Markku Wilenius: Ihmiskunnan henkinen murros tekee tuloaan

Profiili

Martina Ahola

Tulevaisuudentutkija Markku Wilenius odottaa alkavan vuosikymmenen olevan perustavanlaatuisen muutoksen aikaa. Hän nimesi viisi tärkeintä megatrendiä, jotka ovat globaalin markkinatalouden muutos, ympäristön muutos, väestön ikääntyminen, kuluttajien vallan kasvu ja geopoliittisen valtarakenteen muutos.

kuva Martina Ahola

Teollinen aikakausi eri ilmenemis­muotoineen on huipentunut siinä määrin, että siihen liittyvä elä­mäntapa on tullut kestämättö­mäksi.

”Nyt alkaa uusi aika, jota kutsun englanninkielisellä termillä ”turbulent teens” eli ihmiskunta tulee ikään kuin murrosikään. On aika itsenäistyä ja tulla vastuulliseksi omasta toiminnas­taan”, sanoo tulevaisuudentutkija Mark­ku Wilenius.

Hän uskoo, että nykyinen maailma on eräänlaisessa taitekohdassa. Muutos on välttämätön jo yksinomaan väestön määrän vuoksi. On ennustettu, että maailmassa on vuonna 2050 jo enem­män kuin yhdeksän miljardia ihmistä. ”Olemme tulleet maapallon kestokyvyn rajoille.”

Wilenius poimi Ulkopolitiikka-lehden pyynnöstä viisi alkavan vuosikymmenen keskeistä ilmiötä. Kaikissa on kyse jon­kinlaisesta muutoksesta. Esiin nousseet teemat menevät monessa suhteessa pääl­lekkäin ja toisaalta edustavat samojen asioiden eri aspekteja. Wilenius puhuukin ihmiskunnan henkisestä murroksesta.

Hänen mukaansa tapahtumassa on uusi kopernikaaninen käänne. Vastaava mullistus tapahtui edellisen kerran uuden ajan alussa, jolloin Nikolaus Kopernikus esitti käsityksensä aurinkokeskeisestä maailmankuvasta, mikä tosin vakiintui vasta noin sata vuotta myöhemmin. Luonnontieteiden nopean kehityksen ai­heuttaman tieteellisen vallankumouksen seurauksena kokeelliset menetelmät ja järkiperäinen ajattelu syrjäyttivät vähi­tellen aiemman auktoriteettiuskon.

”Tällä kerralla murros tapahtuu niin, että ulkoinen muuttuu sisäiseksi. Syntyy eräänlainen sisäinen pakko, joka ajaa meidät tosiasioiden eteen, koska nykyi­nen järjestelmä ei voi enää toimia”, Wilenius sanoo. Ympäristönmuutoksen kaltaiset haasteet pystytään kyllä identi­fioimaan hyvin, mutta niiden ratkaisemi­seksi tarvitaan uusi kansainvälinen sopi­musjärjestelmä.

”Vanhentuneet järjestelmät kuten sharialaki, oppi valtioiden suverenitee­tista ja luonnonvarojen holtiton käyttö on romutettava, sillä ne eivät sovellu maailmaan, jossa elämme ja vielä vä­hemmän sinne missä tulemme elämään”, Wilenius korostaa.

Hän kokee, että lyhytnäköisyys ja taktisten intressien ensisijaisuus on pe­rustavanlaatuinen ongelma sekä valtiol­lisessa päätöksenteossa että yritysmaail­massa. ”Olen huomannut, että tämän kanssa joutuu taistelemaan lähes joka paikassa.” Vasta kun otetaan askel tule­vaisuuteen ja katsotaan nykyistä yhteis­kuntaa sieltä käsin, saadaan tarvittava perspektiivi. ”Jo nyt on selvää, että jos nykysysteemin annetaan jatkua 20 vuot­ta, meille ei todellakaan kuulu kovin hyvää.”

”Kaikki ihmiskunnan keskeiset ongel­mat ovat tulleet pisteeseen, jossa ei ole enää olemassa mitään järjestelmää, ku­ten YK tai Nato, jolle ne voisi delegoida.” Ainoa taso, joka voi todella vaikuttaa asioihin, ovat ne toimijat, jotka toimivat itse kentällä. Varsinkin yrityssektorilla on ollut havaittavissa uudenlaista ajatte­lua. Wileniuksen mukaan monet yrityk­set näkevät itsensä myös yhteiskunnal­listen ongelmien ratkaisijoina, eivätkä yksinomaan omistajilleen voittoa tuotta­vina rahakoneina.

Muutoksen jarruna ovat kuitenkin vanhat ajattelutavat, joita on vaikea murtaa niiden vahvuuden vuoksi. Wile­nius ottaa esiin Carl Jungin arkkityypit. Vanhat voimat ovat kuin arkkityyppejä, jotka on tunnistettava ja tuhottava, jotta systeemiä voitaisiin uudistaa. Muutos­voimien tiellä on siis paljon esteitä.

Päättynyttä vuosikymmentä on luonnehdittu menetetyksi vuosikymme­neksi muuallakin kuin taantuman kol­himassa talouselämässä. Suurin syy pet­tymykseen on ollut pysähtyneisyys. Esiin on noussut yhä uusia ongelmia, kuten terrorismi ja ilmastonmuutos, mutta näiden ratkaisemiseksi ei ole kyetty te­kemään juuri mitään.

Saamattomuudesta huolimatta Wi­lenius uskoo perustavanlaatuisia muu­toksia tapahtuvan. Samalla hän kuiten­kin korostaa, että vaikka kyse on pidem­män aikavälin asioista, näkyvää kehitys­tä pitäisi tapahtua varsin pian.

1) Markkinatalouden sääntely uusiksi

Markkinatalouden muutos on väistämä­tön. Kyse on ennen kaikkea uuden, ny­kyistä globaalia taloutta vastaavan sään­telyjärjestelmän rakentamisesta. Uudis­tuksen tarve tuli selväksi viimeistään maailmanlaajuisen talouskriisin myötä:

”Suuri osa finanssikriisin yhteydessä toteutuneista riskeistä on seurausta siitä, että käytössä olleet riskimallit ovat olleet täysin vanhanaikaisia. Ne perustuivat maailmaan, jota ei enää ole”, Wilenius sanoo. Hän korostaa, että globaali talous vaatii globaalia riskien arvioinnin järjes­telmää. Sellaista ei tähän mennessä kui­tenkaan ole ollut olemassa.

Pelissä ovat myös kansainväliset val­tarakenteet. Jotta rahoitusmarkkinoiden kansainvälinen sääntelyjärjestelmä vas­taisi markkinoiden todellisuutta, tarvi­taan aivan uudenlaisia vuorovaikutus­malleja. ”Ei riitä, että haetaan pelkäs­tään jonkinlaista superrakennetta, johon kuuluvat IMF, G20 ja muutama muu toimielin.” Tarvitaan paljon alemman tason rakenteita, joita ei vielä ole edes olemassa, jotta saatavilla on aina tieto vastuusuhteista ja viime käden vastuun­kantajasta.

Markkinajärjestelmän muutostarvet­ta ei siis voi pitää talouskriisin tuloksena, eikä sen tarve poistu taantuman hellitet­tyä. Finanssikriisi kuitenkin toimi erään­laisena katalysaattorina vaikka sen luon­ne pysyi Wileniuksen mielestä pitkään pimennossa.

”Väärät instrumentit riski­en hajauttamisessa vaikuttivat toki mer­kittävästi kriisin syntyyn, mutta pääsyy romahdukseen löytyy itse systeemistä.” Nykyinen sääntelyjärjestelmä on tullut tiensä päähän. Tästä syystä kyse onkin suuremmasta mullistuksesta, kuin mitä finanssikriisistä pitkään ajateltiin.

2) Kohti niukkaenergistä yhteiskuntaa

Kansainväliseen tietoisuuteen yltänyt ilmastonmuutos on Markku Wileniuk­sen mukaan vain yksi osa laajempaa il­miötä. Käynnissä oleva ympäristönmuu­tos on perustavanlaatuinen muutos, joka pakottaa ihmiskunnan siirtymään vähä­energiseen ja niukkamateriaaliseen ta­lous- ja yhteiskuntajärjestelmään. Muu­tospaineet kohdistuvat erityisesti yhteis­kuntien perusrakenteisiin, kuten infra­struktuuri- ja liikennejärjestelmiin.

Uhkakuvista huolimatta ympäristön­muutos tarjoaa myös taloudellisia ja poliittisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi EU:lla olisi erinomainen tilaisuus toimia suunnannäyttäjänä ja vahvistaa siten painoarvoaan tulevaisuuden valtaraken­teissa. ”EU:lla on kaikki edellytykset luoda aidosti alueellinen sisämarkkina, joka tarjoaa puitteet uusien teknologia- ja palvelurakenteiden kehittämiselle.” Tämä voisi vahvistaa eurooppalaisyritys­ten asemaa kansainvälisessä kilpailussa.

Edellytyksenä on kuitenkin, että EU:ssa tehdään selkeitä päätöksiä kei­noista edistää uutta teknologiaa ja pal­velutuotantoa yhdenmukaisesti. Ilman poliittisten reunaehtojen, kuten verotus- ja normijärjestelmien määrittämistä ei investointeja kannata odottaa. ”Investoi­jalle kaikkein tärkein edellytys on tietää, kuinka luotettavasti yhteiskunnallista päätöksentekoa voi ennakoida”, Wilenius huomauttaa. Yrityksen on kyettävä arvioimaan kyllin luotettavasti, voiko se sijoittaa joko omia tai kolmannen osa­puolen rahoja tavalla, jonka tuotto on niille riittävä.

Saksalaisen vakuutusjätin ja suursi­joittajan Allianzin palveluksessa viimei­set kaksi vuotta työskennellyt Wilenius kehuu Saksan syöttötariffeihin perustu­vaa takuuhintajärjestelmää. ”Konkreet­tiset ratkaisut ovat vauhdittaneet inves­tointeja niin, että Saksassa on varsin ly­hyessä ajassa saatu generoitua huima määrä uusiutuvaa energiantuotantoa.”

Siirtyminen niukkaenergiseen elä­mäntapaan edellyttää johdonmukaisen lainsäädännön lisäksi myös uutta tekno­logiaa ja palveluja, mikä asettaa suuria paineita koko innovaatiojärjestelmälle. ”On selvää, että ratkaisua ei löydetä vanhoilla menetelmillä”, Wilenius sanoo. Suomalaista innovaatiojärjestelmää hän kritisoi liiasta valtiolähtöisyydestä ja insinööriajattelusta.

”Jos haluamme uusia nokioita, ihan ensin on kartoitettava alue, jossa haluam­me profiloitua. Mielestäni sen pitäisi olla uusiutuva ympäristöteknologia, eh­dottomasti.” Samalla on myös mietittä­vä, miten edistämme tavoitteitamme kansainvälisesti. Tähänastisessa ilmasto­politiikassa Suomi on Wileniuksen mu­kaan pysytellyt melko näkymättömissä.

3) Yritykset osaksi hyvinvointiyhteiskuntaa

Eurooppa siirtyy kymmenen vuoden kuluessa ensi kertaa vaiheeseen, jossa väki vähenee työmarkkinoilta. Näin ta­pahtuu suurimmassa osassa eurooppa­laisia yhteiskuntia, muttei aivan kaikissa. Väestön vanhetessa julkiseen sektoriin kohdistuu valtava paine. Miten hyvin­vointijärjestelmä rahoitetaan, kun 20 vuoden kuluessa jopa kolmannes ihmi­sistä on yli 65-vuotiaita?

