Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Burka vai tasavalta?

Burkan käyttö herättää useissa maissa keskustelua eurooppalaisesta identiteetistä. Ranskasta voi tulla ennakkotapaus, jos maa päätyy kieltämään naisten kasvojen peittämisen julkisella paikalla. Lue lisää UP-lehdestä 4/09.

Burka ei ole tervetullut Ranskan tasavallan maaperälle, totesi presidentti Nicolas Sarkozy Versaillesissa viime kesäkuussa. "Emme voi hyväksyä että maassamme on naisia vangittuna verkon taakse, eristettynä kaikesta sosiaalisesta elämästä, vailla omaa identiteettiä", hän jatkoi.

Sarkozy painotti puheessaan, että burka ei ole uskonnollinen tunnus, vaan merkki naisten alistamisesta ja sortamisesta. Nyt Ranskassa keskustellaan siitä, horjuuttaako burkan kieltäminen tasavallan laïcité-periaatetta, jonka mukaan eri uskonnot ovat valtiolle yhdenvertaisia. Entä vapaus, veljeys ja tasa-arvo, miten ne suhteutuvat tähän? Burkan käyttö herättää kiivasta keskustelua myös useissa muissa Euroopan maissa.

Ranskassa parlamentti on tehnyt aloitteen burkan kieltämisestä lailla. Pohjois-Afrikassa toimiva al-Qaidan alajärjestö on uhannut terrorismilla, jos kielto toteutuu. Keskustelu burkasta on hienosyinen ja arka, sillä se käsittelee eurooppalaisia arvoja, islamin stigmatisointia, tasavaltalaisia periaatteita ja ranskalaista identiteettiä. Se on haasteellinen myös siksi, että islam kunnioittaa perinteisesti yksilön valintoja auktoriteettien sijaan.

Ranskassa vuonna 2004 voimaan tullut laki uskonnollisten symbolien, kuten huivin ja juutalaisen kipan kieltämisestä julkisilla paikoilla, kouluissa ja pankeissa on mielletty vuonna 1905 säädetyn laïcité-periaatteen mukaiseksi. Sen mukaan valtio ja uskonto on eroteltu toisistaan lailla, eikä valtio tunnusta mitään uskontoa. Eilen hijab, tänään niqab, kirjoittavat ranskalaiset lehdet. Keskustelu uskonnollista tunnuksista ei lopu koskaan, aina tulee uusia variaatioita. Lehdet ilakoivat, että seuraavaksi keskustellaan muslimien parroista.

Niqab on traditio, ei osa islamia

Kysymys burkasta on herkkä ja repii Ranskan muslimiyhteisöä sisältä. Burka koetaan uhkaksi kansalliselle identiteetille myös Hollannissa, jossa sen kieltämistä harkitaan Ranskan tavoin. Burka-keskustelua käydään myös Italiassa, Norjassa ja Saksassa. Egyptissä eräs maan korkeimmista uskonnollisista johtajista, šeikki

Mohammed Tantawi, pyysi teini-ikäistä tyttöä riisumaan niqabin ja totesi, että huntu on perinne, ei islamin uskonnollinen tunnus.

Ranskalaisen islamin asiantuntijan Olivier Royn mukaan burka on parikymmentä vuotta vanha ilmiö, jonka juuret ovat salafismissa, Persianlahden maissa ja Pakistanissa. Koraanissa burkaa ei mainita, eikä muidenkaan huntujen käytöstä anneta yksiselitteisiä ohjeita, vaikka huntu mainitaan muutamassa suurassa. Aavikolla naiset ovat verhonneet itsensä vuosisatoja, ja esimerkiksi Pohjois-Afrikan juutalaisnaiset ovat pukeutuneet huntuun.

Burkasta käytetään ranskaksi nimeä voile intégral eli kokohuntu. Burkaa käyttäva nainen on verhottu päästä varpaisiin. Silmiä peittää verkkokangas ja käsiä hansikkaat. Burkaa yleisempi niqab on huntu, joka jättää silmien ympäristön avoimeksi.

Ranskassa lasketaan olevan noin 2000 naista, jotka pukeutuvat burkaan. Nämä naiset ovat sosiologi Farhad Khosrokhavarin mukaan useimmiten alkuperältään ranskalaisia nuoria naisia, jotka ovat kääntyneet islamiin. Haastatteluissa naiset korostavat omaa valintaansa. Burka on tietoinen valinta, joka tuo kantajansa lähemmäksi Allahia, kertoo eräs katolisesta muslimiksi kääntynyt nainen Le Monden haastattelussa. Nainen vaalennuttaa hiuksensa säännöllisesti ja lukee Koraanin ohella naistenlehtiä.

Naiset perustelevat valintaansa sillä, että länsimainen yhteiskunta on läpikotaisin seksualisoitunut ja erotisoitu. Aikaisemmin länsimaisesti pukeutuneet naiset ovat valinneet burkan, jonka takana he tuntevat olevansa turvassa katseilta ja seksuaalisuudelta. Burkaan pukeutuminen on heille samalla erottautumista yhteiskunnasta, jonka materialistisia arvoja he eivät hyväksy.

Monet burkaa käyttävät nuoret naiset ovat korkeasti koulutettuja. Heistä moni on muuttanut Isoon-Britanniaan, jossa burkaa voidaan käyttää esimerkiksi joillakin työpaikoilla. Julkisessa keskustelussa eivät näy naiset, joille burka ei ole oma valinta.

Pelkona lahkojen lisääntyminen

Burkalla on läheinen suhde salafismiin, joka on eräs islamin suuntaus. Salafismi tulee Arabian sanasta salaf, joka tarkoittaa esi-isiä. Salafismin kannattajat pyrkivät elämään Koraanin opetusten mukaisesti, kuten muinaiset esi-isät profeetta Muhammedin aikoihin. He käyttävät lakinaan shariaa, muun muassa Saudi-Arabiassa voimassa olevaa islamilaista lakia.

Salafistit haluavat kääntää selkänsä länsimaisille arvoille ja luoda uuden globaalin islamin, joka korostaa veljeyttä. Salafisteilla on läheinen suhde wahhabilaisuuteen ja Saudi-Arabian kuningashuoneeseen. Salafisteja on Ranskassa arviolta 30 000–40 000, ja salafismi on saanut nopeasti jalansijaa lähiöissä. Esimerkiksi Pariisin pohjoispuolella sijaitsevassa Argenteuilin lähiössä on aktiivinen salafistiyhteisö.

France-Ouest-lehden mukaan tyypillinen salafisti on nuorehko mies, joka kysyy neuvoa Saudi-Arabiasta, jos häneltä kysytään uskonkappaleista. Suurin osa islamia harjoittavista muslimeista ei hyväksy salafismia.

Ranskalaisen antropologin Dounia Bouzarin mukaan keskustelulla burkasta ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, pikemminkin islamin lahkolaistumisen kanssa. Burka on lahkon tunnus, eikä sitä pidä hänen mielestään hyväksyä. Muuten tunnustettaisiin, että

salafismi mielletään erottamattomaksi osaksi islamia, mitä se ei todella ole. Bouzarin mukaan burkaan verhoutuvat naiset menettävät persoonansa, ja heistä tulee käveleviä haamuja.

Samaan tapaan ajattelee sosiologi

Elisabeth Brenson, jonka mukaan Ranskan valtion idea on vastustaa erilaisia ääriliikkeitä, kuten natsismia ja lahkoja. Burka on merkki ekstremismistä, eikä sitä voida sen vuoksi hyväksyä.

Ranskan lakien mukaan uskontoa saa ilmaista, jos täytetään kaksi ehtoa. Yleistä rauhaa ei saa uhata eikä perusoikeuksia rikkoa. Burkan kantaminen ei täytä näitä ehtoja, sillä burkaan pukeutunut nainen on kasvoton.

Yhteiskunnan näkökulmasta Burka on myös myös turvallisuusongelma, sillä kukaan ei tiedä kuka sen alle kätkeytyy. Burkaa on käytetty itsemurhaiskuissa esimerkiksi Palestiinassa. Sairaaloissa, julkisilla paikoilla ja hallinnossa sen käyttäminen on viranomaisten mielestä turvallisuusriski. Toisen näkeminen, kasvojen paljastaminen on Hollannissa työskentelevän toimittajan Nausicaa Marben mukaan edellytys kaikelle kommunikaatiolle, empatialle ja ymmärrykselle.

Muslimiyhteisö on jakautunut Burkaan verhoutuneelta, ranskalaisen kanssa avioituneelta marokkolaiselta Faiza M:ltä evättiin Ranskan kansalaisuus vuonna 2008, sillä hänellä ei ollut oikeuden tuomareiden mukaan mitään käsitystä äänioikeudesta, laïcité-periaatteesta tai tasavallan arvoista. Nainen eli alistettuna miehensä varjossa, ikään kuin ymmärrystä vailla.

Muslimiyhteisöllä on burkasta monenlaisia mielipiteitä. Koraani ei kehota käyttämään Burkaa sen enempää kuin yleisempää niqabia. Esimerkiksi Ranskan islaminuskoisten kansallisen neuvoston CFCM:n puheenjohtaja Mohammed Moussaoui pelkää ennen kaikkea islamin stigmatisointia ja korostaa, että kyse on marginaalisesta ongelmasta.

Burkaa käyttävät naiset eivät voi osallistua normaalielämään mitenkään vaan eristäytyvät kodin piiriin, analysoi tutkija Khosrokhvar. CFCM puolustaa myös kaikkien oikeutta harjoittaa rauhassa edustamaansa uskontoa. Ihmisten identiteettiä ei tulisi rajoittaa erilaisilla

kielloilla. Samalla on kyse siitä, että ulkoapäin ja yläpuolelta sanellaan ranskalaisen identiteetin tunnukset. Vielä 1960-luvulla katoliset isoäidit pienissä kylissä käyttivät huiveja.

Sosiologi Farhad Khosrokhavar korostaa, etta ranskalaisen yhteiskunnan pitäisi vähitellen hyväksyä hijabin eli uskonnollisen huivin käyttö julkisilla paikoilla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Obaman hallinnon uskonnollisena neuvonantajana Valkoisessa talossa työskentelee huivia käyttävä nainen. Presidentti Obama myös korosti islamilaiselle maailmalle osoittamassaan puheessa Kairossa viime kesäkuussa, että Yhdysvalloissa ei puututa siihen, miten naiset pukeutuvat.

Khosrokhavar huomauttaa, että islam on yksilöllinen uskonto. Islamilaiset uskonoppineet eivät voi roomalaiskatolisen kirkon paavin tavoin määrätä henkilökohtaisia valintoja, kuten suhdetta aborttiin. Islamissa yksittäisten oppineiden sanomisilla on suurempi painoarvo.

Khosrokhavarin mielestä burkan täyskieltoon monin osin ongelmallinen. Hänen mukaansa sen käytölle tulisi pikemminkin asettaa säännöt, joiden mukaan burka voitaisiin kieltää esimerkiksi sairaaloissa.

Naamiointikielto jo useissa maissa

Belgiassa, Brysselin esikaupungeissa sekä Luxemburgissa burkan käyttäminen muuten kuin karnevaaliaikaan on rangaistava teko, josta joutuu maksamaan sakkoa. Italiassa on niin ikään ehdotettu lakia, joka kieltää burkan vedoten maan vuoden 1975 naamiointikieltoon. Norjassa on ennakkotapauksia, joissa lukioonburkassa tulleet tytöt on passitettu takaisin kotiin. Hollannissa on vireillä laki, joka kieltää kasvohuntujen käyttämisenjulkisilla paikoilla, kulkuvälineissä ja kouluissa.

Saksassa kahdeksan osavaltiota 16:sta on kieltänyt opettajia käyttämästä huiveja. Tanskassa ja Italiassa burkan käyttämisen lopettamista vaatii äärioikeisto. Jos Ranska asettaa burkan kieltävän lain, se on samalla ennakkotapaus muille eurooppalaisille valtioille, jotka voivat seurata perässä.

Jotkut islamin asiantuntijat näkevät keskustelussa kolonialistisia piirteitä. Pitäisikö tasavertaisuuden ja tasavallan periaatteet ulottaa katumuotiin? Onko presidentti Sarkozyn viesti se, että ihminen ei saa harjoittaa valitsemaansa uskonnon muotoa tai pukeutua miten haluaa? Eikö laïcité-periaatteeseen kuuluisi suvaitsevaisuus toisten tradioita kohtaan?

Laman kourissa kamppailevassa Ranskassa ihmisten uskonnollinen identiteetti on vain voimistunut. Esimerkiksi islaminuskoiset ovat perustaneet pankkeja, joiden asiakkaiksi otetaan vain muslimeja. Muslimiperheet ovat siirtäneet huiveja käyttäviä tyttöjään yksityisiin koraanikouluihin.

Uskonnolliset kysymykset kuuluvat Ranskassa aina osaksi poliittista keskustelua. Kansallinen identiteetti oli Sarkozylle tärkeä vaaliteema. Isänsä puolelta unkarilaista ja äitinsä puolelta kreikanjuutalaista syntyperää oleva Sarkozy on jatkanut ranskalaisen identiteetin pohtimista presidenttinä ollessaan. Marraskuussa presidentinhallinto käynnisti kansallisen keskustelun siitä, mitä on olla ranskalainen. Mukaan on haastettu kouluja, ammattijärjestöjä ja yhdistyksiä.

Ranska on näkyvästi vastustanut esimerkiksi Turkin EU-jäsenyyttä maan uskontoon ja historiaan vedoten. Jos Ranska kieltää burkan käytön vetoamalla tasavallan arvoihin, vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon, on viesti selvä: islam stigmatisoidaan eikä se ole tervetullut osaksi eurooppalaista tai ranskalaista arvomaailmaa.

Laura Parkkinen

Kirjoittaja on Pariisissa asuva politiikan tutkija, joka valmistelee väitöskirjaa Turun yliopistoon