Kohti nollaa

Tarja Cronberg

Yhdysvallat ja Venäjä ovat ottaneet Obaman kaudella askeleen kohti visiota ydinaseettomasta maailmasta. Ydinvoiman siviilikäytön ennustetaan sen sijaan lähes kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Samalla kasvaa ydinmateriaalin väärinkäytön riski. Lue lisää UP-lehdestä 4/09.

kuva Orion Montoya

Poliittinen ikkuna ydinaseriisuntaan on avautunut lähes kahdenkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen. Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman puhe Prahassa viime huhtikuussa sai aikaan ilmapiirin, jossa ydinaseettomasta maailmasta käydään vakavaa keskustelua. Obama sanoi Yhdysvaltain sitoutuvan etenemään kohti rauhaa ja turvallisuutta ydinaseettomassa maailmassa.

"En ole naiivi. Tavoitetta ei saavuteta nopeasti – ehkä ei minun elinaikanani. Se vaatii kärsivällisyyttä ja sitkeyttä. Emme saa välittää äänistä, jotka väittävät että maailma ei voi muuttua. Meidän on vakuutettava: Yes, we can!"

Ainakin retorista tukea tuli myös Venäjältä, kun presidentti Dmitri Medvedev vahvisti Helsingissä toukokuussa maansa sitoutuvan ydinaseettoman maailman visioon.

Ilmapiirin muutoksesta kertoo myös Yhdysvaltain ulkopolitiikan raskaan sarjan edustajien Henry Kissingerin, Sam Nunnin, William Perryn ja Georg Schultzin kirjoitus Wall Street Journalissa. Entiset ulko- ja puolustusministerit sekä puolustusvaliokunnan puheenjohtaja esittivät tammikuussa 2007 konkreettisia tavoitteita ydinaseriisunnalle. He myös asettivat lopulliseksi tavoitteeksi ydinaseettoman maailman.

Kylmät realiteetit ovat kuitenkin edessä. Konkreettisia edistysaskelia ydinaseriisunnan etenemisestä pitäisi ensi keväänä saada NPT:n eli ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssissa New Yorkissa. Kokouksen tavoitteista neuvotellaan parhaillaan, eikä ongelmia puutu.

Iranista on juuri tullut ydinaseiden kynnysvaltio eli sillä on tarvittava osaaminen uraanin rikastamiseen ja aseiden valmistamiseen. Pohjois-Korea on jo ydinasevaltio. Kaikesta huolimatta jo nyt on välttämätöntä miettiä lopputulosta. Mitä merkitsisi ydinaseeton maailma?

Siamilaiset kaksoset

Ydinenergia ja ydinaseet liittyvät saumattomasti toisiinsa. Ne ovat erottamattomat kuin siamilaiset kaksoset. Rauhanomaiset eli ydinenergiaa tuottavat reaktorit käyttävät raaka-aineenaan rikastettua uraania. Jos uraania rikastetaan pidemmälle, voidaan siitä valmistaa ydinaseita. Lisäksi energiantuotannon sivutuotteena syntyy plutoniumia, joka on myös ydinaseiden raaka-aine. Ainakin teoriassa jokainen ydinvoimaa tuottava maa voi niin halutessaan valmistaa ydinaseita. Kyse on poliittisesta tahdosta, ei osaamisen puutteesta. Ydinaseiden vähentäminen edellyttää myös sopimusta ohjuspuolustusjärjestelmien rajoittamisesta.

 Joukkotuhoaseiden leviämistä voi pitää maailman suurimpana turvallisuusuhkana. Ruotsalaisen Hans Blixin johtama joukkotuhoasekomissio totesi loppuraportissaan, että ilmastonmuutoksen torjunta tekee ydinvoiman yhä houkuttelevammaksi. Nykyisin noin 30 valtiota tuottaa energiaa ydinvoimalla ja 60 uutta on ilmoittanut kansainväliselle atomienergiakomissiolle aloittavansa tuotannon. Useimmat näistä maista ovat konfliktialueilla, erityisesti Lähi-idässä.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on arvioinut, että ydinvoiman siviilikäyttö voi maksimissaan lähes kaksinkertaistua vuoteen 2030 mennessä. Kun uraanin kysyntä kasvaa, rikastus- ja jälleenkäsittelylaitoksia tarvitaan lisää. Tämä puolestaan saattaa lisätä ydinmateriaalin väärinkäyttöä ja vääriin käsiin joutumista.

