Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Ei sittenkään ihan tavallinen päähine

Toby Archer

Britannian tapaoikeus ei puutu siihen, minkälaista päähinettä aikuiset ihmiset pitävät. Opettajan kasvojen pitää kuitenkin näkyä, tai voi tulla potkut. Lue lisää UP-lehdestä 4/09.

Hijab, niqab ja burka olivat briteille tuntemattomia käsitteitä vielä kymmenenvuotta sitten. Sittemmin uskonnollisten musliminaisten käyttämätpäähineet ovat nousseet julkisen keskustelun kohteiksi myös Britanniassa.

Ison-Britannian huivikeskustelu eroaa ranskalaisesta debatista jo poliittisen kulttuurin ja yhteiskunnan erilaisuuden vuoksi. Englantilaiset ja skotlantilaiset liberalismin perinteet ovat painottaneet rationaalisen yksilön oikeutta päättää omista asioistaan. Valtion tehtävät ovat minimaaliset, ja niiden ensisijainen tarkoitus on turvata yksilön oikeus toteuttaa vapaata tahtoaan, ei tuottaa yhteiskunnallisia parannuksia.

Käytäntö saattaa toki poiketa tästä ihanteesta. Joka tapauksessa britit jopa vitsailevat, että heidän kotimaassaan kaikki on sallittua, ellei se ole erikseen kiellettyä. Saksassa taas kaikki on kiellettyä, ellei se ole erikseen sallittua. Ainakin teoriassa brittien mielestä päähine on siten vain päähine ja on jokaisen naisen oma asia, mitä hän pitää päässään.

Kouluavustaja sai potkut

Valinnanvapautta korostava asenne on luonut Isoon-Britanniaan melko suvaitsevan ilmapiirin, ainakin pintapuolisesti. Hijabit ovat maassa yleinen näky: niitä saattavat käyttää niin lääkärit ja asianajajat kuin pankkivirkailijat ja päivittäiskaupan myyjät.

Jos työntekijöiden edellytetään käyttävän virka-asua yrityksissä ja valtion virastoissa, heille on usein suunniteltu asuun sopiva huivimalli. Kuuluisin esimerkki lienee Britannian poliisi, jonka univormuvalikoimassa on virallinen versio kustakin huivimallista samoin kuin sikhi-miesten turbaanista.

Valtaosalla Britannian muslimeista on eteläaasialaiset juuret, mikä on edistänyt hijabin hyväksyttävyyttä. Kasvot näkyviin jättävän hijabin vastustamista onkin vaikea perustella käytännöllisillä syillä, kuten tarpeella tunnistaa päähineen käyttäjä ja pystyä kommunikoimaan tämän kanssa.

Hijab saattaa olla jonkun mielestä erikoinen päähine, mutta lain silmissä se on todellakin päähine ja siten terveyteen tai turvallisuuteen liittyvien lakien ja rajoitusten ulkopuolella. Brittiläinen tapaoikeus ei puutu siihen, minkä päähineen aikuiset ihmiset päähänsä pistävät.

Kasvot peittävät huivit ovat kuitenkin olleet polemiikin kohteina myös Britanniassa. Keskustelu on käynyt kuumana erityisesti niqabin ympärillä, koska se jättää ainoastaan silmät näkyviin. Burkan käyttö on Britanniassa erittäin harvinaista, joten sitä koskeva keskustelu on lähinnä symbolista.

Suhtautumisessa niqabiin näkyy hyvin myös brittiläisen tapaoikeuden käytännönläheisyys. Vuonna 2006 julkisuutta sai tapaus, jossa kouluavustaja kieltäytyi riisumasta huntuaan työpaikallaan Kirkleesin kunnassa Manchesterin itäpuolella. Hänen irtisanomistaan pidettiin laillisena, sillä hunnun katsottiin vaikeuttavan kommunikointia oppilaiden kanssa.

Olennaista tapauksessa oli se, että oikeus ei puuttunut selkeän uskonnollisen symbolin käyttöön koulussa, vaan perusteli ratkaisuaan käytännöllisellä syyllä: lapset eivät voineet nähdä avustajan kasvoja.

Vapaus valita toisin

Kohua aiheutti myös Labourin parlamenttiryhmän johtaja ja nykyinen oikeusministeri

Jack Straw, joka pyysi lokakuussa 2006 Lancashire Evening Telegraph -lehden kolumnissaan, että häntä tapaamaan saapuvat kansalaiset riisuvat huivinsa tapaamisen ajaksi.

Straw'n mielestä musliminaisilla on täysi oikeus käyttää huntua, mikäli he niin haluavat. Hänen mukaansa huntu on kuitenkin "näkyvä erottautumisen keino" eikä paranna muslimien ja muun yhteiskunnan välisiä suhteita.

Straw'n jotakuinkin ristiriitainen näkemys kuvastaa itse asiassa varsin hyvin brittiläisen liberalismin traditiota, kun hän samanaikaisesti puolusti huivinkäytön laillisuutta ja paheksui huivia käyttäviä naisia.

Liberalismin keskeinen ajatus on tosin ranskalaisen valistusfilosofi Voltairen keksintöä: "En ole samaa mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa mitä ajattelet." George Orwell, monen brittiläisen liberaalin sankari, on lisännyt tähän: "Mikäli vapaus ylipäätänsä merkitsee jotain, se merkitsee oikeutta kertoa ihmisille sen, mitä he eivät halua kuulla."

Toby Archer

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin tutkija


 
Ulkopolitiikka 4/2009

Hienoja ihmisiä, surkeita hallituksia

Tapani Vaahtoranta

Kirsti Lintonen: Naisemme YK:ssa

Martina Ahola

Turkin päästötavoite +84 prosenttia

Andrew Jones

Afrikan maa käy kaupaksi

Olli-Matti Nykänen

Kiina kiertää vihreällä radalla

Olli-Matti Nykänen

Afrikan nousukausi jäi lyhyeksi

Matias Möttölä

Afrikalla on avaimet kasvuun

Martina Ahola

Afrikan demokratiakehitys on yhä haurasta

Martina Ahola

Burka vai tasavalta?

Laura Parkkinen

Ei sittenkään ihan tavallinen päähine

Toby Archer

Nixonilta mallia Iran-politiikkaan

Barbara Zanchetta

Kohti nollaa

Tarja Cronberg

Kirjatutka: Ydinaseita rauhanomaisen käytön varjolla

Pasi Nokelainen

Nato etsii itseään

Teija Tiilikainen

Klaanit hallitsevat Ukrainaa

Igor Torbakov

Kuka omistaa Arktisen jäämeren?

Timo Koivurova

Grönlanti sulaa irti Tanskasta

Lotta Numminen

Voimistuva Turkki herättää pelkoja EU:ssa

Olli-Matti Nykänen

Kirjavieras: Apuriippuvuus sitoo Afrikkaa

Joonas Pörsti

Kirjatutka: Uusi tiekartta Lähi-idän realiteetteihin

Pekka Vahvanen

Kirjatutka: Afrikan ikiyö

Kirsti ja Raimo Lintonen

Kirjatutka: Perspektiiviharhaa korjaamassa

Katri Pynnönniemi

Kirjatutka: Yksityisomistuksen suoja voisi demokratisoida Venäjää

Ville Ropponen

Kirjatutka: Köyhyys vaarantaa vaalit

Riikka Suhonen

Kirjatutka: Huumesodan laiha tulos

Janne Hopsu

Kirjatutka: Imperiumien hautausmaa

Olli Ruohomäki

Kirjatutka: Puolueet ovat hakoteillä arabimaailmassa

Janne Hopsu

Kirjatutka: Läntisiä uhkakuvia

Ulla Anttila

Kirjatutka: Mare narcoticum

Jaakko Blomberg

Kirjatutka: Presidentin kummat seikkailut

Vesa Sisättö

YK-järjestelmä käännekohdassa

Mari Luomi

Oikeutta kylänvanhimmalta

Joonas Pörsti