Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Presidentin kummat seikkailut

Timo Mäkelä ja Jukka Parkkari: Manu, Mara, Tarja ja mä. Arktinen Banaani 2009 112 s.

Sarjakuva ja animaatio taipuvat letkeästi poliittisen satiirin välineiksi. Timo Mäkelän piirtämä ja Jukka Parkkarin käsikirjoittama Manu, Mara, Tarja ja mä liittyy samaan joukkoon kuin Jouni K. Kemppaisen, Mikko Vienosen ja Tarmo Koiviston Pääkaupunki ja Filmiteollisuuden tuottama Itse valtiaat.

Alun perin Kansan Uutisten Viikkolehdessä ilmestyneet Mäkelän ja Parkkarin sarjakuvat kertovat vaihtoehtoisen, salaisen historian Suomen poliittisen johdon toimista vuosilta 1991–2008. Kuten otsikkokin kertoo, useiden tarinoiden keskushahmoina ovat presidentit. Presidenttikeskeisyys tuntuu Kekkosen ajan tuulahdukselta tänä maailmanaikana, jolloin pääministeri on noussut politiikan kärkeen.

Mäkelän ja Parkkarin tarinoissa on tekijöiden mukaan ”totta toinen puoli – mutta kumpi?” Itse kertomukset ovat villiä fantasiaa, jossa minikokoisia paavoväyrysiä kloonataan Pohjantähti-opistolla ja Vladimir Putin ja George W. Bush viettävät suorastaan huovismaista laatulomaa suomalaisella korpimökillä. Juonet tuovat mieleen Parkkarin yhdessä Juha Ruusuvuoren kanssa 1980-luvulla kirjoittamat Suopon agentti Usko Kyykän seikkailuja -pokkarit.

Sarjakuvan huumori syntyy villin kuvitelman ja poliitikkojen arvokkaan tai ainakin arvokkuutta tavoittelevan julkisen minän ristiriidasta. Esimerkiksi Suvi-Anne Siimes seikkailee salaisena agenttina muutamissa albumin tarinoissa.

Mäkelän ja Parkkarin kuvissa Mauno Koivisto on paitsi rehti kansanmies, myös maailmanlaajuisesti tunnettu viisas. Ahtisaari taas jää koomiseksi arvoitukseksi. Presidentti Halosen ja valiokuntaneuvos Arajärven parisuhde on sarjakuvantekijöiden erityisessä suosiossa. Tavallisen parisuhdepuheen ja valtion asioiden yhdistelmä kieltämättä tuottaa hupaisia hetkiä: ”Otankin tämän iltalukemiseksi Mäntyniemeen. Valiokuntaneuvos niin tykkää salaisista papereista.” Muuten Halonen kuvataan Muumimammaksi, joka kuitenkin läimäyttää presidentin auktoriteetillaan vastustavaa mutinaa kohdatessaan.

Sarjakuvista on löydettävissä myös ulkopoliittisia linjauksia, vaikkakin tukevalla fantasiakuorrutuksella. Erityisesti Putinin ja Bushin Suomi-seikkailussa maamme esiintyy kekkoslaisen viisauden ja tasapainon tyyssijana. Kuten vuonna 1975, suurvaltajohtajat saapuvat Suomeen sopiakseen asioista puolueettomalla maaperällä. Tekijät eivät selvästikään tunne sympatiaa Natoa kohtaan. Esimerkiksi eräässä kohtauksessa suomalainen ja venäläinen konna heittävät Natolla uhittelevan virolaisen konnan junan katolta. Näissä painotuksissa osansa lienee sarjakuvan alkuperäisellä julkaisupaikalla.

Kirjan esipuhe ja tarinoiden johdannot taustoittavat sarjakuvia kertaamalla lähimenneisyyden tapahtumia. Faktamateriaalia albumissa olisi voinut olla enemmänkin. Takavuosina tapahtui välillä sen verran kummia – Puna-armeijan kuoro esiintyi Leningrad Cowboysin kanssa Senaatintorilla, Moskovassa ammuskeltiin tankeilla ja tarjoilijat kulkivat yläosattomissa – että oman muistinsa varassa ei aina osaa päätellä, kumpi puoli tästä nyt on fantasiaa. Kieltämättä se tekee lukukokemuksesta paikoin vielä hauskemman.

Kirjoittaja on populaarikulttuuriin erikoistunut toimittaja.