”Nykyinen järjestelmä – eri puolilla maailmaa vähän eri tavalla – perustuu kehityskaareen, jossa synnytään, kasve­taan, opiskellaan, ollaan työelämässä ja jäädään eläkkeelle.” Tämä järjestelmä ei toimi Markku Wileniuksen mukaan jäl­kiteollisessa maailmassa, koska ihmiset haluavat lisääntyvässä määrin olla eri tavoin työelämässä.

Ainoa tapa, jolla tä­hän haasteeseen voidaan vastata, on muuttaa työmarkkinoiden rakenteita joustavammiksi, mikä edellyttää julkisel­ta ja yksityiseltä sektorilta entistä enem­män yhteispeliä. Esimerkiksi eläkejärjes­telmän uudistamisessa täytyy löytää kei­noja sisällyttää yksityisiä palveluntarjoajia osaksi julkista, kaikkien saatavilla olevaa järjestelmää ilman maksukykyyn perustuvaa jakoa a- ja b-luokan kansa­laisiin.

Yritysten yhteiskunnallinen velvoite rajoittui aiemmin lähinnä työpaikkojen luomiseen. Se on edelleen tärkeä tehtävä, muttei riittävä. Julkisrahoitteinen hyvin­vointiyhteiskunta tarvitsee tuekseen yk­sityistä sektoria. ”Yritysten yhteiskunta­vastuu ei kuitenkaan tarkoita, että niiden pitäisi syytää rahaa yhteiskunnallisiin hankkeisiin, vaan niiden toiminta pitäisi itsessään niveltää enemmän osaksi yh­teiskunnallisia prosesseja. Tämä tuo tul­lessaan myös erilaisia liiketoimintamah­dollisuuksia”, Wilenius sanoo. Sopivia kohteita yksityisen ja julkisen sektorin yhteistoiminnalle löytyisi muun muassa eläketurvan ja energiahuollon parista.

Hyvinvointiyhteiskunnan tehtävien siirtyminen yksityissektorille edellyttää yhteiskunnallista ohjausta normi- ja ve­rotusjärjestelmineen. Pelkkä hyvinvoin­tiyhteiskunnan tehtävien siirtäminen yritysten hoidettavaksi ei siis riitä. ”Markkinat eivät ole itsessään ratkaisu, vaan se piilee markkinamekanismin fik­summassa hyödyntämisessä yhteiskun­nallisten tarkoitusperien toteuttamiseksi.”

Työmarkkinoiden ohenemiseen on etsitty ratkaisua myös ulkomaisen työ­voiman tuonnista. Samaan aikaan maa­hanmuuttajakriittiset asenteet ovat vah­vistuneet monissa Euroopan maissa. Wilenius näkee muuttajien houkuttele­misen väistämättömänä osana tulevai­suutta. Erityisesti Suomessa, jossa väes­tön ikärakenteen muutos iskee poikkeuksellisen rajusti, keskustelu pitäisi saada pikaisesti suunnattua keinoihin, joilla voitaisiin lisätä maamme vetovoi­maa. ”Työvoimapolitiikkamme on edel­leenkin aivan liiaksi pakolaispolitiikkaa. Työn tekeminen tehdään aivan turhan hankalaksi. Uskon, että tulevaisuudessa se on paljon helpompaa, mutta millaisen kriisin kautta se opitaan, on toinen asia.”

Keskustelu kulttuurisista identitee­teistä on kuitenkin pakko käydä. Vain siten pystytään määrittämään rajat sille, mitä voidaan, ja mitä pitää sallia. Kehit­tämistä on myös kulttuurisessa lukutai­dossa. Wilenius itse havaitsi pian Allian­zissa aloitettuaan, että yhtiöllä ei ole lainkaan turkkilaisille perheille suunnat­tuja vakuutuksia, vaikka heidän perhe­käsityksensä isoäiteineen ja setineen poikkesi suuresti saksalaisesta ydinper­heestä. Vaikka turkkilaiset ovat merkit­tävä vähemmistö, asia ei ollut tullut ke­nenkään mieleen. Tarvittiin näkökulman laajennus ennen kuin tarve havaittiin.

4) Kuluttajakansalaisten vaikutusvalta kasvaa

Voimakas muutospaine näkyy myös kuluttajien arvomaailmassa. He vaati­vat lisää avoimuutta sekä mahdollisuuk­sia kontrolloida omaa elämäänsä. Wile­nius uskoo tällä olevan suorastaan dramaattisia seurauksia sekä hallituk­sille ja julkiselle sektorille että yrityksil­le. ”Ihmiset ovat kyllästyneitä siihen, että heitä holhotaan kuin lapsia. Se ei enää onnistu.”

Wileniuksen mukaan suuri murros tapahtuu, koska ylhäältä luodut poliitti­set rakenteet, esimerkiksi poliittiset puo­lueet, ovat menettäneet ja menettävät yhä legitimiteettiään. Ihmiset kuitenkin haluavat toimia jatkossakin erilaisissa yh­teisöissä, jotka ajavat heille tärkeitä asi­oita. Näin valtaa siirtyy pois perinteisistä rakenteista ja vallankäyttö pirstaloituu.

Wilenius näkee tälle sekä hyviä että huo­noja seurauksia. Vaikka kansalaistoimin­nalle syntyy uusia mahdollisuuksia, koko päätöksentekojärjestelmän avoimuus on samaan aikaan vaarassa heikentyä. Val­tajärjestelmä hämärtyy, jos uusia yhteisö­jä ei oteta mukaan viralliseen päätöksen­tekojärjestelmään vaan ylläpidetään ku­vitelmaa, että asioista päätetään edelleen vanhoissa valtarakennelmissa.

Kööpenhaminan ilmastokokous osoitti Wileniuksen mukaan, että YK-järjestelmä on tullut tiensä päähän. Neuvotteluiden suurimpana esteenä oli vaatimus päätösten yksimielisyydestä.

”Se tarkoittaa, että jokainen yksittäinen jarrumies on yhtä vahva kuin koko jär­jestelmä. Näin valtavassa kansainvälises­sä systeemissä se ei voi tuottaa mitään muuta kuin ongelmia pidemmällä aika­välillä. Varsinkin, kun vanha järjestelmä näyttää lähtevän siitä, että kansalliset intressit ohittavat aina kansainväliset intressit.” Ainoa tapa saada aikaan uu­distuksia on luoda päätöksentekojärjes­telmä, joka mahdollistaa muutokset. EU:ssa tämä on Wileniuksen mielestä jo jossain määrin oivallettu, mistä on osoi­tuksena pyrkimys siirtyä lisääntyvässä määrin enemmistöpäätöksentekoon. Toi­sena ratkaisevana edellytyksenä hän pi­tää päätösten sitovuutta.

5) Kansainvälinen valtajärjestelmä murtuu

Koko nykyinen valtajärjestelmä on uu­siutumassa. Sen keskus ei ole enää Yh­dysvalloissa tai Yhdysvaltojen, Euroo­pan ja Aasian muodostamassa kolmiossa vaan kehittymässä on paljon monimut­kaisempi systeemi. Wilenius arvioi, että maailma on menossa kohti järjestelmää, jossa ei ole mitään yksiselitteistä valtara­kennetta. Juuri tästä syystä lopputulos on vaikea hahmottaa: se poikkeaa niin selvästi tähänastisesta.

Myös EU:n on otettava paikkansa kansainvälisessä järjestelmässä. Pitkään jatkunut instituution rakentaminen on vihdoin edennyt siihen vaiheeseen, että päästään puhumaan sisällöistä.

”Kaikki tässä mainitut viisi ilmiötä tarjoaisivat mahdollisuuksia unionin kansainvälisen aseman vahvistamiseksi. Uskon, että EU:lla voisi olla niihin jotain erityistä annettavaa. Ja jos sillä ei ole, sen vaiku­tus tulee väistämättä vähenemään”, Wi­lenius sanoo. Unionin ainoa mahdolli­suus on ottaa rakentava ja ennakoiva rooli, mistä ei ole juurikaan merkkejä nähtävissä. ”Katsotaan mitä tahansa taloudellisia tai sosiaalisia mittareita, EU:n painoarvo supistuu koko ajan.”

Valtarakenteen pirstaloituminen nä­kyy myös erilaisten verkostojen merki­tyksen kasvuna. Ilmiö näkyy eri tavoin eri tasoilla. Yksittäisten ihmisten urat ja elämänkaaret rakentuvat yhä enemmän erilaisiin verkostoihin ja yhteyksiin pe­rustuvasta sosiaalisesta pääomasta. Myös yritysten menestys riippuu yhä enemmän strategisten yhteistyökumppa­neiden valinnasta. ”Muutos on ollut radikaali, koska vanhastaan on ajateltu, että jos kehitetään jotain strategisesti sensitiivistä, kaikki tieto täytyy pitää tiukasti yrityksen sisällä”, Wilenius huo­mauttaa.

Vastaavasti valtioiden kesken on syn­tymässä uudenlaisia verkostoja. ”Tässä Suomenkin kannattaisi aktivoitua ja etsiä kumppaneikseen lähtökohdiltaan saman­kaltaisia maita.” Tällaisia olisivat Wileniuksen mukaan ainakin Sveitsi, Irlanti, Uusi-Seelanti ja Israel. Kaikki ovat melko pieniä ja suhteellisen kehittyneitä maita, kukin omalla tavallaan. Jokaisella on omanlaisia kiinnostavia vahvuuksia.

”Uudistukset lähtevät lähes aina marginaaleista. Nyt vastassa on kuiten­kin ensi kertaa todella globaaleja haas­teita, kun aiemmin vastassa on ollut lä­hinnä paikallisia ja alueellisia ongelmia.” Wilenius korostaa, että todellinen uudis­tusvoima ei lähde Kiinasta, Yhdysvallois­ta eikä Saksasta vaan pikemminkin edellä mainittujen kaltaisista pienistä maista. Ratkaisevaa on, kuinka ne osaa­vat tehdä yhteistyötä ja ottaa oppia toi­siltaan. ”Marginaalissa asiat nähdään aina vähän eri tavoin kuin vallan kes­kuksessa. Pienet maat eivät koskaan voi ajatella että ne pystyisivät sanelemaan jotain. Ne voivat ainoastaan toimia esi­merkkinä ja luoda asemansa sitä kautta.”

Wilenius ennakoi, että jatkossa syn­tyy entistä enemmän liittoumia, jotka eivät perustu maantieteeseen, eivätkä yhteiseen etniseen taustaan vaan yhtei­siin lähtökohtiin ja tavoitteisiin. Vanho­jen alueellisten viiteryhmien painoarvo puolestaan pienenee samaan aikaan. ”Toki pohjoismainen viiteryhmä on meille tärkeä myös jatkossa, mutta täy­tyy muistaa, että siihen sisältyvät vanhat valtarakenteet toimivat myös hidastee­na”, Wilenius huomauttaa.

Markku Wilenius

• Syntynyt 1961
• Professori Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa, virkavapaalla
• Saksalaisen finanssipalveluyhtiön Allianz Groupin kehitysyksikön johtaja, Seniorvice president 2007–2009. Toimii edelleen yhtiön palveluksessa.
• Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja 1999–2001 ja 2003–2005, tutkimusjohtaja 2002–2003.
• Rooman klubin jäsen.
• Valtiotieteen tohtori, väitteli 1997 ympäristösosiologiasta.
• Kirjoittanut useita kirjoja, mm. Sitran julkaisema Luovaan talouteen. Kulttuuriosaaminen tulevaisuuden voimavarana (Edita 2004)
• Ensimmäiseltä ammatiltaan puutarhuri. Suoritti alan perustutkinnon Overbyn puutarhakoulussa Espoossa 1980-luvulla.

Lue lisää: Laaja-alainen sillanrakentaja

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää