Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

YK-järjestelmä käännekohdassa

kuva Mari Luomi

Hataraan ratkaisuun päättynyt Kööpenhaminan ilmastokokous oli matalista ennakko-odotuksista huolimatta monille valtava pettymys. Isäntämaa Tanskan lanseeraama titteli Hopenhagen vaihtui viikon loppupuolella Copouthageniksi, pelkurimaiseksi vetäytymiseksi, kun kunnianhimoista ilmastosopimusta ei syntynyt monenkeskisen konsensuksen kautta.

Yhdysvallat ja neljä suurta kehitysmaata laativat lopulta löyhän kompromissitekstin muiden puolesta. Monet pitivät tätä päätöstä YK:n monenkeskisen järjestelmän rajojen saavuttamisen merkkinä. Myös kansalaisyhteiskunnan osallistumisen raja näytti tulleen vastaan. Kööpenhaminan ilmastokokous muistetaan varmasti käännekohtana, mutta aivan vääristä syistä.

Tanskan isännöimä COP-15 -kokous koetteli YK-perinteen mukaisen, kaikkia osapuolia kuuntelevan menettelytavan sietokykyä: pienellä porukalla laadittuja sopimusluonnoksia tiedettiin liikkuvan kulisseissa, minkä erityisesti pienemmät kehitysmaat kokivat äärimmäisen loukkaavaksi. Nämä maat, yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa, luonnehtivatkin neuvotteluita läpinäkymättömiksi ja epädemokraattisiksi.

Tanskan johtama rajattu multilateralismi huipentui toisen kokousviikon kahtena viimeisenä päivänä valtionpäämiesjohtoiseen poliittiseen kaupankäyntiin, jossa muutama suuri maa etsi tapaa pelastaa kasvonsa. Tuloksena oli kolmesivuinen teksti, josta on vaikeaa löytää hyvää. Ainoa valonpilkahdus oli teollisuusmaiden kehitysmaille lupaama lyhyen ja pitkän aikavälin rahoitus, suuruudeltaan 30 ja 100 miljardia dollaria. Vaikka tekstissä mainitaan tavoite rajoittaa ilmaston lämpenemisen kahteen asteeseen, tämän tueksi ei esitetä lukuja.

Torstaina julkisuuteen vuotanut YK:n ilmastosopimuksen sihteeristön tekemä selvitys osoitti, että tähänastisilla päästövähennyssitoumuksilla – joiden odotetaan päätyvän myös Kööpenhaminassa laaditun sopimustekstin liitteeksi – päästään reippaasti yli kolmen asteen. Sopimustekstissä on myös useita muita ongelmia, kuten sen pelkästään poliittisesti sitova luonne, mikä tarkoittaa käytännössä korkeintaan hyvää tahtoa. Tämä myös tarkoittaa, että ratkaisun mahdollisuus siirtyy jälleen vuodella, Meksikossa pidettävään COP 16 -kokoukseen.

Konsensus unohtui

Kööpenhaminasta odotettiin ensinnäkin kansainvälistä ja toiseksi laillisesti sitovaa sopimusta. Kumpaakaan näistä ei saatu. YK-järjestelmän ja sen ilmastosopimuksen (UNFCCC) puitteissa vuodesta 1992 käytyjen neuvotteluiden tulevaisuuden kannalta merkittävintä on nimenomaan tapa, jolla sopimus viimein runnottiin läpi. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lensi Kööpenhaminaan perjantaiaamuna ja jo ennen puoltayötä hänen Air Force One -jettinsä oli kotimatkalla. Tällä välin hän ehti pitää kylmäkiskoisen puheen ja neuvotella ilmastosopimuksen. Jälki oli sen näköistä: Konsultaatiot ulottuivat ensin 25–30:een maahan, joiden oli tarkoitus edustaa kaikkia neuvotteluryhmiä. Sen jälkeen Yhdysvallat, Kiina, Brasilia, Intia ja Etelä-Afrikka päättivät muiden puolesta, miltä lopullisen version tulisi näyttää. Obama piti lehdistötilaisuuden ja poistui näyttämöltä.

Prosessin orkesterinjohtajilta kuitenkin näytti unohtuneen, että kansainvälinen ilmastosopimusprosessi todella perustuu konsensukseen, minkä vuoksi edes poliittisia vihollisia ei kannata jättää konsultaatioiden ulkopuolelle. Näin kuitenkin kävi ja Venezuelan johtama sosialistinen ALBA-allianssi yhdessä Sudanin kanssa lopulta esti sopimuksen hyväksymisen lauantaiaamuun asti venyneessä COP-kokouksessa.

Kaiken lisäksi kokouksen korkean tason osuutta johtaneen Tanskan pääministerin Lars Løkke Rasmussenin tuntemus ilmastokokousjärjestelmän menettelytavoista osoittautui olemattomaksi, mikä oli lähellä johtaa neuvotteluiden romahtamiseen. ”Kööpenhaminan sopimus” pelastettiin viimein puheenjohtajan vaihdolla ja sen jälkeen laillisella kikalla: teksti pantiin merkille, ja sen hyväksyvien osapuolten nimet merkitään otsikkoon. Kööpenhaminan ilmastokokous joutui siis myöntämään, että avoimen monenkeskisyyden rajat on saavutettu, ja toisaalta myös sen, että UNFCCC ei välttämättä ole tulevaisuudessa se areena, jossa merkittävimmät ilmastosopimukset saavutetaan.

Demokratia jäi jalkoihin

Kööpenhaminan ilmastokokous saattaa merkitä myös toista käännekohtaa, joka liittyy kansalaisyhteiskunnan osallistumiseen kansainväliseen ilmastonmuutoksen torjuntaan. Paikalle arvioitiin saapuneen 25000 kansalaisjärjestöjen, tutkimuslaitosten, ammattiyhdistysten ja yritysmaailman edustajaa, joista kahtena viimeisenä kokouspäivänä enää 300 päästettiin kokouspaikan ovien sisäpuolelle. Miten näin pääsi käymään? Epäilemättä täysin järjestäjien virheeksi voidaan laskea avoin ilmoittautumisprosessi. Tarkkailijaorganisaatioiksi rekisteröityjen järjestön edustajat lähettävät tietonsa YK:n ilmastosopimuksen sihteeristölle pari kuukautta ennen kokousta. Vahvistusta rekisteröitymisestä ei lähetetty, vaan tarkkailijoiden piti hakea konferenssipassinsa saapuessaan paikan päältä.

Hälytyskellojen pitänyt alkaa soida sihteeristössä, kun pelkästään kansalaisyhteiskunnan osallistujien lukumäärä ylitti konferenssikeskuksen kapasiteetin kymmenellä tuhannella. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja seurauksena oli kaaos: Tunteja kestänyt päättymätön jonotus, täysi informaation puute, närkästystä, mielenosoituksia, pidätyksiä ja lopulta tarkkailijoiden määrän mielivaltaiselta tuntunut rajoittaminen toisella kokousviikolla porrastetusti seitsemästä tuhannesta kolmeensataan. Sopimuksen varjelu kansalaisjärjestöjen kriittisiltä silmiltä jyräsi tieltään demokratian ja Tanskan maine pohjoismaisena demokraattisena ja toimivana yhteiskuntana ryvettyi pahasti.

Seuraava askel on Yhdysvaltain odotettu ilmastolaki, joka oli Kööpenhaminan epäonnistumisenkin pohjimmainen syy. Tämän lisäksi maailman johtajat joutuvat ensi vuonna pohtimaan, ovatko YK:n multilateralismi ja ilmastonmuutoksen kansainvälinen torjunta enää yhteen sovitettavissa. Sitten vielä pitäisi muistaa se kuuluisa ilmastotiede, joka tuntui tällä kertaa jääneen kansalaisjärjestöjen tavoin kokouspaikan porttien ulkopuolelle.

Linkki Kööpenhaminan sopimuksen tekstiin:

http://unfccc.int/resource/docs/2009/cop15/eng/l07.pdf