Ydinteknologian rauhanomaisen ja sotilaallisen käytön välistä rajaa valvova ydinsulkusopimus astui voimaan vuonna 1970. Sopimuksen on allekirjoittanut tähän mennessä 190 maata. Viisi allekirjoittajamaata eli Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Ranska ja Britannia ovat ydinasevaltioita. Niillä on sopimuksen mukaan oikeus pitää ydinaseensa, mutta myös velvollisuus edistää ydinaseriisuntaa. Lopuilla allekirjoittajamailla on rajoittamaton oikeus käyttää ydinteknologiaa rauhanomaisiin tarkoituksiin, mutta silloin niiden on sitouduttava IAEA:n valvontaan ja tarkastuksiin.

Ydinasevaltioista Intia, Pakistan ja Israel ovat pysyneet ydinsulkusopimuksen ulkopuolella. Pohjois-Korea allekirjoitti sopimuksen, mutta vetäytyi siitä kehitettyään ydinaseen. Monet maat kuten Brasilia, Argentiina, Etelä-Afrikka ja Ruotsi, luopuivat vapaaehtoisesti ydinohjelmastaan allekirjoitettuaan ydinsulkusopimuksen.

Polttoainekierto kiistan ytimessä

Ydinsulkusopimuksen toteutuksessa on kiistelty siitä, kumpi on kiireellisempää, ydinaseiden leviämisen ehkäiseminen vai ydinaseriisunta. Nämä eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia, vaan toisiaan tukevia tavoitteita. Olennaista on, että rikastettua uraania ja plutoniumia eli niin kutsuttuja hajoavia materiaaleja ei saa joutua vääriin käsiin. Myöskään ydinasevaltioiden määrä ei saisi kasvaa.

Iranin epäilty ydinaseohjelma on näkyvä osoitus valvonnan vaikeudesta. Valtiot voivat salailla laitoksia, vaikka ovatkin allekirjoittaneet ydinsulkusopimuksen. Tärkein valvonnan väline on IAEA:n hallinnoima, niin kutsuttu turvatakuujärjestelmä. Allekirjoitettuaan turvatakuupöytäkirjan ydinaseettomat jäsenvaltiot sitoutuvat raportoimaan vuosittain ydinlaitoksista, -materiaalista sekä niihin liittyvistä tutkimus- ja kehittämissuunnitelmista. Ensimmäisen Persianlahden sodan jälkeen kuitenkin havaittiin, ettei järjestelmä ole aukoton. Irakilla oli ydinaseohjelma, vaikka se oli allekirjoittanut turvatakuupöytäkirjan.

Turvatakuujärjestelmään liittyvä lisäpöytäkirja antaa IAEA:lle mahdollisuuden tarkistaa myös salaisia laitoksia ja ottaa ympäristönäytteitä. Kaikki ydinsulkusopimuksen jäsenvaltiot, esimerkiksi Iran, eivät kuitenkaan ole vahvistaneet lisäpöytäkirjaa.

Jos väärinkäytöksiä ilmenee, IAEA raportoi niistä omalle hallintoneuvostolleen, joka raportoi edelleen YK:n turvallisuusneuvostolle. Mahdollisista sanktioista päättää turvallisuusneuvosto. On selvää, että nykyinen valvontajärjestelmä ei vastaa ydinaseettomuuden vaatimuksia. Ydinaseita kehittävät valtiot voivat pysytellä järjestelmän ulkopuolella tai vetäytyä siitä sitten, kun niillä on valmiudet aseiden kehittämiseen.

NPT-sopimus takaa jäsenmailleen oikeuden ydinteknologian rauhanomaiseen käyttöön, myös uraanin rikastamiseen siviilitarkoituksiin. Juuri tähän oikeuteen Iran on jatkuvasti vedonnut. Ratkaisuksi on ehdotettu kansainvälistä polttoainepankkia, joka olisi tiukan valvonnan alaisuudessa.

Vaihtoehtoisesti uraanin rikastamiseen ja käytetyn polttoaineen jälkikäsittelyyn voitaisiin antaa lupa vain muutamille valituille maille, jotka vuokraisivat ydinpolttoainetta rauhanomaisiin tarkoituksiin ja sitoutuisivat ottamaan käytetyn polttoaineen takaisin. Välittömänä toimenpiteenä on esitetty, että uusia rikastus- ja jälleenkäsittelylaitoksia ei rakennettaisi ennen turvallista valvontajärjestelmää.

Tyhjät askeleet

Paras keino edistää ydinaseriisuntaa on luoda kansainvälistä vakautta kenenkään turvallisuutta heikentämättä. Tie ydinaseettomuuteen on pitkä. Ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssi sopi jo vuosituhannen vaihteessa 13 askeleesta, jotka ovat sekä välttämättömiä että kiireellisiä.

Ydinasevaltioiden tulee muun muassa aloittaa ydinasevarastojensa yksiselitteinen ja peruuttamaton tuhoaminen. Strategisten aseiden vähentämiseen tähtäävä START II sopimus tulee saattaa voimaan ja ohjustentorjuntajärjestelmiä rajoittava ABM-sopimus on pidettävä voimassa.

Ydinsulkusopimuksen heikkoutta todistaa, että yksikään sovituista askelista ei ole toteutunut. Sitä vastoin heikennystä on tapahtunut. Presidentti

George W. Bush irtisanoi yksipuolisesti ABM-sopimuksen. eikä ohjuspuolustusjärjestelmien rakentamista rajoita mikään. Havaittavissa on myös myönteisiä signaaleja. Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat ydinaseiden rajoittamisesta. START I -sopimus umpeutuu joulukuun alussa ja näiltä kahdelta valtiolta, joilla on hallussaan 95 prosenttia ydinaseista, odotetaan uusia esityksiä. Tällä hetkellä puhutaan noin 1500 aseen tasosta, laskennasta ei kuitenkaan ole yksimielisyyttä.

Kansainvälisen ydinsulku- ja ydinaseriisuntakonferenssin australialainen puheenjohtaja Gareth Evans esitti Ulkopoliittisen instituutin ja amerikkalaisen Kroc-instituutin järjestämässä seminaarissa, että ydinaseiden määrää rajoitettaisiin 2000:een nykyisestä yli 20 000:sta. Yhdysvalloilla ja Venäjällä olisi kummallakin 500 ydinasetta, kaikilla muilla yhteensä 1000. Keskustelu on siis alkanut.

Ratkaisevaa ydinaseiden vähentämisessä ei kuitenkaan ole aseiden määrä, vaan ydinpelotteen merkitys. Ongelman aiheuttavat ohjuspuolustusjärjestelmät. Kun ydinaseiden määrää vähennetään, myös ydinpelotteen vaikutus romuttuu. Tällöin molemminpuolinen tuho ei ole enää taattu vaan ydinsota olisi mahdollista voittaa. Ydinaseiden vähentäminen edellyttää siten myös sopimusta ohjuspuolustusjärjestelmien rajoittamisesta.

Ydinaselaboratoriot säästöliekillä

Laajalle levinnyttä ydinteknologiaa ei enää saa keksimättömäksi, joten joukkotuhoaseiden mahdollisuus on aina olemassa, mikäli kaikkia teknologiaan liittyviä rakenteita ei tuhota. Tämä edellyttäisi luopumista myös ydinenergiasta. Näin ollen myös ydinaseettomaan maailmaan jää tietty ydinteknologian infrastruktuuri. Tästä neuvotteleminen on erityisen vaikeaa.

On todennäköistä, että ainakin nykyiset ydinasevaltiot haluaisivat pysyä ydinaseettomassa maailmassa kynnysvaltioina, jolloin ne voisivat rakentaa ydinaseita nopeasti maailmanpoliittisen tilanteen muuttuessa.

Kriittisin perusrakenne ovat ydinaselaboratoriot. Jos niitä ylläpidetään, osaaminen pysyy ajan tasalla ja on nopeasti käyttöön otettavissa. Mutta onko laboratorioiden ylläpitäminen mahdollista ilman, että uusia aseita kehitetään? Vastaus on ei. Teoriassa voitaisiin ajatella, että laboratoriot palvelisivat ydinteknologian rauhanomaista käyttöä. Tätä mahdollisuutta kokeiltiin jo kylmän sodan jälkeen sekä Yhdysvalloissa että Venäjällä – huonoin tuloksin.

Ydinteknologian rauhanomaisen käytön valvonnan ja aseiden määrän vähentämisen lisäksi neuvotteluja on käytävä siitä, minkälainen ja miten laaja ydinaseinfrastruktuuri tulevaisuudessa sallitaan. Sopeuttamisen valmistelu on aloitettava ajoissa ennen kuin lopulliset päätökset ydinaseista luopumisesta on tehty.

Suomi ydinaseettomassa maailmassa

Suomi olisi ydinaseettoman maailman hyötyjämaa, varsinkin jos samalla luovutaan myös taktisista ydinaseista. Olemme suuren ydinasevaltion naapuri ja aseiden vähentyminen ja lopullinen poistaminen olisi meille merkittävä turvallisuutta lisäävä tekijä. Samalla sotilaalliset uhkakuvat kuitenkin muuttuisivat ja tavanomaisten aseiden pelotemerkitys kasvaisi ratkaisevasti.

Vaikka Suomi ei ole ydinasevaltio, osana EU:ta kuulumme liittoumaan, jossa on kaksi ydinasevaltiota, Ranska ja Britannia. EU onkin ollut hämmästyttävän hiljaa eikä ole kommentoinut Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien esittämiä ajatuksia mitenkään. Kuvaavaa oli Ranskan edustajan Bruno Tetrais'n Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa esittämä ihmettely siitä, miksi maat vapaehtoisesti heikentäisivät turvallisuuttaan. Ranskan saaminen mukaan ydinaseiden vastaiseen rintamaan ei ole helppoa. Ranskan saaminen mukaan ydinaseiden vastaiseen rintamaan ei ole helppoa.

Suomessa rakennetaan parhaillaan ydinvoimalaa ja uusia on suunnitteilla. Myös uraanikaivosvaltauksia on tehty. Tärkein kysymys Suomen kannalta liittyykin ydinteknologian siviilikäytön valvontaan. Joudummeko hankkimaan polttoaineen kansainvälisestä polttoainepankista vai vuokraamaan sitä? Miten turvataan polttoaineen saanti kriisiolosuhteissa?

Vielä ei ole keskusteltu niistä kriteereistä, joilla kansainvälinen polttoainepankki tai valitut uraanin rikastajamaat ohjaisivat polttoaineen jakoa. Oikeudenmukaisuus on avainasemassa. Arvioiden tulee perustua siihen, miten suuri ydinenergian tarve tietyllä valtiolla on ja mitä vaihtoehtoisia energiaratkaisuja voitaisiin ajatella.

Tämä saattaa puolestaan johtaa siihen, että valtiot eivät voi enää päättää energiaratkaisuistaan yksin. Tilanne korostuu Lähi-idän öljyntuottajamaissa, kuten Saudi-Arabiassa, joka suunnittelee ydinvoimaa suurista öljyvarannoistaan huolimatta.

Ennen ensi kevään ydinsulkusopimuksen tarkistuskonferenssia on syytä keskustella ydinvoiman ja ydinaseiden suhteesta, samoin kuin EU:n asemasta matkalla ydinaseettomaan maailmaan. Suomi on osapuolena molemmissa kysymyksissä. Siksi myös meidän on aktiivisesti muodostettava oma kantamme ja esitettävä uusia ratkaisuja. Enää ei riitä, että olemme vain passiivinen tarkkailija ydinsulkusopimusmaiden keskuudessa.

Tarja Cronberg

Kirjoittaja on vieraileva tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa ja Kööpenhaminanrauhantutkimuslaitoksen COPRI:n entinen johtaja

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää