Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Läntisiä uhkakuvia

Jarno Limnéll: Suomen uhkakuvapolitiikka 2000-luvun alussa. Maanpuolustuskorkeakoulu 2009, 464 s.

Strategian laitoksen opettajan Jarno Limnéllin väitöskirja on poikkeuksellisen ajankohtainen. Länsimaissa on pohdittu uhkakuvien muutoksia markkinatalouden ja reaalisosialismin välisen raja-aidan kaaduttua ja kylmän sodan hälvennyttyä. Terrori-iskut vuonna 2001 muuttivat uhkakuvakeskustelua ratkaisevasti. Suomalaisissa uhkakuvissa Neuvostoliittoa vastaan käyty sota on jättänyt syvät jäljet, eivätkä uhkakuvat muutu hetkessä.

Tutkimuksen lähtökohta on konstruktivistinen. Yhteiskunnan ilmiöiden luonne rakentuu konstruktivistien mukaan ihmisten vuorovaikutuksessa ja tulkinnoissa. Myös uhkakuvat ovat viime kädessä tulkinnallisia ja sosiaalisesti rakentuneita. Limnéll analysoi turvallisuuspoliittisia selontekoja ja erityisesti vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelua seikkaperäisesti. Työn loppuosassa tarkastellaan myös suomalaisten uhkakuvia eri selvitysten valossa.

Kiinnostavinta analyysissa on vuoden 2004 selonteon taustoittaminen. Selontekoon sisällytettiin monia uusia, laajaan turvallisuuskäsitykseen perustuvia uhkakuvia, kuten ympäristöuhkia. Tätä voidaan kutsua turvallistamiseksi eli eri yhteiskunnallisten ilmiöiden tulkitsemiseksi niihin liittyvien uhkien kautta. Uhkakuva-analyysi siirsi Suomen lähemmäksi länttä eli EU:n linjauksia ja osittain Natoakin.

Puolueiden ja kansanedustajien turvallisuuspoliittisten puheenvuorojen arvioinnissa on syytä muistaa, että oletukset äänestäjien mielipiteistä ohjaavat puhetta ja voivat tehdä siitä perinteisempää. Tätä aihetta väitöskirjassa ei paljoa käsitellä, vaikka se on olennainen uhkakuvakeskustelun sosiaalisen rakentumisen kannalta.

Konstruktivistinen lähestymistapa luo terveellisen muistutuksen suomalaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun rajallisuudesta. Uhkien arviointi on aina sosiaalinen prosessi, jossa eri tietoja ja näkemyksiä punnitaan. Konsensushenkisellä ulkopolitiikalla on kylmän sodan vuosista versovat perinteet, mutta tilanne on muuttunut ja muuttuu edelleen. Väitöskirjan kiteytys ”uhkakuvilla tehdään politiikkaa ja politiikalla uhkakuvia” pitää entistä enemmän paikkansa. Esimerkiksi Venäjä, Yhdysvallat ja al-Qaida saavat eri merkityksiä eri keskustelijoiden kuvaamina.

Limnéllin analyysi vakuuttaa lukijan, että uhkakuvia voi olla enemmän kuin mitä suomalainen selontekomenettely on tuottanut viime vuosina. Monen afrikkalaisen silmin ilmastonmuutoksen ja muiden globaalien uhkien syyt ja seuraukset näyttävät kovin erilaisilta kuin suomalaisen. Selontekomenettelyn korvaaminen ajankohtaislinjauksilla olisi paikallaan. Ulkopolitiikkaa ei voida kattavasti käsitellä neljän vuoden jaksoina.

Työn lopussa esitellään useita jatkotutkimuksen aiheita, joita ovat median merkityksen arviointi ja selontekoprosessin uudistaminen. Suomalaisille uhkakuvien tutkiminen voi olla tärkeää myös itseymmärryksen ja keskustelun monipuolistamisen kannalta. Limnéll on kirjoittanut oppikirjamaisen ja laajan väitöskirjansa suomeksi, minkä vuoksi on syytä toivoa, että kirja kuluu monien suomalaisten käsissä.

Kirjoittaja on tohtoriopiskelija Maanpuolustuskorkeakoulussa.