Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Huumesodan laiha tulos

Tom Feiling: The Candy Machine. How Cocaine Took Over the World. Penguin Books 2009, 350 s.

Kansainvälinen politiikka ja huumekauppa ovat monella tavoin yhteydessä toisiinsa. Hamid Karzain hallinto Afganistanissa on hyvä esimerkki vaikeista kytköksistä. Karzaita syytetään heroiiniparoniliittolaistensa suojelusta, mutta toistaiseksi länsimailla ei ole parempaakaan vaihtoehtoa tuettavaksi.

Yhdysvaltain hallinto on katsonut huumekauppaa läpi sormiensa silloin, kun se on poliittisesti ja taloudellisesti hyödyllistä, sanoo Tom Feiling kirjassaan The Candy Machine. Toisin kuin kirjan alaotsikko How Cocaine Took Over the World väittää, kokaiini ei ole valloittanut koko maailmaa. Se on kuitenkin vallannut läntisen pallonpuoliskon, missä siitä on tullut menevää elämäntyyliä korostava ajanviete.

Feiling on ihmisoikeusaktivisti ja palkittu elokuvantekijä. Hän kannattaa huumeiden laillistamista. Hän ei kuitenkaan väitä, että laillistaminen ratkaisisi huumeiden aiheuttamat terveydelliset ongelmat. Kontrolloitu huumeiden myynti alkoholin ja tupakan malliin kuivattaisi järjestäytyneen rikollisuuden, terroristien ja muiden aseellisten liikkeiden saamat laittomat huumetulot. Myös huumekauppaan liittyvä väkivalta vähenisi.

Huumeiden dekriminalisointia ovat ehdottaneet niin talouslehti The Economist, Kolumbian suurin päivälehti El Tiempo kuin monet entiset huumepoliisit ja virkamiehet. Feilingin mukaan keskustelunavaukset huumeiden laillistamisesta merkitsevät kuitenkin poliittista itsemurhaa, koska yleissopimuksen henkinen isä, Yhdysvallat, käy yhä presidentti Richard Nixonin aloittamaa ”messiaanista sotaa huumeita vastaan”. Tilastot ja maailmanpolitiikka kuitenkin osoittavat, että Washingtonin sotastrategia on epäonnistunut. Kokaiinista ei ole pulaa ja EU:n arvion mukaan kokaiinin käyttö kasvaa useissa jäsenmaissa.

Feiling myös muistuttaa, että Yhdysvallat toimii usein vastoin omia oppejaan. Iran–Contra-skandaalissa 1980-luvulla CIA auttoi Nicaraguan sandinistihallitusta vastustavia Contria lentämään kokaiinia Yhdysvaltoihin, mikä raivasi tietä crack-epidemialle. Vietnamin sodan aikana CIA auttoi liittolaisiaan Kaakkois- Aasiassa tuomaan Yhdysvaltoihin oopiumia ja heroiinia, Afganistanin sodan aikana neuvostomiehitystä vastustaneet taistelijat, mujahedinit, saivat rauhassa rahoittaa toimintaansa heroiinikaupalla.

Yksi kirjan päänäyttämöistä on Washingtonintukema Kolumbia, missä presidentti Bill Clinton käynnisti vuonna 2000 Plan Colombia -ohjelman lopettamaan kokaiinin tuotannon. Sekä ohjelma että kokaiinintuotanto jatkuvat ja leijonanosa ohjelman rahoista suuntautuu sotilaalliseen toimintaan.

Huumekauppa Kolumbiassa on kiistelty asia. Selvää on, että huumerahoja on mennyt ja menee huumeliigoille, vasemmistolaisille FARC-sisseille ja aseensa laskeneille oikeistolaisille puolisotilaallisille järjestöille. Yhdysvaltain hallinnolle on ongelmallista, että huumekauppiailla on kytköksiä Kolumbian armeijaan, politiikan eliittiin ja rikkaisiin maanomistajiin. Toisin sanoen ne tahot, joita Yhdysvallat tarvitsee huumesodassaan, ovat siinä itsekin osittain mukana tai ainakin epäiltyinä. Kolumbiaa ja Yhdysvaltoja kuitenkin yhdistää ideologinen vihollinen FARC.

Kolumbian armeijan aseistaminen huumesodassa tuo rahaa yhdysvaltalaisille asetehtaille. Plan Colombian sotilaskärki kohdistuu erityisesti nyt ahtaalle ajetun FARC:in alueille. Feilingin mukaan ei ole sattumaa, että alueilla on myös öljyä ja muita kaivannaisia.

Kokapensaiden viljely ei lopu vaikka FARC ja huumeliigat kukistettaisiin, Feiling väittää. Köyhällä maanviljelijällä ei ole vaihtoehtoja. Aina löytyy yrittäjiä, jotka maksavat viljelijöille laittomista kokalehdistä liian houkuttelevaa hintaa.

Kirjoittaja on MTV3:n ulkomaantoimittaja.