptio, sisäiset konfliktit ja kapinallisten iskut öljyrikkaalla suistoalueella ovat kuitenkin hidastaneet talouskasvua ja kehitystä. Öljyllä ei muutenkaan rikastu enää niin kuin muutama vuosi sitten. Mustan kullan hinta on puolittunut huipustaan. Parhaiten kriisissä ovatkin pärjänneet maat, jotka myyvät maataloustuotteita sekä arvonsa säilyttäviä metalleja. Tällaisia ovat muun muassa kaakaota vievä Ghana sekä laajaa tuotepalettia kauppaava Tansania.

Markkinatalous edellyttää luottamusta

Kasvuvuosina Talouden yhteistyö- ja kehitysjärjestö OECD ja monet muut tahot viestittivät, että raaka-aineita myyvien maiden kannattaisi satsata tulojaan talouden perustan parantamiseen. Solignac Lecompten mielestä valitettavan harva maa rakensi teitä, siltoja ja satamia. Usein uutta on syntynyt vasta, kun paikalle ovat saapuneet kiinalaiset insinöörit. Kiina on rakentanut infrastruktuuria vastineeksi luonnonvaroista.

Infrastruktuurin ja logistiikan parantaminen on välttämätöntä, jotta talouskasvu ei valu hukkaan. "Infrastruktuurin puute on talouskasvulle kuin d-vitamiini keholle: ilman d-vitamiinia kalsium ei kiinnity luustoon", Solignac Lecomte vertaa.

"Kriisi osoittaa, että kehitystä ei voi rakentaa vain resurssitulojen varaan. On keskityttävä kunkin maan talouden toimintaedellytysten parantamiseen sekä kotimaisen kysynnän lisäämiseen", lisää OECD:n taloustutkija Federica Marzo.

Solignac Lecomte muistuttaa, että moni Afrikan maa on vielä kaukana kapitalismista. Se edellyttäisi pääoman kasautumista sekä luottamuksen rakentumista. Luottamuksen varassa yritykset ja yksityiset uskaltaisivat sijoittaa. "Ei muutaman vuoden talouskasvu riitä luomaan sellaista muutosta."

Euroopan ja Lähi-idän kanssa tiivistä kauppaa käyvä Pohjois-Afrikka on kehityksessä pisimmällä. Siellä moni maa on saavuttamassa vuodelle 2015 asetetut Millennium-kehitystavoitteet. Saharan eteläpuolella yksikään maa ei näytä pääsevän tavoitteisiin. Muutamat ovat silti kehittäneet talouttaan merkittävästi, kuten timantteja vievä Botswana ja vaatetuotantoon erikoistunut Mauritius.

Etelä-Afrikka taas ehti nousuvuosina luomaan pelivaraa budjettiinsa ja pystyi kriisissä elvyttämään tuntuvasti. Monissa naapurimaissa elvytys ei ollut edes mahdollista. Valtiontalouden veropohja on kapea, ja niin raaka-aineiden viennin tyrehtyminen on iskenyt syvän loven budjetteihin.

Etelän markkinat ovat valtavat

Vaikka haasteet ovat mittavat, Afrikan taloudella on monia myönteisiä lupaavia kehityspolkuja.

Useimpien Afrikan maiden suurin työllistäjä on maatalous. Afrikka on kuitenkin maataloustuotteiden nettotuoja. OECD:n laskelmien mukaan perinteisen ruokatuotannon tehokkuus ei ole juuri lisääntynyt. Tuotanto on kasvanut pitkälti viljelyalaa laajentamalla. Siihen on saatava muutos.

Afrikan maataloudessa on runsaasti vientipotentiaalia. Sen ovat huomanneet myös ulkomaiset sijoittajat, jotka ovat ostaneet suuria maa-alueita vientituotantoa varten. Muun muassa Madagaskarilla se on aiheuttanut poliittista kuohuntaa.

Lupaavaa tuotantoa on noussut Keniassa ja Etiopiassa, joille leikokukkien vienti on tuonut kipeästi kaivattua ulkomaista valuuttaa. Samankaltaisia korkean lisäarvon tuotteita Marzo toivoisi muihinkin maihin. Maataloutta ei voi kuitenkaan kehittää vain taloudellisin perustein. Maatalous nivoutuu maakysymyksiin, jotka ovat syvästi poliittisia.

OECD:n tutkijat pitävät länsimaiden maataloustukia yhtenä, mutta eivät tärkeimpänä esteenä. "Afrikan maat ovat nauttineet kaikkein edullisimmista kauppaehdoista vuosikymmeniä. Silti markkinaosuus Euroopan markkinoilla on pudonnut aina vain pienemmäksi. Pulmana on vähäinen tarjonta", Solignac Lecomte linjaa.

"Katse kannattaisi siirtää Afrikan sisäiseen ja etelän maiden väliseen kauppaan. Siellä on valtavat kasvun mahdollisuudet", Marzo toteaa.

Maatalouden tehostaminen on askel kohti teollista yhteiskuntaa. Aasian maat pystyivät kulkemaan tätä perinteistä tietä ja rakentamaan tuotantoteollisuutta. Solignac Lecomte ei kuitenkaan usko, että Afrikka voisi seurata Aasian mallia. Aasian maiden vahvuutena oli hänestä halpa ja osaava työvoima. Afrikan suhteellisena vahvuutena ovat luonnonvarat.

Työvoima on monessa Afrikan maassa heikosti koulutettua, eikä perinnettä tehdastuotannosta ole. "En usko, että Afrikassa tullaan koskaan esimerkiksi kokoamaan matkapuhelimia. Ei Afrikka voi kilpailla kiinalaisten kustannusten kanssa", Solignac Lecomte arvioi.

Silti muun muassa Etelä-Afrikka yrittää synnyttää tuotantoteollisuutta ja toivoo, että voisi sen avulla luoda työtä maan työttömien armeijalle. Etelä-Afrikka on kuitenkin kaukana suurista markkinoista. Kuljetukset, energia ja viestintäpalvelut ovat Etelä-Afrikassa kalliita ja heikentävät maan kilpailukykyä.

Luonnonvarojen hyödyntämisessä Etelä-Afrikka on sen sijaan pitkällä. Maassa toimii runsaasti niin länsimaisia kuin kotimaisia yhtiöitä. Ne tarvitsevat paljon korkeasti koulutettua väkeä, kuten insinöörejä. Heitä on jouduttu tähän asti tuomaan ulkomailta, mikä on herättänyt poliittista vastustusta.

Raaka-aineiden vienti verolle

Jos resurssit siis ovat Afrikan kohtalo, maanosan on kyettävä kukistamaan resurssien kirous: korruptio, tulojen keskittyminen, ja niiden heikentävä vaikutus demokratiaan. Tulot pitäisi saada jäämään omaan maahan ja oman kansan hyväksi.

Tätä mahdollisuutta on pohtinut Norjan Sambian-suurlähetystön ekonomisti Olav Lundstøl. Hän korostaa sähköpostihaastattelussa verotuksen merkitystä.Oleellista olisi verottaa kehitysmaiden luonnonvaroja hyödyntäviä yhtiöitä paljon nykyistä tehokkaammin.  Oleellista olisi verottaa kehitysmaiden luonnonvaroja hyödyntäviä yhtiöitä paljon nykyistä tehokkaammin. Näin kehitysmaat saisivat varoja kansalaistensa elintason parantamiseen – kehitysavun sijaan. 

"Tuore Norjan hallituksen pääomapakoa ja veroparatiiseja tutkineen komission raportti kertoo, että 8–10 kertaa kehitysapua suurempi summa poistuu kehitysmaista joka vuosi. Monikansalliset yhtiöt vievät summasta suuren osan."

Esimerkiksi Sambia saa tällä hetkellä Lundstølin arvion mukaan vain muutaman prosentin kuparistaan syntyvistä vientituloista. "Niinpä veroja kerätään paljon yrityksiä enemmän maan vähäiseltä joukolta veroja maksavia työntekijöitä", Lundstøl huomauttaa.

Verotus vaatisi ennen kaikkea, että resurssikaupan salamyhkäisyyttä karsittaisiin, Lundstøl toteaa. Köyhien maiden täytyisi saada lisää tietoa monikansallisten yhtiöiden sisäisestä laskutuksesta, jolla verotaakkaa siirretään usein maasta toiseen. Samoin hallituksen yrityksiltä saamat tulot tulisi avata julkiseen tarkasteluun. Ulkomaat ja kansainväliset järjestöt voivat antaa osaamistaan sekä edistää yritysten ja kehitysmaiden neuvottelujen tasavertaisuutta.

OECD:n Solignac Lecomte taas muistuttaa, että pankkisalaisuuden murtaminen on tärkeää, koska se hidastaa rahojen virtaa pois maasta hallitsijoiden ulkomaisille tileille. Federica Marzo uskoo, että Afrikan tulevaisuus perustuu luonnonvaroihin, mutta ei niiden kaapimiseen maasta, vaan muuntamiseen ja tuotteistamiseen. "On pystyttävä luomaan lisäarvoa."

"Poliittiselta johdolta vaaditaan näkemystä siitä mihin suuntaan se haluaa maata kehittää. Ja tarvitaan olosuhteet, joissa se onnistuu", Solignac Lecomte päättää.

Matias Möttölä

Kirjoittaja on Pariisissa työskentelevä taloustoimittaja

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää