Klaanit hallitsevat Ukrainaa

Igor Torbakov

Sunnuntain presidentinvaalit eivät tuo suurta muutosta Ukrainan politiikkaan, vaikka presidentti todennäköisesti vaihtuu.

Ukraina valitsee seuraavan presidenttinsä 17. tammikuuta järjestettävissä vaaleissa. Odotettavissa on kiihkeä ja kireä kamppailu. Vaalikampanjat ovat jo täydessä vauhdissa, eikä voittaja todennäköisesti selviä vielä ensimmäisellä kierroksella.

Istuvan presidentin Viktor Juštšenkon ura on päättymässä yhteen kauteen. Lupaavan alun saanut ja huikean poliittisen nosteen voimalla presidenttinä vuonna 2004 aloittanut Juštšenko osoittautui lopulta heikoksi ja linjattomaksi johtajaksi. Todellinen kamppailu käydään nyt kahden kärkiehdokkaan, pääministeri Julija Tymošenkon ja hänen poliittisen päävastustajansa, oppositiojohtaja Viktor Janukovitšin kesken. Muilla ehdokkailla ei ole vaaleissa juuri merkitystä.

Mitä seurauksia vaalien tuloksella voisi olla Ukrainassa? Kykeneekö uusi presidentti vakauttamaan Ukrainan kaoottista poliittista kenttää ja suuntaamaan maan kohti kypsempää demokratiaa? Odotukset eivät ole erityisen korkealla. Jos Venäjän vitsaillaan olevan tunnetun elokuvan nimeä mukaillen lost in transition eli eksynyt siirtymävaiheeseen, on myös Ukraina eksyksissä, vaikkakin omalla erityisellä tavallaan.

Ukrainan poliittisen ja yhteiskunnallisen kehityksen tarkasteleminen selittää, miksi vaalit eivät muuta Ukrainaa.

Ukrainan poliittisen ja yhteiskunnallisen kehityksen tarkasteleminen selittää, miksi vaalit eivät muuta Ukrainaa. Ukrainan tietä neuvostokauden jälkeen ei voi mitenkään nähdä matkana menneisyyden pimeästä autoritarismista kohti tulevaisuuden valoisaa demokratiaa. On hedelmällisempää nähdä kehitys pikemminkin kehämäisenä kuin lineaarisena.

Maan poliittista lähihistoriaa määrittää kolme avainkohtaa. Ensimmäinen niistä on itsenäistyminen vuonna 1991, jolloin maahan syntyi oma hallintokoneisto. Historialliset, poliittiset ja kulttuuriset tekijät muovasivat Ukrainan poliittisesta järjestelmästä pluralistisen. Tämä ei ollut demokratian ihanteiden ansiota, vaan seurausta välttämättömyyden pakosta.

Toisena avainkohtana erottuu presidentti Leonid Kutšman yritys vahvistaa valta-asemaansa toisella kaudellaan 2000-luvunvaihteessa.

Kolmas on vuoden 2004 kansannousu, joka tunnetaan oranssina vallankumouksena. Vuoden 2004 tapahtumat merkitsivät päätepistettä pyrkimyksille keskittää valta tukevasti presidentille. Oranssi vallankumous torjui autoritarismin, mutta on harhaanjohtavaa nähdä tapahtumakulku suurena poliittisena puhdistautumisena ja sysäyksenä kohti liberaalia demokratiaa.

Kyseessä ei ollut vallankumous sanan varsinaisessa merkityksessä. Revoluution sijaan kyseessä oli restauraatio – paluu Kutšmaa edeltäneeseen tilanteeseen. Perustuslakia muutettiin Ukrainan valtaeliitin yhteisellä päätöksellä siten, että maassa palattiin takaisin lähtöruutuun, vuoden 1991 tilanteeseen.

Vahvan toimeenpanovallan luominen on sittemmin epäonnistunut Ukrainassa. Poliittinen kenttä on pirstoutunut useisiin tasavahvoihin ryhmittymiin, jotka kilpailevat keskenään vallasta. Autoritarismin vaara on väistynyt, mutta poliittinen pattitilanne uhkaa lamauttaa maan.

Tulevat vaalit ovat riittämätön, mutta välttämätön etappi Ukrainan tiellä kohti kypsää demokratiaa. Tietyissä olosuhteissa kaoottinen pluralismi voi hyvinkin kehittyä kypsäksi demokraattiseksi järjestelmäksi. Ukrainassa tämä ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Ukrainan poliittista tilannetta voi kuvailla klaanien väliseksi tasapainoksi. Todellisia poliittisia toimijoita ovat finanssi- ja teollisuusryhmittymien ympärille rakentuneet oligarkkisetklaanit, eivät puolueet.

Ukrainan oligarkkisten klaanien järjestelmässä yritysmaailma ja politiikka ovat sulautuneet ”puolueiksi”, joiden välityksellä klaanit kilpailevat vallasta ja resursseista. Aitojen poliittisten ideologioiden puute syö poliitikkojen uskottavuutta. Manipulointi, ohjailu ja muut vastaavat menetelmät ovat politiikan keskeisiä työkaluja.

Vaaleilla ei ole suurta merkitystä niin kauan, kun tämä klaanien keskeiseen tasapainoiluun perustuva järjestelmä on pystyssä. Vaalitulos vain järjestelee klaanit uudelleen vallan huipulla. Mitkään vaalit eivät nykyoloissa kykene muuttamaan tilannetta ratkaisevasti suuntaan tai toiseen.

Kaoottinen pluralismi ja poliittinen pattitilanne ovat Ukrainassa vallalla, kunnes maassa kyetään selättämään korruptio ja vahvistamaan keskeisiä instituutioita.

Kaoottinen pluralismi ja poliittinen pattitilanne ovat Ukrainassa vallalla, kunnes maassa kyetään selättämään korruptio ja vahvistamaan keskeisiä instituutioita kuten poliittisia puolueita, oikeuslaitosta ja hallintoa. Autoritarismi voi tällaisissa oloissa jälleen voimistua.

Venäjä on aina näytellyt oman roolinsa Ukrainan poliittisissa kamppailuissa. Tuoreessa muistissa on Venäjän tuki Janukovitšille vuoden 2004 presidentinvaaleissa, josta seurasi Venäjän nolo tappio. Juuri Ukrainan pluralistinen ja pirstoutunut poliittinen kenttä ilman selvää suosikkia pakottaa kaikki pelin osapuolet etsimään suoraan tai peitellysti Moskovan tukea.

Paradoksaalisesti Moskova kuitenkin pettyy aina lopputulokseen. Ukrainassa ei nimittäin ole todellisuudessa venäläismielisiä poliittisia voimia.

Kumpikaan kärkiehdokkaista ei presidenttinä lähtisi Venäjän ohjailemalle tielle. Sekä Tymošenko että Janukovitš ovat pragmaattisia poliitikkoja, jotka ajavat omien näkemystensä mukaisesti Ukrainan, eivät Venäjän intressejä. On myös syytä muistaa, että molemmat kärkiehdokkaat edustavat suurta finanssi- ja teollisuusryhmittymää, jotka kilpailevat maailmanmarkkinoilla samoilla apajilla venäläisyritysten kanssa. Ukrainan oligarkit eivät rahoittaisi ehdokasta, joka vahvistaisi venäläisten asemaa.

Jos tilanne nähdään kirkkaasti Kremlissä, Venäjän johto joutuu toteamaan, ettei sillä ole omaa ottelijaa Ukrainan tulevassa koiratappelussa.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää