Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Venäjä näkee sotilaallisia uhkia kaikkialla

Sota Georgiaa vastaan antoi Venäjän johdolle hyvän syyn nopeuttaa asevoimiensa uudistusta. Turvallisuuspoliittiset linjanvedot osoittavat, että Venäjä näkee ympärillään lähes yksinomaan uhkia. Perinteisten asevoimien heikkoutta se kompensoi uhkaamalla ydinaseilla.

kuva Chad J. Mcneeley / Department of Defence

Venäjä on viime vuosina linjannut voimakkaasti turvallisuuspolitiikkaansa ja uudistanut kaikki keskeiset linjapaperinsa. Syynä tähän on toisaalta nykyisten strategioiden vanhentuneisuus ja toisaalta erityisesti Georgian sodasta tehtyjen johtopäätösten aiheuttamat muutospaineet. Muokkaustyö aloitettiin jo ennen elokuun 2008 tapahtumia, mutta on selvää, että Georgian sota on vaikuttanut Venäjän turvallisuuspoliittisiin linjauksiin ja osaltaan myös viivästyttänyt niiden hyväksymistä.

Ehkä parhaiten esimakua tulevasta antaa Venäjän syyskuussa 2008 vahvistama Arktisen alueen doktriini. Asiakirjassa määriteltiin Venäjän kansalliset intressit, strategiset tavoitteet ja tehtävät arktisella alueella. Vaikka Venäjä ilmoittaa päämääräkseen arktisen alueen pitämisen rauhan ja yhteistyön alueena, se aikoo kuitenkin perustaa alueelle joukkoryhmittymän sen turvallisuuden takaamiseksi. Venäjän yhtenä strategisena prioriteettina onkin arktisen alueen puolustaminen ja joukkojen taistelukyvyn ylläpitäminen riittävällä tasolla.

Vastaavanlaisia linjauksia voidaan varmasti odottaa myös tulevista asiakirjoista. Yleistäen voisi ehkä todeta, että Venäjä tavoittelee hyviä suhteita sekä rauhan ja vakauden alueita, mutta tätä varten tarvitaan sotilaallista voimaa. Venäjä tavoittelee hyviä suhteita sekä rauhan ja vakauden alueita, mutta tätä varten tarvitaan sotilaallista voimaa.

Viime toukokuussa presidentti Dmitri Medvedev vahvisti Venäjän kansallisen turvallisuuden strategian, joka arktisen doktriinin tavoin kattaa vuoteen 2020 saakka ulottuvan ajanjakson. Laaja strategia seuraa pitkälti jo arktisessa doktriinissa tehtyjä linjauksia, sillä siinä korostetaan Venäjän halua toimia kansainvälisten lakien mukaisesti ja hyvissä suhteissa kaikkien valtioiden kanssa.

Tästä jalosta pyrkimyksestä huolimatta Venäjä näkee ympärillään lähes yksinomaan uhkia. Doktriinissa mainitaan erityisesti separatismi, ääriliikkeet, kansallismielisyys, Naton laajeneminen, "eräiden valtioiden" yksipuoliset päätökset käyttää voimaa ongelmien ratkaisemiseen, ohjuspuolustuksen vaikutus asevarustelukilpailun kiihtymiseen sekä kansainvälisen politiikan päätekijöiden vastakkainasettelu.

Ydinpelote korvaa asevoimien heikkoutta

Julkilausutut uhat ovat varmasti ainakin osittain todellisia uhkia Venäjälle ja sen yhtenäisyydelle. Samalla ne osoittavat venäläisen ajattelumallin kaksoisstandardit. Separatismi Venäjän eri osissa on uhka, kun taas epäystävällisessä Georgiassa Venäjä itse käytti separatismia häikäilemättä hyväkseen omien etujensa ajamiseksi.

Aivan vastaavalla tavalla Venäjä näkee kansallismielisyyden uhkana esimerkiksi Baltian maissa, mutta kasvattaa samaan aikaan väestöstään, erityisesti nuorisosta, erittäin kansallismielistä.

Strategiaan sisältyy myös mielenkiintoinen lista kansainvälisistä järjestöistä, joiden kanssa Venäjä aikoo lisätä yhteistyötään. Huomionarviosta on, että listassa on vain sellaisia instituutioita, joissa Venäjällä on johtava asema tai ainakin mahdollisuus sanella päätöksentekoa. Tämän vuoksi muun muassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj loistaa poissaolollaan.

Venäjän sotilasdoktriini hyväksyttiin helmikuun alussa, mutta erilaisia tietoja siitä liikkui jo aiemmin. Joissain arvioissa jopa katsottiin, ettei doktriinia edes julkistettaisi, koska sen keskeiset osat oli jo vuodettu julkisuuteen. Tällainen oli muun muassa muutos ydinaseiden käyttöperiaatteissa.

Yleisesikunnan päällikkö, armeijankenraali Nikolai Makarov on julkisten lähteiden mukaan todennut uuden doktriinin sisältävän kohdan, joka sallii Venäjän käyttävän ydinasetta Venäjän olemassaolon ollessa uhattuna. Tämä Venäjän itselleen ottama oikeus koskee ydinaseen käyttöä ensimmäisenä, tarvittaessa vaikka ydinaseettomia valtioita vastaan. Aiemmin Venäjä pidättäytyi ydinaseen ensikäytöstä. Lienee siis selvää, että Barack Obaman aloite ydinaseista luopumisesta ei saa kannatusta Venäjän johdossa.

Keskeinen syy ydinaseiden merkityksen korostamiseen on konventionaalisten asevoimien huono suorituskyky, jota Venäjä kompensoi uhkaamalla ydinaseiden käytöllä. Venäjän ongelmana on myös maantieteellinen laajuus sekä etninen hajanaisuus erityisesti Pohjois-Kaukasiassa. Tämän vuoksi Venäjän asevoimilla on käytännössä kolme erilaista vihollista: lännessä korkean teknologian asevoimat, Kaukasiassa sissisodankäynnin keinoin taistelevat ryhmittymät ja idässä – käytännössä Kiinassa, vaikka sitä ei doktriinissa mainitakaan – massa-asevoimat.

Lainmuutoksesta varoitus naapurimaille

Venäjän asevoimien käyttöä koskevat lakimuutokset ovat aiheuttaneet levottomuutta lähes kaikissa Venäjän naapurimaissa. Venäjän asevoimien käyttöä koskevat lakimuutokset ovat aiheuttaneet levottomuutta lähes kaikissa Venäjän naapurimaissa. Uuden lain mukaan Venäjän presidentti voi päättää asevoimien käytöstä maan rajojen ulkopuolella, muun muassa Venäjän kansalaisten suojelemiseksi. Kun lakimuutos yhdistetään Venäjän toimintaan Georgiassa sekä uuteen sotilasdoktriiniin, ymmärtää, miksi se herättää huolta valtioissa, joilla on huonot suhteet Venäjään ja merkittävä venäläisvähemmistö.

Lakimuutosta voi kuitenkin pitää ensisijaisesti askeleena kohti oikeusvaltiokäytäntöä, jossa presidenttikin toimii maan lakeja noudattaen. Näin hän saa myös varmistettua oman selustansa, mikäli valtion johdossa tapahtuisi myöhemmin radikaaleja muutoksia ja presidenttiä yritettäisiin asettaa syytteeseen, kuten presidentti Boris Jeltsiniä aikoinaan. Aiemmin asevoimien käytöstä Venäjän rajojen ulkopuolella päätti virallisesti federaationeuvosto, mutta juuri Georgian tapauksessa järjestelmä todettiin liian jäykäksi.

Lakimuutoksen sivutuotteena Venäjälle tarjoutui tilaisuus antaa voimakas signaali erityisesti Baltian maille ja Ukrainalle. Venäjä pystyy nyt omien lakiensa mukaisesti toimimaan myös näiden maiden alueilla, mikäli se tulkitsee, että venäläisvähemmistöjä sorretaan. Ylimääräisenä bonuksena Venäjän kansa saa vielä kaipaamansa viestin isänmaansa voimasta, kun maan ylin johto on valmis puolustamaan venäläisten etuja kaikkialla maailmassa.

Suomea vastaan tätä lakimuutosta ei ole suunnattu, sillä Suomen ja Venäjän välit ovat hyvät. Venäjä ei kuitenkaan epäröisi muistuttaa Suomea oikeudestaan suojella kansalaisiaan, mikäli maiden suhteet alkaisivat heiketä. Näin voisi käydä esimerkiksi Suomen alkaessa valmistella Nato-jäsenyyttä.

Sopimussotilaspalvelus ei kiinnosta

Pian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen käynnistynyt asevoimien reformi on virallisesti saatu päätökseen, ja Venäjä on nyt luomassa "uuden ulkomuodon asevoimia". Tosiasiallisesti kyseessä on saman reformin jatkaminen, mutta toiminnan nimenmuutoksella voitiin osoittaa, että hanke etenee.

Suurimpia yksittäisiä syitä asevoimien uudistamiseen ovat olleet kaluston vanheneminen nykyaikaiseen sotaan huonosti soveltuvaksi sekä Georgian sodasta saadut kokemukset.

Venäjän asevoimat kiinnitti Georgian sodan avulla päättäjien huomion sodassa havaittuihin puutteisiin. Armeijan viesti oli, että pientä ja heikkoa Georgiaa vastaan kyllä pärjättiin tällaisilla varusteilla, mutta todellista vihollista ei voitettaisi nykyisillä järjestelmillä.

Valtiojohto oli varmasti tiedostanut puutteet jo aikaisemminkin, mutta sai nyt hyvän syyn asettaa asevoimien tarpeet yhteiskunnan muiden tarpeiden edelle. Tämän seurauksena puolustusbudjettiin on tehty vain mitättömiä leikkauksia muihin hallinnonaloihin verrattuna, kun öljytulot ovat laskeneet.

Georgian sodan jälkeen asevoimien uudelleenvarustelu on saanut jälleen vauhtia. Eräiden julkisuudessa esitettyjen arvioiden mukaan asevoimien kalustosta jopa 90 prosenttia olisi vanhentunutta, eikä kaikilla joukoilla ole niiden tarvitsemaa kalustoa. Varusteluaste vaihtelee 60–100 prosentin välillä. Tämä on tosin hyvin yleistä muuallakin, jolloin keskeisin kysymys on, mitä kalustoa puuttuu: aseita vai esimerkiksi karvalakkeja tai rautakankia?

Myös vanhentuneen kaluston käsite on suhteellinen, sillä esimerkiksi Georgiaa vastaan käytössä oleva kalusto oli riittävää, ja mikä tärkeää, sitä oli tarpeeksi. Määrällisesti kalustoa onkin edelleen huomattavan paljon, mutta kyseenalaista on lähinnä, kuinka hyvin se kestäisi taistelussa läntistä, korkeaa teknologiaa vastaan.

Toinen asevoimien uudistamisen kompastuskivi on vähäinen kiinnostus palvelukseen sopimussotilaana. Sopimussotilaiden palvelussuhteiden ehdot ja palkka ovat sen verran huonot, että tehtävään ei hakeudu riittävästi hyvätasoista henkilöstöä. Tämän vuoksi Venäjä ei pysty luopumaan varusmiehistä, jotka ovat asevoimien heikoin lenkki.

Varusmiesten jatkuva simputtaminen ja käyttäminen ulkomailla vastoin Venäjän lakeja heikentävät entisestäänkin varusmiespalveluksen houkuttelevuutta, minkä takia varusmiehiksi saapuu yhä heikompaa ainesta. Tämä on omiaan ruokkimaan kierrettä alaspäin. Venäjän johto on päättänyt, että miljoonan miehen laajuiset asevoimat riittävät tällä hetkellä, mikä merkitsee supistuksia.

Varusmiehistä haluttaisiin päästä eroon taistelutehtäviin tarkoitetuissa joukoissa ja käyttää heitä vain huolto- ja tukijoukoissa, mutta se ei ole mahdollista Venäjän taloustilanteen vuoksi. Toisaalta myöskään pyrkimykset eivät ole olleet kovin voimakkaita, sillä Venäjän sotilasjohto uskoo edelleen massa-armeijan voimaan, ja siihen tarvitaan juuri varusmiehistä muodostuvaa massaa.

Sotilasharjoitukset luovat epäilyksiä Venäjän armeija harjoittelee nykyään aktiivisesti, harjoituksia lisättiin erityisesti presidentti

Putinin valtaantulon jälkeen. Voimassa olevan sotilasdoktriinin mukaan jokaisen strategisen suunnan eli sotilaspiirin pitää pystyä rajoittamaan vihollisen sotatoimet ja myös tuhoamaan vihollinen rauhanajan organisaatiollaan.

Asevoimien huonon suorituskyvyn ja joukkojen riittämättömyyden vuoksi Venäjällä on myös doktriini strategisesta voimansiirrosta tukialueilta rintamien suuntaan. Juuri tätä Venäjä onkin harjoitellut viime vuosina. Vuonna 2009 nämä harjoitukset järjestettiin lännessä, kun taas kuluvan vuoden harjoitusten on määrä suuntautua Kaukoitään. Venäjä ei kutsu ulkopuolisia tarkkailijoita seuraamaan harjoituksia.

Asevoimien tarkoituksena on tietysti valtion turvallisuuden takaaminen poliittisten päättäjien määräysten mukaisesti, muun muassa sotilasharjoituksin, mutta samalla harjoituksista vuodetut tiedot ovat omiaan lisäämään epäluottamusta Venäjää kohtaan.

Puolassa seurataan huolestuneina, kuinka Venäjä simuloi maihinnousun Puolan rannikolle ja iskun puolalaiseen kohteeseen ydinaseella. Harjoituksen poliittinen viesti on selvä, varsinkin kun Puola tavoittelee samaan aikaan Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmää alueelleen. Venäjä käyttää yhä mieluummin keppiä kuin porkkanaa omien tavoitteidensa ajamiseksi. Sen puolustuspolitiikasta tulee väistämättäkin mieleen vanha lausahdus, että mikään ei ole niin hyökkäyksellistä kuin venäläinen puolustus.

Heikki Lehtonen

Kirjoittaja on majuri ja työskentelee maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksella